Miten voi oikeasti käydä elämässä näin?

Mitenniin et pysty?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sellainen, 30+ perheenäiti. Lukion sain räpiköityä neljässä vuodessa, sitten tuli lapsia. Yliopistourani tyssää kandiin, en vain kykene saamaan sitä valmiiksi. En käy myöskään töissä, koska en jaksa. Saan sydämentykytyksiä ja paniikkioireita kun pelkästään ajattelen velvollisuuksia. Lääkäriin en mene, sillä mt-diagnoosi vaikeuttaisi mm. asuntolainan saamista aikanaan, elättelen toiveita että saisin kuitenkin tutkinnon valmiiksi. Minut rikottiin lapsena henkisesti niin pahasti, etten tule koskaan olemaan normaali. Stressaan olemattomista asioista ja vastoinkäymisistä, hermosto on ollut lapsesta asti sekaisin, jatkuva taistele tai pakene -valmius. Joskus kävin juttelemassa ja ainoa mitä oli tarjota, oli masennuslääkkeet kouraan. Sellaiseen en alennu.

Mt-diagnoosi vaikeuttaa asuntolainan saamista?! Mitä ihmettä?

Ei mua oikein huolita enää opiskelemaan. Keski-ikäinen, kiipulassakin 2 kertaa opiskelua yrittänyt ja monessa muussa.

Vika ei ole sinussa vaan systeemissä. Sinua ei ole luotu muiden palvelijaksi. Älä anna pahojen ihmisten aivopestä sinua uskomaan systeemiin.

Toivottavasti et kuitenkaan rääkkää eläimiä.

Kaikki nyt vaan ei pysty opiskelemaan tai käymään töissä. Tsemppiä.

Aloitetaan perusasioista. Mikä on keskittymiskykysi taso? Ruokavalio, liikunnan määrä ja unen laatu? Korjaa ne jos niissä on vikaa. Terve mieli terveessä ruumiissa.

Vierailija kirjoitti:

Aloitetaan perusasioista. Mikä on keskittymiskykysi taso? Ruokavalio, liikunnan määrä ja unen laatu? Korjaa ne jos niissä on vikaa. Terve mieli terveessä ruumiissa.

Miten kehittää keskittysmiskykyä?

Vierailija kirjoitti:

Lääkäriin en mene, sillä mt-diagnoosi vaikeuttaisi mm. asuntolainan saamista aikanaan, elättelen toiveita että saisin kuitenkin tutkinnon valmiiksi.

Ei pankki terveystietoihisi pääse käsiksi. Kannattaa hakea apua, se helpottaa maisterin tekemistä myös.

Minulla paineita aiheuttaa muut ihmiset. Meidän lähisuvusta kukaan ei ole käynyt korkeakouluja, en tiedä johtuuko sitten geeneistä. Minä olen pyrkinyt vaikka mihin kouluihin, mutta en pääse sisään. Koen olevani tyhmä. Avopuoliso ja monet hänen tuttunsa ovat korkeakoulutettuja. Myös omat kaverini ovat korkeakoulussa. Sitten hävettää, kun puolisoni tuttavat kyselevät töistäni ja siihen liittyvästä koulutuksesta. Pelkkä amis olen, ja he jotenkin hätkähtävät, ja sitten kysyvät, aionko joskus jatko-opiskella. Tällä hetkellä saan koulutukseeni nähden hyvää palkkaa, mutta työ onkin määräaikainen.

Ärsyttää tämä ihmisten kysely. Töissäkin työkaverit ja asiakkaat ovat kyselleet, opiskelenko samalla. Jos teen töitä lähes 40 h viikossa niin miten siinä jaksaisi enää opiskella? Tiedän, että opiskelu edistäisi uraani ja elämääni, mutta kun en pääse opiskelemaan... Yksi vaihtoehto olisi hakea toiselle paikkakunnalle, mutta miehen työ pitää meidät täällä kyllä vielä monta vuotta eikä etäsuhde sovi meille. Olen lannistunut.