Mistä uskomus, ettei rakastunut petä, on peräisin?
THL:n sivuilla "Rakastumisen kemiaa" osiossa sanotaan näin:
Lisämunuaisten ja sukurauhasten herättyä aivot alkavat hallita rakastumisen kemiaa. Serotoniinin voimakas purkaus hermosolujen varastorakkuloista saa aikaan ekstaasin kaltaisen läheisyyden ja hyvänolon tunteen. Empatia kasvaa. Aikaa ja tilaa annetaan omien tunteiden lisäksi myös toisen tunteille.
Onnen tunteen vallassa myös aiemmin tuntemattomat kasvot alkavat viehättää. Olotila saa rakastuneen paitsi himokkaaksi myös samalla alttiiksi syrjähypyille.
Kommentit (56)
Tuossa tarkoitetaan sitä, että rakastuu johonkin muuhun kuin omaan puolisoonsa. Silloin on luonnollisesti altis syrjähypylle.
Pornon katselu lisää testosteronin tuotantoa ja sitä myöten seksuaalista halukkuutta myös omaa kumppania kohtaan.
Eli pornon syyttäminen puolison haluttomuudesta on toinen järjetön uskomus. Vika löytyy tunnepuolelta, ei pornosta.
Kun tosissaan rakastaa toista, haluaa suojella tätä ja toimia tämän parhaaksi. Silloin ei edes halua pettää, koska pettäminen satuttaisi sitä rakasta.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tarkoitetaan sitä, että rakastuu johonkin muuhun kuin omaan puolisoonsa. Silloin on luonnollisesti altis syrjähypylle.
Että tämmöinen tulkinta tähän... Hohhoijaa...
Vierailija kirjoitti:
Kun tosissaan rakastaa toista, haluaa suojella tätä ja toimia tämän parhaaksi. Silloin ei edes halua pettää, koska pettäminen satuttaisi sitä rakasta.
Mutta rakastuneena ja himokkaana kokee silti tuntemattomatkin kasvot viehättäväksi. Alttius siis lisääntyy, mutta itsestä se silti on kiinni sortuuko.
Yritätkö nyt jotenkin oikeuttaa pettämistä rakastumisen varjolla, vai mikä oli pointtisi?

Huomaathan tuossa jutussa sanan AIEMMIN. Aiemmin tuntemattomat kasvot. Eli ennen rakastumista tuntemattomat, rakastumisen jälkeen viehättävät.
Minusta ihmiset tarkoittavat rakastumisella ja rakkaudella eri asioita.
Parempi kysymys kuuluu, mistä tuo aloituksen väite on peräisin? Melko erikoista yksinkertaistamista nimittäin.
Vierailija kirjoitti:
Yritätkö nyt jotenkin oikeuttaa pettämistä rakastumisen varjolla, vai mikä oli pointtisi?
En.
Varoitanpahan vain harhoista joita perättömät uskomukset voivat aiheuttaa. Kyllä rakastunutkin voi pettää.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ihmiset tarkoittavat rakastumisella ja rakkaudella eri asioita.
Eivätkä myöskään ymmärrä, että rakastuminen on eri asia kuin rakkaus.
Vierailija kirjoitti:
Parempi kysymys kuuluu, mistä tuo aloituksen väite on peräisin? Melko erikoista yksinkertaistamista nimittäin.
Siinähän se lukee: THL:n sivuilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritätkö nyt jotenkin oikeuttaa pettämistä rakastumisen varjolla, vai mikä oli pointtisi?
En.
Varoitanpahan vain harhoista joita perättömät uskomukset voivat aiheuttaa. Kyllä rakastunutkin voi pettää.
Paitsi, että muut 1. lainauksesa ei puhuta rakastuneisuudesta, vaan rakastumisesta ja 2. Muut mekanismit, kuten oksitosiini, kontrolloivat uskollisuutta.
En tiedä, mitä kirjoittaja on tuossa tarkoittanut, vai onko tarkoituksella kerrottu vain asian toinen puoli...
En löydä tuosta jutusta sitä kohtaa, missä sanotaan, että rakastunut pettää. Näyttäisitkö sen minulle, ap?
En tiedä missä se rakastuneen raja tulee täyteen kun minä edelleen ole ollut mutta vasta puoli ei.Sanoin hänelle myös että ilmoita kun haet muita mutta k.pää.ei sitä tehnyt.Raukka.
Rakastumisen tunne koukuttaa. Se olotila saa avoimeksi muille ihmisille ja silloin helposti lankeaa vieraaseen.
Mutta sen jälkeen, kun jää kiinni, suhde katkeaa ja rakkaus katoaa, silloin vasta tajuaa minkä virheen teki.
Rakkaus ei todellakaan ole yksiavioinen, koska ne hormonit pistää nupin sekaisin, ja tärkein unohtuu: se ihminen johon on OIKEASTI rakastunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tosissaan rakastaa toista, haluaa suojella tätä ja toimia tämän parhaaksi. Silloin ei edes halua pettää, koska pettäminen satuttaisi sitä rakasta.
Mutta rakastuneena ja himokkaana kokee silti tuntemattomatkin kasvot viehättäväksi. Alttius siis lisääntyy, mutta itsestä se silti on kiinni sortuuko.
Huomaathan tuossa jutussa sanan AIEMMIN. Aiemmin tuntemattomat kasvot. Eli ennen rakastumista tuntemattomat, rakastumisen jälkeen viehättävät.
Nyt en tajua mitä haet.
Siinä on myös sana MYÖS.
Yksinkertaisemmin ilmaistuna: onnen tunteen vallassa myös vieraat alkavat himottaa enemmän ja siksi alttius syrjähypyille kasvaa.
No ainakin uskomus siitä, ettei puolisoonsa rakastunut/puolisoaan rakastava petä, on kätevä kaikkien toisten miesten ja toisten naisten kannalta. Siinä voi kaikki sitten pettää myös itseään.