Ruokavaliosta kysymyksiä
Olen tässä nyt kuukauden verran laihduttanut ruokavalion avulla ja paino onkin pudonnut 5 kiloa. Minulla on puhelimessa tuollainen sovellus, joka laskee myös ravintoaineiden määriä ja minulla tuntuu, että nämä menevät ihan väärin. Eli pitäisi olla ilmeisesti 50/30/20 suhteessa hiilarit, proteiinit ja rasvat. Minulla kuitenkin aina menee tuo rasva reippaasti yli ja muita sitten vähemmän. Mielestäni en hirveästi rasvaa edes syö, ainakaan verrattuna siihen, mitä ennen tätä ruokavalion seuraamista. Tänään esimerkiksi olen syönyt aamupalalla ja välipalalla leivän päällä oivariinia ja lounaaksi söin salaatin, jossa oli halloumijuustoa, avokadoa ja kanaa. Näiden lisäksi kuitenkin olen syönyt kalkkunaa ja ruisleipää, omenaa ja salaattia enkä esim mitään kastikkeita tai rasvaista lihaa. Miten vähän sitä rasvaa saa olla, jos tuo halloumi nyt taas vei koko päivän rasvat kerralla yli suositusmäärän?
Ja muutenkin ihmettelen, kun katson jotain laihdutusblogeja, miten paljon päivän aikana voi syödä ja ne annokset ovat todella isoja ja niitä on päivässä viisi, mutta kun itse lasken tuolla sovelluksellani, minulla paukkuisi kalorit reilusti yli, jos söisin viisi ateriaa päivässä, kun neljääkin ateriaa pitää melko tarkkaan suunnitella. Laskenkohan nämä jotenkin väärin, kun tuntuu, että minä olen nälässä paljon pienemmillä annoksilla ja vähemmällä ateriamäärällä? Jossain esimerkkiannoksessa on esimerkiksi sellainen iso kukkurallinen pastaa ja kastiketta, kun minä sitten yritän työpaikkaruokalassa ottaa riisiä vain sen ruokalusikallisen ja silti tulee kaloreita älyttömän paljon.
Kommentit (28)
Jos tuijotat grammoja, niin rasvassa on tuplasti kaloreita per gramma. Ravitsemussuosituksissa puhutaan yleensä energiaprosenteista, ei grammoista. Jos haluat laihtua, niin hiilarit alas, rasvat ylös. Heivaa leivät ja muut viljat pois, ne vain turvottavat.
Vierailija kirjoitti:

En ymmärtänyt kommenttiasi. Minulla siis tuo sovellus laskee, missä suhteessa päivän energiani tulee rasvasta, proteiinista ja hiilareista. Ja se näyttää myös, että suositus olisi tuossa suhteessa. Tästä se sovellus sitten näyttää, että energiastani suurin osa tulee rasvasta ja liian vähän proteiinista ja hiilareista. Eli tuo suositusko on sovelluksessa väärä eikä tarvitse välittää, että rasvansaantini osuus menee sen suosituksen yli ja hiilarit jää alle?
Proteiinia pitäisi saada oikea määrä eli normaalipainosi mukainen laskennallinen määrä (läskikerros ei tarvitse proteiinia) ja sitten hiilareita voit hyvin vähentää ja pitääkin vähentää. Kun lasket hiilarit tarpeeksi alas, voit syödä rasvaa ja laihtua. Jos syöt suhteessa liikaa hiilaria, kehosi imee rasvan vararavinnoksi.
Eli vielä esimerkki. Sovellus näyttää suositukseksi hiilarit 50 %, proteiini 30 % ja rasva 20 %. Tämän päivän ruoistani tällä hetkellä suhde on hiilarit 36%, proteiini 18% ja rasva 46%. Eli rasvan osuus on melkein puolet. Ja silti tuntuu, etten mitään älyttömän rasvaista ole tänään edes syönyt, paitsi se halloumi. Kuitenkin kaikkialla sanotaan, että pitäisi esim lisätä salaatteihin öljyä ja syödä pähkinöitä jne, mutta eihän se tähän yhtälöön sovi mitenkään.
ap
Mikä sovellus?
Avokadossahan on myös reilusti rasvaa

Suositus on täysin väärä. Ei ole terveellistä syödä vain 20% energiasta rasvana.
Vierailija kirjoitti:
Proteiinia pitäisi saada oikea määrä eli normaalipainosi mukainen laskennallinen määrä (läskikerros ei tarvitse proteiinia) ja sitten hiilareita voit hyvin vähentää ja pitääkin vähentää. Kun lasket hiilarit tarpeeksi alas, voit syödä rasvaa ja laihtua. Jos syöt suhteessa liikaa hiilaria, kehosi imee rasvan vararavinnoksi.
