Varattu ja ihastunut toiseen. Onko kokemusta? Mitä teit?

Olen ja olen, en mitään. Teen päätökset elämässäni järjellä, ihastuksia tulee ja menee. Tosin tiedän ihmisiä, jotka ovat lähteneet ihastuksensa perään ja perustaneet uusperheen, valitettavan harvalla menee hyvin.

On kokemusta ja erosin. Paska aviomies ja - liitto.

Olen ihastunut mieheni veljeen. Olen jo vanha konkari (no en ole, mutta monessa liemessä keitetty teini-ikäisestä asti, koska seurustelukuviot olleet läsnä 14-vuotiaasta asti joten osaan suhtautua tähän suhteellisen tyylikkäästi ainakin omasta mielestäni) ja olen päättänyt etten tee mitään. Sitä paitsi en ole varma pidänkö enemmän tilanteen luomasta jännityksestä vai siitä, että haluan olla ihastunut saavuttamattomasti, joten en senkään takia vie tilannetta eteenpäin. Välttelen myös tilanteita joissa on alkoholia ja miehen veli kaupanpäällisinä, se kuvio olisi tuhoontuomittu ja nolaisin vain itseni. Ilmeisesti miehen veli ajattelee samoin, koska on vältellyt suvun mökkireissuja ja kaikkia yhteisiä tapaamisia kuin ruttoa sen jälkeen kun humalassa tunnustin tykkääväni hänestä. Joka tapauksessa mitään ei tule tapahtumaan, lusin ensin avioliittoni läpi ja keskityn itseeni ja siihen että elämä on mahtavaa ilman draamaakin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ihastunut mieheni veljeen. Olen jo vanha konkari (no en ole, mutta monessa liemessä keitetty teini-ikäisestä asti, koska seurustelukuviot olleet läsnä 14-vuotiaasta asti joten osaan suhtautua tähän suhteellisen tyylikkäästi ainakin omasta mielestäni) ja olen päättänyt etten tee mitään. Sitä paitsi en ole varma pidänkö enemmän tilanteen luomasta jännityksestä vai siitä, että haluan olla ihastunut saavuttamattomasti, joten en senkään takia vie tilannetta eteenpäin. Välttelen myös tilanteita joissa on alkoholia ja miehen veli kaupanpäällisinä, se kuvio olisi tuhoontuomittu ja nolaisin vain itseni. Ilmeisesti miehen veli ajattelee samoin, koska on vältellyt suvun mökkireissuja ja kaikkia yhteisiä tapaamisia kuin ruttoa sen jälkeen kun humalassa tunnustin tykkääväni hänestä. Joka tapauksessa mitään ei tule tapahtumaan, lusin ensin avioliittoni läpi ja keskityn itseeni ja siihen että elämä on mahtavaa ilman draamaakin. 

Olisi tylsää ja nöyryyttävää olla miehesi.

Vierailija kirjoitti:

Olen ihastunut mieheni veljeen. Olen jo vanha konkari (no en ole, mutta monessa liemessä keitetty teini-ikäisestä asti, koska seurustelukuviot olleet läsnä 14-vuotiaasta asti joten osaan suhtautua tähän suhteellisen tyylikkäästi ainakin omasta mielestäni) ja olen päättänyt etten tee mitään. Sitä paitsi en ole varma pidänkö enemmän tilanteen luomasta jännityksestä vai siitä, että haluan olla ihastunut saavuttamattomasti, joten en senkään takia vie tilannetta eteenpäin. Välttelen myös tilanteita joissa on alkoholia ja miehen veli kaupanpäällisinä, se kuvio olisi tuhoontuomittu ja nolaisin vain itseni. Ilmeisesti miehen veli ajattelee samoin, koska on vältellyt suvun mökkireissuja ja kaikkia yhteisiä tapaamisia kuin ruttoa sen jälkeen kun humalassa tunnustin tykkääväni hänestä. Joka tapauksessa mitään ei tule tapahtumaan, lusin ensin avioliittoni läpi ja keskityn itseeni ja siihen että elämä on mahtavaa ilman draamaakin. 

