Lue keskustelun säännöt.
Minua pidetään tyhmänä ihmisenä ja se korostuu koska olen itsekin alkanut uskomaan niin.
12.05.2019 |
Ahdistaa aika paljon, en tiedä kuka olen kun olen seurassa.
Joidenkin ihmisten kanssa sujuu hyvin ja olen todella oma itseni mutta useimpien kanssa minä en vain ole normaali.
Olen aika eristäytyvä ihminen.
Introvertti ja väsyn hyvin helposti seurassa tai ainakaan en pysty käyttämään koko potentiaaliani ympäristössä esimerkiksi töissä, sillä jännitän ja aistin helposti ympäröivää tilannetta monin tavoin. Keskittymiskykyni kärsii ja ahdistun vaikka olen opetellut olemaan stressaamatta.
Tämä taas näyttäytyy sillä, että en ole kovin älykäs sillä en jaksa ottaa osaa kaikkeen ja haluan keskittyä rauhassa tiettyihin asioihin.
En halua, että minua keskeytetään ainakaan keskeisistä työasioista muihin - ei niin oleellisiin asioihin.
No kun tiedän mitä toiset minusta ajattelee niin menen jo itsekin siihen hölmön rooliin.
En jaksa välittää mutta ahdistaa, että kadotan itseni näissä tilanteissa ja alan myös itsekin uskomaan omaan huonouteeni.
Se taas tekee minut hieman kömpelöksi sekä sosiaalisesti, että fyysisesti.
Tuomitsen itseäni rankasti joskus ja haluaisin vain olla yksin.
En halua olla ihmisten kanssa tekemisissä sillä en vain yleensä ole se parhain puoli itsestäni. Yksin ollessa sitten olen alakuloinen ja tunnen toisinaan itseinhoa jos päivät ovat pitkään kuluneet ihmisten parissa.
Joskus on hyviäkin päiviä ja saan usein toiset hyvälle tuulelle, sillä olen kuunteleva ja mukava, sekä kannustava kaveri.
Se tekee tietysti minutkin iloiseksi jos olen voinut olla avuksi jollain tasolla joskus.
Kuitenkin minulla on tunne, että en ole voinut antaa itsestäni kaikkea ja oloni on riittämätön.
Vain siis seurassa, harvemmin yksin ollessa.
En inhoa ketään saatika syyttele toisia. Minussa on jotain sellaista vain, joka on tullut araksi ja haluaa olla piilossa joka sitten vie vähän sellaiseen roolisuoritukseen josta en oikein itsekään saa selvää.
Olen oikeastaan jo alkanut hyväksymään sen, että taidan olla tyhmä tai ainakin myöntämään asian.
Teen vielä sellaista työtä, jossa asiakaspalvelu ja yhteistyö on oleellista. Nyt teen myöskin pitkiä päiviä ja jatkuvasti olen kontaktissa toisten kanssa mutta jatkuvasti vähemmän itseeni. En palaudu tarpeeksi ja pysty pohtimaan itselleni tärkeitä asioita.
Odotan vain, että saan olla jälleen rauhassa ja toteuttaa tärkeitä asioita sekä haaveistani ilman, että kukaan sanoo ja arvostelee pyrkimyksiä tai olemustani.
Vikahan on minussa mutta en tiedä kuinka oikein voisin tilannetta muuttaa. En vain pysty ilmaisemaan itseäni selvästi sosiaalisissa tilanteissa joka tekee minusta hölmön oloisen kieltämättä
Onneksi tilanne on kuitenkin parantunut vuosien mittaan ja olen itsevarmempi sekä rakastavampi elämääni kohtaan.
Ymmärtääkö joku tekstiä? Olisi mukava saada neuvoja tai vertaistukea sekä pohdiskelua.
Kommentit (28)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat minulta. Olen nykyisin onnellisesti työtön.
Olet siis ihan itse todistanut toisten luulot oikeaksi?
Töissä kuuluukin olla eri rooli ja vähän eri identiteetti kuin privaattielämässä. Se on hyväksi, sillä silloin toisen elämänalueen ongelmat ei pilaa sitä toistakin ja kun niitä ongelmia väistämättä tulee, sulla on kuitenkin aina jotain, missä menee hyvin.
