Masennus ja työttömyys ja toivottomuus
Irtisanouduin vakituisesta työsuhteestani yrityksessä tapahtuneiden isojen muutosten jälkeen, työilmapiirin huononnuttua sietämättömäksi. Töissä oli normaalia itkeskellä ja en saanut öisin nukuttua. Muutos oli suuri ja äkillinen. Aikani sitä katseltua, irtisanouduin tarkoituksenani hakea nopeasti uusi työpaikka. Fiilis oli hyvä, töitä tuntui olevan tarjolla ja itsetunto oli kohdillaan.
Välittömästi tämän jälkeen lähiomaiseni kuoli. Olin kuukausia todella surullinen ja itkin päivittäin. Asiaan liittyi myös muita huomattavaa huolta ja murhetta aiheuttavia tekijöitä. En saanut töitä haettua. Kuukaudet vaan kului surussa velloessa, ja puolen vuoden jälkeen havahduin omaan toimettomuuteni ja tilanteeseen.
Nyt omassa päässäni aikaa on kulunut jo niin kauan (lähes vuosi), että oma ammatillinen itsetuntoni on romahtanut täysin. En saa töitä edes haettua, koska olen jo valmiiksi täysin vakuuttunut siitä ettei kukaan minua palkkaa näin pitkän toimettomuuden jälkeen. Olen niin masentunut tästä asiasta, että pelkkä sen ajattelu ahdistaa. Työttömyys masentaa ja tunnen oloni täysin epäonnistuneeksi. En silti saa mitää otetta tilanteesta ja olen hakenut töitä todella vähän, koska fiilikseni on jo valmiiksi se että en tule niitä saamaan kun olen tällainen epäonnistuja. En tiedä edes, että mitä sanoisin syyksi työttömyyteni. Huomaan selvästi, että olen masentunut.
Miten voisin lähteä ratkaisemaan tilannetta? Onko joku taho jolta voisin apua saada? Masennuksen vuoksi töiden hakeminen tuntuu ylitsepääsemättömältä esteeltä ja työttömyys vaan ruokkii masennustani...
Kommentit (29)
eikö työttömiä voitaisi panna tietöihin?
Vierailija kirjoitti:
eikö työttömiä voitaisi panna tietöihin?
työttömistä saataisiin enemmän hyötyä jos heidät laitettaisiin raskaisiin tietöihin...
tietyöt, rautatietyöt, kanavahankkeet jne
Oletko hakenut johonkin oppilaitokseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle paras lääke olisi työ.
T: työtön
mutta sinulle ei annetä tätä lääkettä, koska olet pelkkä paska
Provo, mutta tämä teoria ei oikein toimi. Itsekin olen kahteen otteeseen ollut pari vuotta työttömänä, mutta saanut sitten kuitenkin töitä. Eli siis tuon teorian mukaan ihmisen paskuus vaihtelisi aina sen mukaan, onko töitä vai ei. Kuulostaa melko epäloogiselta.
Olen nytkin töissä, joten muutunko taas välittömästi paskaksi, kun määräaikainen työsuhteeni päättyy? Hmmm.

sanon vaan että sinulla on vakavia elämänhallinan ongelmia
Rakkaat ihmiset.
Ymmärtäkää viimeistään nyt : kaikista ihmisistä ei yksinkertaisesti ole hoitoalalle.