Helvetin uusioperhearki!
Miehelläni on teini-ikäinen lapsi edellisestä liitosta. Lapsi käy meillä säännöllisesti viikonloppuja viettämässä. Itselleni nämä viikonloput ovat suoraan sanottuna epämiellyttäviä!
Lapsi on luonteeltaan aika erikoinen, sulkeutunut eikä ota mitään kontaktia. Mieheni mielestä lapselta ei pidä vaatia yhtään mitään, ei sääntöjen noudattamista eikä mitään pienimpiäkään asioita voi pyytää tekemään. Esim. ei korjaa omia sotkujaan vaan asenne on välinpitämätön. Jos mieheni jotain joskus on pyytänyt tekemään, niin siitä alkaa vastaan sanominen. Ehdotin miehelleni, että lapsi voisi joskus itsekin siivota omaa huonettaan, niin mies ei tästä ajatuksesta syttynyt. Mieluummin sitten vaikka mies siivoaa lapsen puolesta kunhan ei tarvitse lasta käskeä mihinkään. Ilmoitin etten vastaisuudessa enää lapsen huonetta siivoa.
Mieheni ja lapsen suhde on ihan hiton outo; lähinnä viestisovelluksen kautta kommunikoivat. Jos lapsi tekee jotain väärää tai paheksuttavaa, niin mieheni vaikenee täysin eikä suostu lasta millään tavalla ojentamaan tai isällisesti puhuttamaan, eli lapsi saa käytännössä tehdä niin kuin haluaa. Lisäksi mieheni passaa ja palvelee jo aikuisuuden kynnyksellä olevaa lastaan, mikä on minusta ihan pöyristyttävää. Esim. annostelee ruuan valmiiksi lautaselle ja kattaa pöytään ettei lapsen tarvitse edes sitä tehdä, raivaa lapsen käyttämät astiat, juoksuttaa lapselle huoneeseen hänen pyytämiään asioita (mehua, sipsejä, muuta syömistä) ettei lapsen tarvitse osoittaa minkäänlaista omatoimisuutta.
Viime aikoina olen sitten huomannut, että lapsi käyttää minun henkilökohtaisia tavaroita, siis henkilökohtaiseen hygieniaan liittyviä tavaroita! Olen tästä ihan raivona! Lapselle ei ole ilmeisesti opetettu mitään hygieniaan liittyvää; käyttää surutta minun sheivausvälineitä, hammastahnaa, pesuaineita ym. Minähän en tietenkään voi lapselle mitään sanoa eikä sano miehenikään ettei vaan lapsi pahoita mieltään!! Kaikki omat henkilökohtaiset tavarat pitäisi laittaa lukkojen taakse. Lisäksi lasta pitää jatkuvasti muistuttaa, että kädet pitää pestä vessassa asioinnin jälkeen. Minua kuvottaa moinen epähygieeninen sottapytty. Haluan huomauttaa vielä, että lapsi on siis jo iso, eikä mikään 5-vuotias, ja lapselle on ostettu toki kaikki omat hygieniatuotteet, mutta silti käyttää muiden tavaroita.
Mitähän tässä pitäisi tehdä (muuta kuin erota miehestä, sekin on käynyt mielessä...)?
Kommentit (340)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä ole kasvatuksellista puutetta tai ongelmaa. Yksinkertaisesti - tyttären emotionaaliset ja biologiset juuret tunteineen ovat syvällä ja katkeamattomasti alkuperäisvanhemmissaan. Ap ei voi koskaan saavuttaa samaa asemaa hänen mielessään.
Tähän en ole pyrkinytkään, lapsella on jo yksi äiti enkä yritä mikään äiti hänelle ollakaan. Kyse on nyt vain säännöistä ja käyttäytymisestä.
Ap
Oletko sanonut miehelle, että et kykene elämään näin? Mikä on miehen vastaus?
Ap - vastaatko ylläolevaan! Vastaukseni riippuu tuosta.