Toisten mielipiteet eivät määritä sitä kuka sinä olet. Vaihda työpaikkaa tai kaupunkia, niin vapaudut toisten luuloista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti niillä työpaikoilla, joilla juorutaan ja halveksitaan toisia ihmisiä, tulee epävarmaksi. Jos sitä alkaa miettiä, se epävarmuus alkaa ylikorostua ja saattaa sairastua masennukseenkin.
En tiedä mikä tilanne työpaikallasi on, mutta koita asennoitua sillälailla, että pääasia on, että teet työsi asiakkaiden kanssa hyvin. Työkaverit olkoot sitten niin pirullisia kuin haluavat. Heitäei tarvitse kestää vapaalla.
Kaikista tyhmin ihmistyyppi on tämä, joka leimaa muita tyhmäksi. Se on kateellinen, juoruileva ja monella tapaa ikävä ihmistyyppi.
Tsemppiä ap!
Ajatuksesi kertoo huonosta työpaikasta, joka saa ihmiset ajattelemaan itsestään negatiivisesti. Jos mahdollista, vaihda työpaikkaa. Jos et voi vaihtaa työtä, niin ala etsiä itsestäsi niitä asioita, jotka ovat ehdottomia etujasi, esim. työhön keskittyminen ym.
Olet hyvä omana itsenäsi, älä anna muiden painaa sinua alas!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoituksesi voisi olla omani. Olen lisäksi fyysisesti kömpelö, ja henkinen kuormitus on aikaa myöten syönyt muistiani. Olen vasta 31-vuotias. Pahimmalta tuntuu että mieskin pitää minua kömpelönä, koomisena ja vähän yksinkertaisena. En tunne myöskään enää olevani viehättävä edes naisena, vaikka ulkoisesti ei ole tullut takapakkia. Olen nykyään joka päivä surullinen.
Jos ongelmana todella on huono työyhteisö, ikävä kokoonpano ihmisiä, töissä käyminen tekee sinut alakuloiseksi ja sinulla on jatkuvia epäonnistumisen kokemuksia sosiaalisesti, kannattaa yrittää tosiaan vaihtaa työpaikkaa.
"No kun tiedän mitä toiset minusta ajattelee niin menen jo itsekin siihen hölmön rooliin."
Tiedätkö siis faktana, mitä muut sinusta ajattelevat? Onko joku sanonut jotain tai elehtinyt mielenosoituksellisesti, kun olet epäonnistunut?
Jos taas ajattelet, että työyhteisösi ei ole sen viallisempi kuin muutkaan yhteisöt oletusarvoisesti, vaan että samat ongelmat luultavasti jatkuisivat muuallakin, kannattaa ehkä keskittyä onnistumisiin (kyllä sinulla niitäkin on oltava, kun olet saanut pitää työpaikkasi), voi esim. pitää listaa onnistumisista, niistä tilanteista jotka sujuivat hyvin. Ehkä keskityt suhteettoman paljon epäonnistumisiin? Ehkä muut eivät edes huomaa niitä?
Ne positiiviset sosiaaliset kokemukset, joita kerroit myös elämässäsi olevan, ovat tärkeämpiä kuin työyhteisön sosiaaliset kokemukset. Samassa työpaikassa saattaa työskennellä ihan erilaisia persoonia, joilla ei ole mitään yhteistä muuten.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse oon ainakin ollut aina sitä mieltä, että ihmisen arvon tekee joku ihan muu kuin älykkyys. Et edes kuulosta tyhmältä, lähinnä itsekriittiseltä. Sosiaaliset tilanteet voi olla tosi erikoisia, itse oon nykyään oikein itsevarma ja sosiaalisesti lahjakas, mutta silti löytyy kokemusta siitäkin et sosiaalisissa tilanteissa menee lukkoon ja muuttuu sillä ikävällä tavalla joksikin muuksi kuin mitä tietää/uskoo olevansa. Omalla kohdalla johtui koulukiusaamisesta ja pääsin eroon kun muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja aloitin sosiaalisesti puhtaalta pöydältä.
