Miksi kouluissa pakotetaan pitämään esitelmiä luokan edessä?

Ihmisen pitää oppia käsittelemään jännitystä, omia pelkojaan ja sietämään pettymyksiä sekä epäonnistumisia. Siksi.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen pitää oppia käsittelemään jännitystä, omia pelkojaan ja sietämään pettymyksiä sekä epäonnistumisia. Siksi.

Eikun ope on sadisti ja minua ei saa pakottaa, äitikin sanoi että olen herkkä ja erityinen eikä saa pakottaa!

Pakko kyllä sanoa, että jotkut täällä eivät tunnu ymmärtävän esiintymistaidon merkitystä. Jos haluat pärjätä elämässä, sinun täytyy pystyä sanomaan omat mielipiteet ja esittelemään sen, mitä tiedät asiasta. Turha tehdä tästä mitään ekstrovertti vs introvertti juttua. Itse olen introvertti ja mulla on kova esiintymisjännitys. Stressaan etukäteen, pulssi hakkaa hulluna ja huojun levottomasti esiintyessä. En siis pysty kirjaimellisesti seisomaan paikallani. Mutta teen silti opinnoissani ja työssäni esityksiä jatkuvasti.

1. Korkeakoulussa tehdään aivan jatkuvasti esitelmiä. Koska peruskoulu antaa kaikille lapsille valmiuksia korkeakouluun tasapuolisesti, esiintymistaitoja on harjoiteltava.

2. Esiintymisen taidot ja puhetaidot ovat kansalaistaito.

3. Esiintymisjännityksen hallintaan on menetelmiä, joita on hyvä opetella yhdessä. Jännitän edelleen paljon, mutta olen oppinut pitämään sen hallinnassa.

Siitä olen samaa mieltä, että paperi kädessä yksin luokan eteen on umpisurkea keino harjoitella esiintymistä. Yliopistossa esityksiä tehdään paljon pareittain ja ryhmissä. Ja täällä on jo tullut paljon hyviä vinkkejä, miten esiintymistä voi harjoitella. Kehitettävää on opetuksessa paljon, mutta vain täysi idiootti kuvittelee, että koulun esiintymisharjoitukset ovat opettajan harjoittamaa julmaa sadismia tai mielivaltaista kiusaamista.

"PANIIKKIHÄIRIÖ RAJOITTAA

”Toivon voivani jatkaa sketsien kirjoittajana, mutta myös pitkän elokuvan kirjoittaminen kiinnostaa. Sen sijaan teatteriin en aio palata. Muistan edelleen, miltä tuntui saada paniikkihäiriökohtaus Savoyn lavalla."

https://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/kari_hietalahti…

"Paniikki ennen keikkaa

18.12.2009 klo 4:38

Ramppikuume saa kansan rakastaman Vesa-Matti Loirin oksentamaan rajusti."

https://www.iltalehti.fi/viihde/a/2009121810804438

Hekään eivät ilmeisesti ole saaneet tarpeeksi harjoitusta. 

Kyllä sitä esiintymistä harjoitellaan koko peruskoulun läpi, mutta epämukavuus on nykyään asia, johon ei enää tarvitse monen mielestä sopeutua. Olen itsekin pelännyt esitelmiä ja tärissyt vielä yliopistossakin puhetta pitäessä, inhosin kouluesitelmiä juuri siksi, että niissä aina kysyttiin palautetta niiltä luokan mölyapinoilta, jotka käyttivät tilaisuuden hyväksi päästäkseen pilkkaamaan ja nauramaan toisen pelolle.

On silti aivan naurettava ajatus, että esiitymistaitoa ei tarvita mihinkään tai että peruskoulu heittää vain kylmiltään esiintymään. Muistan omilta kouluajoiltani (80-luvulta), miten luettiin ääneen ihan viikottain, videokuvattiin ääneen lukemista, luettiin tarinoita ääneen, tehtiin esitelmiä kerran vuodessa ja esiteltiin ryhmätöitä yhdessä ryhmän kanssa monta kertaa vuodessa. Ei se silti helpottanut ramppikuumettani tai kammoani esiintymiseen. Erityisesti yläasteen esitelmät olivat kammottavia (ja niitä tehtiin monessa aineessa), kun luokkatoverit olivat ilkeämpiä eikä alakoulun turvallista luokkaympäristöä enää ollut.

