Mikä on pahin turistihuijaus jonka olette kokeneet?
Ja missä paikassa oli?
Itselleni sattui niin kun olin meksikossa nostamassa 10000 pesoa ettei se pankkiautomaatti antanut kun kuitin. Sitten kun menin pankkiin sisään valittamaan niin väittivät että valehtelen koska automaatista ei edes ollut mahdollista nostaa niin paljon rahaa kerralla.
Sitten kun näytin kuitin väittivät että olin väärentänyt sen.
Oli joku 600e siihen aikaan. Vieläkin sapettaa.
Kommentit (397)
Olimme Kroatiassa ja lähdimme laivalla päivämatkalle Venetsiaan. Maksoimme matkan etukäteen. Matkalla Venetsiaan kävikin ilmi, että laiva menee satamaan kauas Venetsian toiselle puolelle, ja jos haluaa sieltä päästä vesibussilla Markuksentorille, pitää maksaa erillinen maksu. Noin vain päivämatka tuli maksamaan meille 150 euroa enemmän. Olisihan sieltä voinut pujahdella läpi Venetsian itsekin jalkaisin, mutta koska Venetsia oli meille vieras paikka, emme lähteneet kuljeskelemaan eksyttävään labyrinttiin - lämpöäkin oli päälle 30 astetta. Sanomattakin on selvää, että lautalla olevan Venetsian kartat olivat nekin maksullisia.
Huijauksen yrityksiä on ollut useampia.
Pariisissa Notre Damen luona joku "lintujenkouluttaja" vaati hirvittävästi rahaa, kun oli kulkenut ohi pulukatraasta. Oli kuulemma tullut leikittyä hänen lintujensa kanssa.
Palermossa mopotaksi vainosi, mutta jätin tarjouksen väliin. Samaa jengiä oli pian erään tauon ajaksi suljetun kohteen luona, joka oli avautumassa noin vartissa. Kovasti selittivät uhreilleen siinä, että "voi voi, kun se onkin tänään suljettu, mutta tiedän kyllä yhden tosi mahtavan paikan..." Tämä epäonnistunut vainoaja sitten kulki vielä muutaman kerran ohi ja epätoivoissaan vielä tarjotteli kyytiä täysin ilmaiseksi ihan mihin haluat mennä. :D
Tbilisissä eräs klassisen rikollisen näköinen herrasmies tarjotteli, että "lähtekää mukaan, mun kaverilla olis hyvä ja halpa hotelli tuolla vähän matkan päässä".
Shanghaissa harjoittavat "ota meistä kuva"-huijausta. Ensin hyväuskoiset avuliaat ottavat kuvan tuntemattomista ja sitten vaaditaan maksua ja uhkaillaan poliisilla. En tiedä saisitko edes kuvaa itsellesi, mutta tuskin.
Buenos Airesin klassikko on taksin rahanvaihtotempaus, jossa saat vaihdossa oikean summan, mutta leikkirahaa. Usein jopa aika huonosti väärennetty, mutta valuuttaa tuntematon turisti voi mennä lankaan.
Aika monessa paikkaa nykyään esiintyy "pidätkö tätä mulle vähän aikaa"-huijausta nykyään. Olisiko kasvava trendi. Siis sen suhteen, että ei ole mikään söpö eläin tms. vaan ihan mitä vain roskaa esimerkiksi sen ajan, kun sidotaan kengännauhoja tai tehdään muuta vastaavaa viattomanoloista. Jos erehdyt auttamaan, niin maksua vaaditaan ja hirveä huuto ja uhkailu.
Jonon ohi-lippujen myyjiä on monenlaisia. Ihan laillisesti toimiviakin, mutta paljon enemmän sellaisia, jotka vain katoavat tai sitten vain johdattavat jonon perälle "tämä on lyhyempi jono" tms. selityksineen.
Pohjois-Italian junissa kulkee usein romaneita jakamassa kerjäyslappujaan.
Tässä nyt enshätään.
