Miksi jotkut ihmiset jättää pysyvämmän jäljen kuin toiset?
Miksi joistakin ihmisistä yli pääseminen on niin vaikeaa?
Ei edes tapailtu kauaa. Erosta on jo aikaa ja välillä olen ihan ok, mutta toisina päivinä fyysisesti sattuu, kun on niin kova ikävä. Tällä hetkellä on huonompi kausi ja olen jo välillä miettinyt pitääkö ottaa johonkin hoitavaan tahoon yhteyttä, kun ahdistaa niin paljon. Tuntuu vaan, että tämä syy ei ole tarpeeksi suuri mennä juttelemaan kenellekään. Jotenkin hävettää, että en tunnu pääsevän omin avuin yli lyhyestä tapailusuhteesta. Muut erot ovat hoituneet parin viikon itkemisellä ja homma on ollut sillä selvä.
Kohtalotovereita? Vinkkejä?
Kommentit (49)
Mulla ei varsinaisesti ole ikävä yhtä henkilöä, mutta mulla on jotakin illuusiota ikävä. Lisäksi mun on vaikeata päästä tästä yhdestä tyypistä yli, koska mieleen tulee aina välillä uudestaan ja uudestaan hänen ikävät ja pahat sanansa ja tekonsa, jotka kuvastavat taas sitä, miten kohtuuttomasti ja kylmästi hän suhtautui minuun. Olisi kiva saada selityksiä. En tiedä, miten ihmiset jättävät vain asioita taakseen.
Vierailija kirjoitti:
Yle areenassa on joku norjalainen tai tanskalainen tms sarja sydänsuruista. Ehkä sen katsominen auttaisi sinua.
P.S. Minullakin on spesiaali paikka sydämessä ikuisesti eräälle henkilölle. Ollut jo 30 vuotta ja edelleen välillä vihloo kovaa.
Kiitos viestistä ja vinkistä
En tiedä miten pärjään jos vielä vuosikymmenien jälkeen tuntuu vihlontaa. Joskus hän käy unissani, mutta onneksi ei enää usein. Onneksi ei ole yhteisiä tuttuja, niin ei joudu tekemisiin.
Jaan täysin saman kokemuksen. Lyhyt tapailu joka päättyi, mutta ikävään ei tunnu edes aika auttavan. Neuvoa en osaa antaa mutta tsempata voin: kyllä me selvitään <3
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei varsinaisesti ole ikävä yhtä henkilöä, mutta mulla on jotakin illuusiota ikävä. Lisäksi mun on vaikeata päästä tästä yhdestä tyypistä yli, koska mieleen tulee aina välillä uudestaan ja uudestaan hänen ikävät ja pahat sanansa ja tekonsa, jotka kuvastavat taas sitä, miten kohtuuttomasti ja kylmästi hän suhtautui minuun. Olisi kiva saada selityksiä. En tiedä, miten ihmiset jättävät vain asioita taakseen.
Minäkään en saanut selityksiä. Se tässä varmaan on pahinta. Ei hän varsinaisesti pahaa minulle tehnyt, mutta koko ero oli aika huonosti hoidettu. Itsekin mietin, että onko minulla illuusiota ikävä tai oireilenko jotain muuta ahdistusta nyt tämän asian kautta. Etenkin kun kyseinen henkilö ei ollut "paperilla" kovinkaan yhteensopiva kanssani. Mutta ei kenenkään muun kanssa ole tuntunut samalta. Hänen kanssaan oleminen repi kaikki vanhat arvet auki ja pakotti käymään traumat läpi. Hän ei siis vaikuttanut mitenkään käytöksellään tai millään siihen, että arvet aukesivat, mutta niin vain kävi. Että tavallaan olen tosi kiitollinen siitä suhteesta, koska se auttoi näkemään asiat uudella tavalla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jaan täysin saman kokemuksen. Lyhyt tapailu joka päättyi, mutta ikävään ei tunnu edes aika auttavan. Neuvoa en osaa antaa mutta tsempata voin: kyllä me selvitään <3
Tuntuuko sinustakin siltä, että ikävä aaltoilee? Välillä pahempana ja välillä parempana?
