Lue keskustelun säännöt.
Te joilla on aikuisena todettu ADHD, miten ja miksi päädyit hakemaan diagnoosin?
16.05.2019 |
Tarkoitan lähinnä, että millaisten seikkojen ja vaikeuksien perusteella tajusit, että nyt on aika hakeutua lääkäriin ja millaiset seikat lapsuudessanne alkoi tuntumaan ADHD-oireilta? Itse olen vajaa kolmekymppinen nainen ja tällä hetkellä opiskelen yliopistossa. Viimeaikoina olen alkanut vahvemmin uskomaan, että ongelmieni taustalla saattaisi olla ADHD. Olen vakaasti uskonut olevani poikkeuksellisen laiska ja huonon itsekurin omaava ihminen, mutta sain seulatestissä korkeat pisteet ja toisaalta elämääni iso kuva ja tietyt asiat lapsuudessani saattaisivat viitata keskittymishäiriöön. Olisin kiinnostunut kuulemaan aikuisena diagnoosin saaneiden tarinoita siitä, miten päädyit varaamaan lääkäriajan ja millasten ongelmien kanssa painit ennen sitä.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinun vaikeaa saattaa arkiaskareita loppuun, kun huomio kiinnittyy muualle? Hukkailetko tavaroitasi jatkuvasti? Katoaako ajantajusi, kun teet jotain mielenkiintoista? Kuinka moneen kertaan peset samat pyykit (koska unohdit ne koneeseen)? Oletko impulsiivinen, esim. möläyttelet ja sitten kadut jälkeenpäin?
No siis joudun esim. usein vaihtamaan tiskiveden moneen kertaan, kun muka aloitan mutta jää seuraavalle päivälle. Pyykit sullon kaappiin siinä vaiheessa kun kuivaustelineellä ei ole tilaa uusille.Tykkään asua siististi, mutta siisteys on joko-tai. Saan siis pidettyä kämpän siistinä jos panostan siihen ja käytän paljon energiaa, mutta heti kun tulee muuta tekemistä, niin kämppä on jo seuraavana päivänä kuin pommin jäljiltä.
Uppoudun kyllä mielenkiintoisiin hommiin ja etenkin aamuisin kello välillä tuntuu suorastaan hyppäävän eteenpäin. Olen lähes aina joko myöhässä tai ihan hilkulla. Joudun usein juoksemaan bussille ja usein myös myöhästyn. Tavarat on hyvin usein hukassa ja unohtuu paikkoihin. Esim eilen jouduin jättämään banaanit kauppaan, kun huomasin jättäneeni maksukortin kirjastoon kirjan väliin (pidin sitä rivin alla, jotta tekstin lukeminen olisi helpompaa). Tällainen on minulle hyvin tyypillistä.
Mietin usein, että en esimerkiksi puhu vielä jostain asiasta, mutta sitten en kuitenkaan voi olla sanomatta sitä. Joudun myös kiinnitämään paljon huomiota siihen, etten alkaisi puhumaan ihmisten päälle ja innostuessani puheeni volyymi usein nousee turhankin korkeaksi.
Olen myös todella kömpelö. En voi osallistua millekään Step-tunneille, joissa vaaditaan kehonhallintaa ja rytmitajua. Törmäilen usein ovenkarmeihin, sillä käännyn liian aikaisin. Hajoitan paljon astioita ja olen työelämässä saanut kritiikkiä siitä, että työskentelystäni lähtee kova ääni.
Olen mielestäni ihan älykäs, mutta tunnun kykenevän vain fyysiseen suorittavaan duuniin. Mulla on todella voimakas pään sisäinen elämä, jota on lähes mahdoton saada hiljennettyä. Fiksoidun tiettyihin asioihin ja "projekteihin", ja silloin on lähes mahdoton keskittyä muihin asioihin. Työpaikoissa alkaa ahdistamaan yleensä vuoden jälkeen, muutan usein ja rakkauselämäni (silloin kun sitä on) on aina hyvin myrskyisää ja hankalaa. En taida kestää arkea kovin hyvin.
Tunnistaako muut tällaisia asioita itsessään?
Tuo tunneelämä ei kyllä kuulu millään tavalla ADHD:n. Kuulostaa enemmänkin epävakaalta persoonallisuushäiriön piirteeltä.
On kuitenkin aika tavallinen löydös sen ADHD:n kanssa impulsiivisuus myös ihmissuhteissa. Voi olla lisä-dg:n paikka tai sitten ei.