Romaniassa 90-luvulla vaihdoin rahaa paikallisessa pankissa. Tukun saatuani laskin sen tarkasti pari kertaa, sillä siitä selvästi puuttui osa. Valitin asiasta samalle tylylle virkailijalle, joka laski setelit tiskin takana ja sujautti kuin taikuri mukaan ne puuttuvat rahat. Väitti, että minä olin muka laskenut ne väärin. En muuten ollut.
Meni luotto koko pankkiin ja myöhemmin maahankin. Pelkkiä k_settajia ja hyötyjiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukholma. Taksikuski kierrätti 20 korttelia ylimääräistä vedoten ruuhkiin, kun laivaterminaali olisi ollut ihan lähtöpaikan läheisyydessä. Positiivisena puolena: tulipahan nähtyä ne ihanat kukkivat kirsikkapuut...
Joo viddu noi. Vapaa hinnoittelu niin voivat veloittaa ihan mitä tahansa satuhintoja. Suorastaan vaanivat tyhmiä turisteja siellä satamassa.
Niin... hinnat on näkyvillä autonlasissa. kannattaa myös aina kysyä hinta-arvio kohteeseen ja olla hyväksymättä taksia, jos hinta ei miellytä.
Kreikassa turistibussikierroksella bussi pysähtyi erääseen pikkukylään. Tarkoitus oli, että tauon aikana me kävisimme itseksemme syömässä. Suloinen vanha mummo viittilöi meitä pieneen ravintolaansa, jonne astelimme. Siellä ei ollut muita asiakkaita, minkä olisi pitänyt jo kertoa meille jotakin.
Menu oli aika htin kallis. Tilasimme edullisen annoksen, joka paljastui pelkäksi punaiseksivärjätyksi, keitetyksi spagetiksi. Nälkä ei lähtenyt ja päätimme, että lähdemme toiseen paikkaan syömään lisää vielä, kun ehdimme.
Laskun tullessa mummo listasi siihen huonolla kielitaidollaan solkaten erinäisiä epämääräisiä lisämaksuja, jolloin hinta nousi huimasti. Samaan aikaan takahuoneesta tuli verhon takaa iso, karvakätinen Mythos seisoksimaan ulko-oven eteen kädet rinnalla tuiman näköisenä. Ei auttanut kysellä, miksi laskuun lisättiin sitä ja tätä, vaan maksoimme ja häivyimme.
Vähänkö vtti. Kun bussimme starttasi, paikalle tuli uusi samanmoinen ja uudet turistit kipittivät kylänraittia lounaalle. Sama vanhus viittilöi taas hellyttävästi ravintola-ansansa ovella.
Vierailija kirjoitti:
Seuraava sattui äidilleni Malacassa noin 2002, itse kävelin kyseisessä tilanteessa edellä äitiäni noin 10m päässä. Kukkia tyrkyttävä romaninainen oli saanut (ujon ja kokemattoman) äitini tähtäimeensä. Äitini avasi lompakkonsa naisen edessä ja antoi kukasta pari euroa tms., että pääsisi tästä eroon. Menimme tapauksen jälkeen syömään ja äitini huomasi maksaessaan, että romaninainen oli jollakin silmänkääntötempulla vienyt lompakosta pienipalkkaisen äitini kaikki matkarahat, noin 600 euroa (!!!). Turha varmaan sanoa, että ripitin äitiäni hänen hölmöydestään sekä ennen kaikkea siitä, että pitää tuollaisia määriä käteistä mukanaan. Äiti itki ja menimme käymään jopa paikallisella poliisiasemalla, tietty turhaan. Siskoni lähetti meille sitten rahaa Suomesta. Loppuloma kuluikin sitten äidin itkiessä ja kirotessa varkaita. Ja juu, ei ollut vakuutustakaan.
Ja sinun piti sitten lopullisesti pilata äitisi koko matka ripittämällä häntä. Itse olisin kehottanut ottamaan opiksi ja nostamaan pään pystyyn ja juonut mamman kanssa pullon viiniä. Ja nauttinut loppulomasta. Meitä on niin moneen junaan..