Eikö toi että humalassa tunnustaa tykkäävänsä ole jo "jonkin tekemistä"? Siis kun sanoit ettet ole tehnyt mitään? Onhan sekin eräänlainen teko. 

Vaikea kysymys, kun ei tiedä taustoja. Onko nykyinen suhteesi millä tolalla?

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kysymys, kun ei tiedä taustoja. Onko nykyinen suhteesi millä tolalla?

Kyllä minä sanoisin että meillä on ihan hyvä avioliitto, rakkautta on edelleen enkä voi väittää että olisin onneton tai että meillä olisi jotain suuria ongelmia. Intohimoon ja sellaiseen voisi varmasti panostaa enemmän. Mutta ei minua siis kotona mitenkään kaltoin kohdella että sen takia haikailisin toisen perään.

Ihmetyttää lähinnä, kun aiemmin elämässä ajattelin aina että suhteen ulkopuolinen ihastus on aina "oire" jostain syvemmästä ongelmasta, mutta en kyllä keksi omalla kohdalla yhtään mikä ongelma se voisi olla. Keski-iän kriisi? ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kysymys, kun ei tiedä taustoja. Onko nykyinen suhteesi millä tolalla?

Kyllä minä sanoisin että meillä on ihan hyvä avioliitto, rakkautta on edelleen enkä voi väittää että olisin onneton tai että meillä olisi jotain suuria ongelmia. Intohimoon ja sellaiseen voisi varmasti panostaa enemmän. Mutta ei minua siis kotona mitenkään kaltoin kohdella että sen takia haikailisin toisen perään.

Ihmetyttää lähinnä, kun aiemmin elämässä ajattelin aina että suhteen ulkopuolinen ihastus on aina "oire" jostain syvemmästä ongelmasta, mutta en kyllä keksi omalla kohdalla yhtään mikä ongelma se voisi olla. Keski-iän kriisi? ap

Luulen, että se syy on nykyaika. Tänä päivänä ei tarvita mitään suurempaa syytä siihen, että omaan elämään haetaan kipinää ulkopuolelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ihastunut mieheni veljeen. Olen jo vanha konkari (no en ole, mutta monessa liemessä keitetty teini-ikäisestä asti, koska seurustelukuviot olleet läsnä 14-vuotiaasta asti joten osaan suhtautua tähän suhteellisen tyylikkäästi ainakin omasta mielestäni) ja olen päättänyt etten tee mitään. Sitä paitsi en ole varma pidänkö enemmän tilanteen luomasta jännityksestä vai siitä, että haluan olla ihastunut saavuttamattomasti, joten en senkään takia vie tilannetta eteenpäin. Välttelen myös tilanteita joissa on alkoholia ja miehen veli kaupanpäällisinä, se kuvio olisi tuhoontuomittu ja nolaisin vain itseni. Ilmeisesti miehen veli ajattelee samoin, koska on vältellyt suvun mökkireissuja ja kaikkia yhteisiä tapaamisia kuin ruttoa sen jälkeen kun humalassa tunnustin tykkääväni hänestä. Joka tapauksessa mitään ei tule tapahtumaan, lusin ensin avioliittoni läpi ja keskityn itseeni ja siihen että elämä on mahtavaa ilman draamaakin. 

Eikö toi että humalassa tunnustaa tykkäävänsä ole jo "jonkin tekemistä"? Siis kun sanoit ettet ole tehnyt mitään? Onhan sekin eräänlainen teko. 