Oman lapseni esiintymistreenaus alkoi jo ekaluokalta, kun piirissä kertoivat toisilleen omista harrastuksista, tokalla luokalla sitten esittelivät jonkin lukemansa kirjan. Kyllä sitä esiintymistä treenataan, mutta jännitämistä se ei silti poista. Nyt vanhinta lapseni on yläkoulussa ja juuri tuskaili, kun kukaan luokassa ei suostunut esittämään ryhmätyötä. Lopulta opettaja joutui lukemaan ääneen kaikki työt.

Tähän siis päädytään, kun ei tarvitse mennä pois omalta mukavuusalueeltaan. Ymmärrän esiintymiskammoisia, mutta väitän kyllä, että suurin osa ellei jopa kaikki tuolta luokalta olisi mainiosti pystynyt lukemaan oman osuutensa ryhmätyöstä, jos olisivat vain vähän vaivautuneet. Ei kuulemma olisi tarvinnut mennä edes luokan eteen vaan omalta paikalta olisi voinut lukea sen oman osuutensa, mutta ei ollut kelvannut mikään vaihtoehto.

Esitelmiä pitäisi olla paljon nykyistä enemmän!

Nykyisellään suomalaisista säälittävän suuri osa on naurettavan ujoa porukkaa joka uskaltaa sanoa mielipiteensä vain humalassa.

Juuri tämän takia suomalaiset saavat ne huonoimmat hotellihuoneet ulkomaisten matkanjärjestäjien toimesta: me emme uskalla sanoa yhtikäs mitään. Mutisemme vaan hiljaa ja siihen se sitten jääkin.

Uskaltakaa enemmän ja poistukaa siltä mukavuusalueeltanne, pelkurit!

Niin, hyvä kysymys. En ole koskaan tykännyt esiintymisestä, mutta olen silti opettaja. Jotenkin nuo esitelmät olivat karseita siksi, kun niissä ei ollut mitään luontevaa. Kaikki odottivat, että joku tai jotkut puhuvat. Opettajana en koe olevani syynäyksen alaisena, vaikka varmasti sitä kyllä olenkin oikeasti monesti. 

Opetan ihmisiä, joiden äidinkieli ei ole suomi. En pakota heitä eteen, mutta kannustan siihen joskus siksi, että se voi olla kokemuksena voimaannuttava. Ja jotta minä en vain lätisisi, vaan heillä on valtaa puhua itse ja ottaa tila haltuun. Toinen puoli tosin minusta muistaa sen, että en minä itse olisi jäänyt muistelemaan kokemusta voimaannuttavana, vaan kamalana. 

Mutta koskaan en ole oppinut itse pitämään tilanteista, jotka pitää ns. spiikata valmiiksi. Ihan jopa esittelytilanteissa mietin usein, että nyt minä sanon niin ja näin ja voin olla helpottunut, kun oma vuoro on ohitse. 

Itse pitää vielä kirjoittaa se, että olin myös itse lapsuudessa ihan hyvä esiintyjä. Pystyin pitämään esitelmiä ja soitin vielä erästä soitinta ja siihen liittyi esiintymisiä. Harrastin myös urheilua ja tavallaan siinäkin oli yleisöä katsomassa. En juurikaan edes jännittänyt mitään. Meillä oli sellainen luokka missä aika vähän arvosteltiin muita ja yleensä oli ihan mukava kaikkien esiintyä. Minäkin pärjäsin melko hyvin, vaikka olin ujo. Tämä ilo loppui sitten yläkoulussa, kun vaihdoin koulua. Uusi luokka oli todella suuri ja en koskaan päässyt kunnolla porukkaan. Monet olivat vielä todella ilkeitä ja arvostelivat muita. Joiduin itsekin myöhemmin kiusatuksi ja sain muutenkin haukkuja esim vaatteisiin tai ulkonäköön liittyen. Tämän vuoksi niistä esitelmistä tuli nopeasti minulla kauhea asia.

