Hermot kireällä ihan koko ajan lapsiperhearjen takia

Tunnistan ongelman.

Meillä äiti valitti, jankkasi, huusi ja kirosi joka päivä ihan kaikesta. Vaikka olisi tehty kuinka oikein, nätisti, ajallaan. Aina löytyi joku valituksen aihe.

Siihen tottui niin, ettei se vaikuttanut enää missään. Kaikki äidinn pyynnöt ja sanomiset meni vaan ohi. Kun koskaan ei keskusteltu nätisti eikä koskaan vilpittömästi pyydetty.

Kuulostat uupununeelta ja masentuneelta, sillon ärsyttää kaikki! Tarvit itsellesi apua etkä pelkkiä kasvatusvinkkejä. Käy itkemässä työterveyshoitajalle ja hae apua.

Itselläni usein hyvin sama fiilis, vaikka järjellä tiedän että tää on mun ongelma eikä oikeasti lapsen ongelma. Tsemppiä!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlaa positiivinen kasvatus. Teillä on lähtenyt homma väärille urille ja nyt siellä jumissa, kannattaa hakea ammattiapuakin. Miksi jankutat jos se ei toimi? Vain omaa käytöstään voi muuttaa, sitä heijastaen muuttuu vasta lapsen käytös. Mitä väliä jos reppu on lattialla? Pura oma olosi muualle kuin lapseen, ja lepää vaikka sairaslomalla jotta voit alkaa ITSE toimia eri tavalla ja saatte rakentavan yhteyden toisiinne. Kodin ilmapiiri voi muuttua paineettomaksi ja hyväksi, silloin lapsikin reagoi positiiviseen palautteeseen. Hän ei ole huomionkipeä vaan kaipaa yhteyttä sinuun. Ihmisenä, ei nalkuttavana "kasvattajana".

"Positiivinen kasvatus" on uusi nimi vapaalle kasvatukselle. Kyseinen kasvatussuuntaus pohjautuu siihen virheelliseen olettamaan, että lapsi haluaa luonnostaan hyvää kaikille muille ja olla tottelevainen, ja ainoa mikä estää lapselta tämän on se, jos hänelle ollaan joskus negatiivisia.

Jaa, mun mielestä positiivisen kasvatuksen ohjeet on aika maalaisjärkisiä, itse ainakin huomasin jo kaksivuotiaan kanssa että kun laitat ns. kovan kovaa vastaan niin tuli vaan isompi raivari. Lapsi vastaa aikuisen tunnetilaan. Lapsi ei ole pieni aikuinen, aivot eivät ole valmiit suuriin tunnemylläköihin ja siksi juuri aikuinen on se jonka täytyy pystyä tilanteissa hillitsemään itsensä. Aikuisen tunnesäätely toimii, vaikka kuinka vi**ttaisi.

Kyse ei ollenkaan ole siitä, että lapsi saisi tehdä mitä haluaa ja mitään ei kielletä. Vaan siitä, että siinä kohtaa aikuinen ei ryhdy lapseksi ja menetä hermojaan, jolloin lapsi vaan alkaa sekoilla enemmän.

Luojan kiitos suomalaismiehet ei enää lisäänny suomalaisnaisten kanssa.

t. nipottajapirttihirmuäidin lapsi 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlaa positiivinen kasvatus. Teillä on lähtenyt homma väärille urille ja nyt siellä jumissa, kannattaa hakea ammattiapuakin. Miksi jankutat jos se ei toimi? Vain omaa käytöstään voi muuttaa, sitä heijastaen muuttuu vasta lapsen käytös. Mitä väliä jos reppu on lattialla? Pura oma olosi muualle kuin lapseen, ja lepää vaikka sairaslomalla jotta voit alkaa ITSE toimia eri tavalla ja saatte rakentavan yhteyden toisiinne. Kodin ilmapiiri voi muuttua paineettomaksi ja hyväksi, silloin lapsikin reagoi positiiviseen palautteeseen. Hän ei ole huomionkipeä vaan kaipaa yhteyttä sinuun. Ihmisenä, ei nalkuttavana "kasvattajana".

