Naisilla on yllättävän vilkasta seksielämää
– Kun kysyn kolmekymppiseltä naiselta, paljonko hänellä on ollut eri seksikumppaneita, yleensä nainen alkaa laskea ja kun pääsee 30:een, ei jaksa enää laskea pitemmälle, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, LKT Anneli Kivijärvi kertoo.
Sitä voi sitten vain arvailla, paljonko seksikumppaneita näille nykyisille kolmekymppisille naisille ehtii kertyä 60 ikävuoteen mennessä.
– Nykyisillä 60-vuotiailla naisilla on ollut keskimäärin 5–6 seksikumppania, muutos on siis melkoinen, Kivijärvi vertaa.
Vuosikymmeniä sekä Turun kaupungin ehkäisyneuvolassa että yksityispuolella gynekologina toiminut lääkäri sanoo, että muutos alkoi 1970-luvulla syntyneistä. Naiset alkoivat opiskella ja taloudellisesti itsenäistyä. Myös ehkäisykeinojen kehittyminen lisäsi vapautumista.
– Tyksin sukupuolitautien poliklinikan kyselytutkimuksen mukaan yli viisi uutta seksikumppania vuodessa naisista oli vuonna 1996 kahdeksalla prosentilla, miehistä 18 prosentilla, nyt yli viisi seksikumppania vuodessa on naisista noin 20 prosentilla ja miehistä 25–30 prosentilla. Kun luvun kertoo esimerkiksi viidellä vuodella, määrä kasvaa nopeasti.
Seksikumppanien määrä ei enää korreloi mitenkään rakastumisen tai omien haavekuvien kanssa. 8-luokkalaisten kyselyissä nuoret kertoivat yhä unelmoivansa vakituisesta parisuhteesta.
– Rakastumisia ihmisellä on keskimäärin 2–6 elämän aikana. Tämä luku ei ole muuttunut, Kivijärvi toteaa.
Muutos on tapahtunut siis asenteissa: seksiä harrastetaan, kun eteen tulee houkutteleva tilaisuus.
Seksikumppanien suuri vaihtuvuus näkyy sekä gynekologilla että myöhemmin pysyvässä parisuhteessa.
Seksitaudit jylläävät, vaikka tietoisuus niistä kasvaa.
– Paljon on myös ajattelemattomuutta myös hygienian suhteen. Harrastetaan oraali-, anaali- ja vaginaseksiä peräkkäin välillä pesemättä niin, että seurauksena on hirveitä emätintulehduksia.
Kivijärvi arvelee, että juuri suuri seksikumppanien määrä vaikuttaa jatkossa vakinaisen parisuhteen tulevaisuuteen.
https://www.turkulainen.fi/artikkeli/258227-naisilla-on-yllattavan-vilk…
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
n50+ kirjoitti:
...."nyt yli viisi seksikumppania vuodessa on naisista noin 20 prosentilla ja miehistä 25–30 prosentilla."
Otsikko olisi voinut olla vaikkapa "Naisilla ei vieläkään ole yhtä paljoa seksikumppaneita kuin miehillä" tai vieläkin rehellisemmin "Naisten seksuaalisuus pelottaa ja ahdistaa minua".
Naisen seksuaalisuus ei pelota ketään. Sehän hyvä asia jos pystyy harrastaa seksiä ilman tunteita ja lääkitystä ja tulevaisuudessa olla ilman parisuhdetta. Vain tyhjennysastiana. Harva vain pystyy tuohon mielen kärsimättä.
Jep, eli ei se hyvä asia ole. Täytyy sen verran empatiaa löytyä, ettei hyväksikäytä koskaan ketään, kukaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä? harrastavatko ihmiset seksiä? Älä nyt ihmeessä.
Kyllä ihmiset ovat kautta vuosituhansien harrastaneet seksiä, mutta iso muutoshan kulttuurissamme on tapahtunut.
Kun olin itse nuori 80-luvulla, tyttöjä jotka jakelivat kaikille katsottiin vähän vinosti ja säälittiinkin yleisesti. Nyt se tuntuu olevan uusi normi.
Täytyy tosin muistaa, että edelleenkään iso osa naisista ei harrasta vapaata seksiä.
Ei noita jakelijoita vaimomatskuina katota nykyäänkään. Mukavan niiden kanssa on tehdä kaikki härskit temput, mutta vaimokokelas otetaan muunalaisista naisista.
Eli itse lutkailet mutta luulet kuitenkin olevasi hyvääkin aviomiesmateriaalia? Voin kertoa että et ole.
Tietääkö ja ymmärtääkö ihminen aina, mitä haluaa?