Kuinka yleistä siis on, että nelikymppiset miehet saavat jonkun hepulin ja kriisin?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sellainen "ongelma", että honkkelista kukkakeppimiehestäni on kuoriutunut vanhemmiten oikea adonis! Pitkä varsi on saanut massaa, ja kasvot ovat miehistyneet kunnolla vasta viime vuosina. Myös itseluottamus on kasvanut kohisten, ja se jos mikä suoristaa selkää ja komistaa. Siinä minä hänen rinnallaan pikkuhiljaa rupsahdan, kun hän se vain komistuu! :D Jos hän nyt alkaisi villiintymään, niin siellä olisi jo valmiina melkoinen bändärikenttä odottamassa kieli pitkällä. 

Miksi rupsahdat? Samaa tahtia mies vanhenee ja rupsahtaa myös ellei pidä huolta itsestään. Minä en ole sen rupsahtaneempi kuin mieskään, saman ikäisiä kuitenkin olemme. Vai oliko tämä taas trollin yritys polkea keski-ikäisten naisten itsetuntoa maahan?

Vierailija kirjoitti:

Myynti-alalla ollessa juuri nuo 40 kympin tietämissä olevat ovat pahimpia. 50 kymppiset ja vanhemmmat jo rauhoittuneet kovasti, mutta 40 kymppiset koittaa saada muutakin kuin pelkkää myyntiä. Se on todella ärsyttävää, olen vain myyjä ja en voi antaa pilsua joka kipon ja kupin vuoksi. Myyn kuitenkin joka päivä eri ihmisille koko ajan. Myyntityössä 40 kymppiset ukot on kyllä ihan peestä.

Ohis, mutta 40-kymppinen on jo 400-vuotias.

Ettekö voisi lopettaa tuon hullun muotitermin levittämistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, nelikymppisillä alkaa maa kihelmöidä jalkojen alla.

42v miesystäväni jätti 18 vuoden avioliiton jälkeen vaimonsa takiani. Heillä ei ollut lapsia. Tosin ei ollut kovin onnellinen liitto, tunsin platonisesti miehen muutamia vuosia kun oli vielä naimisissa.

En usko, että tasapainoisessa hyvässä suhteessa oleva nelikymppinen mies "villiintyy" sen kummemmin kuin kukaan muukaan. 40v ikä on ehkä monelle sellainen herätysvaihe, että alkaa pohtia loppuelämän toiveita ja haaveita. Jos on huonossa suhteessa, ehtii nelikymppinen mies vielä vaikka perustamaan (uuden) perheen. 

Tuo tasapaino syntyy useimmiten siitä, että on saanut olla nuorena kauniidenkin naisten kanssa ja elää muutenkin kunnolla nuoruuden. Jos on juossut silloin baarit läpi, tietää 40+ ettei sieltä mitään kiinnostavaa enää löydy.

Pätee rillutteluvaiheisiin ja haluun nähdä muutakin kuin omaa vaimoa, jos ei ole kokemuksia aikaisemmasta elämästä. Muuten on mielestäni ihan inhimillistä, että huomaakin "vanhemmiten" että kaipaa suhteelta jotain muuta. Eroaminen 40-50v iässä ei todellakaan aina kerro mistään hepulista, vaan normaalista elämästä. Sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.  

Osaisipa sen ennustaa kenelle ilmestyy nuori uusi vaimo ja uudet lapset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo niinkään liity miehen ikään, vaan lasten ikään.

Nelikymppisillä on usein nuoria lapsia, jolloin näitä kriisejä tulee ruuhkavuosien seurauksena.

Ei liity lasten ikään kriisit, vaan siihen ikiomaan miehisyyteen. Tai oikeammin sen hiipumiseen. Kun huomaa, että alkaa olla nuorille naisille pelkkää ilmaa, näkee omien teiniensä kasvavan, aloittelevan seurustelusuhteita ja havaitsee, että elinvoimaiset inttipojat saattaisivat olla omia poikia, niin siinä ei enää naurata, vaan pitää yrittää etsiä se nuoruus taas vaikka mistä.

Ekana lähtee tietenkin muija, joka ikävästi muistuttaa omasta vanhenemisesta. Muijan mukana pistetään myös teinit pois, sillä heistähän huutaa jo kauas, että mies ei ole mikään nuori kolli enää. Nuorison jaksaminen ja into myös ärsyttää vanhaa pappaa.

Uusi mamma ja uudet lapset tuovat hetkeksi viriiliydentunnetta ja saa unohtamaan, että sitä onkin jo keski-ikäinen äijä.

Yhden teorian mukaan miehen ikäkriisi liittyy vaimon vanhenemiseen eli kun vaimon hedelmällisyys on täysin romahtanut, mies yrittää joko tietoisesti tai tiedostamatta etsiä uutta lisääntymiskumppania. Tämä kylläkin pätee viisikymppisiin miehiin. 

