Hyvät neuvot tarpeen, isoveli vihaa pikkuveljeä, juuri erottu ja viikko-viikko alkanut

Eli ongelmana ennen eroa oli ikävä ilmapiiri kotona, ja lapset kärsi siitä. Ja nyt tilanne on ilmeisesti se, että se sama ikävä ilmapiiri jatkuu siellä miehen luona, eli lapset yhä kärsii joka toisen viikon ikävästä ilmapiiristä kotona. Ja joka toinen viikko menee sitten (ap:n luona) siitä toipumiseen. 

Ja ap toisaalta myös kirjoittaa, että keskusteluyhteys miehen kanssa ei ole kovin toimiva ainakaan kaikkia asioita koskien. Vuoroviikkoasuminen ei toimi ellei vanhempien keskusteluyhteys ole hyvä. 

Kannattaa selvittää kiusataanko poikaa esim koulussa?

Jos muu ei auta niin perheneuvolaan

Onko kuvio siis isän luona tämä:

Lapsille tulee jotain kinaa tai keskinäistä ärsytystä (kuten sisaruksille aina välillä tulee). Pikkuveli ehkä "roikkuu" isoveljessään tai haluaa katsoa eri ohjelmaa telkkarista kuin isoveli tai pitää isoveljen mielestä ärsyttävää melua. Tai saa enemmän huomiota koska on pienempi eikä vielä osaa kaikkia asioita itse kuten isoveljensä. Ja sitten tämä alkaa ärsyttämään isoveljeä. Ja isä reagoi siihen isoveljen ärsyyntymiseen suuttumalla lapsille, hermostumalla. Ja isoveli kokee että hänen tunteet sivuutetaan, hänen tarpeista suututaan, hän ei tule kuulluksi. Ja tulkitsee sen pikkuveljen aiheuttamaksi tilanteeksi. Vaikka oikeasti kaikkeen on syyllinen tunnekyvytön hermostuva isä. 

Jos esikoinen on temperamenttinen esiteini-ikäinen, niin kerran viikossa kuultu "mä vihaaaan pikkuveljeä" ei kuulosta kummoiseltakaan ihmeeltä.

Veljen kanssa tapeltiin ihan pirusti, perus kaksosten vääntöä mutta välillä kyllä muistan vihanneeni ihan aidosti. Myöhemmällä iällä helpotti ja vanhemmat aina sanoi että lopulta veri on vettä sakeenpaa ja tulevaisuudessa teillä on oikeasti vain toisenne jos kaikki menee vtuiks. Nykyään hyvät ja lämpimät välit.

Vierailija kirjoitti:

Onko kuvio siis isän luona tämä:

Lapsille tulee jotain kinaa tai keskinäistä ärsytystä (kuten sisaruksille aina välillä tulee). Pikkuveli ehkä "roikkuu" isoveljessään tai haluaa katsoa eri ohjelmaa telkkarista kuin isoveli tai pitää isoveljen mielestä ärsyttävää melua. Tai saa enemmän huomiota koska on pienempi eikä vielä osaa kaikkia asioita itse kuten isoveljensä. Ja sitten tämä alkaa ärsyttämään isoveljeä. Ja isä reagoi siihen isoveljen ärsyyntymiseen suuttumalla lapsille, hermostumalla. Ja isoveli kokee että hänen tunteet sivuutetaan, hänen tarpeista suututaan, hän ei tule kuulluksi. Ja tulkitsee sen pikkuveljen aiheuttamaksi tilanteeksi. Vaikka oikeasti kaikkeen on syyllinen tunnekyvytön hermostuva isä. 