Missä sanotaan näin? Ettei vaan ole oma mielipide.
Liiton sivuilla on myös joku parisuhteita käsittelevä opas, josta muistan joskus lukeneeni tämmöistä. Kurkkaapa.
Ettet olisi lukenut epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Siihenhän se impulsiivisuus kuuluu ja nimenomaan myrskyiset parisuhteet.
Joo en todellakaan, muistan aivan hyvin. ADHD ei ole yksi häiriö, vaan etiologialtaan moninainen. Sinun ei tarvitse tuntea olevasi samassa karavaanissa ihmissuhdeasioissa impulsiivisten ADHD-diagnosoitujen kanssa nyt eikä koskaan. Selkiskö?
Miksi et linkitä suoraan tätä väittämääsi? En vieläkään ole löytänyt minkäänlaista pohjaa perusteluihisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinun vaikeaa saattaa arkiaskareita loppuun, kun huomio kiinnittyy muualle? Hukkailetko tavaroitasi jatkuvasti? Katoaako ajantajusi, kun teet jotain mielenkiintoista? Kuinka moneen kertaan peset samat pyykit (koska unohdit ne koneeseen)? Oletko impulsiivinen, esim. möläyttelet ja sitten kadut jälkeenpäin?
No siis joudun esim. usein vaihtamaan tiskiveden moneen kertaan, kun muka aloitan mutta jää seuraavalle päivälle. Pyykit sullon kaappiin siinä vaiheessa kun kuivaustelineellä ei ole tilaa uusille.Tykkään asua siististi, mutta siisteys on joko-tai. Saan siis pidettyä kämpän siistinä jos panostan siihen ja käytän paljon energiaa, mutta heti kun tulee muuta tekemistä, niin kämppä on jo seuraavana päivänä kuin pommin jäljiltä.
Uppoudun kyllä mielenkiintoisiin hommiin ja etenkin aamuisin kello välillä tuntuu suorastaan hyppäävän eteenpäin. Olen lähes aina joko myöhässä tai ihan hilkulla. Joudun usein juoksemaan bussille ja usein myös myöhästyn. Tavarat on hyvin usein hukassa ja unohtuu paikkoihin. Esim eilen jouduin jättämään banaanit kauppaan, kun huomasin jättäneeni maksukortin kirjastoon kirjan väliin (pidin sitä rivin alla, jotta tekstin lukeminen olisi helpompaa). Tällainen on minulle hyvin tyypillistä.
Mietin usein, että en esimerkiksi puhu vielä jostain asiasta, mutta sitten en kuitenkaan voi olla sanomatta sitä. Joudun myös kiinnitämään paljon huomiota siihen, etten alkaisi puhumaan ihmisten päälle ja innostuessani puheeni volyymi usein nousee turhankin korkeaksi.
Olen myös todella kömpelö. En voi osallistua millekään Step-tunneille, joissa vaaditaan kehonhallintaa ja rytmitajua. Törmäilen usein ovenkarmeihin, sillä käännyn liian aikaisin. Hajoitan paljon astioita ja olen työelämässä saanut kritiikkiä siitä, että työskentelystäni lähtee kova ääni.
Olen mielestäni ihan älykäs, mutta tunnun kykenevän vain fyysiseen suorittavaan duuniin. Mulla on todella voimakas pään sisäinen elämä, jota on lähes mahdoton saada hiljennettyä. Fiksoidun tiettyihin asioihin ja "projekteihin", ja silloin on lähes mahdoton keskittyä muihin asioihin. Työpaikoissa alkaa ahdistamaan yleensä vuoden jälkeen, muutan usein ja rakkauselämäni (silloin kun sitä on) on aina hyvin myrskyisää ja hankalaa. En taida kestää arkea kovin hyvin.
Tunnistaako muut tällaisia asioita itsessään?
Tuo tunneelämä ei kyllä kuulu millään tavalla ADHD:n. Kuulostaa enemmänkin epävakaalta persoonallisuushäiriön piirteeltä.
On kuitenkin aika tavallinen löydös sen ADHD:n kanssa impulsiivisuus myös ihmissuhteissa. Voi olla lisä-dg:n paikka tai sitten ei.
Missä sanotaan näin? Ettei vaan ole oma mielipide.
Liiton sivuilla on myös joku parisuhteita käsittelevä opas, josta muistan joskus lukeneeni tämmöistä. Kurkkaapa.
Ettet olisi lukenut epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Siihenhän se impulsiivisuus kuuluu ja nimenomaan myrskyiset parisuhteet.