Californian Callistogassa mentiin geysir-puistoon. Liput olivat kovat (~30$) katsomaan tätä ”yhtä maailman 3 ainoasta geysiristä”. Vettä roiskui ylöspäin kyllä, mutta homma paljastui porakaivoksi ja lisäviihdykkeenä oli myös 3 sarvisia pyörtyviä vuohia (= sisäsiittoisia ja sairaita).
Näin pahaan kusetukseen en ole muualla törmännyt :D
Vierailija kirjoitti:
Romaniassa 90-luvulla vaihdoin rahaa paikallisessa pankissa. Tukun saatuani laskin sen tarkasti pari kertaa, sillä siitä selvästi puuttui osa. Valitin asiasta samalle tylylle virkailijalle, joka laski setelit tiskin takana ja sujautti kuin taikuri mukaan ne puuttuvat rahat. Väitti, että minä olin muka laskenut ne väärin. En muuten ollut.
Meni luotto koko pankkiin ja myöhemmin maahankin. Pelkkiä k_settajia ja hyötyjiä.
Tästä tulikin mieleeni... Tietyissä paikoissa, joissa rahan arvo on alhainen, ihan virallisissakin rahanvaihtopisteissa saattaa saada vain puolet vaihtamastaan rahasta. Kikka on yksinkertainen: taita rahat keskeltä ja laske jokainen seteli kahdesti. Turisti on nähnyt rahoja laskettavan ja uskoo saaneensa oikean summan. Jos vähänkin epäilyttää, niin kannattaa aina laskea summa varmuuden vuoksi. Vaikka näkisikin laskettavan.
Kaikenlaista yritystä on kyllä ollut, mutta ainoastaan yhden onnistuneen muistan.
Nuorina reppureissaajina saavuttiin Intiaan Mumbain lentokentälle keskellä yötä, tyyliin kello 3. Majapaikaltamme piti olla kyyti järjestettynä, mutta eipä ollut. Kukaan ei vastannut koittaessamme soittaa sinne ja oli aika ennen älypuhelimia, eli tilanne oli vähän että no mitäs nyt sitten. Varmaan kaikki tietää, että Intian taksit ovat "hieman" erilaisia kuin Suomessa. Tilanne kentällä oli yöstä huolimatta tosi kaoottinen, kun kaikki Mumbain vorot tuntui pakkautuneen sinne.. Ei auttanut lopulta muuta kuin ottaa kyyti joltain, joka sitä meille tarjosi. Kuski nappasi kyytiin kaverinsa ja koko matkan ajan he käyttäytyivät todella uhkaavasti. Tarkkoja summia en nyt muista, mutta sanotaan että sovittu 60 rupian hinta muuttui perillä 600 rupiaksi, eli moninkertaistui. Ei auttanut muuta kuin maksaa, olin aika peloissani ja halusin vaan siitä tilanteesta pois mahdollisimman pian.
Tämä oli ensikosketukseni Intiaan. Loppureissu menikin sitten kusetusyrityksiä väisteltäessä ja hirveässä paskataudissa. Ei ole ihan ykkösenä kohteista minne haluan matkustaa uudelleen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukholma. Taksikuski kierrätti 20 korttelia ylimääräistä vedoten ruuhkiin, kun laivaterminaali olisi ollut ihan lähtöpaikan läheisyydessä. Positiivisena puolena: tulipahan nähtyä ne ihanat kukkivat kirsikkapuut...
Joo viddu noi. Vapaa hinnoittelu niin voivat veloittaa ihan mitä tahansa satuhintoja. Suorastaan vaanivat tyhmiä turisteja siellä satamassa.
En päässyt edes koijatuksi asti, kun satamassa väijyneellä suharilla kuohahti temperamentti jo siitä, että kysyin viattomasti hintaa erääseen kohteeseen. Kävi melkein ryysyihin kiinni ja kiljui, että hänen autossaan on taksamittari. Menin sitten julkisilla.
Miksiköhän asialliset kuskit eivät ryhdy sotaan huijarikuskeja vastaan ja palkkaa tarvittaessa vaikka jotain liivikerhoa myllyttämään huijarit pois markkinoilta.