Tämä on täsmälleen mistä on kyse. Kiitos. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kuvio siis isän luona tämä:

Lapsille tulee jotain kinaa tai keskinäistä ärsytystä (kuten sisaruksille aina välillä tulee). Pikkuveli ehkä "roikkuu" isoveljessään tai haluaa katsoa eri ohjelmaa telkkarista kuin isoveli tai pitää isoveljen mielestä ärsyttävää melua. Tai saa enemmän huomiota koska on pienempi eikä vielä osaa kaikkia asioita itse kuten isoveljensä. Ja sitten tämä alkaa ärsyttämään isoveljeä. Ja isä reagoi siihen isoveljen ärsyyntymiseen suuttumalla lapsille, hermostumalla. Ja isoveli kokee että hänen tunteet sivuutetaan, hänen tarpeista suututaan, hän ei tule kuulluksi. Ja tulkitsee sen pikkuveljen aiheuttamaksi tilanteeksi. Vaikka oikeasti kaikkeen on syyllinen tunnekyvytön hermostuva isä. 

Tämä on täsmälleen mistä on kyse. Kiitos. 

Ap

Lainaan vielä uudelleen koska tämä oli niin nappiselostus tilanteesta; kun isä ei kuitenkaan suostu terapiaan/perheneuvolaan (käytiin pitkään pariterapiassa, erottiin kuitenkin, siitä syystä isä nyt on sitä mieltä ettei terapia ikinä auta missään eikä ketään), niin mitä minä voin äitinä tehdä??

ap

Olen sitä mieltä, että vuoroasuminen ei läheskään aina ole paras ratkaisu lapsen kannalta. Joillakin toimii mutta osalla ei ollenkaan. Siihen vuoroasumiseen sitten kuitenkin usein mennään koska se on vanhemmille se helpoin ratkaisu.

Tässä on hyvä esimerkki siitä, että vuoroasuminen ei ehkä ole se paras ratkaisu. Jos isä on kykenemätön tukemaan lapsiaan eron aiheuttamissa ongelmissa, ja omilla toimillaan vielä pahentaa sitä, ei vuoroasuminen ole kyllä oikea ratkaisu.

Seurasin vastaavaa tilannetta läheltä. Perheen esikoinen reagoi hyvin vahvasti eroon. Vuoroviikkoasuminen järjestettiin ja isä piti lastaan vain hankalana. Rankaisi lasta siitä, että hän reagoi negatiivisesti eroon. Ei suostunut tajuamaan, että ero oli syynä huonoon käytökseen. Isän ja lapsen ehtivät kärjistyä todella huonoiksi.

Onneksi lapsen äiti näki tilanteen ja joutui ammattilaisten avulla takomaan järkeä miehen päähän koska äidin sanaahan mies ei uskonut. Lopulta kaikki järjestyi mutta liian pitkään lapsi joutui kärsimään siitä, että mies oli kykenemätön käsittelemään lapsen tunteita. Varmaan osaltaan siksikin kykenemätön koska tuskin osaa käsitellä omiaankaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kuvio siis isän luona tämä:

Lapsille tulee jotain kinaa tai keskinäistä ärsytystä (kuten sisaruksille aina välillä tulee). Pikkuveli ehkä "roikkuu" isoveljessään tai haluaa katsoa eri ohjelmaa telkkarista kuin isoveli tai pitää isoveljen mielestä ärsyttävää melua. Tai saa enemmän huomiota koska on pienempi eikä vielä osaa kaikkia asioita itse kuten isoveljensä. Ja sitten tämä alkaa ärsyttämään isoveljeä. Ja isä reagoi siihen isoveljen ärsyyntymiseen suuttumalla lapsille, hermostumalla. Ja isoveli kokee että hänen tunteet sivuutetaan, hänen tarpeista suututaan, hän ei tule kuulluksi. Ja tulkitsee sen pikkuveljen aiheuttamaksi tilanteeksi. Vaikka oikeasti kaikkeen on syyllinen tunnekyvytön hermostuva isä. 

Tämä on täsmälleen mistä on kyse. Kiitos. 

