Lue keskustelun säännöt.
Yhteenmuutto oli virhe
22.04.2019 |
Oltiin oltu 2 vuotta yhdessä ennen yhteenmuuttoa. Suhde oli melko hyvä ja kykenin näkemään meidät yhdessä tulevaisuudessakin. Yhteenmuuton jälkeen olen suorastaan alkanut inhoamaan poikaystävää. Haluaisin vaan asua yksin. Ärsyttää elää yhdessä hänen kanssaan. Joka aamu ärsyynnyn kun tajuan että siinä toi taas on. Kaikki hänen eleensä ja tapansa on alkanut myös etomaan.
Vähän epäonnistunut olo. Mitä tehdä? Tuntuu myös, että olen joutunut uhraamaan paljon elämästäni ja tulevaisuudestani hänen takiaan. Koen menettäneeni itseni. Mies myöskin on hyvin saamaton siinä mielessä, että hänen mielestään ei ikinä tarttis tehdä mitään erikoisempaa. On ok hänelle istua aina kotona joko elokuvia katsellen tai pelaten... itse haluaisin käydä enemmän lenkillä, vaikka patikoimassa, ulkomailla jne... mutta mies on homehtunut pelituoliinsa kiinni. Ystäväni ei tuollaisiin retkiin mukaan lähde, ikävä kyllä. Yksin en halua mennä.
Mies on myös sottapytty. Tavarat jää minne sattuu, siivoaa vaan pyynnöstä ja silloinkin valittaen. Mies myös itse haisee pahalle, ei pese hampaitaan, käy harvoin suihkussa jne...
Voiko miestä muuttaa?
Kommentit (21)
Jaahas, että tällainen tällä kertaa, kuinka kauan kehitteli tätä aloitusta tänne?
Muuta erilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, onko tuo elämä sitä, mitä sinä haluat? Jokainen on itse vastuussa omasta onnestaan. Aina voit kostaa kytkintä, jos siltä tuntuu.
Ala katsella omaa kotia. Varo tulemasta raskaaksi, sitten onkin vaikeampi lähteä!
Ootte vissiin aika nuoria vielä? Pistä poika vielä maailmalle kasvamaan. Etkä välttämättä itsekään ihan kypsä vielä ole yhteiselämään.
väitätkö, että mies muuttui tuollaiseksi vasta yhteenmuutettuanne ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos miesystävässä on myös hyviä puolia ( luonne, ulkonäkö, luotettavuus, varallisuus), joita arvostat, kannattaa nostaa kissa pöydälle ja keskustella asioista rauhalliseen sävyyn. Voi olla, että sinunkin käytöksessäsi on korjaamista. Yleensä yhdessä asuminen on kompromissien tekoa tavalla tai toisella ja toinen välillä ärsyttää vaikka olisi kuinka rakas.
Jos mitään hyviä puolia ei ole, vaan olet 24/7 ärsyyntynyt ja haluat hänestä eroon, ei suhdetta varmaankaan kannata jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
väitätkö, että mies muuttui tuollaiseksi vasta yhteenmuutettuanne ?
Minun luonani siivosi kunnolla ja piti muutenkin itsestään huolta. Tehtiin myös enemmän asioita ja reissattiin jne. Nyt mies on jotenkin lamaantunut. Voi olla jopa masentunut, en tiedä
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olet tietenkin täydellinen ja virheetön. Et sitten kahden vuoden aikana huomannut ettei mies käy suihkussa eikä pese hampaitaan?
Vierailija kirjoitti:
Ala katsella omaa kotia. Varo tulemasta raskaaksi, sitten onkin vaikeampi lähteä!
Ni miten niin vaikeampi?
Tuommoisesta vätyksestä eroonmuuttaminen on vain helpotus ihan sama onko siinä lasta vai ei ja nainenhan se muutenkin aina joutuu sen yhteisen lapsen hoitamaan ja kasvattamaan ihan sama kuka lapsen isä on. Miehet on vastuunpakoilijoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et pysty toista muuttamaan eli nosta kytkintä. Älä tuhlaa kummankaan elämää suhteeseen joka ei toimi.
Vierailija kirjoitti:
Ootte vissiin aika nuoria vielä? Pistä poika vielä maailmalle kasvamaan. Etkä välttämättä itsekään ihan kypsä vielä ole yhteiselämään.
No itse olen elellyt 16-vuotiaasta saakka omillani kun taas mies muutti vasta vuosi sitten omaan kotiin ja siinäkin kämppiksen kanssa. Koen,että en osaa ehkä jakaa kotiani kenenkään kanssa. Olen tottunut olemaan yksin. Viihdyin myös aina parhaiten kaukosuhteissa ja koin saavani tarpeeksi tilaa. En usko, että kaikista on yhteiseloon,ehkä en vaan osaa olla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No jos miesystävässä on myös hyviä puolia ( luonne, ulkonäkö, luotettavuus, varallisuus), joita arvostat, kannattaa nostaa kissa pöydälle ja keskustella asioista rauhalliseen sävyyn. Voi olla, että sinunkin käytöksessäsi on korjaamista. Yleensä yhdessä asuminen on kompromissien tekoa tavalla tai toisella ja toinen välillä ärsyttää vaikka olisi kuinka rakas.
