Koiravanhus
Kertokaahan muut ikaantyvien koirien omistajat kaytannon vinkkeja helpottamaan koiramummun elamaa. Kyseessa on liki 13-vuotias spanielin kokoinen perusterve leikattu narttu. Usein tuo viela juoksee reippaasti portaat ylos, mutta sitten aina valilla noustaan askelma kerrallaan hissukseen. Kuulokin on halla ihan selvasti heikentynyt.
Kommentit (23)
Minä olen sen rullaluistelevan koiran omistaja. Koiraa en ole lopettanut, koska en koe että koira kärsii ja nauttii elämästään, vaikka onkin sen ehtoopuolella. Minä olen eutanasian kannattaja ja vetäisen liipaisimesta mieluummin liian herkästi kuin liian myöhään.
Toisen, nuoremman koirani lopetin jonkun aikaa sitten koska koin ettei tämän elämä ole elämän arvoista ja minulle on tärkeää etteivät lemmikkini joudu kärsimään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kun koiralle tulee pienintäkin vaivaa, niin koiraa viedään ladon taakse. Kyllä omistaja tietää milloin koira on aika päästää vehreimmille niityille. Sen koiran kanssa kuitenkin eletään aika lailla symbioosissa koko sen elinikä.
Minä annoin tänään yhden tabletin Norocarp 20 mg koiralle on 12 v niin oksenteli ruokansa ja oli koko päivän hyvin vaisu kun söi niin oksentu kaiken ruuan oois eikö mikään muu kuin vesi maistui. Olisko tämä hänelle sopimaton lääke. Onko kokemuksia tällaisesta kenellään .
Meillä kanssa oli apua nivelvalmisteista ja aktivaitista. Osa kipulääkkeistä aiheuttaa jonkin verran apaattisuutta/sekavuutta, niin niihin kannattaa perehtyä tarkemmin ennen kuin niitä annetaan vanhuksille ts. valita sellainen kipulääke joka vie kivun ja pitää virkeänä.