Vauva.fi - ikuinen hiustenhalkomo, olikin jo ikävä tätä jankutusta. Kannattaisiko joskus ajatella, että kaikki puhe ei ole aina vonkaamista? Sanoin vain suoraan, että näin on käynyt, mutta saippuaoopperan välttämiseksi mitään ei tuu tapahtumaan. Saattaa olla myös, että sovimme tällä tavalla olevamme vain kavereita ja kumpikin tietää olla törmäämättä toisiinsa tai ainakin itse tiedän. On mun mielestä miljoonasti helpompaa ja tehty mikä tehty. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ihastunut mieheni veljeen. Olen jo vanha konkari (no en ole, mutta monessa liemessä keitetty teini-ikäisestä asti, koska seurustelukuviot olleet läsnä 14-vuotiaasta asti joten osaan suhtautua tähän suhteellisen tyylikkäästi ainakin omasta mielestäni) ja olen päättänyt etten tee mitään. Sitä paitsi en ole varma pidänkö enemmän tilanteen luomasta jännityksestä vai siitä, että haluan olla ihastunut saavuttamattomasti, joten en senkään takia vie tilannetta eteenpäin. Välttelen myös tilanteita joissa on alkoholia ja miehen veli kaupanpäällisinä, se kuvio olisi tuhoontuomittu ja nolaisin vain itseni. Ilmeisesti miehen veli ajattelee samoin, koska on vältellyt suvun mökkireissuja ja kaikkia yhteisiä tapaamisia kuin ruttoa sen jälkeen kun humalassa tunnustin tykkääväni hänestä. Joka tapauksessa mitään ei tule tapahtumaan, lusin ensin avioliittoni läpi ja keskityn itseeni ja siihen että elämä on mahtavaa ilman draamaakin. 

Olisi tylsää ja nöyryyttävää olla miehesi.

Ai nyt tämä kääntyi näin päin. Eikö aina sanota, että pitkissä suhteissa tunteita tulee ja menee, mutta merkitystä on sillä mitä tekee tai jättää tekemättä niiden vuoksi? Sitä paitsi et tiedä suhteestamme yhtään mitään. 

Olen ollut ihastunut toiseen avioliiton aikana. Pariinkin kertaan. Olen vain antanut tunteen olla ja nauttinut ihastumisen aiheuttamasta positiivisesta energiasta tekemättä sille mitään. En ainakaan ole antanut ihastukselleni viitteitä ihastumisestani tarkoituksella, jos onkin epäillyt niin siitä en tiedä.

Tunteet on tunteita, niille ei voi mitään. Sille voi, mitä tunteiden pohjalta tekee. Tiedän, että kumppanini on minulle täydellinen, joten mistään hinnasta en vaihtaisi.

Ihastuminen on tapahtunut yleensä niin, että aistin mukavan oloisesta miehestä kiinnostusta itseäni kohtaan, sellaisesta miehestä josta toisissa olosuhteissa voisin olla tosissani kiinnostunut.

Mieheni tietää näistä, olemme puhuneet asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Olen ihastunut mieheni veljeen. Olen jo vanha konkari (no en ole, mutta monessa liemessä keitetty teini-ikäisestä asti, koska seurustelukuviot olleet läsnä 14-vuotiaasta asti joten osaan suhtautua tähän suhteellisen tyylikkäästi ainakin omasta mielestäni) ja olen päättänyt etten tee mitään. Sitä paitsi en ole varma pidänkö enemmän tilanteen luomasta jännityksestä vai siitä, että haluan olla ihastunut saavuttamattomasti, joten en senkään takia vie tilannetta eteenpäin. Välttelen myös tilanteita joissa on alkoholia ja miehen veli kaupanpäällisinä, se kuvio olisi tuhoontuomittu ja nolaisin vain itseni. Ilmeisesti miehen veli ajattelee samoin, koska on vältellyt suvun mökkireissuja ja kaikkia yhteisiä tapaamisia kuin ruttoa sen jälkeen kun humalassa tunnustin tykkääväni hänestä. Joka tapauksessa mitään ei tule tapahtumaan, lusin ensin avioliittoni läpi ja keskityn itseeni ja siihen että elämä on mahtavaa ilman draamaakin. 