Olen jo kertonutkin että asioista on puhuttu miehen kanssa paljon, ennen yhteen muuttoa ja sen jälkeen. Meillä oli ennen yhteen muuttoa yhteiset tavoitteet ja samanlaiset mielipiteet säännöistä yms. mutta nyt niistä pitää miehelle jatkuvasti muistutella.
Ap
Mutta mitä mies vastaa, kun sanot, ettei toimita niin kuin sovittiin? Onko hän välipitämätön, suuttuuko sinulle, käskee olla hiljaa, vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Onko niin, että lapsi ei ole kotonaan silloin, kun on toisen vanhemman luona? On ei-toivottu yökyläilijä. Tämä on oksettava ketju. UusPERHE tosiaan.
Ohis
Minun lapseni olivat eron jälkeen vuoroviikkolapsia.
Silti, kun vuoroviikon purkivat niin sanoivat, ettei isän koti tuntunut kodilta. Minun luonani oli oikea koti.
Isä on isänä maailman paras, tekee ja touhuilee. Ehkä lapsella voi vain olla yksi ”koti”?
Vierailija kirjoitti:
Koeta kestää, eipä tuo enää kauan teillä norkoile.
Muuttavat opiskelemaan kauas(toivottavasti), aikuistuvat tai jotain.
Ehdota että isä ja lapsensa lähtisivät kahden vaikka päiväksi Tukholmaan,
seuraavalla kerralla (jonkun) mökille/mummolaan. Saisit olla alone🥰
Kuvitteletko etteivät lapset käy kotonaan 18 v. täytettyään?
Vierailija kirjoitti:
Tästä syystä minä vietän suurinman osan niistä viikonlopuista toisaalla kun miehen lapsi on meillä.
Ja vaihdan shampoot yms kaikista halvimpaan ja pidän omat tavarat piilossa.
Kyllä pitää olla noloa meininkiä.
Miettikää kaksi kertaa eronneet ukot muutatteko yhteen suuren rakkautenne kanssa.
Ainakaan sellaisen joka ei pidä lastanne minään.
Ap, miksi puhut asiasta miehen kanssa? Miksi et puhu sinun ja lapsen välisistä erimielisyyksistä lapsen kanssa?
Ihmetyttää kyllä usein aikuisten ihmisten kehittymättömyys...
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi puhut asiasta miehen kanssa? Miksi et puhu sinun ja lapsen välisistä erimielisyyksistä lapsen kanssa?
Ihmetyttää kyllä usein aikuisten ihmisten kehittymättömyys...
Et ilmeisesti itse ole uusperheellinen?
Uusperheessä käskyjen ja sääntöjen pitää tulla vanhemmalta, ei äitipuolelta. Kun isä asettaisi rajat, ei äitipuolella ole erimielisyyksiä lapsen kanssa.
Tietty, kun uusperhe on muotoutunut, voi äitipuoli hoitaa asiat ilman isän välitystä. Tutkimusten mukaan uusperheen muovautuminen kestää 4-6 vuotta.
Onko täällä siis oikeesti äitejä, jotka puolustavat avuttomaksi kasvattamista? Puolustavat vapaata kasvatusta, lapsille ei tarvitse opettaa oma-aloitteellisuutta?
Siivoavatko äidit teini-ikäisen tyttärensä huoneen mukisematta? Ja se on heidän mielestään OK?
Annostelevat ruoan lautaselle ja passaavat muutenkin?
Antavat teinin käyttää rajattomasti omia meikkejä, voiteita ja hygienituotteitaan (kalliitakin) vaikka teinillä on omansa?
Eivät hermostu jos oma, kallis naamarasva tai hiustuote käytetty yllättäen loppuun, kun tarvitsisi itse?
Jos on töihin lähtö ja hiukset pitäisi laittaa ja ei ole muotoilutuotetta jolla oma tukka asettuu?
Ihmeellistä! Ette hermostu teinille mistään?
Olette te äidit kyllä täydellisiä!