Ap

Lainaan vielä uudelleen koska tämä oli niin nappiselostus tilanteesta; kun isä ei kuitenkaan suostu terapiaan/perheneuvolaan (käytiin pitkään pariterapiassa, erottiin kuitenkin, siitä syystä isä nyt on sitä mieltä ettei terapia ikinä auta missään eikä ketään), niin mitä minä voin äitinä tehdä??

ap

Varata ajan perheneuvolaan ja lastenvalvojalla. Ja yrittää puhua isän kanssa ettei vuoroasuminen ole lasten etu.

Vierailija kirjoitti:

Tähän mennessä olen ottanut asian vakavasti ja on käyty todella pitkiäkin keskusteluja. Näiden insidenttien jälkeen kaikki on usein kunnossa ja pojilla on hauskaa yhdessä, kunnes taas tulee tällainen tilanne. Sen takia olenkin ajatellut että asia on varmaan kuten ylläkin sanotaan, tämä on ero-oireilua (meillä oli ennen eroa kotona todella ahdistava ilmapiiri monta vuotta). 

Lähinnä tosiaan ajattelin kysyä "tapahtuuko tätä myös onnellisissa ydinperheissä" vai pitäisikö minun selkeästi käsittää että tässä isoveljellä on paha olla eron takia ja minun on asiaan puututtava jotenkin muuten kuin olen tähän mennessä tehnyt? Luonteeltaan hän on melkoisen temperamenttinen mutta mielestäni tämä menee jo överiksi.

ap

Lapset suutuspäissään voivat sanoa tuollaisia vaikka eivät oikeasti sitä tarkoita. Kannattaa keskustella siitä, että vihaisenakin pitää kyetä miettimään mitä suustaan päästää ja tuollaiset puheet kuulostavat todella rumat ja tuntuvat pahalta vanhemmista ja veljestä. Vaikka kuinka olisi riitoja sisarusten kanssa niin loppuviimein kaikki perheessä ovat samaa "tiimiä" ja myös riidoissa pitää opetella hillitsemään kieltään.

Sellainen tuli mieleen, että pojilla on aika iso ikäero ja eivät siksi ole sopivat leikkikaverit toisilleen liiassa määrin vaan vanhempi joutuu aina sopeutumaan nuoremman tason mukaan. Ovatko pojat liikaa yhdessä? Onko vanhemmalla pojalla kavereita joiden kanssa viettää vapaa-aikaansa vai onko sidottu kotiin nuoremman kanssa? Tuon ikäisen on normaalia koulupäivän jälkeen muutamakin tunti viettää itsenäistä aikaa ikätoverien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä, että vuoroasuminen ei läheskään aina ole paras ratkaisu lapsen kannalta. Joillakin toimii mutta osalla ei ollenkaan. Siihen vuoroasumiseen sitten kuitenkin usein mennään koska se on vanhemmille se helpoin ratkaisu.

Tässä on hyvä esimerkki siitä, että vuoroasuminen ei ehkä ole se paras ratkaisu. Jos isä on kykenemätön tukemaan lapsiaan eron aiheuttamissa ongelmissa, ja omilla toimillaan vielä pahentaa sitä, ei vuoroasuminen ole kyllä oikea ratkaisu.

Seurasin vastaavaa tilannetta läheltä. Perheen esikoinen reagoi hyvin vahvasti eroon. Vuoroviikkoasuminen järjestettiin ja isä piti lastaan vain hankalana. Rankaisi lasta siitä, että hän reagoi negatiivisesti eroon. Ei suostunut tajuamaan, että ero oli syynä huonoon käytökseen. Isän ja lapsen ehtivät kärjistyä todella huonoiksi.

Onneksi lapsen äiti näki tilanteen ja joutui ammattilaisten avulla takomaan järkeä miehen päähän koska äidin sanaahan mies ei uskonut. Lopulta kaikki järjestyi mutta liian pitkään lapsi joutui kärsimään siitä, että mies oli kykenemätön käsittelemään lapsen tunteita. Varmaan osaltaan siksikin kykenemätön koska tuskin osaa käsitellä omiaankaan.