En oikeastaan pelännyt esiintymistä vaan eniten juuri niiden muiden reaktioita, kommentteja ja sitä etten vaan "nolaisi" itseäni ja tavallaan kiinnittäisi muiden huomiota väärällä tavalla. Meilläkin oli tapana pitkään muistella, jonkun oppilaan "mokaa" ja kukaan ei halunnut sitä osaa. Tavallaan minulta "tapettiin" se esiintymishalu osin sen porukan puolesta. Tämä alkoi vaikuttaa myös harrastuksiin ja aloin soittoesityksissäkin vaan miettiä, että miltä näytän tai mitä muut ajattelevat ja niinpä se pelko siirtyi sitten jo vapaa-aikaankin. Yläkoulussa kiitän opettajia, jotka huomasivat kuinka yksin jäin uudessa luokassa ja jotkut antoivat esiintyä vain itselleen.

Lukio ei omalta osalta tuonut mitään helpotusta ja sama muille naureskelu ja jopa opettajien huvittuneisuus joitakin oppilaita ( minuakin kun huuli vapisi) kohtaan jatkui. Muistan melkein jokaisessa esitelmässä jonkun ikävän kommentin ja vain ne suositut ja muuten parhaat saivat olla rauhassa. Onneksi vältin monet esitelmät ja meitä oli aina iso joukko jotka pyysivät esitystä vain opettajan nähden. Toisaalta itsellä tämä myös laski joitakin arvosanoja, kun en esiintynyt luokan edessä. Tämän vuoksi tuntuu välillä ikävältä, kun joillakin on parempi luokka, jossa voi esiintyä ilman muiden arvostelua. Itsekin muistan ajan kun vielä tykkäsin esiintyä ja ei ollut sitä ajatusta, että toiset varmasti pilkkaavat. Jos tämä "hyvä" kehitys olisi jatkunut niin varmaan minulla olisi paljon mukavia muistoja ja senkin vuoksi hyvä luottamus itseeni niissä tilanteissa. Jos minulle sanottaisiin, että "olemme puolellasi ja hyvin menee" ja tietäisin muiden mieluummin tukevan niin en pelkäisi esiintymistä enää yhtään. Silti ajatus on aina niissä ikävissä kokemuksissa ja odotan sitä, että kyllä jollakin on jotain asiatonta sanottavaa. Arvostella tietenkin saa ja kestän sen, mutta en halua mitään ilkeitä tai kamalia kommentteja ja naureskelua. Olen saanut kokea sitä niin paljon. Välillä tämä ärsyttää todella paljon ja vaikka myönnän oman vastuuni esiintymisen suhteen niin tiedän etten olisi tässä pisteessä ilman muiden huonoa vaikutusta. Joskus jopa tykkäsin esiintyä.

Muistan kutosluokallakin kun piti kirjaesitelmä pitää niin kaikki kuuntelivat, tekivät hyviä kysymyksiä ja pari jopa kehui kuinka kiinnostavalta lukemani kirja vaikutti. Silloin ei ollut mitään pelkoa ja sain vielä hyvät palautteet opettajalta. Tämä puoli minusta on nyt vaan jossain kadoksissa. Asiaa ei helpota se, että olen aika introvertti ja ujo muutenkin, joten olisi pitänyt saada myönteisiä kokemuksia eikä huonoja, koska silloin olisin tavallaan mennyt siihen "oikeaan" suuntaan. Nykyisin vaan jännitän paljon ja muistan kaikki ne ihmiset jotka olisivat saaneet pitää suunsa kiinni ja joita ei koskaan kielletty.