Ja uusperheen äitipuolet epätäydellisiä. 😁
Kumma juttu miksi mies vaihtoi noin täydellisen ihmisen noin epätäydelliseen. 😮

😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko niin, että lapsi ei ole kotonaan silloin, kun on toisen vanhemman luona? On ei-toivottu yökyläilijä. Tämä on oksettava ketju. UusPERHE tosiaan.
OhisMinun lapseni olivat eron jälkeen vuoroviikkolapsia.
Silti, kun vuoroviikon purkivat niin sanoivat, ettei isän koti tuntunut kodilta. Minun luonani oli oikea koti.
Isä on isänä maailman paras, tekee ja touhuilee. Ehkä lapsella voi vain olla yksi ”koti”?
Ok, näin se saattaa olla. Oliko äitipuolta kuvioissa mukana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi puhut asiasta miehen kanssa? Miksi et puhu sinun ja lapsen välisistä erimielisyyksistä lapsen kanssa?
Ihmetyttää kyllä usein aikuisten ihmisten kehittymättömyys...
Et ilmeisesti itse ole uusperheellinen?
Uusperheessä käskyjen ja sääntöjen pitää tulla vanhemmalta, ei äitipuolelta. Kun isä asettaisi rajat, ei äitipuolella ole erimielisyyksiä lapsen kanssa.
Tietty, kun uusperhe on muotoutunut, voi äitipuoli hoitaa asiat ilman isän välitystä. Tutkimusten mukaan uusperheen muovautuminen kestää 4-6 vuotta.
En olekaan uusperheellinen, ja uskon vahvasti että osasyy siihen on se, että osaan kommunikoida rakentavasti läheisteni kanssa.
Oletko oikeasti sitä mieltä, että samassa taloudessa asuva aikuinen, vaikkei olekaan vanhempi, ei voi asettaa lapselle rajoja edes oman omaisuutensa suhteen?

On, ihan ok tyyppi, lapsilla ei pahaa sanottavaa. Oletan, että fiilis johtuu siitä, että minä olin lasten kanssa kotona, kun he olivat pieniä. Minä olin se kodinhengetär ja tein kodin kodiksi. Kotihan on fiilisjuttu.

Ihmetyttää ihmisten tietämättömyys uusperheestä. Sen dynamiikka on ihan eri kuin ydinperheessä.
Suoraan lapsen kanssa puhuminen ja neuvominen toimii ainoastaan silloin kun äitipuolella on miehensä täysi tuki ja samanlaiset kasvatusperiaatteet.
Jos mies potee syyllisyyttä ja hyvittelee lasta sallimalla miltei kaiken ja pelkää sanoa mitään lapselle äitipuoli on hampaaton.
Jo tuossa aloittajan tilanteessa alkaisi neuvoa ja muuttaa käytäntöjä mies ilmeisesti suuttuisi. Oli asia sitten kuinka hyvä ja oikea tahansa. Sillä ei ole mitään vaikutusta ja merkitystä miehelle.
Äitipuoli olisi se paha ihminen ja pahimmassa (todennäköisessä) tapauksessa isä menisi lapsen puolelle kumppaniaan vastaan.
Vetäisi äitipuolelta maton alta ja veisi lopunkin auktoriteetin.
Äitipuolen järjellä ja järkevällä perusteilla ei olisi mieheen mitään vaikutusta, paitsi suuttumusta äitipuolen kohtaan.
Niin kauan kun mies on sokea (tai haluaa olla).
Äitipuoli sahaa omaa oksaansa vaikka toimisi " aikuisen ihmisen kehittyneellä tavalla". Jos ja kun ei mies itse halua ymmärtää toimintaansa teinin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko niin, että lapsi ei ole kotonaan silloin, kun on toisen vanhemman luona? On ei-toivottu yökyläilijä. Tämä on oksettava ketju. UusPERHE tosiaan.
OhisMinun lapseni olivat eron jälkeen vuoroviikkolapsia.
Silti, kun vuoroviikon purkivat niin sanoivat, ettei isän koti tuntunut kodilta. Minun luonani oli oikea koti.
