Lapseni sai diagnoosin...

..vaikuttaa enemmän kuin ulkopuolisten. Pystyt kehittämään lapsesi itsetunnon ja käyttäytymisen sellaiseksi, että hän pärjää kaikenlaisissa porukoissa, jos vain itse hyväksyt erilaisuuden. Tässä maailmassa on nykyään niin paljon kaikkea poikkeavaa, että epäselvä puhe/puheen heikko ymmärrys ovat pieniä ongelmia. Pitää vain suhteuttaa.

Kyllä se siitä, kun saatte kuntoutukset ym kohdalleen.

t. Voimakkaan ja pärjäävän downtytön äiti.

Minä olen ollut töissä pk:ssa, jossa taatusti mälistiin kahvihuoneessa aina juuri sen yhden ryhmän erityislapsen asioista.



Oikein pahaa teki.



LH

meillä erityislastenvanhemmilla, diagnooseista riippumatta on yahoossa suljettu keskustelupalsta. Liittymisohjeita ja linkin ja paljon muutakin vertaistukea löydät www.leijonaemot.fi

meillä erityislastenvanhemmilla, diagnooseista riippumatta on yahoossa suljettu keskustelupalsta. Liittymisohjeita ja linkin ja paljon muutakin vertaistukea löydät www.leijonaemot.fi

Mulla kaksi dysfaattista lasta, toista ei ole vielä diagnosoitu mutta menee syksyllä tutkimuksiin. En ole kyllä ikinä osannut ihan noin asiaan suhtautua? Mielestäni heillä on vaikeus kielen kanssa ja se siinä - ei niissä mitään muuta kummallista ole! Toki heitä pitää tukea aivan eri tavalla kuin ns "normaali" lapsi mutta ei he mitään "friikkejä" ole!



T: kolmen äiti

Huomaan, että sait vähän purettua ahdistustasi ensimmäisten rivien jälkeen muissa kirjoituksissa. Oikein hyvä.



Kirjoittaminen ja puhuminen todella auttaa.



Ymmärrän erittäin hyvin tuntemuksesi.



Kehitysvammaisen lapsen äiti.

.

Lapseni on erityisen lahjakas matemaattisissa jutuissa, rakentelujutuissa... autopelien pelaamisessa ja kaikessa missä tarvitaan kolmiuloitteisuuden tajua ja käden ja silmän koordinaatiota. Mikä on outoa, koska karkeamotoriikka hänellä on kömpelöä.

Mutta mikähän harrastus sopisi?

ap (yrittää keksiä keinoja lapsen itseluottamuksen pönkittämiseksi)

Sanoisin, että taivas on rajana sille, miten tuollaista lahjakkuutta voi tukea ja edelleen kehittää. Tuntuisi, että pojalle voisi olla hyvinkin palkitsevaa nimenomaan rakennusjutut, joissa hän _itse_ saa jotain näkyvää aikaan. Mitä kaikkea niitä sitten onkaan, mitä voi rakentaa, poikien äidit tietävät varmaan paremmin kuin minä, pienten tyttöjen äiti.

T: se opettaja

että avoimesti kertoisi esim. päivähoidossa ja myöhemmin koulussa pojan diagnoosista kavereillekin. Lapsen kielellä ja lyhyesti ja ytimekkäästi, positiivisia asioita painottaen. Parhaassa tapauksessa kun siinä käy niin, että kaverit ovat että ai jaa, miettivät vähän aikaa ja sitten hyväksyvät asian. Ja tietävät, miksi esim. dysfasialapsi on sellainen kuin on.



Riskinsä tuolla kuitenkin aina lienee...

[Että osaisin jotenkin vain ottaa mitä minulle on annettu... ja ehkäpä sinun lapsesi eivät ole niin selvästi erikoisia kuin minun... tiedä häntä.



ap



i]Mulla kaksi dysfaattista lasta, toista ei ole vielä diagnosoitu mutta menee syksyllä tutkimuksiin. En ole kyllä ikinä osannut ihan noin asiaan suhtautua? Mielestäni heillä on vaikeus kielen kanssa ja se siinä - ei niissä mitään muuta kummallista ole! Toki heitä pitää tukea aivan eri tavalla kuin ns "normaali" lapsi mutta ei he mitään "friikkejä" ole!



T: kolmen äiti

[/quote]

Ja pk:ssa ei kiusaamista esiinny. Mutta samat lapset kiusaavat kotipihalla.

Olennaista on perheen oma suhtautuminen lapsen erilaisuuteen. Itsetunnon kehittymisen tukeminen on erittäin tärkeä vanhempien tehtävä. Apua saa mm sopeutumisvalmennuskursseilta.



t. dysfaattisen ja autistisen kahden pojan äiti

mitä eri juttuja teille on jo tarjottu kunnan puolesta, mutta yksi juttu puheen kehityksen rinnalla olisi tukiviittomat. palvelua tuottavat pääasiassa viittomakielen tulkit ja palvelu järjestetään kotikunnan kautta. tulkki tulee siis esim. kotiinne kerran viikossa opettamaan pääasiassa vanhempia, mutta mukana voi toki olla myös lapsi ja esim. päiväkodin henkilökuntaa yms. keitä katsotte tarpeellisiksi.



vaikka viittomia ei tarvittaisi lopun elämää saisi lapsi näin avaimet tunteidensa ilmaisuun "sanoin", eikä niitä tarvitsisi ilmaista raivareina turhautumisen seurauksena.

hänellä on paljon kavereita ja on suosittu lapsi. Pääsi onnekseen erityiskouluun jossa kaikilla lapsilla on joku erityisyys ja kukaan ei ihmettele ja tuijota.



Tyttö on kehittynyt hyvin kun on saanut neuropsykologista kuntoutusta ja kokeillaan tavallista luokkaa jatkossa. Osan opetuksesta on ollut aiemminkin tavallisessa luokassa.



Nyt kun sulla on lausunto voit saada Kelalta vammaistukea entistä hoitotukea ja se on haettavissa lääkärin lausunnolla. Jos on kuntoutusta saat tuon rahan korotettuna. Maksetaan kerran kuussa ja ei vaikuta tuloina haettaessa muita sosiaaliavustuksia.



Hae kaikki mahdollinen apu ja tuki lapselle. Kysy sopeutumisvalmennuskursseja niitä järjestää Kela.



Hyvä kun olette saaneet diagnoosin siitä ei ole haittaa vain ja ainoastaan hyötyä.



Dysfasian vaikeusasteesta riippuu miten lapsen elämä tulee sujumaan jatkossa, dysfasiaa on monen asteista.

Meilläkin on esikoinen dysfaatikko, tosin ei pahimmasta päästä, mutta kuitenkin.



Luuletko sinä ap että lapset näkevät toisesta lapsesta jonkun hiton diagnoosin? Kyllä ne leikit onnistuvat vaikka toinen ei kunnolla puhuisikaan.