Anopin vihjailut painosta tuntuvat pahalta

Vierailija kirjoitti:

No, jos anoppi ei hallitse puheitaan tuon paremmin nytkään, niin miten luulet käyvän, kun tarjoilet hänelle syömishäiriösi ja mahdolliset muut vaikeutesi ihmeteltäväksi?

Mahdolliset muut vaikeutesi?

Vierailija kirjoitti:

No, jos anoppi ei hallitse puheitaan tuon paremmin nytkään, niin miten luulet käyvän, kun tarjoilet hänelle syömishäiriösi ja mahdolliset muut vaikeutesi ihmeteltäväksi?

Eihän syömishäiriöstä tarvitse puhua. Pyydät vain, ettei hän puhu aiheesta ja sillä siisti.

Varmasti voisit kertoa anopille, että sinulla on ollut syömishäiriö, ja että olet edelleenkin vähän herkillä painosi suhteen. Viisaampi ihminen ymmärtää lopettaa kokovertailun tuossa tilanteessa. Et todellakaan ole mikään isokokoinen, päinvastoin.

Joopa joo. Kuka idiootti lähtee pohjoseen ilman toppavaatteita tähän aikaan vuodesta? Mutta onhan se anoppi ilkeä pygmi, senhän sä halusit kuulla.

Sano, että sinulla on aina ollut rahaa ruokaan, joten ei tartte nälissään kärsiä. Kirppuja olette molemmat. 

Eihän tuo vielä mitään. Mua anoppi potkaisi, kun istuin lattialla ja sanoi, että voi mahoton, oot kohta ihan ku siskos. Siskoni oli tuolloin reilusti ylipainoinen. Olin vasta synnyttänyt ja kiloja tietenkin oli vielä. Silti olin 40 kiloa kevyempi kuin sisareni.

Pahoitin todella mieleni, mutta yritin olla näyttämättä. Vieläkään en ole 37 vuoden jälkeen unohtanut.

Miten tiedät anoppisi painon kilolleen??

Vierailija kirjoitti:

Ota mukaan tarpeeksi lämpimiä omia vaatteita, niin ei tarvitse anopilta lainata eikä ylipäätään ottaa kummankaan kokoa puheeksi.

Vaatteiden lainaaminen oikeuttaa kiusaamisen?

Minulla on myös anoppi, jolle painoni on ongelma. Jos minulla on esim. kesällä lyhyt hame päällä, tuijottaa hän huomattavan paljon reisiäni ja ilme ei jätä arvailujen varaa. Kyllä, minulla on selluliittia. Mutta ei niitä reisiäni tai mahaani kukaan muu samalla tavoin tuijota. Huomaan tätä tuijottelua usein ja se ahdistaa. Hän myös tarkkailee ja kommentoi syömistäni. Syön todella terveellisesti, mutta kommentit liittyvät enemmän siihen, kuinka usein syön. Hän ihan päivittelee sitä jos syön jonkun omenan tai appelsiinin, että kuinka hän itse ei ole koko päivänä syönyt mitään ja ei kai sinun nyt tarvitse taas syödä kun aamullahan syötiin puuro, ja kello on vasta neljä iltapäivällä. Olen lihonut mieheni tavattuani 10 kiloa varmaankin iän ja kroonisen sairauden vuoksi. Olen silti kokoa 40, eli en nyt mikään kamalan iso. Tunnen nahoissani jatkuvasti, että en ole tarpeeksi hoikka hänen pojalleen. Muulle maailmalle kelpaan ihan hyvin, miksi en siis hänelle. Olenkin alkanut välttelemään koko ihmistä, sillä hän on myös puhunut minulle ilkeään sävyyn kun kukaan ei ole ollut todistamassa tilannetta. Kaiken kaikkiaan ole todella pettynyt ja surullinen, sillä kuvittelin aikoinaan, että meille tulisi läheinen suhde. Itse sitä yritin rakentaa kunnes tuli lopulta raja vastaan. Hän ei vain pidä minusta ja sen asian olen joutunut hyväksymään.

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuo vielä mitään. Mua anoppi potkaisi, kun istuin lattialla ja sanoi, että voi mahoton, oot kohta ihan ku siskos. Siskoni oli tuolloin reilusti ylipainoinen. Olin vasta synnyttänyt ja kiloja tietenkin oli vielä. Silti olin 40 kiloa kevyempi kuin sisareni.

Pahoitin todella mieleni, mutta yritin olla näyttämättä. Vieläkään en ole 37 vuoden jälkeen unohtanut.