Oletko yrittänyt tapailla muita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei varsinaisesti ole ikävä yhtä henkilöä, mutta mulla on jotakin illuusiota ikävä. Lisäksi mun on vaikeata päästä tästä yhdestä tyypistä yli, koska mieleen tulee aina välillä uudestaan ja uudestaan hänen ikävät ja pahat sanansa ja tekonsa, jotka kuvastavat taas sitä, miten kohtuuttomasti ja kylmästi hän suhtautui minuun. Olisi kiva saada selityksiä. En tiedä, miten ihmiset jättävät vain asioita taakseen.
Minäkään en saanut selityksiä. Se tässä varmaan on pahinta. Ei hän varsinaisesti pahaa minulle tehnyt, mutta koko ero oli aika huonosti hoidettu. Itsekin mietin, että onko minulla illuusiota ikävä tai oireilenko jotain muuta ahdistusta nyt tämän asian kautta. Etenkin kun kyseinen henkilö ei ollut "paperilla" kovinkaan yhteensopiva kanssani. Mutta ei kenenkään muun kanssa ole tuntunut samalta. Hänen kanssaan oleminen repi kaikki vanhat arvet auki ja pakotti käymään traumat läpi. Hän ei siis vaikuttanut mitenkään käytöksellään tai millään siihen, että arvet aukesivat, mutta niin vain kävi. Että tavallaan olen tosi kiitollinen siitä suhteesta, koska se auttoi näkemään asiat uudella tavalla.
Ap
Ihmiset kohtaavat joskus elämässään senkaltaisia sieluja, jotka on tarkoitettu elämääsi vain sen tietyn ajan. Elämä on kokemista ja kasvamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaan täysin saman kokemuksen. Lyhyt tapailu joka päättyi, mutta ikävään ei tunnu edes aika auttavan. Neuvoa en osaa antaa mutta tsempata voin: kyllä me selvitään <3
<3
Tuntuuko sinustakin siltä, että ikävä aaltoilee? Välillä pahempana ja välillä parempana?
Oletko yrittänyt tapailla muita?
Tuntuu. Niinä päivinä kun on paljon tekemistä itsellä, ei se ikäväkään tunnu niin voimakkaana. Mutta jos joutilasta aikaa on enemmän, voimistuu ikävä ajoittain sietämättömäksi. Onneksi minulla on ollut melko kiireistä omien asioideni kanssa.
Muita en ole vielä yrittänyt tapailla enkä tämän jälkeen ole oikeastaan halunnutkaan. Varmasti menee aikaa että siihen pystyn, mutta eiköhän sekin päivä vielä koita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei varsinaisesti ole ikävä yhtä henkilöä, mutta mulla on jotakin illuusiota ikävä. Lisäksi mun on vaikeata päästä tästä yhdestä tyypistä yli, koska mieleen tulee aina välillä uudestaan ja uudestaan hänen ikävät ja pahat sanansa ja tekonsa, jotka kuvastavat taas sitä, miten kohtuuttomasti ja kylmästi hän suhtautui minuun. Olisi kiva saada selityksiä. En tiedä, miten ihmiset jättävät vain asioita taakseen.
Minäkään en saanut selityksiä. Se tässä varmaan on pahinta. Ei hän varsinaisesti pahaa minulle tehnyt, mutta koko ero oli aika huonosti hoidettu. Itsekin mietin, että onko minulla illuusiota ikävä tai oireilenko jotain muuta ahdistusta nyt tämän asian kautta. Etenkin kun kyseinen henkilö ei ollut "paperilla" kovinkaan yhteensopiva kanssani. Mutta ei kenenkään muun kanssa ole tuntunut samalta. Hänen kanssaan oleminen repi kaikki vanhat arvet auki ja pakotti käymään traumat läpi. Hän ei siis vaikuttanut mitenkään käytöksellään tai millään siihen, että arvet aukesivat, mutta niin vain kävi. Että tavallaan olen tosi kiitollinen siitä suhteesta, koska se auttoi näkemään asiat uudella tavalla.
Ap
Ihmiset kohtaavat joskus elämässään senkaltaisia sieluja, jotka on tarkoitettu elämääsi vain sen tietyn ajan. Elämä on kokemista ja kasvamista.