+ vanhempien välit on huonot

Vierailija kirjoitti:

Koskaan ei tajuta, että  kannattaa pitää pikkuveli noin suurella ikäerolla erossa isoveljestä suurimman osan ajasta. Ei kukaan aikuinenkaan jaksaisi jos heille tungettaisiin 5 vuotias mukaan töihin ja elämään perheen kanssa. Anna isolleveljelle omaa aikaa.

Tämä. Supernannyssä oli yksi hyvä jakso, jossa tehtiin selväksi, että näin eri ikäisillä pitää olla erilaiset säännöt ja isommalla oma rauha ja omaa aikaa ja erikseen omaa aikaa vanhemman kanssa. Tietenkin pitää myös vahvistaa lasten yhteistä tekemistä, mutta isomman lapsen tehtävä ei ole kokoaikaa olla pienemmän 'lapsenpiikana' ja oikkujen armoilla.

Vierailija kirjoitti:

Viikko-viikko oli itse asiassa miehen toive.

Ap

Mitkä oli miehen motiivit? Puhuitteko te edes asiaa läpi vai suostuitko tähän heti miehen toiveesta?

Hyvä kun tartut asiaan, pienemmälle sisarukselle voi jäädä pysyvä alemmuudentunne jos vanhempi sisarus vihaa häntä koko ikänsä, varsinkin kun usein kodin ulkopuolella se vanhempi tulee suositummaksi koska on kotonakin ollut ykkönen.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kun tartut asiaan, pienemmälle sisarukselle voi jäädä pysyvä alemmuudentunne jos vanhempi sisarus vihaa häntä koko ikänsä, varsinkin kun usein kodin ulkopuolella se vanhempi tulee suositummaksi koska on kotonakin ollut ykkönen.

Myös vanhemmalle voi tulla pysyvä alemmuudentunne jos hän on liiaksi sidottuna pikkuveljeen ja hänen rutiineihin, väsyessään viettämään aikaa puolta nuoremman kanssa saa osakseen toruja. Pitää järjestää kummallekin ikätasoisensa arki ja isoveljelle mahdollisuus puuhailla omiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kuvio siis isän luona tämä:

Lapsille tulee jotain kinaa tai keskinäistä ärsytystä (kuten sisaruksille aina välillä tulee). Pikkuveli ehkä "roikkuu" isoveljessään tai haluaa katsoa eri ohjelmaa telkkarista kuin isoveli tai pitää isoveljen mielestä ärsyttävää melua. Tai saa enemmän huomiota koska on pienempi eikä vielä osaa kaikkia asioita itse kuten isoveljensä. Ja sitten tämä alkaa ärsyttämään isoveljeä. Ja isä reagoi siihen isoveljen ärsyyntymiseen suuttumalla lapsille, hermostumalla. Ja isoveli kokee että hänen tunteet sivuutetaan, hänen tarpeista suututaan, hän ei tule kuulluksi. Ja tulkitsee sen pikkuveljen aiheuttamaksi tilanteeksi. Vaikka oikeasti kaikkeen on syyllinen tunnekyvytön hermostuva isä. 

Tämä on täsmälleen mistä on kyse. Kiitos. 

Ap

Lainaan vielä uudelleen koska tämä oli niin nappiselostus tilanteesta; kun isä ei kuitenkaan suostu terapiaan/perheneuvolaan (käytiin pitkään pariterapiassa, erottiin kuitenkin, siitä syystä isä nyt on sitä mieltä ettei terapia ikinä auta missään eikä ketään), niin mitä minä voin äitinä tehdä??

No terapiahan ei edes auta jos siihen ei usko eikä siihen ole motivoitunut.

Äitinä voit ottaa puheeksi miehen kanssa, että onko vuoroviikko oikeasti LASTEN KANNALTA paras ratkaisu juuri nyt ja ehdottaa kokeilua siitä, että lapset olisikin viikot sinulla mutta esim. pari arki-iltaa miehellä ja viikonloppuisin. (Eihän isä vaan halunnut vuoroviikkoa siksi, ettei joutuisi maksamaan niin suuria elareita?!)