Joo en todellakaan, muistan aivan hyvin. ADHD ei ole yksi häiriö, vaan etiologialtaan moninainen. Sinun ei tarvitse tuntea olevasi samassa karavaanissa ihmissuhdeasioissa impulsiivisten ADHD-diagnosoitujen kanssa nyt eikä koskaan. Selkiskö?
Miksi et linkitä suoraan tätä väittämääsi? En vieläkään ole löytänyt minkäänlaista pohjaa perusteluihisi.
Nopella googlauksella löytyi tällainen:
https://adhdtutuksi.fi/parisuhde/
-Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että jos olet kyennyt yliopistoon asti opiskelemaan niin sinulla todennäköisesti ei ole ADHD:ta.
Kannattaa myös miettiä, onko kyseessä esim nettiaddiktio. Oireilee aika samalla tavalla, kun ADHD
Nämä ongelmat toki nyt ovat pinnalla nyt kun aloitin opinnot taas (2. vuosi menossa), mutta monet näistä vaikeuksista ovat jo tuttuja vuosien ajalta. Terkkuja äidille jos tunnistaa, mutta vieläkin nauraa kuinka mulla jäi reppu parhaimmillaan monta kertaa viikossa kotiin ja tavarat oli aina hukassa. Tämä siis ala-asteella. Mun kertomiin aikatauluihin ei ikinä luotettu (esim. milloin juna lähtee), sillä meni usein väärin ja joko myöhästyttiin tai jouduttiin odottelemaan. Tämä lukiossa. Ja nämä on sellaisia meidän perheessä vieläkin eläviä vitsejä kun mä oon niin tällainen.
Välillä kun lukee näitä ihmisiä, jotka miettivät ovatko heillä ADHD niin tulee sellainen olo, että he vain noukkivat tietyt tiedot jotka kuvittelevat olevan ADHD:ta ja toistavat sitä usein. Siitä saa kuvan, että ihan kun he haluaisivat, että heillä on ADHD
Itselläni on ADHD (ilman hyperia), mutta vältän nykyään kertomasta omista kokemuksistani netissä, koska olen huomannut, että muut alkavat noukkimaan niitä oireita ja saattavat sen takia saada väärän diagnoosin.
No siis liittyy näihin omiin epäilyihin muutakin, mutta en nyt tässä jaksa ihan kaikkea vuodattaa, sillä tulisi aika pitkä teksti. Ja kuvittelisin, että testit ovat sen verran laajat, että aiheeseen perehtynyt psykiatri osaa tarttua oikeisiin asioihin. Itsekin olen tietysti aiheesta lukenut, sillä luonnollisesti tämä nyt minua kiinnostaa ja toki siihen sitten kiinnittää huomiota kun kykenee samaistumaan joihinkin oireiksi kerrottuihin asioihin. Itse olen koko elämäni paininut tietynlaisen erilaisuuden tunteen kanssa ja usein olen kokenut, että minussa on jotain "vialla". Tottakai minusta olisi aivan loistavaa saada sille joku syy.
Kannattaa mennä psykiatrille puhumaan siitä, mitkä kaikki asiat elämässä ovat pilalla ja mitkä ovat ongelmia sen sijaan, että puhut vain niistä asioista, mitkä ovat luokiteltu ADHD:n oireiksi. Koska jos sinulla ei ole ADHD vaan ongelma on oikeasti jokin muu ja saat väärän diagnoosin, se ei auta sinua mitenkään. Sitten ihmettelet miksi elämäsi ei ole vieläkään muuttunut, vaikka olet diagnoosin saanut.
Keskittymishäiriö ja asioiden unohtelu ja jopa vialliseksi itsensä tunteminen kun on niin monessa mielenterveydenhäiriössä, esim: masennus, skitsofrenia, persoonallisuushäiriöt, stressi, traumaperäinen stressihäiriö, kaksisuuntainen.....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että jos olet kyennyt yliopistoon asti opiskelemaan niin sinulla todennäköisesti ei ole ADHD:ta.
Kannattaa myös miettiä, onko kyseessä esim nettiaddiktio. Oireilee aika samalla tavalla, kun ADHD
Nämä ongelmat toki nyt ovat pinnalla nyt kun aloitin opinnot taas (2. vuosi menossa), mutta monet näistä vaikeuksista ovat jo tuttuja vuosien ajalta. Terkkuja äidille jos tunnistaa, mutta vieläkin nauraa kuinka mulla jäi reppu parhaimmillaan monta kertaa viikossa kotiin ja tavarat oli aina hukassa. Tämä siis ala-asteella. Mun kertomiin aikatauluihin ei ikinä luotettu (esim. milloin juna lähtee), sillä meni usein väärin ja joko myöhästyttiin tai jouduttiin odottelemaan. Tämä lukiossa. Ja nämä on sellaisia meidän perheessä vieläkin eläviä vitsejä kun mä oon niin tällainen.
