Mies teki parannuksen
Ollaan oltu yhdessä yli 10 vuotta. Suhteen alku oli salamarakkautta ja perhe perustettiin nopeasti. Miehen käytös oli lasten syntymän jälkeen todella itsekästä ja epäkunnioittavaa minua kohtaan, mutta ei kuitenkaan mitään väkivaltaa, kännäilyjä tms. Olemme puhuneet näistä ja tehty melko paljon töitä sen eteen, että suhteemme voisi paremmin. Mies on nyt totaalisesti parantanut tapansa ja on nykyisin monella mittarilla mitä parhain avioimies ja isä lapsillemme. On mielestäni aidosti pahoillaan siitä, miten on aikoinaan minua kohdellut.
Minun näkökulmasta parannus tapahtui pari vuotta liian myöhään ja asiat, joita on minulle tehnyt tai sanonut, ovat jättäneet minuun jälkensä. Minulla on nyt tosi ristiriitainen olo; vuosia odotin että käytös paranee, mutta ilmeisesti siinä odotellessa tunteeni ovat muuttuneet ja minun on vaikea unohtaa menneet ja mennä enää eteenpäin. Mies on tällä hetkellä sanojensa mukaan maailman onnellisin kanssani.
Onko vinkkejä, miten voisin elää tässä hetkessä ja nauttia siitä kaikesta hyvästä, mitä meillä tällä hetkellä on? Välillä pyörittelen eroa mielessäni ja se tuntuu toisaalta ihan järjettömältä, asiathan ovat nyt paremmin kuin koskaan.