Lue keskustelun säännöt.
Miten jotkut vanhemmat voivat olla sitä mieltä, että mihin lapsi tarvitsee harrastuksia?
26.04.2019 |
Tulipa luettua taannoin netistä pari uutisjuttua, joissa mainittiin, kuinka joidenkin perheiden lapsilla on paljon harrastuksia. Osa niiden juttujen kommentointiin osallistuneista, ilmeisesti lasten vanhempia, sanoivat, että mihin lapset tarvitsevat harrastuksia?
Hyvänen aika, mielekkäät harrastuksethan ovat lapsen kehityksen kannalta tärkeässäkin osassa. Kyllähän lapsi tarvitsee virikkeitä elämäänsä. Harrastukset toimivat lapselle myös vastapainona koulunkäynnille. Harrastusten kautta lapsen maailmankuva laajenee ja lapsi tutustuu uusiin ihmisiin ja saa uusia kavereita. Lisäksi esim. urheiluharrastukset kehittävät kuntoakin. On myös olemassa sellaisia harrastuksia, joita koko perhe voi harrastaa yhdessä. Se on silloin koko perheen yhteistä aikaa parhaimmillaan.
Usein lapset, joilla on ollut mielekkäitä harrastuksia, pärjäävät myöhemmässä elämässä hyvin. Kouluttautuvat pitkälle ja saavat hyvät työpaikat.
Jos kerran "lapsi ei tarvitse harrastuksia", niin sekö on sitten parempi, että oleskellaan vain kotona ja ollaan ruutujen ääressä päivät pitkät? Annetaan siis jo kotikasvatuksessa se malli, että kannattaa oleskella päivät pitkät? Tuolla menolla lapsista tulee tulevaisuuden työttömiä ja ensimmäiset terveysongelmat ovat vastassa jo ennen peruskouluiän päättymistä.
Kommentit (35)
En itse lapsena oikeasti tykännyt mistään ohjatuista harrastuksista. Ohjattua toimintaa oli niin paljon koulussa, etten olisi sitä enää vapaa-ajalla kaivannut. Olen myös sen verran introvertti, etten ole isoissa ryhmissä koskaan viihtynyt, ja sitä ryhmässä olemistakin sai koulussa harjoitella aivan tarpeeksi. Olin kuitenkin sen verran kiltti ja tottelevainen lapsi, että harrastin sitten kun kerran sitä minulta vaadittiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsi ei halua nähdä "kavereita" kuin koulussa, minkäs teet. Näitä yksinäisiä susia vaan tulee vaikka koittaisit kuinka pupuleikeillä kasvattaa.
Sellainen joka ei itsekään ole harrastanut mitään ohjattua. 80-luvulla maalla oli maatalon töitä, puusavottaa, auton-, traktorin- ja mopon rassausta. Niissähän se ilta kuluu....
Harrastaa voi kotonakin: lukeminen, piirtäminen, uimassa käyminen silloin tällöin, leipominen. Kaikki eivät tykkää ryhmässä olosta niin paljon että nauttisivat siitä koulun jälkeenkin vielä. Itse inhosin lapsena harrastuksia ja lopetin ne aika pian. Ohjaajat olivat tiukkiksia ja oli tylsää raahustaa harrastukseen heti koulun jälkeen kun kavereilla oli hauskempaa menoa. Ihaninta oli viilettää kavereiden kanssa vapaasti. Siksi en omillekaan niitä ole tuputtanut. Kummallakin on yksi harrastus viikossa.
Jotkut vanhemmat nyt on vaan laiskoja ihan kuin muutkin ihmisetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole itse lapsena harrastanut mitään ohjattua toimintaa, koska en halunnut. Harrastin lukemista, piirtämistä, luistelua ja hiihtoa, niin kuin varmaan useimmat maalaislapset tuolloin. Kesällä ryvettiin metsässä ja pelloilla muuten vaan tai työmiesten "apumiehinä".
Omille lapsille olen tyrkyttänyt kaikenlaisia harrastuksia, mutta molemmat ovat olleet aika introvertteja eivätkä yhtään tykänneet kilpailusta. Toinen on nyt omillaan, harrastuksena kalastus ja perhojen sidonta, nuorempi harrastaa ratsastusta.
