Lue keskustelun säännöt.
Minua pidetään tyhmänä ihmisenä ja se korostuu koska olen itsekin alkanut uskomaan niin.
12.05.2019 |
Ahdistaa aika paljon, en tiedä kuka olen kun olen seurassa.
Joidenkin ihmisten kanssa sujuu hyvin ja olen todella oma itseni mutta useimpien kanssa minä en vain ole normaali.
Olen aika eristäytyvä ihminen.
Introvertti ja väsyn hyvin helposti seurassa tai ainakaan en pysty käyttämään koko potentiaaliani ympäristössä esimerkiksi töissä, sillä jännitän ja aistin helposti ympäröivää tilannetta monin tavoin. Keskittymiskykyni kärsii ja ahdistun vaikka olen opetellut olemaan stressaamatta.
Tämä taas näyttäytyy sillä, että en ole kovin älykäs sillä en jaksa ottaa osaa kaikkeen ja haluan keskittyä rauhassa tiettyihin asioihin.
En halua, että minua keskeytetään ainakaan keskeisistä työasioista muihin - ei niin oleellisiin asioihin.
No kun tiedän mitä toiset minusta ajattelee niin menen jo itsekin siihen hölmön rooliin.
En jaksa välittää mutta ahdistaa, että kadotan itseni näissä tilanteissa ja alan myös itsekin uskomaan omaan huonouteeni.
Se taas tekee minut hieman kömpelöksi sekä sosiaalisesti, että fyysisesti.
Tuomitsen itseäni rankasti joskus ja haluaisin vain olla yksin.
En halua olla ihmisten kanssa tekemisissä sillä en vain yleensä ole se parhain puoli itsestäni. Yksin ollessa sitten olen alakuloinen ja tunnen toisinaan itseinhoa jos päivät ovat pitkään kuluneet ihmisten parissa.
Joskus on hyviäkin päiviä ja saan usein toiset hyvälle tuulelle, sillä olen kuunteleva ja mukava, sekä kannustava kaveri.
Se tekee tietysti minutkin iloiseksi jos olen voinut olla avuksi jollain tasolla joskus.
Kuitenkin minulla on tunne, että en ole voinut antaa itsestäni kaikkea ja oloni on riittämätön.
Vain siis seurassa, harvemmin yksin ollessa.
En inhoa ketään saatika syyttele toisia. Minussa on jotain sellaista vain, joka on tullut araksi ja haluaa olla piilossa joka sitten vie vähän sellaiseen roolisuoritukseen josta en oikein itsekään saa selvää.
Olen oikeastaan jo alkanut hyväksymään sen, että taidan olla tyhmä tai ainakin myöntämään asian.
Teen vielä sellaista työtä, jossa asiakaspalvelu ja yhteistyö on oleellista. Nyt teen myöskin pitkiä päiviä ja jatkuvasti olen kontaktissa toisten kanssa mutta jatkuvasti vähemmän itseeni. En palaudu tarpeeksi ja pysty pohtimaan itselleni tärkeitä asioita.
Odotan vain, että saan olla jälleen rauhassa ja toteuttaa tärkeitä asioita sekä haaveistani ilman, että kukaan sanoo ja arvostelee pyrkimyksiä tai olemustani.
Vikahan on minussa mutta en tiedä kuinka oikein voisin tilannetta muuttaa. En vain pysty ilmaisemaan itseäni selvästi sosiaalisissa tilanteissa joka tekee minusta hölmön oloisen kieltämättä
Onneksi tilanne on kuitenkin parantunut vuosien mittaan ja olen itsevarmempi sekä rakastavampi elämääni kohtaan.
Ymmärtääkö joku tekstiä? Olisi mukava saada neuvoja tai vertaistukea sekä pohdiskelua.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He ovat ulkoistaneet rajojen vetämisen muille.
-ei, vaan he olettaa nuorena että ihmisil on hyvät ja normaalit käytöstavat. :D vasta kokemuksen kautta oppii että omat vanhemmat oli harvinaisen älykkäitä ja moni muu, noh.. ei kamalan älykäs.
En tarkoittanut niillä rajojen ulkoistajilla liian kilttejä ja hyväksikäytettyjä, ujoja ja miellyttämisenhaluisia ihmisiä, vaan nimenomaan niitä röyhkeitä hyväksikäyttäjiä, jotka haistavat kiltteyden ihmisestä ja pyrkivät sitä heti hyödyntämään. Nämä pyytäjät, vaatijat, arvostelijat ja päällepäsmärit ovat juuri niitä, jotka eivät osaa vetää itselleen rajoja. Muiden täytyy se tehdä. Hyvinkasvatetulle ihmiselle se on aluksi vaikeaa, sillä älykkäät ja hiljaiset ihmiset olettavat, että muutkin osaisivat ajatella asioita vähän toistenkin kannalta, eivätkä vain omasta perspektiivistään. Mutta yllättävän huonosti moni osaa. Aina ollaan pyytämässä palveluksia ja teettämässä toisilla hommia, ja moni tällainen vielä luulee, että on suurikin kunnia kohteelle saada olla heille avuksi.