Äitinä voit mennä itse perheneuvolaan ilman miestä saamaan neuvoja tuohon eron jälkeiseen tilanteeseen lasten oireilun hoitamiseksi. Tai jos sinulla on rahaa niin hakemaan niitä neuvoja yksityiseltä lasten psykoterapiaan erikoistuneelta psykologilta.

Äitinä voit myös keskustella isoveljen kanssa tilanteesta ja selittää hänelle hänen ikätason eli ymmärryskyvyn mukaisesti tilannetta ja isän suuttumisia ja isän reagoimista ja sitä, että vika ei ole isoveljessä itsessään eikä hänen tarpeissa eikä tunteissa vaan siinä. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kuvio siis isän luona tämä:

Lapsille tulee jotain kinaa tai keskinäistä ärsytystä (kuten sisaruksille aina välillä tulee). Pikkuveli ehkä "roikkuu" isoveljessään tai haluaa katsoa eri ohjelmaa telkkarista kuin isoveli tai pitää isoveljen mielestä ärsyttävää melua. Tai saa enemmän huomiota koska on pienempi eikä vielä osaa kaikkia asioita itse kuten isoveljensä. Ja sitten tämä alkaa ärsyttämään isoveljeä. Ja isä reagoi siihen isoveljen ärsyyntymiseen suuttumalla lapsille, hermostumalla. Ja isoveli kokee että hänen tunteet sivuutetaan, hänen tarpeista suututaan, hän ei tule kuulluksi. Ja tulkitsee sen pikkuveljen aiheuttamaksi tilanteeksi. Vaikka oikeasti kaikkeen on syyllinen tunnekyvytön hermostuva isä. 

Tämä on täsmälleen mistä on kyse. Kiitos. 

Ap

Lainaan vielä uudelleen koska tämä oli niin nappiselostus tilanteesta; kun isä ei kuitenkaan suostu terapiaan/perheneuvolaan (käytiin pitkään pariterapiassa, erottiin kuitenkin, siitä syystä isä nyt on sitä mieltä ettei terapia ikinä auta missään eikä ketään), niin mitä minä voin äitinä tehdä??

No terapiahan ei edes auta jos siihen ei usko eikä siihen ole motivoitunut.

Äitinä voit ottaa puheeksi miehen kanssa, että onko vuoroviikko oikeasti LASTEN KANNALTA paras ratkaisu juuri nyt ja ehdottaa kokeilua siitä, että lapset olisikin viikot sinulla mutta esim. pari arki-iltaa miehellä ja viikonloppuisin. (Eihän isä vaan halunnut vuoroviikkoa siksi, ettei joutuisi maksamaan niin suuria elareita?!)

Äitinä voit mennä itse perheneuvolaan ilman miestä saamaan neuvoja tuohon eron jälkeiseen tilanteeseen lasten oireilun hoitamiseksi. Tai jos sinulla on rahaa niin hakemaan niitä neuvoja yksityiseltä lasten psykoterapiaan erikoistuneelta psykologilta.

Äitinä voit myös keskustella isoveljen kanssa tilanteesta ja selittää hänelle hänen ikätason eli ymmärryskyvyn mukaisesti tilannetta ja isän suuttumisia ja isän reagoimista ja sitä, että vika ei ole isoveljessä itsessään eikä hänen tarpeissa eikä tunteissa vaan siinä. 

ap

Anteeksi sähläsin lainaustoiminnon kun kirjoitan kännykän pieneltä näytöltä, mutta kommenttini pystyy varmaan lukemaan tuolta välistä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä, että vuoroasuminen ei läheskään aina ole paras ratkaisu lapsen kannalta. Joillakin toimii mutta osalla ei ollenkaan. Siihen vuoroasumiseen sitten kuitenkin usein mennään koska se on vanhemmille se helpoin ratkaisu.