Välillä kun lukee näitä ihmisiä, jotka miettivät ovatko heillä ADHD niin tulee sellainen olo, että he vain noukkivat tietyt tiedot jotka kuvittelevat olevan ADHD:ta ja toistavat sitä usein. Siitä saa kuvan, että ihan kun he haluaisivat, että heillä on ADHD
Itselläni on ADHD (ilman hyperia), mutta vältän nykyään kertomasta omista kokemuksistani netissä, koska olen huomannut, että muut alkavat noukkimaan niitä oireita ja saattavat sen takia saada väärän diagnoosin.
No siis liittyy näihin omiin epäilyihin muutakin, mutta en nyt tässä jaksa ihan kaikkea vuodattaa, sillä tulisi aika pitkä teksti. Ja kuvittelisin, että testit ovat sen verran laajat, että aiheeseen perehtynyt psykiatri osaa tarttua oikeisiin asioihin. Itsekin olen tietysti aiheesta lukenut, sillä luonnollisesti tämä nyt minua kiinnostaa ja toki siihen sitten kiinnittää huomiota kun kykenee samaistumaan joihinkin oireiksi kerrottuihin asioihin. Itse olen koko elämäni paininut tietynlaisen erilaisuuden tunteen kanssa ja usein olen kokenut, että minussa on jotain "vialla". Tottakai minusta olisi aivan loistavaa saada sille joku syy.
Kannattaa mennä psykiatrille puhumaan siitä, mitkä kaikki asiat elämässä ovat pilalla ja mitkä ovat ongelmia sen sijaan, että puhut vain niistä asioista, mitkä ovat luokiteltu ADHD:n oireiksi. Koska jos sinulla ei ole ADHD vaan ongelma on oikeasti jokin muu ja saat väärän diagnoosin, se ei auta sinua mitenkään. Sitten ihmettelet miksi elämäsi ei ole vieläkään muuttunut, vaikka olet diagnoosin saanut.
Keskittymishäiriö ja asioiden unohtelu ja jopa vialliseksi itsensä tunteminen kun on niin monessa mielenterveydenhäiriössä, esim: masennus, skitsofrenia, persoonallisuushäiriöt, stressi, traumaperäinen stressihäiriö, kaksisuuntainen.....
Toki menen ja yritän saada otteen näistä ongelmistani, vaikka mulla lopulta todettaisiinkin paranoidi skitsofrenia tai ihan vain krooninen laiskuus ja hajamielisyys. Ihan mielenkiinnosta nyt vain kyselen täällä kun asia on niinsanotusti mielenpäällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinun vaikeaa saattaa arkiaskareita loppuun, kun huomio kiinnittyy muualle? Hukkailetko tavaroitasi jatkuvasti? Katoaako ajantajusi, kun teet jotain mielenkiintoista? Kuinka moneen kertaan peset samat pyykit (koska unohdit ne koneeseen)? Oletko impulsiivinen, esim. möläyttelet ja sitten kadut jälkeenpäin?
No siis joudun esim. usein vaihtamaan tiskiveden moneen kertaan, kun muka aloitan mutta jää seuraavalle päivälle. Pyykit sullon kaappiin siinä vaiheessa kun kuivaustelineellä ei ole tilaa uusille.Tykkään asua siististi, mutta siisteys on joko-tai. Saan siis pidettyä kämpän siistinä jos panostan siihen ja käytän paljon energiaa, mutta heti kun tulee muuta tekemistä, niin kämppä on jo seuraavana päivänä kuin pommin jäljiltä.
Uppoudun kyllä mielenkiintoisiin hommiin ja etenkin aamuisin kello välillä tuntuu suorastaan hyppäävän eteenpäin. Olen lähes aina joko myöhässä tai ihan hilkulla. Joudun usein juoksemaan bussille ja usein myös myöhästyn. Tavarat on hyvin usein hukassa ja unohtuu paikkoihin. Esim eilen jouduin jättämään banaanit kauppaan, kun huomasin jättäneeni maksukortin kirjastoon kirjan väliin (pidin sitä rivin alla, jotta tekstin lukeminen olisi helpompaa). Tällainen on minulle hyvin tyypillistä.