"Positiivinen kasvatus" on uusi nimi vapaalle kasvatukselle. Kyseinen kasvatussuuntaus pohjautuu siihen virheelliseen olettamaan, että lapsi haluaa luonnostaan hyvää kaikille muille ja olla tottelevainen, ja ainoa mikä estää lapselta tämän on se, jos hänelle ollaan joskus negatiivisia.

Jaa, mun mielestä positiivisen kasvatuksen ohjeet on aika maalaisjärkisiä, itse ainakin huomasin jo kaksivuotiaan kanssa että kun laitat ns. kovan kovaa vastaan niin tuli vaan isompi raivari. Lapsi vastaa aikuisen tunnetilaan. Lapsi ei ole pieni aikuinen, aivot eivät ole valmiit suuriin tunnemylläköihin ja siksi juuri aikuinen on se jonka täytyy pystyä tilanteissa hillitsemään itsensä. Aikuisen tunnesäätely toimii, vaikka kuinka vi**ttaisi.

Kyse ei ollenkaan ole siitä, että lapsi saisi tehdä mitä haluaa ja mitään ei kielletä. Vaan siitä, että siinä kohtaa aikuinen ei ryhdy lapseksi ja menetä hermojaan, jolloin lapsi vaan alkaa sekoilla enemmän.

Sopiihan sitä yrittää kieltää. Mutta jos lapselle ei saa aiheuttaa pahaa mieltä eli harjoittaa "negatiivista kasvatusta" niin kielto jää pelkäksi suositukseksi jos lapsi ei haluakaan totella kieltoa.

Kyllä sun täytyy hakea apua kiireesti! Loman tarpeessa olet myös, mutta äkkiä jotain perheneuvontaa tai mitä näitä matalan kynnyksen lasten-ja kodinhoitoapuja nyt onkaan.

Kysy vaikka paikalliselta MLL:ltä tai neuvolasta.

Voisiko lapsi käydä vaikka mummolassa joskus itsekseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlaa positiivinen kasvatus. Teillä on lähtenyt homma väärille urille ja nyt siellä jumissa, kannattaa hakea ammattiapuakin. Miksi jankutat jos se ei toimi? Vain omaa käytöstään voi muuttaa, sitä heijastaen muuttuu vasta lapsen käytös. Mitä väliä jos reppu on lattialla? Pura oma olosi muualle kuin lapseen, ja lepää vaikka sairaslomalla jotta voit alkaa ITSE toimia eri tavalla ja saatte rakentavan yhteyden toisiinne. Kodin ilmapiiri voi muuttua paineettomaksi ja hyväksi, silloin lapsikin reagoi positiiviseen palautteeseen. Hän ei ole huomionkipeä vaan kaipaa yhteyttä sinuun. Ihmisenä, ei nalkuttavana "kasvattajana".

"Positiivinen kasvatus" on uusi nimi vapaalle kasvatukselle. Kyseinen kasvatussuuntaus pohjautuu siihen virheelliseen olettamaan, että lapsi haluaa luonnostaan hyvää kaikille muille ja olla tottelevainen, ja ainoa mikä estää lapselta tämän on se, jos hänelle ollaan joskus negatiivisia.

Jaa, mun mielestä positiivisen kasvatuksen ohjeet on aika maalaisjärkisiä, itse ainakin huomasin jo kaksivuotiaan kanssa että kun laitat ns. kovan kovaa vastaan niin tuli vaan isompi raivari. Lapsi vastaa aikuisen tunnetilaan. Lapsi ei ole pieni aikuinen, aivot eivät ole valmiit suuriin tunnemylläköihin ja siksi juuri aikuinen on se jonka täytyy pystyä tilanteissa hillitsemään itsensä. Aikuisen tunnesäätely toimii, vaikka kuinka vi**ttaisi.