Sen lisäksi, että monissa tutkimuksissa mitään varsinaista ikäkriisiä ei ole havaittu sen kummemmin miehillä kuin naisilla, vaan psykologiassa on määritelty varsin monta erilaista aikuisuuden kehitysvaihetta, joista nämäkin kuitenkin perustuvat tietynlaiseen arvomaailmaan ja yhteiskuntaan syntymiseen eivätkä siksi päde kaikkiin.

Muutenkaan en varsinkaan naisena saarnaisi miehenä olemisesta tuohon malliin, sillä tosiasiahan on, että nuori nainen alkaa fyysisessä jaksamisessa pärjätä miehlle vasta sitten kun mies on vähintään 45+ ja silloinkaan kaikista suorituskyvyn osa-alueista ei voi oikein puhua samana päivänä, sillä markkina-arvonsa huipulla oleva nainen jää edelleen kakkoseksi ellei pääse kilpailemaan 60-70v miestä vastaan. 

Voihan sitä silti ilkeämielisesti haaveilla omassa kaikukammiossaan siitä miten taantunut suhteellisen nuori mies jo on, mutta hirveän hyvää kuvaa sen ääneen sanominen ei anna, vaan enemmänkin tulee mieleen nainen, joka neuvottelee ja käsittelee omia epävarmuuksiaan haukkumalla vastakappaletta sen sijaan, että esim.menisi salille. 

Hyvin yleistä on

Minun mieheni, suoraselkäinen ja luotettava, sai keski-iän kriisin 42 v. Pari vuotta myöhemmin rakastui toiseen. Tietääkseni sitä ennen ei koskaan sekoillut pariinkymmeneen vuoteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sellainen "ongelma", että honkkelista kukkakeppimiehestäni on kuoriutunut vanhemmiten oikea adonis! Pitkä varsi on saanut massaa, ja kasvot ovat miehistyneet kunnolla vasta viime vuosina. Myös itseluottamus on kasvanut kohisten, ja se jos mikä suoristaa selkää ja komistaa. Siinä minä hänen rinnallaan pikkuhiljaa rupsahdan, kun hän se vain komistuu! :D Jos hän nyt alkaisi villiintymään, niin siellä olisi jo valmiina melkoinen bändärikenttä odottamassa kieli pitkällä. 

Miksi rupsahdat? Samaa tahtia mies vanhenee ja rupsahtaa myös ellei pidä huolta itsestään. Minä en ole sen rupsahtaneempi kuin mieskään, saman ikäisiä kuitenkin olemme. Vai oliko tämä taas trollin yritys polkea keski-ikäisten naisten itsetuntoa maahan?

Vyötärönsä voi toki pitää hoikkana, mutta ei nelikymppinen silti kaksikymppiseltä näytä. Minulla on sama ongelma kuin ensimmäisellä, mies vaan komistuu kun nuorena oli kukkakeppi. Pitää nyt vaan itse nauttia :D

Täällä pätee tuo kyllä. Parikymppisenä naimisiin, nelikymppisenä olis pitänyt saada taas sellanen parikymppinen nainen. Ei saanut vastakaikua, onneksi niin (näin vaimon kannalta).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo niinkään liity miehen ikään, vaan lasten ikään.

Nelikymppisillä on usein nuoria lapsia, jolloin näitä kriisejä tulee ruuhkavuosien seurauksena.

Ei liity lasten ikään kriisit, vaan siihen ikiomaan miehisyyteen. Tai oikeammin sen hiipumiseen. Kun huomaa, että alkaa olla nuorille naisille pelkkää ilmaa, näkee omien teiniensä kasvavan, aloittelevan seurustelusuhteita ja havaitsee, että elinvoimaiset inttipojat saattaisivat olla omia poikia, niin siinä ei enää naurata, vaan pitää yrittää etsiä se nuoruus taas vaikka mistä.

Ekana lähtee tietenkin muija, joka ikävästi muistuttaa omasta vanhenemisesta. Muijan mukana pistetään myös teinit pois, sillä heistähän huutaa jo kauas, että mies ei ole mikään nuori kolli enää. Nuorison jaksaminen ja into myös ärsyttää vanhaa pappaa.

Uusi mamma ja uudet lapset tuovat hetkeksi viriiliydentunnetta ja saa unohtamaan, että sitä onkin jo keski-ikäinen äijä.

Niin joku vikahan siinä miehessä täytyy olla. Eihän se eroaminen muusta voi johtua.

Tosin jos nainen eroaa miehestään, niin se on pelkästään voimauttavaa. Sika on jätetty ja se jos joku on oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

38-vuotiaana hommasi salarakkaan, jonka otti myöhemmin ykkösnaisekseen. Siihen päättyi meidän onni.

Miten joku VOI ajatella noin? Luuletko että näin olisi käynyt, jos teillä todella olisi ollut onnellinen parisuhde?