Mietin usein, että en esimerkiksi puhu vielä jostain asiasta, mutta sitten en kuitenkaan voi olla sanomatta sitä. Joudun myös kiinnitämään paljon huomiota siihen, etten alkaisi puhumaan ihmisten päälle ja innostuessani puheeni volyymi usein nousee turhankin korkeaksi.
Olen myös todella kömpelö. En voi osallistua millekään Step-tunneille, joissa vaaditaan kehonhallintaa ja rytmitajua. Törmäilen usein ovenkarmeihin, sillä käännyn liian aikaisin. Hajoitan paljon astioita ja olen työelämässä saanut kritiikkiä siitä, että työskentelystäni lähtee kova ääni.
Olen mielestäni ihan älykäs, mutta tunnun kykenevän vain fyysiseen suorittavaan duuniin. Mulla on todella voimakas pään sisäinen elämä, jota on lähes mahdoton saada hiljennettyä. Fiksoidun tiettyihin asioihin ja "projekteihin", ja silloin on lähes mahdoton keskittyä muihin asioihin. Työpaikoissa alkaa ahdistamaan yleensä vuoden jälkeen, muutan usein ja rakkauselämäni (silloin kun sitä on) on aina hyvin myrskyisää ja hankalaa. En taida kestää arkea kovin hyvin.
Tunnistaako muut tällaisia asioita itsessään?
Tuo tunneelämä ei kyllä kuulu millään tavalla ADHD:n. Kuulostaa enemmänkin epävakaalta persoonallisuushäiriön piirteeltä.
On kuitenkin aika tavallinen löydös sen ADHD:n kanssa impulsiivisuus myös ihmissuhteissa. Voi olla lisä-dg:n paikka tai sitten ei.
Missä sanotaan näin? Ettei vaan ole oma mielipide.
Liiton sivuilla on myös joku parisuhteita käsittelevä opas, josta muistan joskus lukeneeni tämmöistä. Kurkkaapa.
Ettet olisi lukenut epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Siihenhän se impulsiivisuus kuuluu ja nimenomaan myrskyiset parisuhteet.
Joo en todellakaan, muistan aivan hyvin. ADHD ei ole yksi häiriö, vaan etiologialtaan moninainen. Sinun ei tarvitse tuntea olevasi samassa karavaanissa ihmissuhdeasioissa impulsiivisten ADHD-diagnosoitujen kanssa nyt eikä koskaan. Selkiskö?
Miksi et linkitä suoraan tätä väittämääsi? En vieläkään ole löytänyt minkäänlaista pohjaa perusteluihisi.
Tuolla se ADHD ja parisuhde, tutun näköinen vihkonen:
https://adhd-liitto.fi/julkaisut/esitteet/
Noi pitäs voida ladata sieltä pdf:nä, mutta mulla on ikivanha mobiililaite, ei tässä ja nyt onnaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aiheuttaako adhd ahdistusta vai onko adhd oireilu ahdistuksen aiheuttamaa ?
tuota varmaan joutuu pohtimaan ,ja saa siinä varmasti tehdä kyselyjä kerrakseen että selviää.
Millainen prosessi on saada tämmöinen asia tutkittua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Montako kertaa joutuu juoksemaan ja missä kun tämä tutkitaan aikuisella?
Vierailija kirjoitti:
Millainen prosessi on saada tämmöinen asia tutkittua?
Pitkä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hakeuduin lääkäriin parikymppisenä, kun yliopisto-opinnot eivät edenneet. Opiskelu tuntui ihan mahdottomalta, kun taas peruskoulussa ja lukiossa minulla oli ollut helppoa. Aloin sitten tutkimaan ja pohtimaan asiaa, jolloin älysin olleeni aina alisuorittaja.
Alemmilla kouluasteilla olin saanut vähällä työllä hyviä arvosanoja, siis kiinnostavissa aineissa. Epäkiinnostavissa luovutin samantien. Myös koulun järjestyssääntöjä oli vaikea omaksua, eikä suuni pysynyt useinkaan kiinni tunneilla. Paitsi silloin, kun uppouduin haaveisiini. Muistan hyvin, miten mahdottomalta itsesäätely tuntui koulussa. Olisin itsekin halunnut olla rauhallisempi ja tunnollisempi oppilas, mutta en vaan osannut. Tämä tietysti sai minut pitämään itseäni viallisena ja laiskana.