Tokihan varmaan ryhmäharrastukset kasvattavat ryhmätoimintaan, mutta itse teen puolet töistä tiimissä, ja olen lisäksi asiakaspalvelija ja vieläpä ihan hyvä, vaikka olen kotoisin metsästä ja ainoa lapsi.
Jännittävä tuo ap:n ajatus, että lapset, jotka eivät harrasta ohjatusti, töllöttäisivät ruutua. Meillä on kolme lasta pienillä ikäeroilla, keskimmäisellä yksi harrastus, kahdella muulla ei yhtään, ja ruutuaika todella vähäistä. Esikoinen saattaa unohtaa kännykkänsä viikoksi.
Yhtä outo on käsitys, että vanhemmat, jotka eivät vie lapsiaan harrastuksiin, olisivat laiskoja. Kyllä mun täytyy sanoa, että keskimmäisen soittotunnit ovat mulle laiskottelua. Todella paljon helpompaa on kiikuttaa lapsi toisen vastuulle kuin urheilla, retkeillä, leipoa jne. yhdessä. Mutta näin mennään, enkä jaksa pakottaa lapsia harrastuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämähän riippuu paljolti siitä, miten määrittelet harrastuksen. Ohjattua tai pitkäjänteisen tavoitteellista harrastusta lapsi ei tarvitse - koulussa on useimmille tarpeeksi ohjattua ja pitkäjänteisen tavoitteellista toimintaa kehityksen tueksi. Mutta mielekästä vapaa-ajan puuhaa pitää toki olla. Parasta on, kun se kumpuaa lapsesta itsestään, eikä lapsi tarvitse maksettua sirkustirehtööriä (harrastusohjaajaa) siihen että osaa tehdä muutakin kuin maata sohvalla. Jos nyt katson vaikka omaa koululaistani. Harrastuksessa hän tanssii ja kokkailee (kokkikerho), ilman harrastuksia vapaa-ajalla esim. pyöräilee, pelaa kirkkistä, seikkailee metsissä, pelaa Pokemon GO:ta, lukee, askartelee, tekee käsitöitä ja keksintöjä, käy kirjastossa. Harrastukset toki tuovat enemmän uusia/vieraita ihmisiä elämään, mutta ei tuo lapsi sieltä tanssista ole kavereita tehnyt vapaa-ajalle kun näkevät vain kerran viikossa ja silloin keskitytään ohjaukseen eikä rupatteluun. Koulusta, koulukavereiden kautta heidän naapurustoistaan ja esim. kesäkerhosta on saanut kavereita. Melkein joka päivä täällä meillä joku pyörii vaikka harrastusten kautta ei ole tullut yhtään ystävyyttä.
Parasta vastapainoa koululla on aikatauluton mielekäs puuha joka syntyy lapsen tai perheen omista ideoista, kehittää luovuutta ja aloitekykyä, eikä sido aurinkoisena päivänä uimahalliin tai pakota keskeyttämään luovaa pahvilaatikkorakennusprojektia koska kello on x.
Minun vanhempani olivat tuollaisia lapsuudessani ja ovat edelleen. "Aina ei tarvitse olla tekemässä jotain", oli selitys. Vanhempieni mielestä elämä kuuluu viettää hiljaa kotona, välttäen harrastuksia ja ihmisryhmiä, matkustamatta koskaan missään. Ravintoloissa ei syöty eikä edes sukulaisia tavattu. Vanhemmillani ei ollut eikö ole mitään harrastuksia tai ystäviä.Olen ihmetellyt miten he päätyivät yhteen ja hankkivat vielä lapsiakin. Varsinkin lapsista tulee pakostakin jotain elämää kotiin ja jos ei ole halukas tarjoamaan uusille ihmisille hyvää alkua elämään, että saisi paljon sellaisia taitoja, joista voisi myöhemmin hyötyä, niin miksi hankkia lapsia. On lähes rikollista kasvattaa lapsia umpiossa, niin että aikuistuessaan nämä joutuvat huomaamaan ja häpeämään miten vähän osaavat (esim sosiaalisia taitoja, joita oppisi mahdollisesti edesharrastuksissa, jos koulussa ei ole kavereita).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nimenomaan laiskuutta se on. Esimerkin voima on myös valtava, jos vanhemmat ovat sohvaperunoita niin turha ihmetellä jos ei lasta kiinnosta liikunta.