Jos mitään hyviä puolia ei ole, vaan olet 24/7 ärsyyntynyt ja haluat hänestä eroon, ei suhdetta varmaankaan kannata jatkaa.
Meillä on samoja kiinnostuksenkohteita ja arvoja, mutta siinä se sitten olikin. Mies on myös yleensä kiltti, mutta osaa olla todella häijykin... muuta hyvää ei enää tule mieleen.
Ap
Koska te naiset ymmärrätte, että sitä toista ihmistä ei voi muuttaa, vain itseään ja omaa katsantokantaansa. Jos et kestä miehen ärsyttäviä ominaisuuksia, niin nosta kytkintä. Tässä maailmassa ei ole täydellistä ihmistä, eikä täydellistä kumppania, Ainoa asia mikä ratkaisee, on se, että kykenetkö elämään myös niiden epätäydellisten piirteiden kanssa vai et. Sinä päätät, ei kukaan muu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olet tietenkin täydellinen ja virheetön. Et sitten kahden vuoden aikana huomannut ettei mies käy suihkussa eikä pese hampaitaan?
Niin kuin sanoin jo, mies piti ennen hygieniastaan huolta.
En ole täydellinen. Nykyään olen hyvin katkera ja vihainen kokoajan. Haluaisin vaan pakata kamani ja lähteä. Ei vaan ole paikkaa mihin mennä.
Ap
Kaksi vuotta meneekin yleensä aika hyvin, kun arki ei ole vielä astunut kunnolla kuvioihin. Kaksi vuotta jaksaa esittää jotain muuta kuin mitä oikeasti on, jos on riittävän ihastunut toiseen. Näyttää ne parhaat puolet itsestään ja on valmis miellyttämään toista, vaikka itseä ei jokin asia niin huvittaisikaan. Kahden vuoden jälkeen ihminen alkaa palata siihen, millainen oli ennen suhteen alkuakin. Jos silloinkin viihtyi paremmin telkkarin ja tietokoneen äärellä kuin ulkona lenkkeilemässä, yleensä ne toisen miellyttämistarkoituksessa tehdyt lenkit tuppaavat jäämään.
vuorka-asuntoja on suomi pullollaan ja sinä väität, ettet tiedä mihin menisit. Aloita nyht vaikka siitä, että hommaat itsellesi oman kämpän
Ymmärrän. Mulla on samantapainen kokemus. Oltiin exän kanssa yhdessä 1,5 vuotta ennenkun muutettiin yhteen. Kun nähtiin niin yleensä konkreettisesti tehtiin jotain. Käytiin leffassa, ulkona syömässä, lenkillä, kiipeilemässä, piknikillä, ostoksilla, museossa, veneilemässä yms.
Kun muutettiin yhteen, niin toista ei vain enää kiinnostanutkaan lähteä kotoota mihinkään ulos. Seitsemän päivää ja iltaa viikossa olisipitänyt vain tehdä ruokaa kotona ja katsella leffoja ja sarjoja. Hän oli kyllä siisti, ei siinä mitään. Olin aloitteellinen, ehdotin kaikkea, mutta hän ei innostunut. Lähdin siis yksin joitakin kertoja viikossa, joskus sain kavereita mukaan. Myöskään ulkomaille hän ei halunnut lähteä, ei oltu ennenkään käyty kuin Tallinnassa. Kävin sitten yksinäni Roomassa ja kavereiden kanssa Norjassa.
1,5 asuttiin yhdessä ja erottiin minun aloitteestani.
En jaksanut kököttää tai mennä aina vain yksin. Hän ei halunnut viettää kanssani aikaa kodin ulkopuolella kuin kauppareissuilla ja pakollisilla sukulais- ja kaveripippaloilla.
Mutta myöhemmin, löysin miehen, jonka kanssa halumme oikeasti kohtaavat. Muutimme yhteen vuoden yhdessäolon jälkeen ja olllaan nyt asuttu pari vuotta yhdessä. Tämä on oikeasti ihan erilaista kuin ensimmäinen avoliittoni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
väitätkö, että mies muuttui tuollaiseksi vasta yhteenmuutettuanne ?
Minun luonani siivosi kunnolla ja piti muutenkin itsestään huolta. Tehtiin myös enemmän asioita ja reissattiin jne. Nyt mies on jotenkin lamaantunut. Voi olla jopa masentunut, en tiedä
Ap
Ehkä sitäkin poikaystävääkin ahdistaa toisen jatkuva läsnäölo? Ei sitä ole pakko asua yhdessä vaikka seurustelisi. Toiset tykkäävät ja tarvitsevat enemmän sitä omaa tilaa ja aikaa.
Koita ottaa asia varovasti puheeksi. Vältä syyttämistä, jotta saisitte luotua asiasta hyvänhenkisen keskusteluyhteyden. Kysy mitä mieltä mies on yhdessäasumisesta jne. Ehkäpä asiat ovat sellaisia, jotka lopulta hyvällä keskustelulla ja toisen ymmärtämisellä saadaan raiteilleen? Tai sitten voi olla parempi asua erikseen. Erotakin tietenkin voi. Puhuminen on avain.
Joku syyhän tuohon miehen muutuneeseen käytökseenkin täytyy olla. Toivottavasti asia selviää. Tsemppiä :)
Niin se yleensä on.