Työpaikan vaihto vois olla harkinnan arvoista- jos koet että työpaikan ilmapiiri ahdistaa, uudet ihmiset ei laukaisis ahdistusta yhtä helposti, ja jos työnkuva on se mikä hiertää, niin kannattaa vaan ruveta miettimään millaista enemmän itselle sopivaa työtä voisi koulutuksellaan lähteä etsimään. Myös työlliset voi hyvin varata vaikka työkkärin ammatinvalintapsykologille aikaa jos kaipaa apua miettimiseen, ja pitkittyneestä uupumuksestakin vois olla hyvä käydä juttelemassa lääkärissä, jos vaikka näyttäis et pitäis jotain arvoja tsekata varuulta.
Tollasessa tilanteessa kun on, voi olla vaikea JAKSAA panostaa omaan hyvinvointiinsa ja kaikki nää toimenpiteet tietysti vaatii energiaa, mutta kukaan muu ei voi vastuuta sun hyvinvoinnista ottaa. Parempi tarttua ongelmaan nyt kuin sitten joskus kun on vielä uupuneempi ja tottunut tilanteeseen ja ihmettelee mihin usvaan vuodet on jäänyt. Tsemppiä. :)
Fiksuja kommentteja muilta ja komppaan samaa. "En palaudu tarpeeksi ja pysty pohtimaan itselleni tärkeitä asioita." Mielestäni tuo lause kertoo kaiken olennaisen. Olet loppuunpalanut tai hyvin lähellä sitä. Tunnistan oman ajatuksenvirtani tuosta sinun tekstistä, vaikka se toisaalta näin ulkopuolisena kuulostaakin ihan höpsöltä ja sekavalta. Mutta sitä se burn-out teettää. Stressi tuo liikaa ajatuksia ja itsesyytöksiä päähän, ajatukset lähtevät laukkaamaan ja sitten siihen pään sisällä käymäänsä keskusteluun väsyy ja jossain vaiheessa tulee jo ajatuksia tyylillä "olenko sekoamassa". Muistan aiemmassa työssäni käyneen tuota samaa ajattelumallia läpi, aloin liikaa miettimään mitä muut ajattelevat, vaikka toisaalta vakuuttelin itselleni ja muille, etten jaksa välittää mitä minusta ajatellaan. Tuo itsensä tyhmäksi kokeminen kuvaa hyvin sitä riittämättömyyden tunnetta. Kun psyyke ja keho alkaa pettämään (väsymys, fyysiset oireet stressistä, itsesyytökset jne) kuormituksen alla, niin ihminen pyrkii etsimään syitä ja selityksiä miksi niin tapahtuu. On loogista, että loppuunpalanut ihminen selittää itselleen "olen vain niin tyhmä ja osaamaton, kyvytön tähän työhön, näin ei kävisi jos osaisin työni ja olisin viisaampi". En usko, että sinä ap olet oikeasti tyhmä. Ympäristö ja oma tämän hetkinen psyykeesi saavat sinut vain uskomaan niin. "Odotan vain, että saan olla jälleen rauhassa ja toteuttaa tärkeitä asioita sekä haaveistani ilman, että kukaan sanoo ja arvostelee pyrkimyksiä tai olemustani." Tämä taitaa olla se, mitä sinun tulisi seuraavaksi tehdä. Listaa vaikka ylös kaikki ne tärkeät asiat ja haaveet, ja sitten valitse niistä ensin ne "helpoimmat" ja realistisimmat, jotka ehkä voisit toteuttaa lyhyelläkin aikavälillä. Ja sitten vain toteutat. Aika harva ihminen haaveilee tosissaan lottovoitosta tai playboy-mallin pokaamisesta, joten luulisi sinultakin ap löytyvän edes pari sellaista tärkeää asiaa tai haavetta, jotka pystyisit jo nyt toteuttamaan.
Voisitko ottaa töistä vaikka muutaman päivän edes palkatonta vapaata tai hakeutua suoraan työterveyteen? Kannattaa oikeasti käyttää edes pari päivää ihan vain nukkumiseen ja kotona makaamiseen, lepo on oikeasti aliarvostettua nykypäivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen oma itseni. Jos ei musta tykkää niin hypätköön kaivoon.