Kyse ei ollenkaan ole siitä, että lapsi saisi tehdä mitä haluaa ja mitään ei kielletä. Vaan siitä, että siinä kohtaa aikuinen ei ryhdy lapseksi ja menetä hermojaan, jolloin lapsi vaan alkaa sekoilla enemmän.

Sopiihan sitä yrittää kieltää. Mutta jos lapselle ei saa aiheuttaa pahaa mieltä eli harjoittaa "negatiivista kasvatusta" niin kielto jää pelkäksi suositukseksi jos lapsi ei haluakaan totella kieltoa.

Ymmärrät vieläkin ihan väärin. Missä sanoin että lapselle ei saa aiheuttaa pahaa mieltä? Lapselle mitättömätkin vastoinkäymiset voivat aiheuttaa pahaa mieltä, koska ei osaa säädellä tunteitaan vielä. Tuskin pahaa mieltä voi estää, vaikka miten päin kasvattaisi. Siispä lasta kielletään jämäkästi ja estetään tarvittaessa tekemästä tyhmyyksiä, mutta AIKUINEN ei näytä omaa pahaa mieltään (jatkuvasti) eikä varsinkaan pura sitä lapseen. Suutu itse. Aikuinen on siis se jolla on positiivinen pohjavire suhtautumisessaan -- lapsi on pieni ja opettelee, eikä juonitteleva paholainen. Raamit ja rajat on totta kai oltava.

Lasta pitää rangaista jos se ei tottele eikä vaan jatkuvasti nalkuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlaa positiivinen kasvatus. Teillä on lähtenyt homma väärille urille ja nyt siellä jumissa, kannattaa hakea ammattiapuakin. Miksi jankutat jos se ei toimi? Vain omaa käytöstään voi muuttaa, sitä heijastaen muuttuu vasta lapsen käytös. Mitä väliä jos reppu on lattialla? Pura oma olosi muualle kuin lapseen, ja lepää vaikka sairaslomalla jotta voit alkaa ITSE toimia eri tavalla ja saatte rakentavan yhteyden toisiinne. Kodin ilmapiiri voi muuttua paineettomaksi ja hyväksi, silloin lapsikin reagoi positiiviseen palautteeseen. Hän ei ole huomionkipeä vaan kaipaa yhteyttä sinuun. Ihmisenä, ei nalkuttavana "kasvattajana".

"Positiivinen kasvatus" on uusi nimi vapaalle kasvatukselle. Kyseinen kasvatussuuntaus pohjautuu siihen virheelliseen olettamaan, että lapsi haluaa luonnostaan hyvää kaikille muille ja olla tottelevainen, ja ainoa mikä estää lapselta tämän on se, jos hänelle ollaan joskus negatiivisia.

Jaa, mun mielestä positiivisen kasvatuksen ohjeet on aika maalaisjärkisiä, itse ainakin huomasin jo kaksivuotiaan kanssa että kun laitat ns. kovan kovaa vastaan niin tuli vaan isompi raivari. Lapsi vastaa aikuisen tunnetilaan. Lapsi ei ole pieni aikuinen, aivot eivät ole valmiit suuriin tunnemylläköihin ja siksi juuri aikuinen on se jonka täytyy pystyä tilanteissa hillitsemään itsensä. Aikuisen tunnesäätely toimii, vaikka kuinka vi**ttaisi.

Kyse ei ollenkaan ole siitä, että lapsi saisi tehdä mitä haluaa ja mitään ei kielletä. Vaan siitä, että siinä kohtaa aikuinen ei ryhdy lapseksi ja menetä hermojaan, jolloin lapsi vaan alkaa sekoilla enemmän.

Sopiihan sitä yrittää kieltää. Mutta jos lapselle ei saa aiheuttaa pahaa mieltä eli harjoittaa "negatiivista kasvatusta" niin kielto jää pelkäksi suositukseksi jos lapsi ei haluakaan totella kieltoa.