Unohtelin jo ekalla luokalla asioita: läksyjä jäi tekemättä, kirjat jäivät kotiin tai kouluun, en muistanut levyraatipäivää yms. Tämä unohtelu ja asioiden hukkaaminen on jatkunut tähän päivään asti. Myöhästelyssä olen saanut skarpattua aika hyvin vanhemmiten, samoin kuin tunteiden hallinnassa.
Diagnoosi oli helpotus ja kohensi itsetuntoani. En kuitenkaan halua käyttää sitä tekosyynä, enkä päästää itseäni helpolla. Jos mieheni valittaa minulle petetystä lupauksesta, pyydän anteeksi, enkä vetoa häiriööni. Lääkitys auttaa keskittymään, mutta ei tee autuaaksi. Pitäisi ottaa käyttöön vielä enemmän ei-lääkinnällisiä apukeinoja, kuten näkyvällä paikalla olevat listat. Aina silloin tällöin pystynkin tähän, mutta sitten loppuu motivaatio/unohdan koko jutun. Pyrin olemaan kurinalaisempi, koska hommien kasautumisesta seuraa vaan tuskaa ja entistä enemmän päänsisäistä kaaosta.
En koskaan tehnyt yliopisto-opintojani loppuun, ja olen vaihtanut urasuuntaa monta kertaa. Nyt olen aika hyvässä tilanteessa, kun käyn osa-aikatöissä ja teen taidetta. Yrittäjyys kuulemma sopii myös adhd-ihmisille.
Suosittelen ehdottomasti hakeutumaan lääkäriin. Oireesi kuulostavat minusta nimenomaan tarkkaavaisuushäiriöltä, koska ovat jatkuneet lapsesta asti. Mutta lääkäriin juuri siksi, että vauvalaiset eivät voi diagnoosia tehdä.
ADHD:n yhteydessähän esiintyy monesti myös mielenterveys- ja/tai päihdeongelmia. Mikäli oireita esiintyy silloinkin, kun mieliala on hyvä, viittaa se mielestäni nimenomaan tarkkaavaisuushäiriöön. Muistutan myös, että mekin olemme yksilöitä, joten oireilukin voi olla erilaista. T. 31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kävin tutkimuksissa kun yliopisto-opintoihin keskittyminen tuntui vaikealta, prokrastinoin ihan kauheasti vaikka koko ajan päätin että en tee sitä, laskutkin unohtui maksamatta, koti oli läävä kun lykkäsin siivoamista.... Mutta en saanut diagnoosia. Ongelma oli, että mun ongelmat ei ollut alkaneet lapsuudessa vielä.
Mun tapauksessa siis oli tosiaan lähinnä itsekurin puutetta ja sitä, että itsenäinen elämä tarvitsi vielä opettelua asia kerrallaan. Vielä nyt, päälle kolmekymppisenäkin, mulla on taipumusta vitkasteluun joka asiassa, mutta saan minä sen pidettyä kurissa tekemällä joka päivä kalenteriin to do -listat ja olemalla ehdoton noudattamaan niitä. Ja etätyö helpottaa paljon, ei tarvitse hälyisissä konttoreissa opiskella.
Näiden tässä kuvattujen "oireiden" perusteella minunkin pitäisi epäillä olevani adhd. Niin samoja asioita koen itse. Tosin en todellakaan epäile olevani adhd.
Se, että jotkut asiat elämässä ei ole niin helppoja, kuten vaikka tuo tietynlaiseen opiskeluun keskittyminen, ei tarkoita, että joku diagnoosi täytyy olla. Me olemme erilaisia erilaisilla vahvuuksilla ja heikkouksilla.
Minulla on kyllä ahdistushäiriö ollut pienestä asti. Se on oikeasti tuonut vaikeuksia elämääni. Siihen itse suhteutan tämän. Jos on hankalaa lukea suuria tylsempiä kokonaisuuksia, niin se ei ole mikään ihmeellisempi juttu. Tai että uppoaa omiin maailmoihinsa, tai että harrastukset tms vaihtuu ja opiskellaan monessa opistossa. Minusta nämä ovat ihan normijuttuja.
Sellaisia ihmisiä on, joilla adhd tuo vaikeuksia elämään. Minusta sellainen, että epäilee nyt kun opinnot ei huvita, ja joo kyllä silloin lapsena jotain viittasi, ei kuulosta kovin vakuuttavalta. No diagnooseja nykyään ilmeisesti saa helposti. Mutta miksi haluatte leimata itsenne näin? Sitten on helppo vähän kuin oikeuttaa kaikki omat ongelmansa sillä, että kun joo, mulla on toi diagnoosi. Sanoa itsensä irti vastuusta moneen asiaan.