Mutta eikö tavallaan hänen osansa olisi nyt sitten tehty ja minä voisin haavojani nuollen päästä jo eteenpäin? Miksi vieläkin pitää tehdä kipeää...Olen parempi ihminen muillekin silloin, kun en ole tässä suossa. Pystyn tukemaan ja olemaan paremmin läsnä läheisilleni silloin kun tämä ero ei pyöri päässä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaan täysin saman kokemuksen. Lyhyt tapailu joka päättyi, mutta ikävään ei tunnu edes aika auttavan. Neuvoa en osaa antaa mutta tsempata voin: kyllä me selvitään <3
<3
Tuntuuko sinustakin siltä, että ikävä aaltoilee? Välillä pahempana ja välillä parempana?
Oletko yrittänyt tapailla muita?Tuntuu. Niinä päivinä kun on paljon tekemistä itsellä, ei se ikäväkään tunnu niin voimakkaana. Mutta jos joutilasta aikaa on enemmän, voimistuu ikävä ajoittain sietämättömäksi. Onneksi minulla on ollut melko kiireistä omien asioideni kanssa.
Muita en ole vielä yrittänyt tapailla enkä tämän jälkeen ole oikeastaan halunnutkaan. Varmasti menee aikaa että siihen pystyn, mutta eiköhän sekin päivä vielä koita.
Tuo tapailu on vähän kaksipiippuinen juttu. Lähes tulkoon kaikki neuvovat treffailemaan mahdollisimman paljon eron jälkeen. Itsekin yritin, mutta kun ei ne muut tuntuneet miltään. Kivaa oli ja treffikumppanit olisivat halunneet jatkaa treffailua, mutta itsestä tuntui väärältä. Ja aloin pelätä, että rikon toisen jos jatkan treffailua "huvikseni". En halua, että kukaan muu kärsii minun takiani samalla tavalla kuin itse kärsin nyt exän takia.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei varsinaisesti ole ikävä yhtä henkilöä, mutta mulla on jotakin illuusiota ikävä. Lisäksi mun on vaikeata päästä tästä yhdestä tyypistä yli, koska mieleen tulee aina välillä uudestaan ja uudestaan hänen ikävät ja pahat sanansa ja tekonsa, jotka kuvastavat taas sitä, miten kohtuuttomasti ja kylmästi hän suhtautui minuun. Olisi kiva saada selityksiä. En tiedä, miten ihmiset jättävät vain asioita taakseen.
Minäkään en saanut selityksiä. Se tässä varmaan on pahinta. Ei hän varsinaisesti pahaa minulle tehnyt, mutta koko ero oli aika huonosti hoidettu. Itsekin mietin, että onko minulla illuusiota ikävä tai oireilenko jotain muuta ahdistusta nyt tämän asian kautta. Etenkin kun kyseinen henkilö ei ollut "paperilla" kovinkaan yhteensopiva kanssani. Mutta ei kenenkään muun kanssa ole tuntunut samalta. Hänen kanssaan oleminen repi kaikki vanhat arvet auki ja pakotti käymään traumat läpi. Hän ei siis vaikuttanut mitenkään käytöksellään tai millään siihen, että arvet aukesivat, mutta niin vain kävi. Että tavallaan olen tosi kiitollinen siitä suhteesta, koska se auttoi näkemään asiat uudella tavalla.
Ap
Ihmiset kohtaavat joskus elämässään senkaltaisia sieluja, jotka on tarkoitettu elämääsi vain sen tietyn ajan. Elämä on kokemista ja kasvamista.
Mutta eikö tavallaan hänen osansa olisi nyt sitten tehty ja minä voisin haavojani nuollen päästä jo eteenpäin? Miksi vieläkin pitää tehdä kipeää...Olen parempi ihminen muillekin silloin, kun en ole tässä suossa. Pystyn tukemaan ja olemaan paremmin läsnä läheisilleni silloin kun tämä ero ei pyöri päässä.
Ap
Katsot asiaa nyt väärästä kulmasta. Kyseinen ihminen on pois elämästäsi mutta on jättänyt sinuun lähtemättömän jäljen. Eli päästä itse irti tästä ihmisestä ja pohdi miksi hän sai sinussa aikaan tiettyjä tunteita ja ajatuksia. Usein ihmiset luovat mielessään tietyn unelmaihmisen, joka ei vastaa välttämättä todellisuutta. Tunteeseen on niin helppoa jäädä kiinni. Vain itsestäsi löydät vastauksen ja rauhan. Ja jos jokin suhde ei kanna, ei sitä ole tarkoitettukaan muuksi kuin opetukseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei varsinaisesti ole ikävä yhtä henkilöä, mutta mulla on jotakin illuusiota ikävä. Lisäksi mun on vaikeata päästä tästä yhdestä tyypistä yli, koska mieleen tulee aina välillä uudestaan ja uudestaan hänen ikävät ja pahat sanansa ja tekonsa, jotka kuvastavat taas sitä, miten kohtuuttomasti ja kylmästi hän suhtautui minuun. Olisi kiva saada selityksiä. En tiedä, miten ihmiset jättävät vain asioita taakseen.
