Lue keskustelun säännöt.
Jos taaperon äiti kuolee
Kommentit (34)
Ja miten vaikuttaa lapsen kehitykseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli lapselle olisi armollisempaa se jos vanhempi kuolee niin ettei hänestä jää muistoja.
Vierailija kirjoitti:
Ja miten vaikuttaa lapsen kehitykseen?
No se vähän riippuu lapsen elämässä olevien aikuisten vuorovaikutuksesta lapseen. Lapselle riittää yksi kyllin hyvä aikuinen, joka psyykkisesti saataville. Jalkojen levittäminen jollekin miehelle ei tee kenestäkään korvaamatonta.
Vierailija kirjoitti:
Eli lapselle olisi armollisempaa se jos vanhempi kuolee niin ettei hänestä jää muistoja.
No ei kyllä noinkaan. Lapsen minuus ja persoona kehittyy vahvasti ensimmäisen kolmen vuoden aikana erityisesti suhteessa äitiin - mikäli äiti on ollut se, joka on eniten hoitanut esim. vauvaiässä. Lapsen kiintymyskäyttäytyminen on aktiivista 5-vuotiaaksi asti, ja tuolloin äidin läsnäololla on elämässä iso merkitys.
Ja ylipäätään sen minkä muistat ja mille löydät sanat, niin sen pystyt myös käsittelemään. Alle 3-vuotiaalle äidin kuolema on sellainen asia ettei hän sitä täysin ymmärrä ja tämä myös tekee paljon vaikeammaksi asian työstämisen ja siitä selviytymisen. Toivon mukaan lapsella on turvallinen ja rakastava isä, jo ja sylistä voi löytää äidin korvikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miten vaikuttaa lapsen kehitykseen?
No se vähän riippuu lapsen elämässä olevien aikuisten vuorovaikutuksesta lapseen. Lapselle riittää yksi kyllin hyvä aikuinen, joka psyykkisesti saataville. Jalkojen levittäminen jollekin miehelle ei tee kenestäkään korvaamatonta.
Viimeinen lause oli kyllä tarpeeton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi muistaa korkeintaan välähdyksiä, mutta kyllä lapselle silti voi asiasta vakavia traumoja tulla. Varsinkin, jos äidin kuolema on ollut itse aiheutettu. Mutta apua löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miten vaikuttaa lapsen kehitykseen?
No se vähän riippuu lapsen elämässä olevien aikuisten vuorovaikutuksesta lapseen. Lapselle riittää yksi kyllin hyvä aikuinen, joka psyykkisesti saataville. Jalkojen levittäminen jollekin miehelle ei tee kenestäkään korvaamatonta.
Viimeinen lause oli kyllä tarpeeton.
Niin oli, mutta ollaan tällä palstalla - ei täällä voi muuta odottaa.
t. eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei välttämättä muista yksittäisiä muistikuvia, mutta jäähän se saatu hoiva elämään lapsessa ikuisesti. Eli kuinka tämä vanhempi on lapsensa kohdannut elossa ollessaan. Se vaihtelee sitten paljon, jääkö lapselle tämän lisäksi tietoisia mielikuvia ja muistoja.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi muistaa korkeintaan välähdyksiä, mutta kyllä lapselle silti voi asiasta vakavia traumoja tulla. Varsinkin, jos äidin kuolema on ollut itse aiheutettu. Mutta apua löytyy.
Lapsihan tuskin saa siitä kuulla jos kuolema on itse aiheutettu.. Tai varmaan vanhempana ehkä. Mutta siinä taaperoiässä. Mitä ne vakavat traumat voivat käytännössä olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi muistaa korkeintaan välähdyksiä, mutta kyllä lapselle silti voi asiasta vakavia traumoja tulla. Varsinkin, jos äidin kuolema on ollut itse aiheutettu. Mutta apua löytyy.
Lapsihan tuskin saa siitä kuulla jos kuolema on itse aiheutettu.. Tai varmaan vanhempana ehkä. Mutta siinä taaperoiässä. Mitä ne vakavat traumat voivat käytännössä olla?
No hyvänen aika. Sehän on tosi traumaattista koko lähipiirille. Etkö usko, että taaperoon vaikuttaa, jos isovanhemmat ovat loppuelämän ihan sirpaleina, isä vuosien ajan täysin romahtanut, eikä elämässä ole ketään aikuista, joka olisi selvinnyt edes jollain lailla toimintakuntoisena? Ja toki kuolinsyy pitää puhua, se vaiettu salaisuus rikkoo vielä paljon enemmän. Koska kyllä lapsi tietää, ettei asiat ole kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli lapselle olisi armollisempaa se jos vanhempi kuolee niin ettei hänestä jää muistoja.
No ei kyllä noinkaan. Lapsen minuus ja persoona kehittyy vahvasti ensimmäisen kolmen vuoden aikana erityisesti suhteessa äitiin - mikäli äiti on ollut se, joka on eniten hoitanut esim. vauvaiässä. Lapsen kiintymyskäyttäytyminen on aktiivista 5-vuotiaaksi asti, ja tuolloin äidin läsnäololla on elämässä iso merkitys.
Ja ylipäätään sen minkä muistat ja mille löydät sanat, niin sen pystyt myös käsittelemään. Alle 3-vuotiaalle äidin kuolema on sellainen asia ettei hän sitä täysin ymmärrä ja tämä myös tekee paljon vaikeammaksi asian työstämisen ja siitä selviytymisen. Toivon mukaan lapsella on turvallinen ja rakastava isä, jo ja sylistä voi löytää äidin korvikkeen.