Tässä on hyvä esimerkki siitä, että vuoroasuminen ei ehkä ole se paras ratkaisu. Jos isä on kykenemätön tukemaan lapsiaan eron aiheuttamissa ongelmissa, ja omilla toimillaan vielä pahentaa sitä, ei vuoroasuminen ole kyllä oikea ratkaisu.

Seurasin vastaavaa tilannetta läheltä. Perheen esikoinen reagoi hyvin vahvasti eroon. Vuoroviikkoasuminen järjestettiin ja isä piti lastaan vain hankalana. Rankaisi lasta siitä, että hän reagoi negatiivisesti eroon. Ei suostunut tajuamaan, että ero oli syynä huonoon käytökseen. Isän ja lapsen ehtivät kärjistyä todella huonoiksi.

Onneksi lapsen äiti näki tilanteen ja joutui ammattilaisten avulla takomaan järkeä miehen päähän koska äidin sanaahan mies ei uskonut. Lopulta kaikki järjestyi mutta liian pitkään lapsi joutui kärsimään siitä, että mies oli kykenemätön käsittelemään lapsen tunteita. Varmaan osaltaan siksikin kykenemätön koska tuskin osaa käsitellä omiaankaan.

Näinhän se yleensä menee. Lapset pitäisi lähtökohtaisesti määrätä aina äidille, koska ei miehistä ole ymmärtämään lapsia. Äidit ovat niitä läheisempiä vanhempia, joihin lapset tukee. Johtuuhan se jo siitä, että äidit imettävät ja hoitavat lapsia kotona ensimäisen vuoden vähintään. Isät eivät tule koskaan lapsille niin läheisiksi, joten erotilanteissakin lasten pitäisi ehdottomasti saada jäädä äideille, koska lapset vain kärsivät, kun joutuvat asumaan isiensä luona joka toisen viikon.

Kiitos kaikista vinkeistä. Lastenvalvojalle ollaan menossa kesäkuussa, mutten usko että mies edes ajattelee että kyseeseen tulisi asumisjärjestelyjen muuttaminen. Hänelle se on käytännössä "kunniankysymys" että lapset on hänellä 50/50, eikä taatusti suostu ikinä kenellekään myöntämään (etenkään itselleen) ettei tilanteessa pärjää. 

Olen tänään soittamassa perheneuvolaan varatakseni itselleni aikaa. Mietin, olisiko järkevä ottaa esikoinen mukaan, en tiedä. Mikäli sinne on pitkät jonot etsin apua yksityispuolelta. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kun tartut asiaan, pienemmälle sisarukselle voi jäädä pysyvä alemmuudentunne jos vanhempi sisarus vihaa häntä koko ikänsä, varsinkin kun usein kodin ulkopuolella se vanhempi tulee suositummaksi koska on kotonakin ollut ykkönen.

Ei minulle ainakaan mitään alemuuden tunnetta ole tullut siitä, että minut työnnettiin aina siskon harteille, joka on 6 vuotta vanhempi. Ymmärrän varsin hyvin, että sitä ärsytti olla lapsenvahtina jo 10 vuotiaana minulle ja vastuussa minusta, kun olin inisevä pentu. Saati sitten isompana.

Isosiskoni on kyllä inhonnut ja vihannut minua lapsena, koska olin melkoinen riesa ja takiainen ja minut työnnettiin aina hänen vastuulleen, kun voi voi sisaruksilla on niin hyvät välit ja me vanhemmat olemme olleet niin jaksavia, kun olemme pitäneet isot ikäerot lapsille ja isosisko oli ihan hurmaantunut pikkusiskostaan ja ilolla hoitanut pikkusiskoaan.

Siskosta tuli minulle melkein äiti, kun vanhemmilla oli kriisi. Tukeuduin häneen, kun vanhemmat ei joutaneet minuun kiinittämään huomiota, kun tyhjää tappelivat. No onhan se nyt päivänselvää, että sisko inhosi minua, kun joutui ottamaan minusta vastuun, kun vanhemmat ei joutaneet, kun kriiseilivät liittoaan.

Mutta hyvissä väleissä ollaan nyt aikuisena.