Niin tai miksei sitä esiintymistä opeteta paremmin? Rohkaista ja auttaa niitä joilla on esiintymispelko. Huonoilla kokemuksilla vaan ruokitaan sitä pelkoa. 

Lähinnä ainakin minun aikanani on ollut sellainen tyyli että laitetaan lapsi luokan eteen ja katsotaan selviytyykö. Sitten tämä vielä arvostellaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä luulette lapsistanne tulevan jos ei esitelmää osaa luokan edessä osaa pitää? Haluatteko jälkipolvistanne palsta persuja?

Minä olin äärettömän ujo koulussa ja esitelmien pitäminen oli ihan kauheaa. Ääni vapisten ja kädet täristen pidin minimimittaiset esitelmät. Minusta tuli opettaja. Persuja en kannata.

Kaikki yksinpuhelut kommunikointimuotona ovat jo itsessään luonnottomia. Se luonnottomuus niissä juuri jännittääkin ja tuntuu pahalta ja oudolta.

Jos uskaltaa olla esillä ig/snapchat/ yms , niin kyllä pitää uskaltaa olla luokan edessäkin.

Aina ei saa mitä haluaa, pitää tehdäasioita mitkä pelottaa.

Miksi nykylapsia pitäisi pitää pumpulissa?

T. Koulukiusattu mutta silti menin luokan eteen, vaikka pelotti

Vierailija kirjoitti:

Onko parempi että työelämään mennessä ei osaa esittää asiaansa muiden edessä? Sen duunin saa varmasti joku joka osaa olla ihmisiksi seurassa.

Ei se esiintymään pakottaminen välttämättä opeta esiintymispelkoista esiintymään yhtään paremmin, vaan luultavasti vain vahvistaa pelkoa. En minä ainakaan koskaan oppinut esiintymään, vaikka siihen koko peruskoulu- ja opiskeluaika pakotettiin. Ongelma on se, ettei jännitystä/pelkoa noissa tilanteissa huomioida mitenkään. Kukaan ei anna mitään neuvoja tai apua siihen, miten jännityksen saisi lievenemään, kukaan ei tue jännittäjää mitenkään. Sinne luokan eteen on vaan pakko mennä tärisemään ja änkyttämään ilman, että saisi minkäänlaista opastusta siihen, miten pelkoa voisi hallita. 

Edelleen inhoan syvästi kaikkia tilanteita, joissa joutuisin olemaan esillä ja välttelen niitä parhaani mukaan. Uskon kuitenkin, että jos koulussa olisi käytetty edes hetki aikaa esiintymispelon käsittelyyn ja annettu jotain välineitä sen kanssa pärjäämiseen, tilanne olisi varsin erilainen. En varmasti nauttisi esiintymisestä vieläkään, mutta saattaisin jopa pystyä hoitamaan työhaastattelut ynnä muut ilman viikkokausien itsepsyykkausta, sydämentykytystä ja hikisiä käsiä.

Miettikääpä kaikkia legendaarisimpia muusikoita, näyttelijöitä, tiedemiehiä jne. On enemmänkin sääntö, kuin poikkeus että he ovat olleet todella ujoja tapauksia ja huonoja ihmissuhteissa. Arat ihmiset ovat usein lahjakkaita, mutta jäävät ulkopuolelle jos eivät koskaan pääse yli peloistaan, mutta jos voittavat pelkonsa niin syntyy jotakin poikkeuksellista. Ihmisessä tulisi aina yrittää nähdä se pontentiaali, mikä hänessä on, eikä se minkälainen hän sillä hetkellä on. Pätee hyvin myös parisuhteeseen.

Neljännellä luokalla kun aloitettiin esitelmien pitäminen niin yksi tyttö itki koko esityksensä ajan. Opettaja ei keskeyttänyt, antoi säälistä seiskan. En ymmärrä ketä tällainen muka hyödyttää.