Minäkään en saanut selityksiä. Se tässä varmaan on pahinta. Ei hän varsinaisesti pahaa minulle tehnyt, mutta koko ero oli aika huonosti hoidettu. Itsekin mietin, että onko minulla illuusiota ikävä tai oireilenko jotain muuta ahdistusta nyt tämän asian kautta. Etenkin kun kyseinen henkilö ei ollut "paperilla" kovinkaan yhteensopiva kanssani. Mutta ei kenenkään muun kanssa ole tuntunut samalta. Hänen kanssaan oleminen repi kaikki vanhat arvet auki ja pakotti käymään traumat läpi. Hän ei siis vaikuttanut mitenkään käytöksellään tai millään siihen, että arvet aukesivat, mutta niin vain kävi. Että tavallaan olen tosi kiitollinen siitä suhteesta, koska se auttoi näkemään asiat uudella tavalla.
Ap
Ihmiset kohtaavat joskus elämässään senkaltaisia sieluja, jotka on tarkoitettu elämääsi vain sen tietyn ajan. Elämä on kokemista ja kasvamista.
Mutta eikö tavallaan hänen osansa olisi nyt sitten tehty ja minä voisin haavojani nuollen päästä jo eteenpäin? Miksi vieläkin pitää tehdä kipeää...Olen parempi ihminen muillekin silloin, kun en ole tässä suossa. Pystyn tukemaan ja olemaan paremmin läsnä läheisilleni silloin kun tämä ero ei pyöri päässä.
ApKatsot asiaa nyt väärästä kulmasta. Kyseinen ihminen on pois elämästäsi mutta on jättänyt sinuun lähtemättömän jäljen. Eli päästä itse irti tästä ihmisestä ja pohdi miksi hän sai sinussa aikaan tiettyjä tunteita ja ajatuksia. Usein ihmiset luovat mielessään tietyn unelmaihmisen, joka ei vastaa välttämättä todellisuutta. Tunteeseen on niin helppoa jäädä kiinni. Vain itsestäsi löydät vastauksen ja rauhan. Ja jos jokin suhde ei kanna, ei sitä ole tarkoitettukaan muuksi kuin opetukseksi.
Kiitos näkökulmasta. Olen näitä asioita pohtinutkin. Välillä pystyn hetkellisesti päästämään irti, kunnes päivien-viikkojen päästä hän palaa mieleeni taas. Ehkä vielä joskus pystyn olemaan "kuivilla" kuukauden ja sitten vähän enemmän.
Ap
Lässyn lässyn. Elämä on sitä ja tätä. Antakaa olla ja menkää elämässä eteenpäin.
Itselläni on myös yksi ihminen, joka on jäänyt mieleeni pysyvästi ja muistan hänet aina. Hän on jo kuollut, mutta silti mietin häntä varmaan joka päivä. En millään meinaa päästä yli. Emme ehtineet edes kovin kauaa tuntea, mutta silti muistan aina kuinka ihana ihminen hän oli. Aivan liian nuori kuollessaan. Itselläni on välillä vaikeaa, mutta olen tavallaan "omistanut" elämäni hänen muistolleen. Haluan elää niinkuin hän sanoi ja edes yrittää olla onnellinen. Kevät vaikeaa, kun vähän aikaa sitten oli hänen syntymäpäivänsä ja silloin en meinaa kestää.
Kyllä muakin oma syvä hiiilijalanjälki surettaa. Maapallo rakas, anteeksi!
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on myös yksi ihminen, joka on jäänyt mieleeni pysyvästi ja muistan hänet aina. Hän on jo kuollut, mutta silti mietin häntä varmaan joka päivä. En millään meinaa päästä yli. Emme ehtineet edes kovin kauaa tuntea, mutta silti muistan aina kuinka ihana ihminen hän oli. Aivan liian nuori kuollessaan. Itselläni on välillä vaikeaa, mutta olen tavallaan "omistanut" elämäni hänen muistolleen. Haluan elää niinkuin hän sanoi ja edes yrittää olla onnellinen. Kevät vaikeaa, kun vähän aikaa sitten oli hänen syntymäpäivänsä ja silloin en meinaa kestää.