Rasittavia ihmisiä.
Minä oon just tommonen kiltti ihminen jolta kupataan palveluksia koko ajan. Tai siis yritetään.Mun on vaikea sanoa suoraan ei... Siitä varmaan johtuukin että koen muut ihmiset tosi kuormittaviksi ja stressaan isossa porukassa varsinkin työporukassa.En nauti ihmisten seurasta, moni on tosi hankala ihminen. Mistä sitä löytäisi omanlaisia ihmisiä jotka antaa muillekkin tilaa?
Oon mäkin kiltti ja toki teen palveluksia, mutta ei tuota vaikeuksia sanoa ei, sillon kun en halua tehdä jotain.
Olette varmaan aika nuoria vielä, koska luultavasti olette jollain tavalla riippuvaisia muiden hyväksynnästä, koska ette osaa kieltäytyä vapaaehtoisista asioista joita ette halua tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He ovat ulkoistaneet rajojen vetämisen muille.
-ei, vaan he olettaa nuorena että ihmisil on hyvät ja normaalit käytöstavat. :D vasta kokemuksen kautta oppii että omat vanhemmat oli harvinaisen älykkäitä ja moni muu, noh.. ei kamalan älykäs.
En tarkoittanut niillä rajojen ulkoistajilla liian kilttejä ja hyväksikäytettyjä, ujoja ja miellyttämisenhaluisia ihmisiä, vaan nimenomaan niitä röyhkeitä hyväksikäyttäjiä, jotka haistavat kiltteyden ihmisestä ja pyrkivät sitä heti hyödyntämään. Nämä pyytäjät, vaatijat, arvostelijat ja päällepäsmärit ovat juuri niitä, jotka eivät osaa vetää itselleen rajoja. Muiden täytyy se tehdä. Hyvinkasvatetulle ihmiselle se on aluksi vaikeaa, sillä älykkäät ja hiljaiset ihmiset olettavat, että muutkin osaisivat ajatella asioita vähän toistenkin kannalta, eivätkä vain omasta perspektiivistään. Mutta yllättävän huonosti moni osaa. Aina ollaan pyytämässä palveluksia ja teettämässä toisilla hommia, ja moni tällainen vielä luulee, että on suurikin kunnia kohteelle saada olla heille avuksi.
Rasittavia ihmisiä.
Minä oon just tommonen kiltti ihminen jolta kupataan palveluksia koko ajan. Tai siis yritetään.Mun on vaikea sanoa suoraan ei... Siitä varmaan johtuukin että koen muut ihmiset tosi kuormittaviksi ja stressaan isossa porukassa varsinkin työporukassa.En nauti ihmisten seurasta, moni on tosi hankala ihminen. Mistä sitä löytäisi omanlaisia ihmisiä jotka antaa muillekkin tilaa?
Oon mäkin kiltti ja toki teen palveluksia, mutta ei tuota vaikeuksia sanoa ei, sillon kun en halua tehdä jotain.
Olette varmaan aika nuoria vielä, koska luultavasti olette jollain tavalla riippuvaisia muiden hyväksynnästä, koska ette osaa kieltäytyä vapaaehtoisista asioista joita ette halua tehdä?
En näe asiaa niin että oisin riippuvainen muiden hyväksynnästä. En vaan osaa sanoa suoraan ei heti. Mutten myöskään tee jos en halua. Ei mua kiinnosta mitä toiset ajattelee, viestin vaan toisella tavalla. Mutta stressaan kyllä jos oon tilanteessa jossa taas yritetään jotain nakittaa mulle. Tapana ei ole vaan sanoa suoraan ei vaan ' opettaa ' sitä pyytäjää. Jos se saa kieltäytymisen suoraan, se ei opi miettimään muiden kannalta.
Iso kiitos vastaajille. Olipa ihana lukea ja todella monta ajattelun aihetta antavia pointteja.
Myöskin tsemppiä teille samankaltaisessa tilanteessa olijoille!
Haluan vastata hieman myöhemmin paremmin ja vielä avartaa tilannetta sekä ajatuksiani.
Ap
Noniin, nyt on tullut kyllä niin hienoja ja fiksuja kommentteja, että haluan vastata näihin liittyen.
Moni ehdottaa työpaikan vaihtoa. Sitä kyllä olen miettinyt varsinkin viime aikoina jatkuvasti ja en pelkästään työpaikan vaan koko ammatin.
Tuo ammatinvalintapsykologin ehdotus oli todella hyvä, uskoisin siitä olevan hyötyä, joten varmasti menen juttusille kun aika on oikea..