Oma äitini on kuollut ollessani 7- vuotias. Luulin muistavani hänet aina, mutta näin ei ole. En muista, milloin muistikuvat alkoivat hälvenemään, mutta enää muistan vain yksittäisiä välähdyksiä. Ehkä tämä on onnekasta; lapsuudessa tulee jatkuvasti uusia tapahtumia ja uudet kokemukset täyttävät vanhat. Varmasti myöskin se, että isäni eli meille, ei äidin muistolle.
Jotkut joutuu käymään terapiassa teini-iässä tai aikuisina sitten kun saavat omia lapsia. Vaikka menetystä ei välttämättä muista aina niin se on piilossa jossain tuolla aivoissa ja joku tietty tilanne tai olosuhde voi laukaista kamalan ahdistuksen päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi muistaa korkeintaan välähdyksiä, mutta kyllä lapselle silti voi asiasta vakavia traumoja tulla. Varsinkin, jos äidin kuolema on ollut itse aiheutettu. Mutta apua löytyy.
Lapsihan tuskin saa siitä kuulla jos kuolema on itse aiheutettu.. Tai varmaan vanhempana ehkä. Mutta siinä taaperoiässä. Mitä ne vakavat traumat voivat käytännössä olla?
No hyvänen aika. Sehän on tosi traumaattista koko lähipiirille. Etkö usko, että taaperoon vaikuttaa, jos isovanhemmat ovat loppuelämän ihan sirpaleina, isä vuosien ajan täysin romahtanut, eikä elämässä ole ketään aikuista, joka olisi selvinnyt edes jollain lailla toimintakuntoisena? Ja toki kuolinsyy pitää puhua, se vaiettu salaisuus rikkoo vielä paljon enemmän. Koska kyllä lapsi tietää, ettei asiat ole kunnossa.
Asian kokeneena voin sanoa, että riippuu aikuisesta. Meillä itkettiin äidin kuolonsyöjä ja hautajaisissa, muuten ei isä meille tuskaa menetyksestä näyttänyt. Hänelle oli tärkeää, että arki jatkui mahdollisimman normaalisti ja en muista muidenkaan sukulaisten meille surua näyttävän. Isä suri varmasti kyllä, mutta halusi tehdä sen yksin. Myös päiväkodissa pyrittiin käyttäytymään minulle kuten aina ennenkin, ei sääliä tai surkuttelua. Ei jäänyt traumoja ja voin kyllä sanoa, että isäni on täysin kahden vanhemman veroinen ja enemmänkin. Tästä varmasti johtuu, että olemme edelleen päivittäin tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi muistaa korkeintaan välähdyksiä, mutta kyllä lapselle silti voi asiasta vakavia traumoja tulla. Varsinkin, jos äidin kuolema on ollut itse aiheutettu. Mutta apua löytyy.
Lapsihan tuskin saa siitä kuulla jos kuolema on itse aiheutettu.. Tai varmaan vanhempana ehkä. Mutta siinä taaperoiässä. Mitä ne vakavat traumat voivat käytännössä olla?
No hyvänen aika. Sehän on tosi traumaattista koko lähipiirille. Etkö usko, että taaperoon vaikuttaa, jos isovanhemmat ovat loppuelämän ihan sirpaleina, isä vuosien ajan täysin romahtanut, eikä elämässä ole ketään aikuista, joka olisi selvinnyt edes jollain lailla toimintakuntoisena? Ja toki kuolinsyy pitää puhua, se vaiettu salaisuus rikkoo vielä paljon enemmän. Koska kyllä lapsi tietää, ettei asiat ole kunnossa.
Asian kokeneena voin sanoa, että riippuu aikuisesta. Meillä itkettiin äidin kuolonsyöjä ja hautajaisissa, muuten ei isä meille tuskaa menetyksestä näyttänyt. Hänelle oli tärkeää, että arki jatkui mahdollisimman normaalisti ja en muista muidenkaan sukulaisten meille surua näyttävän. Isä suri varmasti kyllä, mutta halusi tehdä sen yksin. Myös päiväkodissa pyrittiin käyttäytymään minulle kuten aina ennenkin, ei sääliä tai surkuttelua. Ei jäänyt traumoja ja voin kyllä sanoa, että isäni on täysin kahden vanhemman veroinen ja enemmänkin. Tästä varmasti johtuu, että olemme edelleen päivittäin tekemisissä.
Kuolinyönä siis
Tottakai lapsi saa kuulla, jos äidin kuolema itseaiheutettu. parempi, että isä/lähiomaiset kertovat, kuin saada kuulla muuta kautta.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai lapsi saa kuulla, jos äidin kuolema itseaiheutettu. parempi, että isä/lähiomaiset kertovat, kuin saada kuulla muuta kautta.
Miten tuollainen kerrotaan pienelle lapselle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai lapsi saa kuulla, jos äidin kuolema itseaiheutettu. parempi, että isä/lähiomaiset kertovat, kuin saada kuulla muuta kautta.
Miten tuollainen kerrotaan pienelle lapselle?
No tuskin kerrotaankaan. Aikaisempi kommetoija tarkoitti varmaankin sitä, ettei tietoa pimitetä siinä vaiheessa kun hän on kyllin vanha käsittelemään asiaa. Alle kolmevuotiaalla on täysi työ käsittää kuoleman lopullisuutta itsessään.
Oman äitini äiti kuoli, kun äitini oli n. 2 tai 3v. Hän ei muista äitiään kunnolla, mutta välähdyksiä kyllä. Ja hautajaiset kuulemma.
Ei muista.
Jonkun hyvin yksittäisen välähdyksen voi muistaa, ja kuulee tietysti paljon juttuja, jolloin omat mielikuvat auttamatta sekaantuvat kuultuihin asioihin.