Itse olen sitä mieltä, että jos on jotain oikeasti häikkää, niin se on selvää, eikä sitä tarvitse ihmetellä ja puida, että onko vai eikö. Siltä nämä jutut usein kuulostaa. Ja sitten jos oikeasti on niitä vaikeuksia, niin uskokaa, että toivoisi ettei niin olisi, koska se on oikeasti hankalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulipa mieleen vielä, kuinka kummallista tuo lukemisen "vaikeus" on. Olen siis aina lukenut todella paljon kaunokirjallisuutta. Taru Sormusten Herrasta meni muutamassa päivässä, luin päivät ja yöt ilman ongelmia. Mutta kun yritän lukea asiatekstiä vaikka nyt ympäristöpolitiikka-aiheisesta kirjasta, joudun lukemaan monesti saman lauseen moneen kertaa, sillä en välttämättä ensin tajua sitä. Tai sitten jumitan johonkin yhteen kappaleeseen pitkäksi aikaa.
Mulle tehtiin lukihäiriöseulatesti aikoinaan, ja pisteiden perusteella mulle suositeltiin sitä varsinaista lukihäiriötestiä. En sitten kuitenkaan tehnyt sitä, sillä olisi maksanut ja tosiaan olen aina lukenut paljon. Mutta matematiikassa huomaan usein kirjoittavani numerot väärässä järjestyksessä. Eli varmaankin ongelmia matemaattisessa hahmottamisessa.
Tämä on ihan täysin normaalia. Älkää nyt pliis kuvitelkaa kaiken olevan jotain erikoista. Voi jestas.
Toisen burn outin ja siitä seuranneiden oireiden vuoksi. Ensimmäisen burnoutin sain opintojen loppuvaiheilla ja toisen hieman alle nelikymppisenä. Menin siin burnoutin seuranneen masennuksen vuoksi psykiatrille, joka sitten kyseli, että onko multa koskaan ADHD:ta testattu.
Mulla on aloitekyvyttömyyttä ja vaikeuksia saattaa asioita loppuun asti. Vastapainona sitten hyperfokusta. Eli tarkkaavuuden ja keskittymisen säätelyn ongelmia sen sijaan, etten pystyisi keskittymään ollenkaan. En hahmota aikaa ja ajankulua, enkä tästä syystä kykene tekemään realistisia suunnitelmia ja aikatauluja. Mulla on myös vaikeuksia joustaa sovituista asioista, koska se syöksee ne muutenkin hatarat suunnitelmat ja aikataulut vielä suurempaan kaaokseen.
Olen myös perfektionisti (nuoruudessa kehitetty selviytymismekanismi), joten ihmisenä olen nykyään aika ahdistunut raunio.
Puuttui pieni prosentti eläkkeelle pääsystä, sain lisättyä ADHD:n niin pääsin eläkkeelle.
Vierailija kirjoitti:
43 nyt. 3 koulua kesken, pisin duuni 4kk ,parisuhteet lopahtaa viimeistään 2 vuoden kohdilla kun olen jo täysin kyllästynyt vaikkei oiskaan mitään ongelmia .
Jaksan lukea joskus kymmenisen sivua ennenkuin alkaa piisit soimaan päässä tai mietin mitähän söis tai mitähän tekisin huomenna, yleensä se tapahtuu jo parin sivun kohdilla.
Olen harrastanut varmaan 15 eri lajia , osaa todella kovaa, liikunta olikin se ainoa asia missä aivot rauhottu ja on edelleen .
En osaa sanoa mikä on lempiruoka,lempileffa, toive-ammatti, paras musiikki.
Kun vähän kaikki kiinnostaa klassisesta metalliin, sama ruokien ja duunijuttujen kohdalla.
Koko ajan etsin jotain, en edes tiedä mitä ja miksi , mutta luen kuin hullu kiinnostavia juttuja.
viisaaksi,ärsyttäväksi,laiskaksi,saamattomaksi ja myös idiootiksi haukuttu lapsuudesta asti, joten en ole väleissä perheen kanssa.
Ja menossa siis psykiatrille ens kuussa, katso
Nuo kaikki on kuin omasta persoonasta. Varsinkin tuo viimeinen. Lainaan tuota, kun seuraavan kerran käyn terapeutilla. Kiitos, kun osasit sanoittaa mun fiilikset.