Kirjoituksesi kosketti. Minulla on samanlaisia tunteita työpaikassani, paitsi että en pidä itseäni tyhmänä. Älä pidä sinäkään. Itse asiassa minä pidän itseäni jonkin verran älykkäämpänä ja viisaampanakin kuin työpaikkani suurisuisimpia parhaitentietäjiä.
Kaikki varmaan tietävät nämä ihmiset, jotka suureen ääneen aina ilmoittavat, miten asiat ovat tai miten niiden pitäisi olla. Eivät hekään voi aina olla oikeassa, edes tilastollisesti, mutta itse toki uskovat olevansa erehtymättömiä.
Epävarmuus se on joka saa sinut epäilemään älyäsi. Älykkyyteen kuitenkin kuuluu nimenomaan epäilykset ja kyseenalaistaminen. En tiedä, pitääkö kukaan oikeasti älykäs ihminen itseään todella älykkäänä. Jos pitää, puuttuu älystä aika iso palanen vielä. Itseään älykäs ihminen epäilee aina.
Yksi kommentoija suosittelee vaihtamaan työpaikkaa. En usko tähän ratkaisuun. Minulla on kokemusta kymmenistä eri työpaikoista, ja vaikka aidosti avoimia ja moniarvoisia työpaikkojakin on, niitä on kuitenkin aika harvassa. Ihmiset nyt vaan ovat tyhmiä, ahneita ja vallanhimoisia aika monet. Nämä ihmiset sitten jyräävät asioitaan työpaikoilla ja nostavat omaa egoaan mollaamalla toisia, jotka tekevät asiat "väärin". Usein se oikealla tavalla tekeminen ei perustu mihinkään tutkittuun objektiiviseen tietoon, vaan on vain näiden jyrääjien henkilökohtainen mieltymys. Valitettavasti näitä älypäitä työpaikoilla riittää. Muut ovat vain liian diskreettejä ja konflikteja vältteleviä kertoakseen heille totuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylläpä on ongelmia.
Jos joku sanoo minun olevan hölmö, niin ei se mitään, olen tiennyt asian laidan jo vuosikausia.
Se ns "ehdollistettu, havaintojen kohteena oleva minä" yksinkertaisesti on vaan täysi pöljä! :)
Ei siihen kannata itseään samaistaa ja miettiä ja stressata näkeekö muut ihmiset "minut" viisaana vai typeäränä.
Voin kertoa, että aika talikkoja me kaikki ollaan toistemme silmissä.
Älä tuhlaa elämääsi tommoseen tärkeilyyn ja "fiksuna olemiseen" vaan naura itsellesi ja sille "ehdollistetulle minällesi" , niin elämä helpottuu!
En tiedä liittyykö tämä yhtään aloitukseen, mutta itselleni tuli mieleen rajat ja rajattomuus.
Nykyään on paljon ihmisiä, jotka eivät osaa vetää itselleen rajoja. Niinpä rajojen vetäminen jää heidän ympäristössään olevien ihmisten tehtäväksi. Yleisestikin jopa ajatellaan, että jokaisen on vedettävä omat rajansa, mihin suostuu ja mihin ei. Miten minulle saa puhua ja mitä minulta saa vaatia. Aivan kuin mitään normaaleja hyviä käytöstapoja ei tarvitsisi enää noudattaa.
Aloittaja on selvästi herkkä ja kiltti. Hän itse ei rynnisi toisten rajojen yli vaatien ja määräten ja määritellen. Toisten määrittelykin on nimittäin rajojen koettelua. Jotkut ovat erityisen mieltyneitä määrittelemään aina lähellään olevia ihmisiä. "Seppo nyt on semmoinen perässävedettävä, ei se saa mitään aikaan." "Ei siitä Hannasta ole vetämään projektia." "Kaisalla ei ole käytännön osaamista." Tuo on tuollaista päsmäröintiä ja toisten loukkaamista ja jopa määräilyä, jotta tietyt ihmiset eivät koskaan edes uskaltaisi ottaa haasteita vastaan tai väistyisivät kiltisti ja myöntyisivät toisten ehdotuksiin, kun eivät kuitenkaan muka mitään osaa.