Suomen kouluissa esiintymistä harjoitellaan täysin väärillä lähtökohdilla. Mennessäni ala-asteella neljännelle luokalle isoveljeni pelotteli minua, että pian alatte sitten pitää niitä ESITELMIÄ. Muistan, että opettajakin kertoi meille esitelmien pidosta suunnilleen näin: "se on todella jännittävä tilanne, mutta yrittäkää vain pysyä rentoina". Onko se mikään ihme, että esitelmien pitämisestä tulee niin kauheaa, kun siitä maalaillaan uhkakuvia jo etukäteen?

Esiintymistä pitäisi harjoitella ala-asteelta lähtien teoreettisesta näkökulmasta ja tehdä vuorotellen lyhyitä, rentoja harjoituksia oppilaiden kanssa - siis samalla tavalla, kuin sitä harjoitellaan aikuisten esiintymiskursseilla. Siitä pitäisi tehdä mukavaa, ei hirveää. Sen sijaan lapset pistetään kirjoittamaan esityksiä jostain väkinäisitä aiheista ja heitetään vain luokan eteen ilman mitään harjoituksia. Ja yläasteella siitä tuli entistä hirveämpää. Ainakin meidän luokalla muut naureskelivat esiintyjille ja heittelivät heitä kuminpalasilla, eivätkä opettajat ikinä puuttuneet. Traumoja on jäänyt ja pelkään esiintymistä edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se tärkeää oppia esiintymään ihmisten edessä, sitä taitoa tarvitsee koulumaailmassa, työelämässä ja muissakin tilanteissa. Mielestäni ratkaisu tuohon ei todellakaan ole poistaa esitelmien pitämistä kokonaan, mikä vaan pahentaa niiden jännittämistä kun ei mitään kokemusta niistä saa. Niistä pitäisi tehdä arkipäiväinen ja rento asia niin sitä ei enää koe niin erityisenä ja ahdistavana tilanteena. Helpottaa myös jos esitelmiä voidaan pitää pareittain/pienissä ryhmissä. Opettajalla todella tärkeää olla kannustava ja kiinnittää huomiota luokan ilmapiiriin ja siihen, että kenellekään ei noissa tilanteissa naureta.

Ja kyllä, pelkäsin itsekin lapsena ja nuorena kuollakseni esitelmien pitämistä, olin todella arka ja hiljainen lapsi. Parempi kuitenkin että niitä pidettiin,  itsekin päädyin lopulta opettajaksi. En ikinä olisi uskonut, ahdisti niin paljon olla luokan edessä äänessä vielä lukiossakin. 

Minäkin päädyin opettajaksi ja työssä esiintyminen ison ihmismäärän edessä ei koskaan ole ollut ongelma. Kouluaikoina se oli silti aivan hirvittävää ja sain paniikkikohtauksia, joita ei tosin silloin vielä tunnettu. Menetin aina vähintään viikon yöunet esitelmien takia. Olin todella ujo lapsi ja koen että nämä tilanteet vaikuttivat lähinnä vain negatiivisesti oppimiseeni.

Olen ollut r vikainen pienen ikäni ja kouluissa kieltäydyin pitämästä esitelmiä.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut r vikainen pienen ikäni ja kouluissa kieltäydyin pitämästä esitelmiä.

Onnistuiko? Vai jätettiinkö aina luokalle?

Mun mielestä esitelmiä, väittelyitä, ym. esiintymistaitoa karttavia tunteja pitäisi olla paljon enemmän ihan lapsesta asti. On tärkeää osata esitellä asiansa luontevasti väkijoukon edessä, koska koskaan ei tiedä milloin taitoa tulee tarvitsemaan myöhemmin elämässä. Kun jo lapsesta asti on opetettu että esiintymistä ei tarvitse pelätä ja siitä on kunnon kokemus, ei sitä aikuisena tarvitse sitten kammoksua kun joutuu tosi paikan eteen. Tosin esiintymiskoulutus pitäisi olla paljon kattavampaa kuin nykyään ja opettaa mm. luontevasta elekielestä, äänensävystä jne.