Alapeukuista päätellen aika kaksinaismoralistista porukkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ihastunut mieheni veljeen. Olen jo vanha konkari (no en ole, mutta monessa liemessä keitetty teini-ikäisestä asti, koska seurustelukuviot olleet läsnä 14-vuotiaasta asti joten osaan suhtautua tähän suhteellisen tyylikkäästi ainakin omasta mielestäni) ja olen päättänyt etten tee mitään. Sitä paitsi en ole varma pidänkö enemmän tilanteen luomasta jännityksestä vai siitä, että haluan olla ihastunut saavuttamattomasti, joten en senkään takia vie tilannetta eteenpäin. Välttelen myös tilanteita joissa on alkoholia ja miehen veli kaupanpäällisinä, se kuvio olisi tuhoontuomittu ja nolaisin vain itseni. Ilmeisesti miehen veli ajattelee samoin, koska on vältellyt suvun mökkireissuja ja kaikkia yhteisiä tapaamisia kuin ruttoa sen jälkeen kun humalassa tunnustin tykkääväni hänestä. Joka tapauksessa mitään ei tule tapahtumaan, lusin ensin avioliittoni läpi ja keskityn itseeni ja siihen että elämä on mahtavaa ilman draamaakin. 

Eikö toi että humalassa tunnustaa tykkäävänsä ole jo "jonkin tekemistä"? Siis kun sanoit ettet ole tehnyt mitään? Onhan sekin eräänlainen teko. 

Vauva.fi - ikuinen hiustenhalkomo, olikin jo ikävä tätä jankutusta. Kannattaisiko joskus ajatella, että kaikki puhe ei ole aina vonkaamista? Sanoin vain suoraan, että näin on käynyt, mutta saippuaoopperan välttämiseksi mitään ei tuu tapahtumaan. Saattaa olla myös, että sovimme tällä tavalla olevamme vain kavereita ja kumpikin tietää olla törmäämättä toisiinsa tai ainakin itse tiedän. On mun mielestä miljoonasti helpompaa ja tehty mikä tehty. 

Kun tunnutit humallassa tykkääväsi miehesi veljestä, niin mielestäsi sillä tavalla sovitte olevanne kavereita. Erikoista ajattelua. Ja sen jälkeen tuo veli on vältellyt sinua ja mielestäsi te molemmat nyt välttelette toisianne. Just.

Niin ja "yli" pääsin kun en nähnyt kyseistä henkilöä enää. Pois silmistä pois mielestä.

-11

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ihastunut mieheni veljeen. Olen jo vanha konkari (no en ole, mutta monessa liemessä keitetty teini-ikäisestä asti, koska seurustelukuviot olleet läsnä 14-vuotiaasta asti joten osaan suhtautua tähän suhteellisen tyylikkäästi ainakin omasta mielestäni) ja olen päättänyt etten tee mitään. Sitä paitsi en ole varma pidänkö enemmän tilanteen luomasta jännityksestä vai siitä, että haluan olla ihastunut saavuttamattomasti, joten en senkään takia vie tilannetta eteenpäin. Välttelen myös tilanteita joissa on alkoholia ja miehen veli kaupanpäällisinä, se kuvio olisi tuhoontuomittu ja nolaisin vain itseni. Ilmeisesti miehen veli ajattelee samoin, koska on vältellyt suvun mökkireissuja ja kaikkia yhteisiä tapaamisia kuin ruttoa sen jälkeen kun humalassa tunnustin tykkääväni hänestä. Joka tapauksessa mitään ei tule tapahtumaan, lusin ensin avioliittoni läpi ja keskityn itseeni ja siihen että elämä on mahtavaa ilman draamaakin. 

Olisi tylsää ja nöyryyttävää olla miehesi.