Muutenkin kyllä hyviä pointteja tuli.
Pakko kertoa, että tällä alalla kun olen työskennellyt vasta vajaat neljä vuotta niin vauhdikkaan alun jälkeen olen nyt siinä pisteessä, ettei homma enää sytytä juuri missään määrin enää.
Aikaisemmin minulla todella oli tarve saada hyväksyntää, oli intoa ja uskomatonta tarmoa oppia laajasti työtehtäviä.
Olin kuitenkin tullut pienestä kaupungista töihin ja aloin rakentamaan elämääni uudestaan kun elämä heitteli ja oireilin monen syyn vuoksi voimakkaasti koko nuoruuden.
Ehkä lähtötilanteenikin vuoksi tunnen huonoutta ja syvää epävarmuutta vieläkin, on ollut vaikea ymmärtää, että olen oikea ihminen tässä elämässä ja minullakin on mahdollisuuksia oikeasti asioihin.
Tämä on kuitenkin mennyt todella paljon parempaan suuntaan itsetutkiskelun ja muutosten kautta.
Minä edistyin työelämään astuessa suht nopeasti töissä ja palkkakin nousi useaan otteeseen.
Sitten innostuin vielä tekemään koko ajan lisää töitä, tällöin kadotin itseni aika pahasti ja uuvuin niin, että en voinut enää muuta kun irtisanoa itseni. En kestänyt päivääkään enää sitä suorittamista.
Nyt vuosi sen jälkeen olen henkisesti kasvanut ja laittanut arvoja uusiksi. En kaipaa hyväksyntää työn kautta ainakaan samanlailla, siksikin olen ehkä jotenkin aneemisen oloinen.
Yritän suojautua stressiltä ja olla välittämättä työtehtävistä joita yritetään tuputtaa jotka eivät oikeastaan minulle kuulu.
Puhallan kyllä yhteen hiileen mutta en enää jaksa välittää tarpeeksi, että minulla olisi työpaikan ongelmissa joka asiaan vastaus tai ratkaisu. Ei jaksa venyä tai miettiä liikaa.
Siksi sitten keskityn olennaiseen, hoidan omat hommani mahdollisimman hyvin ja lähden kotiin.
Olen saanut kyllä kommenttia ja osaan vaistota eleitä kun minusta mietitään, että olen hölmö. Eli ei nämä ole ainakaan täysin itse keksimiäni juttuja.
Tuon uupumisen jälkeen sitten kun muutin koko kaupungista taas uuteen kaupunkiin ja tarvitsin aikaa itselleni niin minun elämäni muuttui. Ensimmäinen kerta elämässä kun aikani on ollut oikeasti seesteistä ja sain palasia kerättyä, sain taas voimaa edes haaveilla hienosta tulevaisuudesta.
Miettiä terveyttäni ja keskittyä rakastamaan ja arvostamaan kehoani uudella tavalla.
Keskittyä mielenkiinnon kohteisiin ja vain levätä.
No rahaa tarvitsen kuitenkin ja palkkani on siinä firmassa todella hyvä josta aikaisemmin lähdin pois. Sovin kesätöistä ja tiedän, että tämän kesän aikana tulen säästämään hyvin ja voin taas syksyllä nauttia elämästäni.
Nyt kuitenkin joutuu tekemään todella pitkää päivää, todella monta työtehtävää ja poissa omasta kodista, se oli tietysti oma päätökseni mutta huomaan, etten ehkä ole toipunut kuitenkaan täysin.
Tai ainakin osaan kuunnella itseäni paremmin.
Kaikki alkaa taas menemään samaan suuntaan kuin aikaisemmin.
Alkaa ahdistamaan ja tunnen oloni huonoksi mutta en vielä pahasti onneksi.
Tiedän, että tämä ala on se jolle minä en sovi vaikka siinä olen pärjännyt.
Nyt ei ole edes intoa tai himoa pyrkiä ja kehittyä. Haluan tehdä muuta.
Jotenkin en jaksa ulospäin enää ryhdistäytyä, en jaksa panostaa siihen, että olisin hyvä toisten silmissä.
Tämä on viimeinen kesä kun teen näitä töitä, olisi painajainen jos kadottaisin taas samanlailla kaiken minkä olen nyt parsinut kokoon ja saanut identiteettini lähemmäksi itseäni enkä työminään.
Ap
Ihan oli kuin omasta elämästä tuo aloitus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä oon just tommonen kiltti ihminen jolta kupataan palveluksia koko ajan. Tai siis yritetään.Mun on vaikea sanoa suoraan ei... Siitä varmaan johtuukin että koen muut ihmiset tosi kuormittaviksi ja stressaan isossa porukassa varsinkin työporukassa.En nauti ihmisten seurasta, moni on tosi hankala ihminen. Mistä sitä löytäisi omanlaisia ihmisiä jotka antaa muillekkin tilaa?