Älä jää kiinni menneeseen liikaa. Tuskin ystäväsi olisi halunnut sinulle sellaista loppuelämää. Paras teko ystäväsi muistolle on se, että iloitset ystävyydestänne ja juhlit myös häntä aina kun olet onnellinen tässä elämässä!
Toi on hirveä tunne. Itselläni on tilanne missä olen tuntenut naisen 33 vuotta jo ja ei olla ikinä seurusteltu, mutta teini-iästä asti ollaan pidetty muuta kivaan, kun molemmat ollu sinkkuja. Seurustelusta ollaan monesti puhuttu, mutta molemmat pelkää jos sit eroaa, niin se on lopullista tälle pelleilylle mitä ollaan aina tehty. Nyt ollaan taas molemmat sinkkuja ja taas se soittelu ja viestittely on alkanut ja huomenna taas nähdään ja lähdetään mökille 4 päiväksi. Molemmat tuntee myös ihan fyysistä ja henkistä ahdistusta siitä, että ylipäätään edes nähdään, mutta kun ei tälle kumpikaan mitään voi. Pakko se on taas olla ja esittää avioparia sen aikaa minkä se taas kestää. Tämä on täysin naurettavaa touhua ja molemmat tietää sen ja ikää on jo 42 vuotta molemmilla. Lapsena tavattiin ja ollaan aina oltu hyviä ystäviä ja teininä tää alko ja on kestänyt tähän asti. Kun tämä tunne on jo valmiiksi ahdistava ja sitten kun tulee taas ne jäähyväiset syystä tai toisesta, niin ahdistus kasvaa ja toinen pyörii mielessä ja laittaa jopa estot päälle, että pääsis hetkeksi pois siitä kaipuusta ja muusta, niin se kaikki alkaa alusta taas jossain vaiheessa. Meillä molemmilla on tämä tunne aina. Hän sanoi tänään huomisesta jo, että pitääkö meidän taas ottaa se askel ja sanoin, että päätä nyt, koska kohta on huominen.. Niin sano, että pakko meidän mennä ja olla yhdessä että kaipaa niin paljon yhdessäoloa ja kaikkea. On meiltä kysytty miks ette ole yhdessä vaan kärsitte. No niinpä. Se on vaan se lopullisuuden pelko päässä mitä kumpikaan ei halua. Molemmilla on yksi suhde kariutunut tähän, kun toinen on yhtäkkiä mielessä jne.
Vierailija kirjoitti:
Toi on hirveä tunne. Itselläni on tilanne missä olen tuntenut naisen 33 vuotta jo ja ei olla ikinä seurusteltu, mutta teini-iästä asti ollaan pidetty muuta kivaan, kun molemmat ollu sinkkuja. Seurustelusta ollaan monesti puhuttu, mutta molemmat pelkää jos sit eroaa, niin se on lopullista tälle pelleilylle mitä ollaan aina tehty. Nyt ollaan taas molemmat sinkkuja ja taas se soittelu ja viestittely on alkanut ja huomenna taas nähdään ja lähdetään mökille 4 päiväksi. Molemmat tuntee myös ihan fyysistä ja henkistä ahdistusta siitä, että ylipäätään edes nähdään, mutta kun ei tälle kumpikaan mitään voi. Pakko se on taas olla ja esittää avioparia sen aikaa minkä se taas kestää. Tämä on täysin naurettavaa touhua ja molemmat tietää sen ja ikää on jo 42 vuotta molemmilla. Lapsena tavattiin ja ollaan aina oltu hyviä ystäviä ja teininä tää alko ja on kestänyt tähän asti. Kun tämä tunne on jo valmiiksi ahdistava ja sitten kun tulee taas ne jäähyväiset syystä tai toisesta, niin ahdistus kasvaa ja toinen pyörii mielessä ja laittaa jopa estot päälle, että pääsis hetkeksi pois siitä kaipuusta ja muusta, niin se kaikki alkaa alusta taas jossain vaiheessa. Meillä molemmilla on tämä tunne aina. Hän sanoi tänään huomisesta jo, että pitääkö meidän taas ottaa se askel ja sanoin, että päätä nyt, koska kohta on huominen.. Niin sano, että pakko meidän mennä ja olla yhdessä että kaipaa niin paljon yhdessäoloa ja kaikkea. On meiltä kysytty miks ette ole yhdessä vaan kärsitte. No niinpä. Se on vaan se lopullisuuden pelko päässä mitä kumpikaan ei halua. Molemmilla on yksi suhde kariutunut tähän, kun toinen on yhtäkkiä mielessä jne.
