Lastensuojelun epäkohdat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka aina täällä valitetaan että lapsia "huostataan" ilman perusteita, niin irl olen todistanut tilanteen olevan päinvastoin. Suvussa jopa kaksi äitiä joilla asiat ihan hunningolla päihteiden käytön, mielenterveysongelmien ja vaihtuvien ongelmisten miesten takia. Lapsia tulee koko ajan lisää, vaikka entisiäkään ei jakseta hoitaa. Lapset oireilevat todella rankasti ja ls-ilmoituksia tehty useita, mutta silti tilannetta vain seurataan.

Saman olen huomannut...todella vakavia asioita pitää tapahtua ennen kuin havahdutaan ja lapset kärsii. Käsi kädessä kulkee tuo kaikki sekaisin ja silti lisää lapsia. Kummilapseni yh-äiti oli taas raskautunut ja parkui kun ei voi olla niin julma että tekisi abortin. Samaan aikaan edellenenkin kakara huostassa. Tekopyhää touhua, törkeää myös näitä miehiä kohtaan kun eivät ole halukkaita isäksi. Kyseinen henkilö kuvittelee lapsen pelastavan tilanteensa "nyt hänellä on syytä korjata asiat" ja paskanmarjat asiat pitäisi olla kunnossa ennen kuin lapsi syntyy.

Mulla oli tilanne, että olisin halunnut apua fyysisen sairauden, psyykkisen kuormituksen ja vähäisen tukiverkon takia. Vihdoin on alkamassa toimenpiteet, mutta avohuollon tukitoimet kiellettiin monta kertaa ennenkuin meni läpi. Aika lähelle romahtamispistettä jo olin, kun selvityksistä oli pelkkää stressiä ja vaikutti, ettei mitään hyötyä. Ja tilanne terveyden kanssa koko ajan huono. Siitähän aina puhutaan, että avohuollon tukitoimet ovat aina ensisijaisia. Mutta niitä ei ole välttämättä helppo edes saada ja sitten kun saa niin mitä jos onkin jo myöhäistä? Matalan kynnyksen palveluja pitäisi järjestää enemmän.

Aikaa ensimmäisestä keskustelusta sosiaalityöntekijän kanssa on kulunut nyt kuusi kuukautta ja avohuollon toimenpiteet ovat nyt alkamassa. Tilanne olisi ollut akuutti koko ajan ja olen ollut kolme kertaa sairaalahoidossakin selvitysten aikana. -sama

Aina tulee ensimmäisenä mieleen ajattelemattomat vanhemmat jotka nyt vain haluavat lapsen koska niin kuuluu tehdä.

tiedän että paljon muutakin, mutta tuo on se eka ajatus joka ikinen kerta kun lukee jotain juttua aiheesta, ja valitettavasti se osuu aika oikein lähes jokaisen tarinan kohdalla.

FabuSFin kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-10771016

Mielestäni kyseisessä jutussa kulminoituvat hyvin monet epäkohdat. Työntekijät saattavat olla joissakin tapauksissa ennakkoluulojensa vietävissä eikä pyritä asiakkaan kannalta rakentaviin ratkaisuihin. Tämä on hyvin valitettavaa, mutta onneksi kaikki lastensuojelun sosiaalityöntekijät eivät ole samanlaisia ja noudattavat alansa eettistä ohjeistusta ja lakia jopa vastoin kunnan ohjeistuksia. Tämä on myös tärkeää muistaa, että usein kuntien omat ohjeistukset työntekijöille ovat ristiriidassa lakien kanssa.

Kun otetaan vielä huomioon lastensuojelun niukat resurssit suhteessa asiakasmääriin niin ei ole ihme, että aina asiakkaat eivät saa tarvitsemaansa apua ja palvelua, vaan "hoidetaan vain alta pois ja seuraava".

Jos tuota tilannetta miettii työntekijöiden kannalta... kuinka moni uskaltaisi olla toimimatta oikeasti. Äiti on edellisten tapahtumien jälkeen sairaalakunnossa, psyykkessä kuormitusta, eikä tässä mitään vikaa, hyvä olla avun piirissä tuolloin. Mutta sitten tuo esille, että lapsen olisi parempi olla kuollut joissakin olosuhteissa. Voidaanko olla varmoja, ettei äiti ryhdy em. epätoivoisiin toimenpiteisiin? Voidaanko olla huomioimatta tällaisia puheita, "jospa se oli vaan retoriikkaa"?