Koululiikunta ei kasvavalle pelkästään riitä ja harva oikeasti liikkuu itsekseen tarvittavan määrän.
Harrastukset kehittävät myös sosiaalisia taitoja. Ja pienenä/nuorena oppii nopeasti ja voi kokeilla montaakin asiaa.
Itsekkäitä ja laiskoja vanhemmat jotka eivät kannusta lasta harrastuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan laiskuutta se on. Esimerkin voima on myös valtava, jos vanhemmat ovat sohvaperunoita niin turha ihmetellä jos ei lasta kiinnosta liikunta.
Koululiikunta ei kasvavalle pelkästään riitä ja harva oikeasti liikkuu itsekseen tarvittavan määrän.
Harrastukset kehittävät myös sosiaalisia taitoja. Ja pienenä/nuorena oppii nopeasti ja voi kokeilla montaakin asiaa.
Itsekkäitä ja laiskoja vanhemmat jotka eivät kannusta lasta harrastuksiin.
Onko näin ajattelevat ihmiset sellaisten himoharrastusvanhempien tuotosta, kun he eivät näe tekemistä, liikuntaa, sosiaalisuutta ja oppimista muualla kuin harrastuksessa? Jos lukujärjestyksen mukainen ohjattu toiminto puuttuu, lamaannutko itse sohvan nurkkaan? Minä en. Menen pihatöihin, pyöräilemään, lenkille kaverin kanssa, milloin mitäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kannata lainkaan ohjattua harrastusta.
Kuusi lastani ei harrastaneet mitään ja kaikki on suuntautuneet ammatteihin joissa ollaan ihmisten kanssa koko ajan tekemisissä.
Ei ohjattu harrastus mitään takaa.
Tämän pitäisi mennä ihan sen mukaan, millainen lapsi on luonteeltaan ja mitä tahtoo. Toinen lapseni on introvertti, jolla on aina ollut koulussa kavereita, muttei kaipaa muun kuin perheen seuraa vapaa-ajallaan. Tekemistä on keksinyt itse, eikä ylipäänsä tykkää olla minkäänlaisessa "valmennuksessa". (Ap:n viestissä särähti taas korvaan, kuinka hyvä on kouluttautua pitkälle. Miksi? Juuri tämä lapseni on hakenut amikseen alalle, jolla riittänee töitä ja palkkaus on ihan ok. Ihan ammattilaisia sieltä koulusta valmistuu. Miksi hänen nyt pitäisi alkaa kouluttautua erityisen pitkälle? Ja johtuuko tämä "vamma" nyt sitten siitä, ettei hän ole harrastanut ohjatusti?) Toinen lapseni on selvästi sosiaalisempi ja viihtyy ohjatuissa harrastuksissa. En ole kokenut tarvetta muokata kumpaakaan lasta johonkin hänelle vieraaseen suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko yrittää kirjoittaa otsikkosi suomeksi?
Mitä niitä nyt herrojen metkuja tavan immeisen ei niitä parane miettiä...
Lapset eivät tarvitse mitään harrastuksia.
Lapset tarvitsevat välittävän ja läsnäolevan vanhempansa jonka kanssa leivotaan, pyöräillään, käydään uimassa ja pulkkamäessä.
Lapset tarvitsevat vanhemman joka auttaa läksyissä ja kuulustelee kokeisiin. Ja lukee iltasadun. Vie lasta sukuloimaan ja Särkänniemeen. Ostaa lapselle lemmikin ja opettaa empatiaa ja toisista huolehtimista.
Lapset tarvitsevat koulun hulinan jälkeen rauhaa ja hiljaisuutta, eivät lisää hälinää.
Tällä reseptillä olen kolme kasvattanut aikuisiksi. Enempää välittämistä ja huolenpitoa en voisi saada kuin nyt omilta lapsiltani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan laiskuutta se on. Esimerkin voima on myös valtava, jos vanhemmat ovat sohvaperunoita niin turha ihmetellä jos ei lasta kiinnosta liikunta.
Koululiikunta ei kasvavalle pelkästään riitä ja harva oikeasti liikkuu itsekseen tarvittavan määrän.
Harrastukset kehittävät myös sosiaalisia taitoja. Ja pienenä/nuorena oppii nopeasti ja voi kokeilla montaakin asiaa.