Ai nyt tämä kääntyi näin päin. Eikö aina sanota, että pitkissä suhteissa tunteita tulee ja menee, mutta merkitystä on sillä mitä tekee tai jättää tekemättä niiden vuoksi? Sitä paitsi et tiedä suhteestamme yhtään mitään. 

Tiedän kuitenkin sen, että mies haluaa olla naiselleen se ykkönen, että jaksaa panostaa suhteeseen. Jos oma velikin menee edellen, niin tilanne on kiusallinen, nöyryyttävä ja täysin kestämätön.

Mieti tarkkaan miksi olet ihastunut ja miksi lähtisit. Itse lähdin kun liitto oli ongelmissa, sain huomiota toiselta enkä edes koittanut ratkoa ongelmiamme. Se oli huono idea jota kadun välillä edelleen (vaikka siis oli ongelmia).

Kyllähän noita ihastumisia tulee ja menee. Jotkut kestävät pitempään kuin toiset. Eipä niille kannata mitään tehdä, antaa tunteiden elää omaa elämäänsä aikansa. Joskus tunteiden taustaaa pohtimalla voi oppia myös itsestään asioita.

Vierailija kirjoitti:

Niin ja "yli" pääsin kun en nähnyt kyseistä henkilöä enää. Pois silmistä pois mielestä.

-11

No voi kurjuus, minä en pääse tästä ihastuksestani "eroon" oikein muuten kuin vaihtamalla työpaikkaa. Ja niin pitkälle en ehkä ole kuitenkaan valmis menemään. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kysymys, kun ei tiedä taustoja. Onko nykyinen suhteesi millä tolalla?

Kyllä minä sanoisin että meillä on ihan hyvä avioliitto, rakkautta on edelleen enkä voi väittää että olisin onneton tai että meillä olisi jotain suuria ongelmia. Intohimoon ja sellaiseen voisi varmasti panostaa enemmän. Mutta ei minua siis kotona mitenkään kaltoin kohdella että sen takia haikailisin toisen perään.

Ihmetyttää lähinnä, kun aiemmin elämässä ajattelin aina että suhteen ulkopuolinen ihastus on aina "oire" jostain syvemmästä ongelmasta, mutta en kyllä keksi omalla kohdalla yhtään mikä ongelma se voisi olla. Keski-iän kriisi? ap

Luulen, että se syy on nykyaika. Tänä päivänä ei tarvita mitään suurempaa syytä siihen, että omaan elämään haetaan kipinää ulkopuolelta.

Tämä on niin väsynyt väite parisuhteiden ulkopuolisista suhteista. Ei tarvitse mennä sataakaan vuotta taakse päin historiaan, niin hovielämä ja yläluokka oli täynnä avioliiton ulkopuolisia romansseja. Viisikymmentä vuotta sitten perheenisät kahlitsivat vaimot koteihinsa ja tapailivat vieraita naisia. Ihan kautta aikain on petetty ja jätetty ja tapailtu muita, nykyaikana netti tekee siitä näkyvämmän ilmiön. 

Vierailija kirjoitti:

Mieti tarkkaan miksi olet ihastunut ja miksi lähtisit. Itse lähdin kun liitto oli ongelmissa, sain huomiota toiselta enkä edes koittanut ratkoa ongelmiamme. Se oli huono idea jota kadun välillä edelleen (vaikka siis oli ongelmia).

Tämä nimenomaan ihmetyttää itseänikin, kun olen aina ajatellut että ihastus on merkki jostain vakavammasta ongelmasta. Ja nyt kun yritän miettiä, niin ei tule mieleen kerrassaan mitään sellaista ongelmaa joka tähän olisi voinut johtaa. Vaikeita aikoja on kyllä pitkän liiton varrella ollut aina toisinaan, sellainen on elämää. Mutta en minä silloin ole keneenkään mennyt ihastumaan. Nyt sitten kun kaikki on omasta mielestäni ihan hyvin, niin tuleekin tällainen. ap