Se, että on ollut ensikodissa tuen piirissä viikkoja ja tästä huolimatta tehty huostaanottopäätös, kertoo että siellä on näyttäytynyt jotain hyvin hälyttävää. Tällainen on harvinaista kun koko ensikodin tarkoitus on tukea vanhemmuuteen kaikin keinoin ja yleensä jaksot pidempiä. Miksi ei ole voitu jatkaa ensikodissa? Tässä on nyt taas jotain mitä äiti kerro.

Ja siis edelleen sitä mieltä, että lapsen parempi olla kuollut, kuin muiden huostassa. Jotain hyvin kummallista joustamattomuutta on kyllä tuossa ajattelussa, ei tuollaista vain sanota saati ajatella tosissaan. Samanlaista ajattelua saattaa olla mustasukkaisuusrikoksissa, jos et ole minun, niin kyllä kenekään muunkaan, toisella ei ole mitään itsenäistä arvoa.

Vierailija kirjoitti:

FabuSFin kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-10771016

Mielestäni kyseisessä jutussa kulminoituvat hyvin monet epäkohdat. Työntekijät saattavat olla joissakin tapauksissa ennakkoluulojensa vietävissä eikä pyritä asiakkaan kannalta rakentaviin ratkaisuihin. Tämä on hyvin valitettavaa, mutta onneksi kaikki lastensuojelun sosiaalityöntekijät eivät ole samanlaisia ja noudattavat alansa eettistä ohjeistusta ja lakia jopa vastoin kunnan ohjeistuksia. Tämä on myös tärkeää muistaa, että usein kuntien omat ohjeistukset työntekijöille ovat ristiriidassa lakien kanssa.

Kun otetaan vielä huomioon lastensuojelun niukat resurssit suhteessa asiakasmääriin niin ei ole ihme, että aina asiakkaat eivät saa tarvitsemaansa apua ja palvelua, vaan "hoidetaan vain alta pois ja seuraava".

Jos tuota tilannetta miettii työntekijöiden kannalta... kuinka moni uskaltaisi olla toimimatta oikeasti. Äiti on edellisten tapahtumien jälkeen sairaalakunnossa, psyykkessä kuormitusta, eikä tässä mitään vikaa, hyvä olla avun piirissä tuolloin. Mutta sitten tuo esille, että lapsen olisi parempi olla kuollut joissakin olosuhteissa. Voidaanko olla varmoja, ettei äiti ryhdy em. epätoivoisiin toimenpiteisiin? Voidaanko olla huomioimatta tällaisia puheita, "jospa se oli vaan retoriikkaa"?

Se, että on ollut ensikodissa tuen piirissä viikkoja ja tästä huolimatta tehty huostaanottopäätös, kertoo että siellä on näyttäytynyt jotain hyvin hälyttävää. Tällainen on harvinaista kun koko ensikodin tarkoitus on tukea vanhemmuuteen kaikin keinoin ja yleensä jaksot pidempiä. Miksi ei ole voitu jatkaa ensikodissa? Tässä on nyt taas jotain mitä äiti kerro.

Ja siis edelleen sitä mieltä, että lapsen parempi olla kuollut, kuin muiden huostassa. Jotain hyvin kummallista joustamattomuutta on kyllä tuossa ajattelussa, ei tuollaista vain sanota saati ajatella tosissaan. Samanlaista ajattelua saattaa olla mustasukkaisuusrikoksissa, jos et ole minun, niin kyllä kenekään muunkaan, toisella ei ole mitään itsenäistä arvoa.

Pohdin myös noita mainitsemiasi asioita, mutta jos on kuitenkin saanut elämänsä järjestykseen ja lääkäritkin ovat todenneet, että on aivan kykenevä äidiksi niin ihmettelen, miksi ei ole edes huostaanoton jälkeen pyritty yhdistämään perhettä niin kuin nyt semmoista kovasti pyritään tekemään jopa sellaisten perheiden osalta, joilla homma ei todellakaam toimi ja vielä moneen kertaan... Ajatus lapsen kuolemisesta kohtuun (josta on selvinnyt yli jo kerran) saattaa kertojasta tuntua kivuttomammalta, kuin se, että hänen rakas lapsensa vietiin häneltä pois (sen lisäksi, että ensimmäisen lapsensa menetti). Tiedä häntä, tämä on vain spekulointia mutta asioilla on monta puolta ja yleensä sen totuuden tietävät vain asianosaiset itse. Kaikki, joilla on nuoruudessa ollut kasvukipuja, eivät ole mitään hulluja sekopäitä aikuisina.