Itsekkäitä ja laiskoja vanhemmat jotka eivät kannusta lasta harrastuksiin.Onko näin ajattelevat ihmiset sellaisten himoharrastusvanhempien tuotosta, kun he eivät näe tekemistä, liikuntaa, sosiaalisuutta ja oppimista muualla kuin harrastuksessa? Jos lukujärjestyksen mukainen ohjattu toiminto puuttuu, lamaannutko itse sohvan nurkkaan? Minä en. Menen pihatöihin, pyöräilemään, lenkille kaverin kanssa, milloin mitäkin.
Ei ole. Olen ollut lapsi 80-luvulla ja silloin ei paljoa harrastettu. Minulla oli yksi liikunta ja yksi musiikkiharrastus.
Harmi ettei pienellä paikkakunnalla ollut enempää vaihtoehtoja.
Mun (nyt teini-ikäinen) lapsi on kokeillut useaa harrastusta koripallosta shakkiin.
Liikkuu myös paljon itse.
Nyt aloitti uuden kamppailulajin ja sanoi että on onnellinen kun on saanut kokeilla niin montaa asiaa, kaikesta on hyötyä.
Oma lapseni ei erityisemmin pidä joukkuelajeista mutta sanoi että hyvä kun niitäkin on harrastanut. Niissä kun oppii ihan eri asioita kuin pihaleikeissä. Ja tottakai pihaleikkäjäkin leikki.
Nyt on yksi liikuntaharrastus ja lukee paljon.
Etenkin teinien kohdalla täysharrastamattomuus tarkoittaa että ollaan laitteilla, kyllä ne nykyään kuule suurinosa kännykän kanssa siihen sohvalle jumituu.
Ja pyöräily ja haravointi naapurin pertin kanssa jutellen ei nyt vaan riitä jos haluaa kasvattaa terveitä sosiaalisia monitaitoisia lapsia.
Lapsena oli luokkani ainoa "harrastamaton" tyttö. Kaikilla muilla oli useita ohjattuja harrastuksia. Minun harrastukseni eivät olleet ohjattuja, vaan täysin itsenäistä toimintaa. Olin innokas lukemaan, piirtämään, tarkkailemaan lintuja ja luontoa, kalastamaan ja sienestämään. Olin jo lapsena introvertti ja ohjattu harrastus muiden lasten seurassa olisi ollut kauhistuttava ajatus.
Myöhemmin, ala-asteen loppupuolella muutamista noista superharrastajista alkoi itkeä kun heiltä kysyi harrastuksista. Oli selvää, ettei kyseessä ollut lapsen oma tahto tekemiseen, vaan vanhempien vaatimus.
Mielestäni tässä asiassa pitäisi kuunnella lasta. Joillekin useat ohjatut harrastukset sopivat, joillekin taas ei.
Vierailija kirjoitti:
Lapset eivät tarvitse mitään harrastuksia.
Lapset tarvitsevat välittävän ja läsnäolevan vanhempansa jonka kanssa leivotaan, pyöräillään, käydään uimassa ja pulkkamäessä.
Lapset tarvitsevat vanhemman joka auttaa läksyissä ja kuulustelee kokeisiin. Ja lukee iltasadun. Vie lasta sukuloimaan ja Särkänniemeen. Ostaa lapselle lemmikin ja opettaa empatiaa ja toisista huolehtimista.Lapset tarvitsevat koulun hulinan jälkeen rauhaa ja hiljaisuutta, eivät lisää hälinää.
Tällä reseptillä olen kolme kasvattanut aikuisiksi. Enempää välittämistä ja huolenpitoa en voisi saada kuin nyt omilta lapsiltani.
Kuulostaa muuten hyvältä mutta kyllä tuossa olisi voinut harrastaa tunnin pari edes viikossa.
Etenkin kun pulkkamäet ym on pikkulasten juttuja niin entäs teinit sitten.
Annan mäkin läheisyyttä paljon, ja retkeillään ulkoillaan leivotaan, mutta kyllä tanssista/uinnista/jalkapallosta/luistelusta/karatesta/tenniksestä jnejne saa jotain muuta kun äidin kanssa puuhastelusta.
Etenkin kun pienenä oppii aivan erilailla ja mieli on avoin.
Ainoa vaihtoehto harrastuksen parissa olemiselle on maata sohvalla räkä poskella tekemättä mitään?