Yhdessäkään parisuhteessa, edes siinä uuden nuoren pimun kanssa keski-iän kriisissä solmitussa, ei säily ikuisesti se alkuhuuma ja hehku, vaan väkisinkin tulee suhteeseen tulee arki ja tylsyyskin. Sen hehkun voi toki palauttaa, mutta jos juuri sillä tylsyyden hetkellä sattuukin se hehkeä työkaveri osoittamaan kiinnostusta, niin motivaatiota vanhan parisuhteen työstämiseen ei välttämättä enää ole. Silloin rikkoutuu hyvä ja pohjimmiltaan onnellinen parisuhde, ihan vaan siksi, että se onni on sillä hetkellä painunut vähän syvemmälle pinnan alle, ja siksi päällisin puolin saattaa tuntua siltä, että uusi suhde on onnellisempi kuin se vanha.

Vierailija kirjoitti:

Aika monella veljeni kaverilla oli joku kriisi joku 38-43 vuotiaana ja se meinasi tarttua myös veljeni. Alkoi ihan hirvittämään kuinka moni mies petti, jätti ja perusti uuden perheen unohtaen vanhan kokonaan, eli jättäen varhaisteini-ikäiset lapsensakin uudesta elämästään kokonaan pois. Nyt näillä miehillä osalla on uudet perheet, pieniä lapsia ja perhe-elämä meinaa kaatua taas niskaan tai on jopa kaatunut. Teini-ikäiset eivät enää mene isiensä luokse, koska isä on täysin tuntematon.

Isäni teki juuri näin hieman yli 40-vuotiaana. Löysi uuden naisen, muutti samantien hänen luokse satojen kilometrien päähän. Minä olin 15-vuotias, mutta ei siinä huumassa muistanut olemassa oloani vuosiin. Kännyköitä ei tuolloin vielä ollut.

Edelleen on saman naisen kanssa, mutta eipä se niin hääppöiseltä ole koskaan näyttänyt. Isäni kaverit, harrastukset yms jäivät vanhalle paikkakunnalle ja tapailevat ainoastaan naisen sukulaisten kanssa. Itse käyn omien lasteni kanssa moikkaamassa kesällä ja jouluna, etäiset on välit ja välimatka siis aika pitkä. Poikani pelaa korkeatasoisessa sarjassa lätkää, isäni ei ole nähnyt yhtään peliä. Ei ole tullut katsomaan eikä naisensa siitä varmaan tykkäisikään, onhan äitini miehensä kanssa usein katsomossa kannustamassa. Kova kiekkomies oli isänikin aikoinaan, mutta lapsenlapsensa vielä kovempi. Olisi luullut kiinnostavan. Surullistahan se on ja suren asiaa joka päivä, sellainen 4-kympin kriisi se.

Kaverilla tuli kans joku "yhyy yhyy en ole ollut kuin vaimon kanssa" ja joku ihme hinku päästä vielä kokeilemaan muita naisia ennenkuin henki lähtee. Itsellä taas tuntuu ettei millään ole mitään väliä, kohta nelikymppinen enkä ole saavuttanut saati tavoitellutkaan mitään asioita mitkä muille tuntuu olevan tärkeitä. Ikisinkkuselibaatissa vuokrakämpässä eelleenkin.

Up

Kyllä tuli. Ensin piti ostaa moottoripyörä, sitten vaihtaa työpaikka, akka ja auto. Kaikki samassa rytinässä.

Yläkerran ukko vaihtoi lapsen ja akan.

Äänistä päätellen johonkin aikuisviihde/koiranpentu-ulinaa pitävään teiniin.

Nyt kun se on jo pari viikkoa paukuttanut sitä (kyllä, paukutettu, aktin keston tietää tarkalleen),

niin se ulvominen alkaa hiipumaan.

Mielenkiinnolla seuraan kauanko se nuorikko jaksaa siellä kulkea, kun nyt jo alkaa filmaus hiipumaan.

Aika väheksyvästi täällä puhutaan miesten halusta erota. Ikään kuin aina olisi kyseessä jokin hulluilukausi, johon voi suhtautua huumorilla. Ja joka aina koituisi miehen epäonneksi.

Mitäs jos mies on vain todennut haluavansa elämältä enemmän kuin sillä hetkellä saa? Samalla syyllähän ne naisetkin eroavat, nelikymppisinä tai muulloin. Ei niillekään naureskella ja keksitä jotain villityksiä tai kriisejä. Niitä rohkaistaan.

Ihan samalla lailla se on miehenkin oikeus erota epätyydyttävästä suhteesta kuin naisenkin. Ihan samalla lailla voimaantumista se on. Ei meillä kellään ole kuin tämä yksi elämä.

Aamen

Se on se andropaussi: läskiä kertyy ja pili kutistuu ja alkaa lerputtaa.

Ja sisäkumi paistaa ja perse alkaa pöristä hallitsemattomasti ja tulee kuumia aaltoja.

Ihan vapaasti hankkikaa paavot uusi elämä, mutta älkää tulko mulle volisemaan kun sen uuden elämän saatte elää yksin.

YT:ssä eronnut Paavo saa kenkää helpommin kuin aviossa oleva huoltaja-Paavo. On juopompi ja muutenkin pois tolkustaan.