Ajattelepa, jos olisit silloin saanut sanotuksi: ”kylläpä tuo tuntui pahalta!”

Minulla on ollut viime aikoina tapana lahjoittaa liian isoksi käyneitä vaatteita siskolleni. Kalliita merkkivaatteita, joita ei ole tullut enää pidettyä kun painoni on pudonnut jo jonkin aikaa ja vaatekoko muuttunut 40:stä ensin 38:aan ja nyt 36:een.

Luulin että tämä olisi hänestä mukavaa, mutta nyt viimeksi hän sai sanottua, että tuntuu kurjalta kuulla että ”tämä on mulle ihan liian iso joten toin sen sinulle jos haluaisit sen”. En ollut tullut ollenkaan ajatelleeksi, että tosiaan alleviivasin samalla tahtomattani kokoeroamme, joka ei näköjään olekaan siskolleni mikään läpihuutojuttu.

On totta että minä olen laihtunut selvästi ja siskoni ei. Pyysin kyllä häneltä anteeksi ja selitin, ettei tämä ole ollut mitään ilkeilyä puoleltani - sisko on rakas ja antaisin hänelle vaikka paidan päältäni ja viimeiset rahat tililtäni. Luulin ihan aidosti hänen ilahtuvan kun saa ilmaiseksi lähes pitämättömiä kalliita takkeja, jakkupukuja, ulkoiluvaatteita jne.

Kyllä me sopuun päästiin mutta taidan silti vaivihkaa viedä seuraavat kierrätettävät vaatteet UFFille.

Käske sitä ANO-anoppiasi syömään enemmän niin voi itse käyttää rättejään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut viime aikoina tapana lahjoittaa liian isoksi käyneitä vaatteita siskolleni. Kalliita merkkivaatteita, joita ei ole tullut enää pidettyä kun painoni on pudonnut jo jonkin aikaa ja vaatekoko muuttunut 40:stä ensin 38:aan ja nyt 36:een.

Luulin että tämä olisi hänestä mukavaa, mutta nyt viimeksi hän sai sanottua, että tuntuu kurjalta kuulla että ”tämä on mulle ihan liian iso joten toin sen sinulle jos haluaisit sen”. En ollut tullut ollenkaan ajatelleeksi, että tosiaan alleviivasin samalla tahtomattani kokoeroamme, joka ei näköjään olekaan siskolleni mikään läpihuutojuttu.

On totta että minä olen laihtunut selvästi ja siskoni ei. Pyysin kyllä häneltä anteeksi ja selitin, ettei tämä ole ollut mitään ilkeilyä puoleltani - sisko on rakas ja antaisin hänelle vaikka paidan päältäni ja viimeiset rahat tililtäni. Luulin ihan aidosti hänen ilahtuvan kun saa ilmaiseksi lähes pitämättömiä kalliita takkeja, jakkupukuja, ulkoiluvaatteita jne.

Kyllä me sopuun päästiin mutta taidan silti vaivihkaa viedä seuraavat kierrätettävät vaatteet UFFille.

Olen tämän kirjoittaja ja tarkoitus oli lisätä: joskus sitä on vähän törppö vaikka aidosti pitää toisesta eikä tarkoita loukata. Voisit ihan hyvin sanoa anopille vaikka leikin varjolla mutta napakasti, että ”me ollaan kuule sun kanssa ihan eri kokoisia joten älä turhaan kaivele mulle niitä vaatteita!” Ja jos muissa yhteydessä yrittää mainita painosta jotakin, voit vaihtaa aihetta tai sanoa ettet halua että asiasta puhutaan enää.

Tosiaan, miten voit tietää anopin painon, ja toisaalta, miten lyhyt voi ihminen olla, että painaa tuon verran ja on vielä terve? 150-senttisenäkin olisi sairaalloisen alipainoinen. Eli jos tämä olisi totta, anoppi on sairas ja tarvitsee apua.

up

Miksi ihmisillä ei ole enää käytöstapoja! Ei painosta puhuta toiselle naiselle, se on henkilökohtainen asia eikä kuulu muille. Ja ei, en ole itse ylipainoinen. Jokainen saa olla kuin on.

Tuollaisille ihmisille kuin anoppisi pitää tehdä selkeät rajat. Sanot napakasti että kyllä, olen eri kokoinen mutta en pidä siitä että painoa arvostellaan, se on minulle arka aihe. Enempää ei tarvitse sanoa.

Tee rajat. Älä anna lähellä yli.