Huijarikuskeilla on mafia takana. Se on liivijengeillekin vähän vaikeampi juttu.
Siellä alkoi kuski riehumaan kun aloin kirjoittaa ylös sen tietoja siitä lapusta mikä taksissa oli.
Sitten soitin johonkin polisinumeroon. Oli vaan ei voi mitään koska vapaa hinnoittelu.
Oli muuten joku ma mu kuski. Tummempi mutten varma oliko lähi idästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rukalla oltiin kerran sellaisessa rantaravintolassa, jossa ruoka oli aivan järkyn huonoa (jotain paikallista kalaa, mikä sinänsä ok, mutta peitettynä mikrotettuun emmenthal-juustoon!), palvelu kesti ikuisuuden, ja tuoleja peittävistä poronnahoista irtosi karvat villatakkiin lähtiessä. Ateria maksoi saman kuin hyvässä helsinkiläisessä ravintolassa. Toisaalta sille kusetukselle ollaan naurettu vuosia, joten oli ehkä enemmän kuin hintansa väärti kuitenkin loppupeleissä. Koko Lappi tuntui olevan yksi turistinvedätysansa. Eli eipä olla jostain syystä sen reissun jälkeen käyty Suomen Lapissa.
Ruka ei ole Lapissa vaan Pohjois-Pohjanmaalla. Yleistäisitkö siis että koko Pohjois-Pohjanmaa on turistik*setusta?
Todennäköisesti on.
Meksikossa mentiin näköalaravintolaan auringon laskiessa ja otettiin koko pullo valkkaria, laittoivat sen syylariin jäihin pöydän viereen. Kiva oli siinä katsella kun aurinko painui Tyyneen Valtamereen.
Vuorokausi myöhemmin mentiin illan tullen samaan paikkaan ja tehtiin samanlainen tilaus. Olikin että ”nou possible”.
Pitääkin ostaa laseittain jolloin hintakin sille pullollisella yllättäen moninkertaistuu. Vaikkei se mikään ilmainen ollut edellis iltanakaan.
Lähdettiin sitten alas rantaan toiseen paikkaan.
Eniten käy hermoon semmoinen tyhjä ja tyhmä tuijotus , kun mitään ei tiedetä mitään.
Ihme kyllä minua ei ole ikinä ulkomailla huijattu mitenkään, edes lompakkoa ei ole viety, vaikka asuin Lontoossakin vuoden. Ehkä ulkomailla jotenkin osaa odottaa kaikenlaista ansaintakeinoa ja itse osaan kyllä nauraa pahimmat vedätykset kumoon ihan pokalla. Ei se ole hullu joka pyytää, vaan se joka maksaa.
Suomessa joskus on tullut yllätetyksi kun odottaa ehkä enemmän kuin olisi syytä. Turismibisnes kun kuitenkin on pitkälti vedätystä täälläkin. Netistä luet jostain kohteesta kymmenen hyvää ja kuusi kaunista, ja paikalla odottaa ylihintainen kämänen hirsimökki, jonka tehtävä on esittää jotain kulttuurihistoriallisesti arvokasta ulkoilmamuseota yms. Ja Lappi tosiaan on ihan oma lukunsa, siellä kaikkeen on lisätty lapinlisä. Erona esim. vaikka vanhaan turistimaahan Kreikkaan, jossa pyritään aina jättämään turistille fiilis, että hän on saanut vähän enemmän kuin mistä on maksanut, Suomessa tulee monesti tunne, että joutuu maksamaan enemmän kuin mitä oli sovittu ja saa vähemmän. Toki Suomestakin nykyään löytyy tosi hyviä ja kohtuuhintaisia matkailukohteita, mutta ne on kyllä Etelä-Suomessa ja saaristossa, ei Lapissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Thaimaassa maksoin matkan saareen isommalla setelillä ja sain rahasta takaisin kuin olisin maksanut pienemmällä setelillä. Kannattaa maksella vain pikkurahoilla.