Vierailija kirjoitti:
Näiden tässä kuvattujen "oireiden" perusteella minunkin pitäisi epäillä olevani adhd. Niin samoja asioita koen itse. Tosin en todellakaan epäile olevani adhd.
Se, että jotkut asiat elämässä ei ole niin helppoja, kuten vaikka tuo tietynlaiseen opiskeluun keskittyminen, ei tarkoita, että joku diagnoosi täytyy olla. Me olemme erilaisia erilaisilla vahvuuksilla ja heikkouksilla.
Minulla on kyllä ahdistushäiriö ollut pienestä asti. Se on oikeasti tuonut vaikeuksia elämääni. Siihen itse suhteutan tämän. Jos on hankalaa lukea suuria tylsempiä kokonaisuuksia, niin se ei ole mikään ihmeellisempi juttu. Tai että uppoaa omiin maailmoihinsa, tai että harrastukset tms vaihtuu ja opiskellaan monessa opistossa. Minusta nämä ovat ihan normijuttuja.
Sellaisia ihmisiä on, joilla adhd tuo vaikeuksia elämään. Minusta sellainen, että epäilee nyt kun opinnot ei huvita, ja joo kyllä silloin lapsena jotain viittasi, ei kuulosta kovin vakuutt
avalta. No diagnooseja nykyään ilmeisesti saa helposti. Mutta miksi haluatte leimata itsenne näin? Sitten on helppo vähän kuin oikeuttaa kaikki omat ongelmansa sillä, että kun joo, mulla on toi diagnoosi. Sanoa itsensä irti vastuusta moneen asiaan.
Itse olen sitä mieltä, että jos on jotain oikeasti häikkää, niin se on selvää, eikä sitä tarvitse ihmetellä ja puida, että onko vai eikö. Siltä nämä jutut usein kuulostaa. Ja sitten jos oikeasti on niitä vaikeuksia, niin uskokaa, että toivoisi ettei niin olisi, koska se on oikeasti hankalaa.
Diagnooseja ei kyllä saa helposti. Ja parempi niihin ongelmiin on hakea ratkaisuja ajoissa, eikä vasta sitten, kun on (mielen)terveys mennyt. Koska ADHD-ihmisillä on korkeampi riski esimerkiksi ylipainoon, uupumukseen tai paihdeongelmiin.
Mä haluan leimata itseni siksi, että pääsisin irti siitä raastavasta ajatuksesta, että mun pitäisi olla normaali ja parempi ja koska en siihen pysty, olen huono ihminen. Jatkuvan häpeän kanssa eläminen on todella raskasta ja jos kerran on neuroepätyypillinen, niin se on myös ihan turhaa. Mahdollisuus kokeilla lääkitystä elämän helpottamiseksi vaatii myös erikoislääkärin diagnoosin. Mistä sinä tiedät, miten hankalaa ihmiselle on, että hän kokee, ettei pärjää esimerkiksi opinnoissa? Sulle se nettikommentin muodossa tuntuu pieneltä asialta, mutta se kommentin kirjoittaja voi kokea sen todella rajoittavana.
Kannan vastuuni siinä missä muutkin. Jos en muista maksaa laskuja, kannan vastuuni maksamalla muistutusmaksuja laskujen lisäksi. Jos unohdan ystävieni merkkipäiviä tms. kannan vastuuni pyytämällä anteeksi ja kokemalla suurta häpeää ja ahdistusta asiasta. Ja pyrkimällä olemaan parempi ystävä miettimällä ratkaisuja asioihin. Olen töissä avoin mun diagnoosista ja siihen liittymistä ominaisuuksista siksi, että me saataisiin meidän tiimin hommat pyörimään.
No siis liittyy näihin omiin epäilyihin muutakin, mutta en nyt tässä jaksa ihan kaikkea vuodattaa, sillä tulisi aika pitkä teksti. Ja kuvittelisin, että testit ovat sen verran laajat, että aiheeseen perehtynyt psykiatri osaa tarttua oikeisiin asioihin. Itsekin olen tietysti aiheesta lukenut, sillä luonnollisesti tämä nyt minua kiinnostaa ja toki siihen sitten kiinnittää huomiota kun kykenee samaistumaan joihinkin oireiksi kerrottuihin asioihin. Itse olen koko elämäni paininut tietynlaisen erilaisuuden tunteen kanssa ja usein olen kokenut, että minussa on jotain "vialla". Tottakai minusta olisi aivan loistavaa saada sille joku syy.