Ne asiat mitkä kiellän, ne todellakin loppuvat heti. Mitään tottelemishaluja ei mitata eikö odotella. Mutta en raivostu enkä syyttele lasta, ja jos tarvii menen toiseen huoneeseen vähän puhaltelemaan kun tilanne on ohi. Tai jätän homman perheen toiselle vanhemmalle ja poistun tilanteesta sivummalle kun huomaan että mulla alkaa keittää yli. Lapselta pyydän anteeksi, jos olen suuttunut tai huutanut, mutta niitä pyrin välttämään, koska eivät keinoina toimi ja sitten pitää vaan suuttua enemmän ensi kerralla ja nostaa tehoja. Meillä positiivinen kasvatus -nettisivu oli suureksi avuksi arjessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlaa positiivinen kasvatus. Teillä on lähtenyt homma väärille urille ja nyt siellä jumissa, kannattaa hakea ammattiapuakin. Miksi jankutat jos se ei toimi? Vain omaa käytöstään voi muuttaa, sitä heijastaen muuttuu vasta lapsen käytös. Mitä väliä jos reppu on lattialla? Pura oma olosi muualle kuin lapseen, ja lepää vaikka sairaslomalla jotta voit alkaa ITSE toimia eri tavalla ja saatte rakentavan yhteyden toisiinne. Kodin ilmapiiri voi muuttua paineettomaksi ja hyväksi, silloin lapsikin reagoi positiiviseen palautteeseen. Hän ei ole huomionkipeä vaan kaipaa yhteyttä sinuun. Ihmisenä, ei nalkuttavana "kasvattajana".

"Positiivinen kasvatus" on uusi nimi vapaalle kasvatukselle. Kyseinen kasvatussuuntaus pohjautuu siihen virheelliseen olettamaan, että lapsi haluaa luonnostaan hyvää kaikille muille ja olla tottelevainen, ja ainoa mikä estää lapselta tämän on se, jos hänelle ollaan joskus negatiivisia.

Jaa, mun mielestä positiivisen kasvatuksen ohjeet on aika maalaisjärkisiä, itse ainakin huomasin jo kaksivuotiaan kanssa että kun laitat ns. kovan kovaa vastaan niin tuli vaan isompi raivari. Lapsi vastaa aikuisen tunnetilaan. Lapsi ei ole pieni aikuinen, aivot eivät ole valmiit suuriin tunnemylläköihin ja siksi juuri aikuinen on se jonka täytyy pystyä tilanteissa hillitsemään itsensä. Aikuisen tunnesäätely toimii, vaikka kuinka vi**ttaisi.

Kyse ei ollenkaan ole siitä, että lapsi saisi tehdä mitä haluaa ja mitään ei kielletä. Vaan siitä, että siinä kohtaa aikuinen ei ryhdy lapseksi ja menetä hermojaan, jolloin lapsi vaan alkaa sekoilla enemmän.

Sopiihan sitä yrittää kieltää. Mutta jos lapselle ei saa aiheuttaa pahaa mieltä eli harjoittaa "negatiivista kasvatusta" niin kielto jää pelkäksi suositukseksi jos lapsi ei haluakaan totella kieltoa.

Ymmärrät vieläkin ihan väärin. Missä sanoin että lapselle ei saa aiheuttaa pahaa mieltä? Lapselle mitättömätkin vastoinkäymiset voivat aiheuttaa pahaa mieltä, koska ei osaa säädellä tunteitaan vielä. Tuskin pahaa mieltä voi estää, vaikka miten päin kasvattaisi. Siispä lasta kielletään jämäkästi ja estetään tarvittaessa tekemästä tyhmyyksiä, mutta AIKUINEN ei näytä omaa pahaa mieltään (jatkuvasti) eikä varsinkaan pura sitä lapseen. Suutu itse. Aikuinen on siis se jolla on positiivinen pohjavire suhtautumisessaan -- lapsi on pieni ja opettelee, eikä juonitteleva paholainen. Raamit ja rajat on totta kai oltava.

