Dissosaatiohäiriö
Voiko dissosaatiohäiriö syntyä ilman syytä? Minulla ei ole mitään traumoja jotka olisivat voineet aiheuttaa sen, mutta noita "kohtauksia" tulee jatkuvasti. Olo on kuin unessa, ulkopuolinen. Minä en ole täällä, kuori vain. Epilepsiaa tutkittiin mutta sitä ei ole. Kaikki oireet viittaisivat dissosaatiohäiriöön.
Missä tätä voi hoitaa, kun haittaa elämää mutta syytä kohtauksille ei ole?
Kommentit (15)
Mistä tiedät ettei ole mitään traumoja?
Jos on dissosiaatiohäiriö, on traumatausta. Eli joku trauma siellä on sinullakin taustalla.
Sitten trauma on kyllä tiedostamaton. Ensimmäisen kerran kun sain tällaisen, purin myös kieleni. Siksi epilepsiaa epäiltiin. Terveyskirjaston sivuilla sanottiin, että esimerkiksi lihasnykäykset ja tunnottomuus voivat myös olla merkki dissosaatiohäiriöstä.
Minulla on molempia. Pohdin kuitenkin, voiko esimerkiksi puheen puuroutuminen, sanojen hakeminen ja muut vaikeudet puheentuottamisessa olla oireita dissosaatiohäiriöstä.
Ap
Niin, minä aloin ymmärtämään että pohjalla ongelmissa on ollut todella suuri trauma lapsuudessa. Sen jälkeen ovat sitten palaset alkanut loksahtelemaan paikoilleen. Ja tämä oma elämä on alkanut kasaantumaan suoraan aikaketjuun jossa minulle on tapahtunut asioita. On se kyllä vaikeaa kun välillä tunkee ihmeellisiä muistoja ja sitä alkaa laittaa aikajanalle ja sitä tarkastelee hetken OLINKO SE MINÄ?
Eikä ole diagnoosia sairaudesta, koska en halunnut että asiaa tutkitaan sen enempää.
Asiaa, itsellä ainakin pää jotenkin peittänyt sen trauman ja muodostanut siihen jotain höttöä päälle. Vuosikymmenien jälkeen sitä onkin aika sekaisin kun on ns. Järjissään kokonaisen tapainen ihminen eikä pysty hahmottamaan täysin kaikkea tässä vaikka olet tässä ja kaikki asiat on sinulle tapahtunut.
Enemmän noi sun oireet kuulostaa aivoverenkierron häiriöltä.
Samaa epäili lääkäri päivystyksessä, mutta lopulta lähetti kotiin ilman _mitään_ tutkimuksia. Migreeni on, mutta ei ole ennen näin oireillut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Samaa epäili lääkäri päivystyksessä, mutta lopulta lähetti kotiin ilman _mitään_ tutkimuksia. Migreeni on, mutta ei ole ennen näin oireillut.
Ap
Sit veikkaan et liittyy tohon migreeniin. Aura? Voi tehdä epätodellisen olon.
- Migreeni?
- Lääkkeen sivuvaikutuksia?
- Määrittelemätön epileptinen kohtaus? ( Voi tulla terveellekkin yksittäisiä kertoja, jos sopiva altistus)
- Joku neurologinen sairaus tai kasvain.
- Jos disso niin oletko nuori tai uudessa turvallisessa elämäntilanteessa parhaillaan?
17-vuotias lukiolainen. Tärinöitä ja kouristuksia on tullut + kielen pureminen. Lääkityksiä ei ole eikä mitään mt ongelmia todettu.
Ap
Mitä muita oireita sinulla on?