Toiset meistä on taas saaneet sellaisen kotikasvatuksen, että käyttäytyvät ystävällisesti ja muita huomioiden. Tällaisia ihmisiä pyritään hirveän helposti käyttämään hyväksi. Hyväksikäyttäjien mielestä siinä ei ole mitään vikaa, "itsepä suostui". Rajattomat ihmiset eivät osaa itse vetää rajojaan ja tunnista hyväksyttävää käytöstä. He ovat ulkoistaneet rajojen vetämisen muille.
Tämmöisiä tuli siis mieleen, eli että ap:n rajoja jotenkin rikotaan koko ajan, ja rikkojat eivät tajua tekevänsä väärin. Ap:n vastuulla vain olisi vetää rajansa ja pitää puolensa.
"Seppo nyt on semmoinen perässävedettävä, ei se saa mitään aikaan." "Ei siitä Hannasta ole vetämään projektia." "Kaisalla ei ole käytännön osaamista." Tuo on tuollaista päsmäröintiä ja toisten loukkaamista ja jopa määräilyä, jotta tietyt ihmiset eivät koskaan edes uskaltaisi ottaa haasteita vastaan tai väistyisivät kiltisti ja myöntyisivät toisten ehdotuksiin, kun eivät kuitenkaan muka mitään osaa.
mikähän on syynä sitten tuohon??? :)
He ovat ulkoistaneet rajojen vetämisen muille.
-ei, vaan he olettaa nuorena että ihmisil on hyvät ja normaalit käytöstavat. :D vasta kokemuksen kautta oppii että omat vanhemmat oli harvinaisen älykkäitä ja moni muu, noh.. ei kamalan älykäs.
Vierailija kirjoitti:
He ovat ulkoistaneet rajojen vetämisen muille.
-ei, vaan he olettaa nuorena että ihmisil on hyvät ja normaalit käytöstavat. :D vasta kokemuksen kautta oppii että omat vanhemmat oli harvinaisen älykkäitä ja moni muu, noh.. ei kamalan älykäs.
En tarkoittanut niillä rajojen ulkoistajilla liian kilttejä ja hyväksikäytettyjä, ujoja ja miellyttämisenhaluisia ihmisiä, vaan nimenomaan niitä röyhkeitä hyväksikäyttäjiä, jotka haistavat kiltteyden ihmisestä ja pyrkivät sitä heti hyödyntämään. Nämä pyytäjät, vaatijat, arvostelijat ja päällepäsmärit ovat juuri niitä, jotka eivät osaa vetää itselleen rajoja. Muiden täytyy se tehdä. Hyvinkasvatetulle ihmiselle se on aluksi vaikeaa, sillä älykkäät ja hiljaiset ihmiset olettavat, että muutkin osaisivat ajatella asioita vähän toistenkin kannalta, eivätkä vain omasta perspektiivistään. Mutta yllättävän huonosti moni osaa. Aina ollaan pyytämässä palveluksia ja teettämässä toisilla hommia, ja moni tällainen vielä luulee, että on suurikin kunnia kohteelle saada olla heille avuksi.
Rasittavia ihmisiä.
Ihmiset ovat erilaisia. Toisten äly näkyy nopeana supliikkina, toisten syvällisenä ajatteluna. Minulla on kaksi lasta, joista toinen on kömpelömpi sosiaalisesti ja fyysisesti mutta loistava koulussa. Toinen taas ei tajua aina tehtäviä, mutta ui taitavasti sosiaalisissa suhteissa ja on muutenkin aina hyvin kartalla. Molemmat ovat minusta älykkäitä.
Älä sinäkään keskity puutteisiisi, vaan siihen, missä olet hyvä. Jos jäädyt tai tönkköilet sosiaalisesti, se ei kerro tyhmyydestä vaan persoonasta. Fiksuimmat ihmiset kyllä tajuavat tämän. Esim. monet tieteilijät ovat usein aika pihalla, kun keskittyvät päänsä sisäisiin asioihin, eivät ulkomaailmaan.
^