Tuohan on ihan yleinen huijaus missä vain. Jos rahan antaa vähäeleisesti kuskille, tämän on helppo vetää vaatteisiinsa piilotettu pienempi seteli ja väittää asiakkaan maksaneen sillä. Ja monihan menee tuohon halpaan. Mä aina maksaessani näytän rahaa selkeästi ja sanon esim., että mulla on vain tämä 50 euroa, jolloin kuskin on pakko antaa rahaa takaisin oikein. Yritän tietty aina käyttää mahdollisimman pieniä seteleitä.
Itselle kävi Gran Canarialla, Puerto Ricossa juuri noin.
Mutta opin kerrasta. Enää en tuota virhettä tee.
Vierailija kirjoitti:
Meitä kusetettiin ihan kunnolla Pietarissa. Näimme edellämme kadulla rokokoo-asuihin pukeutuneen seurueen. Ajattelin, että ne mainostaa jotain teatteria tms. Kun otin heistä kuvan, tulivat he ystävällisesti kättelemään ja alkoivat kuvata kamerallani minua ja miestäni seurueen jäsenten kanssa.
Tämä sessio maksoi 60 e!!! Kolmekymppiä molemmilta. Tyhmiä oltiin kun ei tajuttu etukäteen kysyä hintaa. Voi että syletti!
Siinä Verikirkon liepeillä pyörii kaikenlaista porukkaa, joka kyttää turisteja. Mm. Juurikin näitä historiallisissa asuissaan kulkevia maksullisia henkilöitä ja taskuvarkaita. Huomasin, että nuoret miehet pistävät turistiruuhkassa merkille, missä turisti pitää lompakkoaan, kännykkäänsä jne.
Kahdentoista euron pakastepitsa ravintolassa Lissabonin ostosalueella. Olisi vaan kannattanut jaksaa kävellä kauemmas. Olin siinä sitten ihan kunnolla siestaa viettämässä ja mm. söin omia eväitä kunnes tunsin saaneeni edes jotain vastinetta rahalle. Tarjoilijaa vitutti.
Myös Pariisin ystävyysrannekkeet on tuttuja mutta esitin tyhmää ja kävelin pois.
Roomassa Porta Portesen kirppiksellä tuli äkisti lauma romanilapsia ympärilleni ja kaikki kähmivät laukkuani, taskujani ja taputtelivat paitaani (jos olisi vaikka piilossa paidan alla passikukkaro). Huusin ja huidoin, että penskat häipyisivät. Onneksi paikallinen mies tuli ja sanoi heille jotakin ja ajoi ne pois. Minulta ei hävinnyt mitään, sillä tuo mies tuli nopeasti apuun. Selitti minulle, että nuo ovat varkaita ja siltä näytti. Joku vanhempi ihminen olisi jo hätää kärsinyt tuossa lapsikatraassa.
Joskus 20 vuotta sitten Valitut Palat testasi ihmisten rehellisyyttä eri puolilla maailmaa jättämällä rahaa ja yhteystiedot sisältäviä lompakoita eri puolille maata ja tekemällä sitten tilastoa kuinka suuri osa lompakoista ja rahoista palautui. Erot olivat suuret. Lopputulos oli, että käsitys rehellisyydestä on hyvin erilainen eri kulttuureissa.
Vierailija kirjoitti:
On perin suomalaista maksaa, jos joku vaatii.
Se näkyy näissä turistipuijauksissa ja vaikkapa EU:ssa.
En ymmärrä.
Ja yksityisten parkkifirmojen leikkisakot!
Ei niitä tarvitse maksaa -uskokaa jo. Kiellätte vaan ajaneenne autoa niin mitään eivät voi.
Itse tarkistan turistikohteessa aina laskun ennen maksamista. Usein laskussa on virhe ja valituksen jälkeen oikea lasku tuleekin hetkessä paikalle -on siis ollut valmiina odottamassa huomaako asiakas "virhettä".
Huijarikuskeilla on mafia takana. Se on liivijengeillekin vähän vaikeampi juttu.