Vanhempani eivät koskaan kysy kuulumisia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta vanhempien ja aikuisten lasten yhteydenpidosta. Minä vanhempana haluaisin pitää yhteyttä tyttäreeni, mutta se ei vaan jostain syystä oikein suju ja olen ymmärtänyt että hän ei halua kertoa minulle asioitaan. Kumpikin olemme ilmaisseet että haluamme pitää yhteyttä, mutta se kaatuu aina johonkin... tuntuu että meillä ei ole yhteisiä asioita ja mielenkiinnon kohteita mistä puhua. Jos kysyn kuulumisia vastaus on sitä tavallista tms. Miten neuvoisitte tekemään?

Kokeile kysyä tarkemmin jostain tietystä asiasta, mistä on ollut puhetta ennen tai minkä tiedät muuten kuuluvan tyttären elämään? Keksikää joku yhteinen juttu, harrastus tms? tai sitten yrittäkää tutustua toistenne mielenkiinnon kohteisiin? Olen huomannut töissä että vaikka ei olisi kiinnostunut samoista asioista on ihan jännä kysellä muiden harrastuksista ja innostavaa kuunnella heidän intoaan.  Minua vaivaa varsinkin tämä että jos olen ihan kertonut jostain erityisestä asiasta elämässäni, vanhempani eivät myöhemmin kysy siitä mitään vapaaehtoisesti. En ole siis ihan varma ovatko he sitten edes kuunnelleet minua aluperin (usein tuntuu etteivät kuuntele) enkä sitten viitsi enää kertoakaan jatkoa. -AP

-AP kiitos.  Asiat eivät vaan oleniin yksinkertaisia ratkaista. En tiedä onko juna jo mennyt - minulla on tunne että olen onnistunut pilaamaan kaiken ja tällä hetkellä on tilanne että en tavoita häntä mitenkään. Olen usein miettinyt miten olen aina tullut juttuun kaikkien ihmisten kanssa, mutta tämä on vaikeaa. Tiedän että minulla vanhempana on vastuu enkä siitä pakoile, mutta silti en vaan osaa ja onnistun aina pilaamaan kaiken. Miten saadaan yhteys ihmiseen joka on blokannut minut? Jos laitan kirjeen en tiedä luetaanko niitä?

Up

Minulla on nyt sama ongelma. Olen aina ollut läheinen vanhempieni kanssa, mutta mitä vanhemmaksi tulevat, ja ehkä myös koronatilanteen harventuneiden sosiaalisten kontaktien takia, höpeltävät vain omia kuulumisiaan. On puuduttavaa tavata, kun puhua pulpattavat omia kuulumisiaan, eikä saa sanaa sanottua väliin. Pelkään, että tämä vaikuttaa hyviin väleihimme ja tilanne kuormittaa. Koen tämän myös nolona, jos näemme porukalla niin, että mieheni on paikalla, eikä häneltä(kään) kysytä sanaakaan kuulumisista, mutta sen sijaan eläkeikää lähestyvät vanhempani luennoivat kaiken työviikoistaan ja tekemistään reissuista. Haluaisin sanoa asiasta ystävällisesti, mutta en tiedä kuinka.

Minä voisin ottaa sinut ottolapseksi, kysellä kuulumisia ja pyytää käymään. Minun omat lapseni ovat suuttuneet, kun olen kysynyt, milloin on tulossa silloinkin, kun itse ovat aikoneet tulla eikä ole näkynyt sovittuun aikaan.

Minusta on surullista, että omat lapseni eivät edes viitsi ilmoittaa, jos eivät tulekaan käymään kotona sinä päivänä kun ovat itse aikoneet eivätkä ilmoita mitään. Täällä minä sitten odotan ja olen varannut herkkuruokaa ja olen huolissani, onko sattunut jotain. Kun soitan ja kysyn, onko tulossa, ollaan vihaisia kun kyselen.

Asiaa ei tee yhtään helpommaksi se, että on useampia aivan erilaisia lapsia. Yhden kanssa pitäisi jutella niitä näitä päivittäin ja kysellä kuulumisia, toiselta ei saisi kysyä mitään. Ei sekään ole kivaa, kun itse haluaisi kohdella kaikkia lapsia samalla tavalla.

Oma äitini oli kiinnostunut asioistani vain velvollisuudentunnosta. Kun minä soitin hänelle, en aina ehtinyt edes kertoa varsinaista asiaani ennen  kuin hänellä oli kiire lopettaa puhelu. Enkä tosiaan koskaan soittanut hänellä ilman aihetta vain niitä näitä rupatellakseni.

Jos eivät koe sitä luontevaksi, varmaan pitävät omiin vanhempiinsa ja sisaruksiinsakin yhteyttä harvakseltaan eivätkä toivo heiltäkään muuta. Haluavat elää jo omaa elämäänsä ja olettavat lastenkin haluavan.

Sama täällä. Kun äitini ottaa yhteyttä, luettelee viestillä omat tekemisensä, kuinka on tuuhannut sitä sun tätä. Siitä vaan tulee itselle huono omatunto, kuinka itse en ole töiltäni jaksanut esim. pestä ikkunoita, täkkejä, tyynyjä, koristetyynyjä, sekä käydä joogassa ja sienessä.

Niin ei kaikki vanhemmat ole niitä lapsiaan halunneet...ja kun nämä muuttavat pois ollaan helpottuneita, kun ei ei enää tarvitse olla heistä kiinnostunut.

Vierailija kirjoitti:

Jos eivät koe sitä luontevaksi, varmaan pitävät omiin vanhempiinsa ja sisaruksiinsakin yhteyttä harvakseltaan eivätkä toivo heiltäkään muuta. Haluavat elää jo omaa elämäänsä ja olettavat lastenkin haluavan.

No meillä kyllä soitellaan jopa niille sisarusten lapsille ja kysellään kuulumisia. Omat lapset ovat ainoat, joiden kuulumiset ei kiinnosta. Ja mitään riitoja tms. ei ole taustalla. Meille ei ilmeisesti vaan tarvitse päteä ja esittää.