Isä on isänä maailman paras, tekee ja touhuilee. Ehkä lapsella voi vain olla yksi ”koti”?
Ok, näin se saattaa olla. Oliko äitipuolta kuvioissa mukana?
On, ihan ok tyyppi, lapsilla ei pahaa sanottavaa. Oletan, että fiilis johtuu siitä, että minä olin lasten kanssa kotona, kun he olivat pieniä. Minä olin se kodinhengetär ja tein kodin kodiksi. Kotihan on fiilisjuttu.
Niinpä, nainenhan sen kodin hengetär on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi puhut asiasta miehen kanssa? Miksi et puhu sinun ja lapsen välisistä erimielisyyksistä lapsen kanssa?
Ihmetyttää kyllä usein aikuisten ihmisten kehittymättömyys...
Et ilmeisesti itse ole uusperheellinen?
Uusperheessä käskyjen ja sääntöjen pitää tulla vanhemmalta, ei äitipuolelta. Kun isä asettaisi rajat, ei äitipuolella ole erimielisyyksiä lapsen kanssa.
Tietty, kun uusperhe on muotoutunut, voi äitipuoli hoitaa asiat ilman isän välitystä. Tutkimusten mukaan uusperheen muovautuminen kestää 4-6 vuotta.
En olekaan uusperheellinen, ja uskon vahvasti että osasyy siihen on se, että osaan kommunikoida rakentavasti läheisteni kanssa.
Oletko oikeasti sitä mieltä, että samassa taloudessa asuva aikuinen, vaikkei olekaan vanhempi, ei voi asettaa lapselle rajoja edes oman omaisuutensa suhteen?
Toki saa määrätä oman kodin asioita. Mutta lapselle päin määräys ei saa olla äitipuolen määräys, vaan ensisijassa isän määräys, tai vähintään molempien yhteinen määräys. Ja kun isä aktiivisesti tukee määräystä, voi äitipuoli jatkossa puuttua.
Siis uskon, että näin kannattaa toimia, jos haluaa uusperheen toimivaksi. Meillä ainakin on tämän vuoksi toiminut, eikä meillä ole uusperheongelmia.
Pitää kuitenkin muistaa, että lapset ovat erilaisia. Jos lapsi on tottunut kovaan kuriin vaikka isovanhempiensa yms muiden hoitajiensa luona, niin hän myös helpommin ottaa vastaa määräyksiä vierailta. Jos ei ole, niin sitten kaikki osapuolet pääsevät vähemmällä, kun isä kasvattaa lapsensa. Lapsi suuttuu korkeintaan isälle.
No mitäs läksit?? Otit yhden lapsen isän, nauti nyt tilauksestasi.
Toki ymmärrän, että tuollainen pentu osaa olla ärsyttävä. Mutta itse en kyllä olisi ottanut yhdenkään lapsen isää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko niin, että lapsi ei ole kotonaan silloin, kun on toisen vanhemman luona? On ei-toivottu yökyläilijä. Tämä on oksettava ketju. UusPERHE tosiaan.
OhisMinun lapseni olivat eron jälkeen vuoroviikkolapsia.
Silti, kun vuoroviikon purkivat niin sanoivat, ettei isän koti tuntunut kodilta. Minun luonani oli oikea koti.
Isä on isänä maailman paras, tekee ja touhuilee. Ehkä lapsella voi vain olla yksi ”koti”?
Ok, näin se saattaa olla. Oliko äitipuolta kuvioissa mukana?
On, ihan ok tyyppi, lapsilla ei pahaa sanottavaa. Oletan, että fiilis johtuu siitä, että minä olin lasten kanssa kotona, kun he olivat pieniä. Minä olin se kodinhengetär ja tein kodin kodiksi. Kotihan on fiilisjuttu.
Niinpä, nainenhan sen kodin hengetär on.
Todennäköisesti kodinhengetär on se, joka siellä kotona eniten on läsnä. Meillä se olin minä.
