Lue keskustelun säännöt.
Miten voi oikeasti käydä elämässä näin?
22.05.2019 |
Että ei pysty opiskelemaan ammattia eikä saa töitä. Miten minusta tuntuu että olen ainoa tällainen Suomessa?
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa, ettet ole todellakaan ainoa.
Jaa. En ole live elämässä yhtään kaltaistani ikinä tavannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään ikinä pystynyt opiskella ja ainoastaan jotain pätkätöitä tehnyt, nyt keski-ikäisenä olen luovuttanut edes yrittämästä mitään ja jotenkin hyväksynyt kohtaloni. Ei elämässä tärkeintä ole mitä olet saanut aikaan, olet arvokas sellaisena kun olet.
Miksi miehet luulevat että kaltaiseni ihminen olisi nöyrä? En osaa nöyristellä ja siksi ero tulossa.
Yleensä seurausta omista valinnoista tai alhaisesta ÄO:sta. Kumpi sinulla on syynä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa, ettet ole todellakaan ainoa.
Jaa. En ole live elämässä yhtään kaltaistani ikinä tavannut.
Tilanne on sellainen, ettei siitä monikaan kehtaa puhua.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä seurausta omista valinnoista tai alhaisesta ÄO:sta. Kumpi sinulla on syynä?
Varmaan alhainen AÖ
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä seurausta omista valinnoista tai alhaisesta ÄO:sta. Kumpi sinulla on syynä?
Tai sitten ihan vaan mielenterveysongelmista.
Tosiasiat pitää hyväksyä. Jos ei pysty, niin ei pysty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosiasiat pitää hyväksyä. Jos ei pysty, niin ei pysty.
Joo ja tämä työ on ollut mulle sopivaa. Harmittaa todella että tämä työ on miehestä riippuvainen.
Yhteiskunta pyrkii yleensä kuntouttamaan työ- ja opiskelukyvyttömät. Onko kuntoutusta tarjottu? Ei sekään valitettavasti aina auta, kun eivät terapeutit ja lääkärit ihmeidentekijöitä ole.
Arvokas olet silti ja tosiasiat täytyy hyväksyä, kuten edellä todettiin.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sellainen tilanne, että ei voi kouluttautua tai ei ole töitä ole todellakaan aina omista valinnoista tai älykkyyden puutteesta johtuvaa. Itse tiedän tälläisen henkilön joka pärjäsi koulussa todella hyvin ja oli lahjakas, mutta sairastui lukiossa vakavaan masennukseen johtuen vuosia kestäneestä rankasta koulukiusaamisesta, johon ei edes koulussa puututtu. Lukio jäi masennuksen vuoksi kesken, ja nyt tällä ihmisellä ei ole ammattia eikä juuri minkäänlaista työkokemustakaan. Nuori hän toki vielä on eikä voi tietää mitä elämässä hänen kohdallaan vielä tapahtuu, mutta ilman kiusaamista olisi varmasti lahjakkaana oppilaana valmistunut ammattiin ja pärjännyt myös työelämässä.
Minä olen sellainen, 30+ perheenäiti. Lukion sain räpiköityä neljässä vuodessa, sitten tuli lapsia. Yliopistourani tyssää kandiin, en vain kykene saamaan sitä valmiiksi. En käy myöskään töissä, koska en jaksa. Saan sydämentykytyksiä ja paniikkioireita kun pelkästään ajattelen velvollisuuksia. Lääkäriin en mene, sillä mt-diagnoosi vaikeuttaisi mm. asuntolainan saamista aikanaan, elättelen toiveita että saisin kuitenkin tutkinnon valmiiksi. Minut rikottiin lapsena henkisesti niin pahasti, etten tule koskaan olemaan normaali. Stressaan olemattomista asioista ja vastoinkäymisistä, hermosto on ollut lapsesta asti sekaisin, jatkuva taistele tai pakene -valmius. Joskus kävin juttelemassa ja ainoa mitä oli tarjota, oli masennuslääkkeet kouraan. Sellaiseen en alennu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faith kirjoitti:
Yhteiskunta pyrkii yleensä kuntouttamaan työ- ja opiskelukyvyttömät. Onko kuntoutusta tarjottu? Ei sekään valitettavasti aina auta, kun eivät terapeutit ja lääkärit ihmeidentekijöitä ole.
Arvokas olet silti ja tosiasiat täytyy hyväksyä, kuten edellä todettiin.
Onhan sitä ollut monenlaista mm työkokeilua, ammatinvalintapsykologien testejä, tuettuja koulutuksia. Monenlaista.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sellainen, 30+ perheenäiti. Lukion sain räpiköityä neljässä vuodessa, sitten tuli lapsia. Yliopistourani tyssää kandiin, en vain kykene saamaan sitä valmiiksi. En käy myöskään töissä, koska en jaksa. Saan sydämentykytyksiä ja paniikkioireita kun pelkästään ajattelen velvollisuuksia. Lääkäriin en mene, sillä mt-diagnoosi vaikeuttaisi mm. asuntolainan saamista aikanaan, elättelen toiveita että saisin kuitenkin tutkinnon valmiiksi. Minut rikottiin lapsena henkisesti niin pahasti, etten tule koskaan olemaan normaali. Stressaan olemattomista asioista ja vastoinkäymisistä, hermosto on ollut lapsesta asti sekaisin, jatkuva taistele tai pakene -valmius. Joskus kävin juttelemassa ja ainoa mitä oli tarjota, oli masennuslääkkeet kouraan. Sellaiseen en alennu.[/quote
Miten niin alennu?
Elämässä voi käydä paljon pahempaa. Tuo on normielämää.
Sun unelmaduunisi olisi tämän palstan möde. Täällähän sä roikut muutenkin aamusta iltaan 365pv vuodessa.
Mulla todettiin parantumaton tauti joka parissa vuodessa vammauttaa ja sitten tappaa, jos nyt vaan menisit sinne opiskelemaan ja töihin, minä en enää taida viitsiä.
Voin kertoa, ettet ole todellakaan ainoa.