Mikä teillä sitten ajaa aina uuteen väliaikaiseen eroon? Kuulostaa erikoiselta, jos molemmat kuitenkin tykkäävät toisistaan ja viihtyvät yhdessä. Kasvaako ahdistus vain liian suureksi?
Vierailija kirjoitti:
Toi on hirveä tunne. Itselläni on tilanne missä olen tuntenut naisen 33 vuotta jo ja ei olla ikinä seurusteltu, mutta teini-iästä asti ollaan pidetty muuta kivaan, kun molemmat ollu sinkkuja. Seurustelusta ollaan monesti puhuttu, mutta molemmat pelkää jos sit eroaa, niin se on lopullista tälle pelleilylle mitä ollaan aina tehty. Nyt ollaan taas molemmat sinkkuja ja taas se soittelu ja viestittely on alkanut ja huomenna taas nähdään ja lähdetään mökille 4 päiväksi. Molemmat tuntee myös ihan fyysistä ja henkistä ahdistusta siitä, että ylipäätään edes nähdään, mutta kun ei tälle kumpikaan mitään voi. Pakko se on taas olla ja esittää avioparia sen aikaa minkä se taas kestää. Tämä on täysin naurettavaa touhua ja molemmat tietää sen ja ikää on jo 42 vuotta molemmilla. Lapsena tavattiin ja ollaan aina oltu hyviä ystäviä ja teininä tää alko ja on kestänyt tähän asti. Kun tämä tunne on jo valmiiksi ahdistava ja sitten kun tulee taas ne jäähyväiset syystä tai toisesta, niin ahdistus kasvaa ja toinen pyörii mielessä ja laittaa jopa estot päälle, että pääsis hetkeksi pois siitä kaipuusta ja muusta, niin se kaikki alkaa alusta taas jossain vaiheessa. Meillä molemmilla on tämä tunne aina. Hän sanoi tänään huomisesta jo, että pitääkö meidän taas ottaa se askel ja sanoin, että päätä nyt, koska kohta on huominen.. Niin sano, että pakko meidän mennä ja olla yhdessä että kaipaa niin paljon yhdessäoloa ja kaikkea. On meiltä kysytty miks ette ole yhdessä vaan kärsitte. No niinpä. Se on vaan se lopullisuuden pelko päässä mitä kumpikaan ei halua. Molemmilla on yksi suhde kariutunut tähän, kun toinen on yhtäkkiä mielessä jne.
Pelko on huono juttu, etenkin jos sen takia tekee päätöksiä, jotka aiheuttaa kipua ja sydänsuruja. Kun te nyt toisistanne tykkäätte, niin mitä jos yritätte heittää pelon romukoppaan ja yrittää yhdessä? Kun ette osaa erossakaan kerta olla. Jos lopullinen ero tulee, niin ainakin tuo vuoristorata päättyy. Omasta mielestä vuoristorata on juurikin sitä pahinta....ja samalla se on myös jollain tavalla koukuttavaa...
Sama.. näin juuri unta siitä ihmisestä ja nyt rintaa puristaa. Ajattelen sitä joka päivä, en tiedä miten vois vaan unohtaa. Selityksiä kaipaan minäkin, mutta tämä henkilö ei piitannut sen vertaa. Silti vaan pyörii mielessä vaikka ymmärrän että henkilö oli pahasta, joku siinä vaan oli mikä jätti jäljen, hän oli niin erilainen kuin kukaan muu ketä olen tavannut.
Yle areenassa on joku norjalainen tai tanskalainen tms sarja sydänsuruista. Ehkä sen katsominen auttaisi sinua.
P.S. Minullakin on spesiaali paikka sydämessä ikuisesti eräälle henkilölle. Ollut jo 30 vuotta ja edelleen välillä vihloo kovaa.