No nyt ei varsinaisesti ole laihtuminen se ongelma, koska kuukaudessa paino on pudonnut 5 kiloa ja se on mielestäni ihan hyvin. Tarkoitan yleensä terveellistä ruokavaliota ihan jatkoa ajatellen, että onko tämä minun rasvan käyttöni nyt jotenkin liiallista ja onko esimerkiksi liikaa, jos salaattiin laittaa rasvaisempaa juustoa, vaikkei edes ole salaatin kastikkeita. Kun tuntuu, että tätä rasvan käyttöä on nyt vähän hankala enää vähentää, kun en pelkällä porkkanalla aio kyllä loppuikääni elää. Olen kuitenkin jättänyt jo leivän päältä juustot pois ja salaatinkastikkeet ja rasvaiset kastikkeet ja ruoanlaitossa yleensäkin vähemmän rasvaa. Ja tietysti kaikki herkut, kun ennen söin surutta suklaata ja berliininmunkkeja. Mutta nyt tuntuu, että vieläkin sitä rasvaa olisi liikaa. Siis suhteessa muuhun ruokaan, ei laihtumisen kannalta.
ap
Jos syöt ison kokonaisen avokadon, niin äkkiä rasvat kertyy.
Vierailija kirjoitti:
Mikä sovellus?
Avokadossahan on myös reilusti rasvaa
Juu, avokadon tiedänkin, mutta eihän tässä päivässä muuten ole rasvaa oikein mitään. Sovellus on yazio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Proteiinia pitäisi saada oikea määrä eli normaalipainosi mukainen laskennallinen määrä (läskikerros ei tarvitse proteiinia) ja sitten hiilareita voit hyvin vähentää ja pitääkin vähentää. Kun lasket hiilarit tarpeeksi alas, voit syödä rasvaa ja laihtua. Jos syöt suhteessa liikaa hiilaria, kehosi imee rasvan vararavinnoksi.
No nyt ei varsinaisesti ole laihtuminen se ongelma, koska kuukaudessa paino on pudonnut 5 kiloa ja se on mielestäni ihan hyvin. Tarkoitan yleensä terveellistä ruokavaliota ihan jatkoa ajatellen, että onko tämä minun rasvan käyttöni nyt jotenkin liiallista ja onko esimerkiksi liikaa, jos salaattiin laittaa rasvaisempaa juustoa, vaikkei edes ole salaatin kastikkeita. Kun tuntuu, että tätä rasvan käyttöä on nyt vähän hankala enää vähentää, kun en pelkällä porkkanalla aio kyllä loppuikääni elää. Olen kuitenkin jättänyt jo leivän päältä juustot pois ja salaatinkastikkeet ja rasvaiset kastikkeet ja ruoanlaitossa yleensäkin vähemmän rasvaa. Ja tietysti kaikki herkut, kun ennen söin surutta suklaata ja berliininmunkkeja. Mutta nyt tuntuu, että vieläkin sitä rasvaa olisi liikaa. Siis suhteessa muuhun ruokaan, ei laihtumisen kannalta.
ap
Niin kuin sovellus sen sinulle kertoo, jos laitat halloumia salaatin joukkoon, niin rasvan osuus kasvaa. Laita halloumin sijasta raejuustoa tai kanaa, niin ei pauku rasvat yli.
Tietysti nämä rasvauskovaiset toitottavat sitä, että hiilarit pois ja rasvasta otat päivän energian. Se on sitten eri asia, kuinka kauan pysyt terveenä jos mätät tyydyttynyttä rasvaa kehoosi.
Avocado oli puolikas. Ja tämä tilanne ei nyt koskenut ainoastaan tätä päivää. Eilen oli ihan sama juttu. Rasvaa oli leivän päällä oivariini, juustosiivu, raejuustossa se pari prosenttia, kasviksien paistamisessa rypsiöljyä, kermaviilikastiketta kalalle ruokalusikallinen, tonnikala öljyssä. Tuossa siis koko päivän rasvaa sisältävät ruoat. Onko tosiaan ihan liikaa?
ap
Heh. Mä saan 70-80 prosenttia energiasta rasvasta, niin että et sä noilla prosenteilla ainakaan liikaa saa, jos muhun vertaa.

