Te, jotka olette eronneet nuorena aloitetusta, pitkästä suhteesta: miksi erositte?

Mies keski-iän kriisissä löysi ratkaisun toisesta naisesta

Ex-mies vain päätti lopettaa parisuhteen. Elettiin kuin vieraat kämppäkaverit. Ei mitään selitystä, kun yritin kysyä. Yritin pelastaa suhdetta, vaikka en tiennyt missä mennään. Ihastuin sitten toiseen mieheen ja tuli ero. Jälkeen tajusin, ette ex ollut enää rakastanut pitkään aikaan. Olin vain helppo kämppis.

Mies vsihtoi toiseen 25 v jälkeen.

Seksuaalinen yhteensopimattomuus ja kyvyttömyys kommunikoida ja selvittää ongelmia. Siinäpä ne tärkeimmät.

Aloitimme seurustelun ollessani 18.

Ero tuli 13 vuoden parisuhteen jälkeen, kun menin sanomaan, että en itse pidä hänen pari vuotta fanittamastaan suomalaisesta musiikkiartistista.

Ja tämä tarina on tosi.

Vierailija kirjoitti:

Seksuaalinen yhteensopimattomuus ja kyvyttömyys kommunikoida ja selvittää ongelmia. Siinäpä ne tärkeimmät.

Oho vau, mulla nämä samat ja 13 vuoden suhde ajautumassa karille. Ongelmien selvittämisen suhteen asiat hieman parantuneet, mutta seksuaalisuutta ei voi muuttaa. Vaikeaa on.

Omalta osalta homma kaatui lopulta kai arvostuksen ja luottamuksen puutteeseen, joka kasvoi vuosien varrella sellaiseksi, etten pystynyt oikein olemaan enää edes samassa huoneessa, kun toisen läsnäolo ahdisti ja ärsytti niin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Mies keski-iän kriisissä löysi ratkaisun toisesta naisesta

Sama laulu täällä. 

Vieras pesä alkoi kiinnostamaan. Piti tietää miltä se tuntuu.

Me muututtiin hyvin erilaisiksi ihmisiksi, opin not ja muu elämä vei erilleen. Kämppismeini kiä homma lopulta ja parempi oli erottaa eikä jäädä roikkumaan menneisyyden varjoihin.

Sen ymmärtäminen että suhde pilaa monen ihmisen elämän ja vie ennenaikaiseen hautaan. Kaikkea ei voi korjata eikä asiat muutu hyviksi kuvittelemalla.

Ei ollut enää oikein mitään yhteistä, puoliso viihtyi parhaiten koneella.

Vierailija kirjoitti:

Ex-mies vain päätti lopettaa parisuhteen. Elettiin kuin vieraat kämppäkaverit. Ei mitään selitystä, kun yritin kysyä. Yritin pelastaa suhdetta, vaikka en tiennyt missä mennään. Ihastuin sitten toiseen mieheen ja tuli ero. Jälkeen tajusin, ette ex ollut enää rakastanut pitkään aikaan. Olin vain helppo kämppis.

Aika jännästi pistät eron miehe syyksi. Sinä yritit pelastaa suhteen ja sinä olit miehelle vain kämppis, mutta kuitenkin sinä olit se joka etsi toisen ja jätti miehen.

Mies vain ei ollut enää samanlainen kuin tavattaessa. Nuorena oli todella hauska, hymyilevä, kaikkien kaveri ja sellainen ns. Huoleton, mutta huolehtiva. Vanhemmiten muuttui jäykäksi, kireäksi, hyvin tosikoksi, joka ei koskaan nähnyt ystäviä tai halunnut olla sosiaalinen. Ei vain enää ollut mitään yhteistä, enkä halunnut tuhlata enää aikaa elämästä haaveiluun paremmasta suhteesta..

Nyt jo naurattaa kirjoitti:

Aloitimme seurustelun ollessani 18.

Ero tuli 13 vuoden parisuhteen jälkeen, kun menin sanomaan, että en itse pidä hänen pari vuotta fanittamastaan suomalaisesta musiikkiartistista.

Ja tämä tarina on tosi.

Voi hyvänen aika, miten lapsellinen aikuinen ihminen voikaan olla.

Sanoitko pahasti, vai vain totesit?

Aloimme olemaan yhdessä 19v:nä. Ajattelin ettei kukaan muukaan mua huoli ja kun mies oli komea ja kunnollinen se riittäisi.

Periaatteessa liittomme oli ok mutta taloudellisesti köyhä. Saimme 3 lasta 14v aikana. Jossain puolenvälin paikkeilla tajusin että olin vain vaimo ja äiti, en rakastettu enkä arvostettu. Omanarvontuntoni oli kasvanut iän ja kokemuksen myötä ja tiesin ansaitsevani parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Nyt jo naurattaa kirjoitti:

Aloitimme seurustelun ollessani 18.

Ero tuli 13 vuoden parisuhteen jälkeen, kun menin sanomaan, että en itse pidä hänen pari vuotta fanittamastaan suomalaisesta musiikkiartistista.

Ja tämä tarina on tosi.

Voi hyvänen aika, miten lapsellinen aikuinen ihminen voikaan olla.

Sanoitko pahasti, vai vain totesit?

Eiköhän tuossa todelliset syyt eroon ole jotkut muut kuin yhden kerran sanominen.

Ikävää on tietysti aina se ettei saa sanotuksi jo ajoissa mitkä asiat hiertää.

Äitini ja isäni päätyivät yhteen alta 20-vuotiaina ja päätyivät eroon reilu nelikymppisinä (kun lapset vielä kouluikäisiä, eivät siis olleet yhdessä vain lasten vuoksi) isän alkoholisoitumisen vuoksi. Taustalla ei ollut puhdas itsekkyys vaan isän psyykkinen sairaus, jonka tuskaa "turrutti" juomalla, mutta se juominen oli sitten lopulta liikaa. Eivät siis kasvaneet erilleen tai kyllästyneet toisiinsa, mutta siihen ryyppäämiseen äiti kyllästyi.

Itse tapasin mieheni ollessamme 19-vuotiaita molemmat ja hän on kyllä se oikea. 16 aviovuotta takana eli melkein puolet elämästäni, kylläpä tuli vanha olo....

Ex lähti 15 vuoden jälkeen, kun meille syntyi vauva. Jota oltiin yhdessä suunniteltu ja toivottu.

Näen että oman nuoruudensuhteen eron syyt juontaa ihan parinvalintaan asti.

Tapasimme kun olin 20v. ja erosimme 10v. myöhemmin. Olisi pitänyt erota jo aiemmin, mutta tuohon aikaan olin epävarma ja yksinolo pelotti, toisaalta olin niin jääräpää, että "kun oli yhteen menty, tässä nyt ollaan" (omien vanhempieni pitkän liiton "innoittamana", kai?)

Emme olleet sopivia toisillemme; erilaiset kiinnostuksenkohteet eikä yhteistä keskusteltavaa oikeasti ollut. Opinnot ja työelämä vielä lisäsi eroja; itselläni akateemiset jutut syveni ja kaipasin keskustelu- ja harrastuskaveria niihin (että toinenkin kehittäisi ajatteluaan, vaikka eri alaltakin, ei tarvitse olla kiinnostunut juuri samoista asioista), toiselle riitti mitä televisiosta tulee. (Kärjistetysti, mutta toisaalta rehellisesti.) Ex oli kiltti ja kunnollinen, paitsi loppuvuosina juominen lisääntyi ja sekin lisäsi ristiriitoja.