Miten se tyhmyyksien tekemisen estäminen ja tottelemattomuuden varmistaminen ihan käytännössä tapahtuu? Esimerkiksi rangaistahan ei saa, koska se on negatiivista kasvatusta.

Mitäs jos ottaisit kaukosäätimen mukaan töihin tai piilottaisit sen jonnekin työpäivän ajaksi niin lapsi ei voisi katsoa telkkaria sinun poissaollessasi. Sitten hänen olisi varmaan helpompi tehdä läksytkin kun telkkari ei veisi hänen huomiotaan.

Ja tuo kavereiden tuominen kotiin ilman lupaa on loputtava. Voit vaikka sanoa lapselle että sitten kun hän hankkii itselleen oman kodin, hän saa kutsua sinne kenet tahansa mutta nyt kun hän asuu sinun kattosi alla sinä päätät kenet saa kutsua, milloin ja kuinka pitkäksi aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlaa positiivinen kasvatus. Teillä on lähtenyt homma väärille urille ja nyt siellä jumissa, kannattaa hakea ammattiapuakin. Miksi jankutat jos se ei toimi? Vain omaa käytöstään voi muuttaa, sitä heijastaen muuttuu vasta lapsen käytös. Mitä väliä jos reppu on lattialla? Pura oma olosi muualle kuin lapseen, ja lepää vaikka sairaslomalla jotta voit alkaa ITSE toimia eri tavalla ja saatte rakentavan yhteyden toisiinne. Kodin ilmapiiri voi muuttua paineettomaksi ja hyväksi, silloin lapsikin reagoi positiiviseen palautteeseen. Hän ei ole huomionkipeä vaan kaipaa yhteyttä sinuun. Ihmisenä, ei nalkuttavana "kasvattajana".

"Positiivinen kasvatus" on uusi nimi vapaalle kasvatukselle. Kyseinen kasvatussuuntaus pohjautuu siihen virheelliseen olettamaan, että lapsi haluaa luonnostaan hyvää kaikille muille ja olla tottelevainen, ja ainoa mikä estää lapselta tämän on se, jos hänelle ollaan joskus negatiivisia.

Positiiven kasvatus ei todellakaan ole vapaata kasvatusta, siinä ei jätetä lasta seilamaan itsekseen vaan ohjaus on tiivistä ja johdonmukaista. Ja kyllä, siinä myös kielletään, estetään ja vaaditaan tarvittaessa. Ihmiselle on syvälle geeneihin kirjoitettu tarve olla hyväksytty ja hyödyllinen, mikä on (ollut) selviytymisen kannalta välttämätöntä. Eikä positiivisen kasvatuksen idea ole että vanhempi ei koskaan olisi harmissaan tai suuttunut, vaan lapsen ohjaus ei perustu ensisijaisesti siihen että mäkätetään virheistä vaan siihen että osoitetaan toivotunlaisen käytöksen edut, ja osoitetaan lasta kohtaan hyväksyntää, ymmärrystä ja arvostusta silloinkin kun vaaditaan (tarvittaessa joustamattomasti) toimimaan vastoin lapsen omaa halua.

Sellasta se on

Lapsi kuulostaa ihan tavalliselta lapselta, tuollaisiahan ne on. Ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä. Jos ei tykkää lapsista ja lapsiperhe-elämästä, en ymmärrä miksi on mennyt lapsen tekemään. Pitäisi olla sen verran itsetuntemusta ennen lisääntymistä että osaa edes tällaiset aivan normaalit asiat kuvitella ja sen, miltä ne itsestä tuntuu.