Eli tarkoitat, että esim tänään olen syönyt liikaa rasvaa ja se halloumi siis oli liikaa? Olisi pitänyt olla vain salaatissa kana ja avokado ja leivän päällä oivariini eikä enää mitään koko loppupäivänä? Jos oikeasti rasvaa pitää vielä vähentää, en tiedä, miten tässä käy. Entiseen verrattuna olen kyllä rasvaa vähentänyt jo tosi reippaasti.
ap
Ihminen tarvitsee rasvaa, sitä ei laihduttajankaan tarvitse pelätä. Kevytversioissa on usein suhteessa enemmän sokereita tai makeutusaineita. Kannattaa tarkkailla mielummin rasvojen laatua, eli pehmeitä ja tyydyttymättömiä rasvoja enemmän kuin kovia ja tyydyttyneitä. Olet jo hyvällä mallilla, jos olet laihtunut 5 kiloa eli muutos toimii! En myöskään tuijottaisi liikaa yhtä sovellusta, vaikka ne saattavatkin alkuun pääsemisessä käteviä ollakin. Kannattaa panostaa rakentamaan itselleen ruokavalio, jota jaksaa noudattaa loppuelämänsä. Tsemppiä sinulle! :)
Vierailija kirjoitti:
Avocado oli puolikas. Ja tämä tilanne ei nyt koskenut ainoastaan tätä päivää. Eilen oli ihan sama juttu. Rasvaa oli leivän päällä oivariini, juustosiivu, raejuustossa se pari prosenttia, kasviksien paistamisessa rypsiöljyä, kermaviilikastiketta kalalle ruokalusikallinen, tonnikala öljyssä. Tuossa siis koko päivän rasvaa sisältävät ruoat. Onko tosiaan ihan liikaa?
ap
Ei ole liikaa. Olethan laihtunutkin! Yritä saada hiilarit kasviksista ja täysjyvästä ja pidä sokeriset herkut spesiaaleina juttuina.

Kiitos paljon tsempeistä! Tässä vain alkaa välillä miettiä, että ovatko ne omat käsitykset tosiaan niin kaukana ihan normaalista ruokavaliosta, kun tuntuu esim että jotkut lihapullat, lasagne tai kermaisempi kastike ovat ihan normaaleja ruokia, mutta kun sen syöttää tuonne sovellukseen, saakin loppupäivän syödä vain porkkanaa. Eli tässä nyt vähän hämärtyy, mikä on normaalia ja mikä on oikeasti vain epäterveellistä. Ja usein mietin myös kaikkia leivonnaisia. Minusta on ihan normaalia, että saatetaan ex temporee leipoa mustikka- tai kinkkupiirakka, mutta nyt tuntuu, että siihen pitää valmistautua pari päivää, että saa syödä sen yhden palan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avocado oli puolikas. Ja tämä tilanne ei nyt koskenut ainoastaan tätä päivää. Eilen oli ihan sama juttu. Rasvaa oli leivän päällä oivariini, juustosiivu, raejuustossa se pari prosenttia, kasviksien paistamisessa rypsiöljyä, kermaviilikastiketta kalalle ruokalusikallinen, tonnikala öljyssä. Tuossa siis koko päivän rasvaa sisältävät ruoat. Onko tosiaan ihan liikaa?
ap
Ei ole liikaa. Olethan laihtunutkin! Yritä saada hiilarit kasviksista ja täysjyvästä ja pidä sokeriset herkut spesiaaleina juttuina.
Kiitos tästä. Olen mielestäni ihan hyvin onnistunut ja herkut olen saanut karsittua. Ei enää tee edes mieli sokeria ja suklaata. Tuolla on kaappi täynnä suklaata, johon en ole oikeasti kuukauteen koskenut. Kaapissa oli myös vanha sipsipussi, joka ennen meni helposti parissa illassa tyhjäksi. Eilen otin kourallisen, kun katsoin Euroviisuja eikä tehnyt edes mieli lisää.
Mulla kokemusta yaziosta ja fatsecret'ista. Fatsecret on parempi. Mun mielestä yazio ei näytä oikein niitä ruokien pitoisuuksia.
Veikkaan, että annat annoskoot väärin. Mäkin käytin jotain sovellusta ja lopetin sen, kun en jaksanut alkaa korjaamaan määriä.
Kannattaa syödä viisi kertaa päivässä, joka aterialla kasviksia, hedelmiä tai marjoja. Töissä en tiedä, kuinka paljon siellä käytetään täysjyvätuotteita, esimerkiksi täysjyväriisi, mutta ainakin kotona kannattaa siirtyä niihin. Ainakin puolet ateriasta kasviksia, voi olla jopa 3/4 ja sit proteiinia. Hyviä rasvoja ei kannata pelätä, mutta toki hyvä muistaa, että jos kauheasti syö avokadoja ja pähkinöitä, niin kalorit alkaa paukkumaan.
Tarkoitus on varmaan kuitenkin se, että elät loppuelämän terveellisesti? Se ei onnistu, jos on nälkä. Semmosilla pienillä muutoksilla saa nopeasti kalorit pienemmäksi, esim. Jättää lämpimillä aterioilla leivän pois ja vaihtaa maidon veteen jne. Ja kun syö monta kertaa päivässä, ei ehdi tulemaan nälkää.
up