Lue keskustelun säännöt.
Miksi välttelen ja lykkään viiden minuutin juttuja? Kohtalotovereita?
28.04.2019 |
Kysymys itsekullekin. En ymmärrä miksi välttelen jotain parvekkeen imurointia, pyykkien kaapitusta tai pölyjen pyyhkimistä tai laskun maksua. Ne ei kestäisi kuin muutaman minuutin. Tiedän tämän ja silti välttelen. Tämä on kai jotain patalaiskuutta tai arjen pientä hulluutta. Miksi olen tällainen? En voi syyttää ketään, asun yksin. Haluanko olla ilkeä itselleni ja pitää likaista parveketta? Eikö minulla ole tahdonvoimaa? Saan kyllä kaiken nopeasti kuntoon, jos tulee vieraita. En kai vaan välitä tehdä itselleni? Mitä mieltä, tarvitseeko minun muuttua ja miten sen tekisin?
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
(En ole ap.) Ajattelin nyt kokeilla tuota ajastusta. Laitan 15 min, josta suurin osa menee varmaan tiskaamiseen. Ihme jos edes riittää, mutta kokeillaan. Ensin meinasin laittaa 30 min, mutta se tuntuikin liian epämiellyttvältä uhraukselta.
Jäi vähän kesken, mutta laitan vielä 10 min.
Erikoista, että ahdistun toistuvasti asioiden aloittamisesta, vaikka yleensä se ei olekaan lopulta kamalaa vaan saatan jopa innostua (kuten nyt vähän). Miksei aivot opi muistamaan tuota innostumista vaan ahdistuu seuraavallakin kerralla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikea termi tuolle aloittamisen lykkäämiselle ja vetkuttelemiselle on prokrastinaatio. Googlaa, löytyy paljon vinkkejä mitä voisit kokeilla.
Suomeksi viivyttely, englanniksi procrastination. Googlailuun saa sitten taas mukavasti tai valitettavasti kulumaan aikaa, näkökulmasta riippuen. Terveisin myös yksi viivyttelijä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
(En ole ap.) Ajattelin nyt kokeilla tuota ajastusta. Laitan 15 min, josta suurin osa menee varmaan tiskaamiseen. Ihme jos edes riittää, mutta kokeillaan. Ensin meinasin laittaa 30 min, mutta se tuntuikin liian epämiellyttvältä uhraukselta.
Jäi vähän kesken, mutta laitan vielä 10 min.
Erikoista, että ahdistun toistuvasti asioiden aloittamisesta, vaikka yleensä se ei olekaan lopulta kamalaa vaan saatan jopa innostua (kuten nyt vähän). Miksei aivot opi muistamaan tuota innostumista vaan ahdistuu seuraavallakin kerralla?
Vastaan itselleni. Veikkaan että tapaan viedä asiat liian pitkälle, kun pääsen vauhtiin. Ja lopulta olen uupunut, vaikka aloittamisen vaikeuden jälkeen oli välillä innostumista.
Nyt jätän siivoamisen kesken suosiolla, toivoen näin "hakkeroivani" aivot haluamaan siivota jatkossakin. Ilman aikarajaa olisin varmaan siivonnut lisää väsähtämiseen asti, koska en olisi tohtinut lopettaa ajoissa. Ja lopuksi olisin ajatellut hikisenä, että eipähän tarvii taas vähään aikaan siivota.
Nyt lopetin ennen kuin voimat loppuivat. Jätin asiat epätäydellisiksi, ja se on ok.
Minulla on toiminnanohjauksen ongelmia. Siirtymiset toiminnasta, asiasta ja paikasta toiseen ovat vaikeita. En saa aloitettua tai ryhdyttyä, jumitun, sitten en saa lopetettua. Tämä vaikuttaa ihan kaikkeen; iltatoimissa kestää pari kolme tuntia, en välttämättä syö koko päivänä mitään kun en saa aikaiseksi, koti on sekaisin ja olen aina kaikkialta myöhässä. Asiat jäävät tekemättä, tai sitten teen jotain liikaa. Tämä on minun kohdallani yksi vaikean masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön oire.
Olen raskaana ja asutaan miehen kanssa vielä kaksin. Kotityöt ei ole koskaan ollut mun juttu, vaikka siivoajan hommia olen tehnyt vuosia ja nykyisen työni puolesta hallitsen tehokkaan ajankäytön. Tiedän että kun saan aikaiseksi, olen nopea ja tehokas eli koko kämpän siivoukseen ei mene aikaa. Meillä kävi kuukausi sitten vieraita joten silloin kämppä oli tiptop kunnossa. Sen jälkeen en ole juuri muuta saanut aikaiseksi kun tiskikoneen täyttöä/tyhjentämistä ja pyykinpesua ja sieltä kuivuriin pyykki ja kuiva pyykki pussiin mistä kaivetaan ja etsitään puhtaat vaatteet. Nekin kaikki vaatteet täytyisi viedä paikalleen, imuroitu ei ole kuukauteen ja muutenkin tavaraa on kertynyt pöydille ja jäänyt vääriin paikkoihin.
Miehelle olen käyttänyt raskautta tekosyynä aikaansaamattomuudelle, mutta se ehkä vielä tässä kohtaa on vaan hidaste kun vatsa rajoittaa liikkumista, muttei mihinkään vielä ole sattunut. Ja tiedän että mun kannattaisi pestä ikkunat ja sauna vielä kun lapsi on vatsassa eikä ulkona.
Mies on siivouksen suhteen samanlainen kun minä ja yhdessä saadaan siivottua, mutta kumpikaan ei yksinään saa sitä pyykin/tiskinpesukonetta aikaiseksi enempää. Yhteisiä vapaapäiviä meillä on kuussa 1-2 niin niitä ei taas huvittaisi käyttää kotitöihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama juttu. Kokeiden korjaamista ei huvittaisi millään aloittaa, kun haluaisi levätä viikonlopun ja tehdä kotihommia. Silti tietää, että huomenna pino kasvaa entisestään ja oppilaat kyselee numeroidensa perään.
Ap tässä. Kiitän vertaistuesta! Toiminnanohjauksen häiriö kuulosti mielenkiintoiselta. Kysymys onkin ehkä vaikeudesta siirtyä toiminnasta toiseen. Olin aiemmin tästä enemmän ahdistunutkin asiasta, mutta nyt vaan totean, että asiat on kesken ja olen vaan tällainen. Ketäänhän tämä ei vahingoita kun asiat on kesken, kun laskunikin saan kyllä maksettua, kotini vähän rempallaan vaan. Joskus on sellaisia päiviä kun tuntuu että sain moottorin käyntiin ja teen kaikenlaista ja unohdan syödäkin. Tuo 15 minuutin ajastin on se mitä käytänkin jos vieraita tulossa. Siitäpä juurikin tiedän kauanko asioihin oikeasti menee aikaa ☺
Täällä sama. Voin miettiä jonkin asian aloittamista ja lopulta olen aivan poikki jo pelkästä mielikuvaharjoittelusta. Ahdistusdiagnoosi löytyy ja tunnistan itsestäni add- ja asperger-piirteitä.