Olisikin mielenkiintoista kuulla MITÄ ap oikein lapsiperhe-elämältä odotti - että lapsi oppii kerrasta kaiken ja tottelee aina vanhempia? Sillä ei ole ystäviä vaan se istuu hiljaa kotona nurkassa eikä häiritse ikinä vanhempiaan? Olitko todella nuori lapsen tehdessäsi etkä koskaan ollut ollut lasten kanssa tekemisissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlaa positiivinen kasvatus. Teillä on lähtenyt homma väärille urille ja nyt siellä jumissa, kannattaa hakea ammattiapuakin. Miksi jankutat jos se ei toimi? Vain omaa käytöstään voi muuttaa, sitä heijastaen muuttuu vasta lapsen käytös. Mitä väliä jos reppu on lattialla? Pura oma olosi muualle kuin lapseen, ja lepää vaikka sairaslomalla jotta voit alkaa ITSE toimia eri tavalla ja saatte rakentavan yhteyden toisiinne. Kodin ilmapiiri voi muuttua paineettomaksi ja hyväksi, silloin lapsikin reagoi positiiviseen palautteeseen. Hän ei ole huomionkipeä vaan kaipaa yhteyttä sinuun. Ihmisenä, ei nalkuttavana "kasvattajana".

"Positiivinen kasvatus" on uusi nimi vapaalle kasvatukselle. Kyseinen kasvatussuuntaus pohjautuu siihen virheelliseen olettamaan, että lapsi haluaa luonnostaan hyvää kaikille muille ja olla tottelevainen, ja ainoa mikä estää lapselta tämän on se, jos hänelle ollaan joskus negatiivisia.

Positiiven kasvatus ei todellakaan ole vapaata kasvatusta, siinä ei jätetä lasta seilamaan itsekseen vaan ohjaus on tiivistä ja johdonmukaista. Ja kyllä, siinä myös kielletään, estetään ja vaaditaan tarvittaessa. Ihmiselle on syvälle geeneihin kirjoitettu tarve olla hyväksytty ja hyödyllinen, mikä on (ollut) selviytymisen kannalta välttämätöntä. Eikä positiivisen kasvatuksen idea ole että vanhempi ei koskaan olisi harmissaan tai suuttunut, vaan lapsen ohjaus ei perustu ensisijaisesti siihen että mäkätetään virheistä vaan siihen että osoitetaan toivotunlaisen käytöksen edut, ja osoitetaan lasta kohtaan hyväksyntää, ymmärrystä ja arvostusta silloinkin kun vaaditaan (tarvittaessa joustamattomasti) toimimaan vastoin lapsen omaa halua.

Vaaditaan kenties, mutta lapsen painostaminen ei käy (rangaistukset ovat suorastaan tabu), vaan sen sijaan luotetaan siihen, että jokaisella on tarve olla hyväksytty ja hyödyllinen. Mikä sitten johtaa siihen, että huonoa käytöstä on katsottava valtavasti läpi sormien, kun lapsi itsekkyyden, ymmärtämättömyyden tai empatian puutteen vuoksi kuitenkaan ei monesti tottele.

Et taida rakastaa lastasi. Iloita hänestä. Järkyttävää.

Mene hoitoon. Oikeasti. Muu perhe on normaaleja, sinä et ole.

Kuulostaa ihan tuikitavallisesta lapselta. Sä olet masentunut, hae apua itsellesi. Sovitte lapsesi kanssa, että kun sä tulet kotiin niin kaveri lähtee ja lapsi tekee läksyt. Yritä tehdä sopimuksia äläkä vaan jankuta ja raivoa.

Kuulostat ihan mun mutsilta. Se jatkuva jankutus meni kyllä mulla ihan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ei sitä kukaan jaksa kuunnella.

Täällä on paskamaisia kommentteja, että hei, susta ei ole äidiksi. Sellaisten lähettäjät ovat epäempaattisia.

Sulla on hoitamaton masennus. Tarvitset heti sairaslomaa, lepäät kotona kun lapsi on koulussa. Tarviit mielialalääkkeet ja omaa aikaa.

Sitten jaksat taas olla rakentava lapsen kanssa.