Miksi 48-vuotias Tanja Karpela on ollut eläkkeellä jo 8-vuotta?
Miten on mahdollista että joku jää eläkkeelle 40-vuotiaana vain nostaakseen 4500 euron kansanedustajan ”sopeutumiseläkettä” kahdeksan vuotta?
Miksi me veronmaksajat sallimme tällaisen tapahtuvan? Rikkaat nostaa rahat taskuun ja sillä välin muut kärsii. Kiky-leikkauksista ja aktiivimalleista.... Palkat ei kehity mihinkään ja kulut senkun kasvaa.
Mihin voin liittyä jotta saadaan suomessa aikaan muutosta vaikka lakoin ja mellakoin? Olen lopenkyllästynyt suomen politiikkaan ja siihen ettei kukaan tee mitään asioille täällä. Suomi on pahoinvointimaa ja joka ikinen joka väittää muuta ei tiedä mitään siitä miten asioita hoidetaan muissa maissa ja millainen elintaso työssäkäyvillä ihmisillä pitäisi oikeasti olla.
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Sopeutumiseläkkeestä on jo luovuttu sikäli että uusia ei enää jaeta. Vuodesta 2019 lähtien on maksettu kestoltaan lyhyempää sopeutumisrahaa niille sopeutumattomille, jotka eivät onnistu työllistymään. (Sitä nostaa mm. Susanna Koski, vaikka ihan varmasti löytäisi metsän jota katsoisi ja näkisi työtä.)
Aloittaja on siis vähän myöhässä.
"niille sopeutumattomille, jotka eivät onnistu työllistymään. (Sitä nostaa mm. Susanna Koski, vaikka ihan varmasti löytäisi metsän jota katsoisi ja näkisi työtä.)"
Tämä!! Ihan paras kommentti :DD
Naiset kyllä hallitsevat tuon loisimisen jalon taidon.
Karpela on kyllä pahimman luokan loinen, en ymmärrä miten hän kehtaa kulkea missään ihmisten ilmoilla. Luulisi että häpeää ahneuttaan ja röyhkeyttään. Hän on suomalaisen ahkeran naisen irvikuva.
Vierailija kirjoitti:
On siellä pitkään ollut sopeutumiseläkkeellä muitakin, tämä yksi on vain nostettu tikun nokkaan.
Enpä nyt sanoisi noinkaan, sillä kyllä Karpela itse piti ja näköjään pitää edelleen huolen siitä, että näkyy julkisuudessa.
Sopeutumiseläkettä max kolme vuotta. Siinä ajassa ehtii jo opiskella sen uuden ammatin mihin aina kannustetaan.
Sopeutumiseläkkeet ovat törkeän korkeat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on jokin musta aukko ymmärryksessään, kun hän ihmettelee miten 48-vuotias voi saada "eläkettä".
Hänellä selvästi menee sekaisin idea eläke ja vanhuuseläke. Eläke tarkoittaa korvausta jonka henkilö voi saada useasta eri syistä, on mm. lapseneläke, leskeneläke, jne... Sitten on työttömyyseläke, työkyvyttömyyseläke, jne...
Kansanedustajille viime vuoteen asti myönnetty sopeutumiseläke oli tarkoitus olla pehmeä lasku poliitikon uran jälkeen muualle työelämään siirtymiseen. Se on eläke joka myönnetään poliitikon työuran päättymisen takia ja mahdollisen työttömyyden seurauksena.
Sitä en tiedä miksi Karpela on saanut sopeutumiseläkettä, jos hän on toiminut yrittäjänä. Ilmeisesti on kikkailtu niin että yrityksestä saadut työeläkelain alaiset palkat on jätetty nostamatta tai yel-eläke on jätetty ottamatta (mikä olisi lakisääteinen). Sopeutumiseläkkeen ongelmahan on se, että sitä ei vähennä pääomatulot.
Sopeutumiseläke on kuitenin jo lakkautettu viime vuonna. Nyt maksetaan tilapäistä sopeutumisrahaa. Senkin määrä pitkään kansanedustajana toiminneella voi nousta 4 000 euroon kuussa - aika eri tilanteessa on kansanedustaja verrattuna tavalliseen kansalaiseen, joka saa työttömyyskorvausta vain 724 e/kk (miinus verot tietysti).
Karpelan yrityksen palkat maksetaan todennäköisesti hänen miehelleen, Tanja on varmaan vain osa-omistaja eikä nosta palkkaa, saa vain pääomatuloja. Jos on ilmoittanut ettei ole operatiivisesa toiminnassa mukana, ei kai tarvitse yel:kaan.
Näin valtio tukee Tanjan harrastuksia. Riittäisikö tuosta yrityksestä elanto kahdelle ilman sopeutumisrahaa? Epäilen.
Kyllä sieltä ruhtinaallinen elanto tulee muihin eläkeläisiin ja työttömiin tai yrittäjiin verrattuna. Yrityksen tiedot ovat ihan julkisia. Jos ei yrityksen tulot riitä elantoon, niin miksi Tanja ei menisi oikeisiin töihin, koska ei siellä yrityksessäkään töitä tee kun ei palkkaakaan nosta? Kyllä aikoja sitten koulutettu sosionomi kelpaa tekemään arvokasta työtä vanhustenhuoltomme parissa. Vaan kelpaako tuo työ Tanjalle? Ahneen pussi on pohjaton.
Että minulla kiehuu kun aikuiset eivät osaa kirjoittaa 😑😑😑 8-vuotta 😑😑😑😑
Vierailija kirjoitti:
Sopeutumiseläkettä max kolme vuotta. Siinä ajassa ehtii jo opiskella sen uuden ammatin mihin aina kannustetaan.
Sopeutumiseläkkeet ovat törkeän korkeat.
sopeutumisELÄKE on 0 €/kk. Ei ollenkaan korkea siis.
Vierailija kirjoitti:
Karpelan eläke loppuu muistaakseni joskus vuoden tai parin vuoden päästä, siinä on pitkä siirtymäaika tässä sopeutumiseläkkeen määräaikaiseksi muuttamisessa. Joutuu keksimään elämiseen rahaa muualta muutamaksi vuodeksi ennen kansanedustajan ja ministerin vanhuuseläkettä.
Ilmankos on jo jonkin aikaa ollut mukana Metsähallituksen liito-orava projektissa, tietenkin palkatta, mutta muutaman vuoden päästä oletettavasti palkallisena?
Vierailija kirjoitti:
Miksi aikuinen ihminen ei osaa yhdyssanoja?
Kielioppivirheistä huomauttelevista ihmisistä paljastui yhteinen piirre: he ovat mänttejä
https://tekniikanmaailma.fi/kielioppivirheista-huomauttelevista-ihmisis…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enää 3 vuotta voi Karpela nostaa tukea, koska lainsäädäntöä on muutettu.
ENÄÄ kolme?
Ei mitään järkeä!!!
Eikä ole ikinä tehnyt mitään oikeita töitä.