Muistiko teidän teinit äitienpäivän? Miten?
Meillä kaksi teiniä, joista toinen vaivautui toivottamaan hyvät äitienpäivät, kun heräsi. Toinen pyyhälsi aamupalalle normaaliin tapaan kuin myrskyn merkki, ei mitään kontaktia kehenkään.
Joka äitienpäivä on toistaan suurempi pettymys, kun ei nämä ole koskaan ymmärtäneet muistaa mitenkään :( Usein koulussa tehty korttikin on unohtunut jonnekin.
En todellakaan ole koskaan toivonut isoja. Lämmin toivotus aamulla riittäisi, ehkä se (koulussa tehty) kortti, joku huomioiminen että kyseessä on muu kuin tavallinen sunnuntai. Mietin nytkin, olenko kasvattanut lapset jotenkin väärin, etteivät osaa olla empaattisia?
Meillä siis synttäreitä on juhlittu aina melko vaatimattomasti, mutta siitä olen pitänyt kiinni että heti aamusta on joku pieni lahja ja lämpimät onnittelut. Kuvittelin, että siitä saisi mallin miten toista voisi muistaa. Ilmeisesti olen epäonnistunut todella pahasti. Edes hyvin pieninä heillä ei ollut mitään tarvetta tehdä äitienpäivästä erityinen - kuten joillakin lapsilla tietääkseni on - ja meno tuntuu kurjistuvan iän myötä, vaikka nykyisin heille olisi aivan mahdollista toimia kuten aikuinen kun ovat jo niin isoja.
Ensi vuonna toivottavasti vietän äitienpäivän jossakin ihan yksin, eipähän tarvitse odottaa liikoja keneltäkään.
Kommentit (48)
Hei, minkä takia sä et saanut pimppppiraivareita ja alkanut huutaa lapsille iltapäivällä kahteen mennnessä, jonne saakka jaksoit odottaa, kuten mun äiti aikoinaan? Sen jälkeen olisit pakottanut lapsesi menemään metsään poimimaan itsellesi valkovuokkoja, kuten mun äitini teki. Vaikka sanoin, että en halua mennä (=en halua ilahduttaa pimmmppiraivaroivaa sekopäätä, jonka en kokenut rakastavan itseäni) niin äitipä pakotti silti. Miten KUKAAN ÄITI KEHTAA ilahtua, kun saa pakolla poimitut valkovuokot käteensä?
t.kristallikissa
Meillä on 13- ja 16-vuotiaat ja muistivat kyllä. Toivat meille äideille ihanan aamupalan sänkyyn ja olivat ostaneet meille molemmille ihanat korut lahjaksi. Aamupalaa odotettiin lahjaa ei. Ihana yllätys oli! Ja kohta menemme lounaalle yhdessä ja sitten me lähdetään vaimon kanssa hotelliin yöksi ja lapset menevät kummeille "hoitoon". :)
Poika teki aamupalaksi amerikkalaisia pannukakkuja ja smoothieta. Lahjaksi pesee ikkunat❤️
Vierailija kirjoitti:
Teini nukkuu vielä.
Meillä mies hoitaa kakun ja lahjan. Kortteja ja itsetehtyjä lahjoja tuli lapselta alakoukun puolella.
Kuka perkele vetelee vielä hirsiä tähän aikaan päivästä? Nyt komennat sen ylös ulos ja lenkille!
-Majuri
Teinit 12-16 v olivat askarrelleet kortit ja ostaneet mulle suklaata (tietävät että rakastan suklaata) ja mies teki normaalia paremman aamiaisen. Tosi jees, tykkäsin.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka aikaisin teidän teinit oikein herää?
17 v heräsi ennen seitsemää ja 14 nukkui "jopa" kasiin. Itse heräsin kuudelta, ylös nousin kyllä vasta kasin jälkeen aamupalapöytään.
Meidän 15-vuotias nukkuu edelleen, joten en tiedä muistaako, tuskin. 11-vuotias nousi mörököllinä ja pyysin halia kun on äitienpäivä. Melkein antoi halata ja paineli suihkuun.
Mutta mä olen onnellinen kun nuo ovat tuossa, läsnä ja elossa, en muuta kaipaakaan <3
Teini nukkuu vielä.
Meillä mies hoitaa kakun ja lahjan. Kortteja ja itsetehtyjä lahjoja tuli lapselta alakoukun puolella.