Ylläoleva
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi puhut asiasta miehen kanssa? Miksi et puhu sinun ja lapsen välisistä erimielisyyksistä lapsen kanssa?
Ihmetyttää kyllä usein aikuisten ihmisten kehittymättömyys...
Et ilmeisesti itse ole uusperheellinen?
Uusperheessä käskyjen ja sääntöjen pitää tulla vanhemmalta, ei äitipuolelta. Kun isä asettaisi rajat, ei äitipuolella ole erimielisyyksiä lapsen kanssa.
Tietty, kun uusperhe on muotoutunut, voi äitipuoli hoitaa asiat ilman isän välitystä. Tutkimusten mukaan uusperheen muovautuminen kestää 4-6 vuotta.
Eri perheissä voi olla ihan erilainen käsitys rajoista... kumman rajat otetaan?

Eiköhän se kannata keskustella läpi ennen yhteenmuuttamista. Ap kertoi, että he keskustelivat, mutta mies ei pidä kiinni sovitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi puhut asiasta miehen kanssa? Miksi et puhu sinun ja lapsen välisistä erimielisyyksistä lapsen kanssa?
Ihmetyttää kyllä usein aikuisten ihmisten kehittymättömyys...
Et ilmeisesti itse ole uusperheellinen?
Uusperheessä käskyjen ja sääntöjen pitää tulla vanhemmalta, ei äitipuolelta. Kun isä asettaisi rajat, ei äitipuolella ole erimielisyyksiä lapsen kanssa.
Tietty, kun uusperhe on muotoutunut, voi äitipuoli hoitaa asiat ilman isän välitystä. Tutkimusten mukaan uusperheen muovautuminen kestää 4-6 vuotta.
En olekaan uusperheellinen, ja uskon vahvasti että osasyy siihen on se, että osaan kommunikoida rakentavasti läheisteni kanssa.
Oletko oikeasti sitä mieltä, että samassa taloudessa asuva aikuinen, vaikkei olekaan vanhempi, ei voi asettaa lapselle rajoja edes oman omaisuutensa suhteen?
Toki saa määrätä oman kodin asioita. Mutta lapselle päin määräys ei saa olla äitipuolen määräys, vaan ensisijassa isän määräys, tai vähintään molempien yhteinen määräys. Ja kun isä aktiivisesti tukee määräystä, voi äitipuoli jatkossa puuttua.
Siis uskon, että näin kannattaa toimia, jos haluaa uusperheen toimivaksi. Meillä ainakin on tämän vuoksi toiminut, eikä meillä ole uusperheongelmia.
Pitää kuitenkin muistaa, että lapset ovat erilaisia. Jos lapsi on tottunut kovaan kuriin vaikka isovanhempiensa yms muiden hoitajiensa luona, niin hän myös helpommin ottaa vastaa määräyksiä vierailta. Jos ei ole, niin sitten kaikki osapuolet pääsevät vähemmällä, kun isä kasvattaa lapsensa. Lapsi suuttuu korkeintaan isälle.
Myönnän että minua naurattaa, niin absurdeiksi koen vastauksenne. Ap kertoo, että lapsi käyttää hänen hygieniatuotteitaan, mutta ei voi puhua asiasta lapsen kanssa, vaan kommunikoinnin täytyy tapahtua miehen kautta. Tuohan on aivan järjetöntä. Miten tuollaisella toiminnalla koskaan voisi saada aikaan minkäänlaisia suhteita äitipuolen ja lapsen välille, saati minkäänlaista läheisyyttä?
Jokaisen ihmisen tulee osata itse asettaa rajansa kaikkien muiden ihmisten suhteen. Kun sen tajuaa, moni asia muuttuu taikaiskusta aika yksinkertaiseksi.
Mitä te vouhkaatte siitä, että lapsella ei olisi omia hygieniavälineitä? Ap on moneen kertaan sanonut, että hänellä on. Hänellä on myös niihin oma hylly ja oma pyyhe. Silti hän käyttää muiden, pyyhettä myöten.