Mikä mua enää auttaisi?
Olen 27-vuotias nuori nainen ja viime syksystä asti kamppaillut sietämättömän pahan olon kanssa. Aina oon ollut surumielinen, mutta nyt tilanne on kärjistynyt. Mulla taustalla yksinäisyyttä, koulussa on kiusattu, ollut syömishäiriötä ja riittämättömyyden tunnetta aina ja tosi huono itsetunto. Lisäksi tuntuu siltä, että en ole syntynyt "onnellisten tähtien" alla, lähtökohdat olivat huonot jo elämäni alusta saakka.
Töitä oon tehnyt lukion jälkeen ja tavoitteena olisi vielä joskus päästä kouluun. Perhekin olisi unelma, mutta tiedän että nyt se ei ole hyvä idea, koska päivät menee itkiessä. Mä en vaan saa elämästä kiinni ja joka päivä mietin itsemurhaa :(
Auttaako lääkkeet ja terapia, mitä siellä terapiassa puhutaan? Mistä voisin saada elämääni sisältöä, seurakunnasta, harrastuksista, mistä?
Itsellä meni monta vuotta, koska sinä aikana tuli yllättäviä kuolemantapauksia lähipiirissä ja vakavaa fyysistä sairautta. Ikäänkuin uudelleen ja uudelleen tuupattiin kumoon kun juuri oli päässyt jaloilleen. Onneksi terapiaa järjestyi pitkäksi aikaa.
Juuri erilaisten olosuhteiden ja elämäntilanteiden vuoksi se on niin yksilöllistä, kuinka nopeasti terapia tehoaa. Monilla varsinkin nykyään ei edes ole mahdollista saada pitkiä terapioita, mikä on kurjaa. Siksi kannattaakin noita muitakin tukitoimia pitää yllä, kuten rukousta, ulkoilua, hyvää kirjallisuutta ym.
Diakonin kanssa juttelu on hyvä idea! Hän osaa kertoa varmasti paljon jutuista, jotka sinua nyt hyödyttää. Kannattaa pitää hyvää huolta itsestään niin paljon kuin vain jaksaa ja arvostaa omaa kehoa ja mieltä.