Lue keskustelun säännöt.
En pysty asettamaan vauvan tarpeita omien tarpeitteni edelle
10.04.2019 |
Ärsyynnyn vauvan vaatimasta huomiosta ja tiedän olevani itsekäs. Kuinka ajatusmallia pystyy muuttamaan?
Kommentit (50)
Ap millainen tausta itselläsi on? Äidit jotka ei ole saaneet itse tarvitsemaansa huomiota (kiintymyssuhde) vauvoina eivät osaa luoda suhdetta omaan vauvaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae ajoissa apua! Avun pyytäminen ei ole heikkoutta vaan vahvuutta.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla mitään hoivaviettiä vauvaasi kohtaan? Tarkoitan, onko kyse siitä että sinulle tulee tarve poistaa vauvan paha olo mutta et vain jaksa, vai eikö sinulla herää lainkaan suojelunhalu? Saatko koskaan iloa vauvan kanssa seurustelusta, kun hän hymyilee sinulle tms.?
Ei ole hoivaviettiä ikinä ollutkaan, enkä saa iloa sen kanssa seurustelusta. En oikeastaan muutenkaan ole oikein tykkännyt ihmisten hymyilemisestä, en tiedä miksi. Se vauvan spontaani hymyileminen alkaa vain ärsyttää enemmän. Mies on isommasta perheestä ja paljon luonnollisempi lapsen kanssa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap millainen tausta itselläsi on? Äidit jotka ei ole saaneet itse tarvitsemaansa huomiota (kiintymyssuhde) vauvoina eivät osaa luoda suhdetta omaan vauvaansa.
Ei pidä paikkaansa kaikkien kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Ei se lapsi ole ikuisuuksia pieni ja riippuvainen. Kun panostat lapsesi tarpeisiin nyt, hänestä tulee itsenäinen. Jos taas jätät niihin vastaamatta, lapsi on tulevaisuudessakin jatkuvasti riippuvainen.
Hae nyt apua ja tukea siihen vanhemmuuteen. Tämä on nyt se tilanne, jossa pitää kasvaa aikuiseksi. Kun vauva on isompi lapsi, sinullakin on enemmän omaa aikaa. Nyt teet sillä vähällä omalla ajallasi sen, mitä pystyt. Se vauva on nyt se taideteoksesi, keskity sen tekemiseen, että siitä tulisi mahdollisimman hyvä.
En pysty ajattelemaan sitä taideteoksena, koska en ole pystynyt vaikuttamaan siihen mitenkään. Ja sitten pitäisi tehdä siitä hyvä jollakin "rakkaudella". Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnekylmä äiti tai isä on pahinta mitä vauvalle voi sattua. Voisiko sinulla olla synnytyksen jälkeinen masennus?
Hae apua neuvolasta ja keskustele miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Isä on läsnä, mutta minä tahtoisin ottaa ja lähteä, opiskella vielä lisää ja alkaa toteuttaa lapsuuden unelmaa eli tekemään taidetta, mutta vauva tuntuu koko ajan olevan kaipaamassa huomiota ja se ärsyttää. En oikein raskauden aikana ajatellut, että jee meille tulee vauva. Mies sen sijaan oli ihan kikseissä ja minä olin, että ok. En ole ikinä ollut innostunut lapsista. Ap
Vaikutat nuorelta ja näköalattomalta. Sillä eihän vauva ole noiden unelmien este. Alussa tietysti sinulla on vähemmän aikaa itsellesi, ja ylipäätänsä lapsiarki edellyttää priorisointia ja kurinalaisuutta. Monella, jolla ei ole yhtään aikaa harrastaa (vaikka osallistuva puoliso on kuvioissa) kyse on siitä, että palstailu tai sohvalla makoilu kiinnostaa enemmän silloin, kun on aikaa hengähtää. Toisaalta se on ymmärrettävää, jos on väsynyt. Mutta jos vaikkapa tuo taiteen tekeminen on oikeasti unelmasi ja tekee sinut onnelliseksi, niin pyydä miestäsi vahtimaan vauvaa parina päivänä viikossa parin tunnin ajan ja tee silloin sitä taidetta. Kun lapsi kasvaa, isä voi ottaa pidempiäkin aikoja vastuuta lapsesta (ja sinä toki vastavuoroisesti mahdollistat isän harrastukset ja oman ajan). Kun lapsi kasvaa vielä vähän lisää, voit ottaa hänet mukaan tekemään taidetta (hän voi tehdä rinnallasi omia juttujaan) ja aloittaa ne opinnot, joista haaveilet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isä on läsnä, mutta minä tahtoisin ottaa ja lähteä, opiskella vielä lisää ja alkaa toteuttaa lapsuuden unelmaa eli tekemään taidetta, mutta vauva tuntuu koko ajan olevan kaipaamassa huomiota ja se ärsyttää. En oikein raskauden aikana ajatellut, että jee meille tulee vauva. Mies sen sijaan oli ihan kikseissä ja minä olin, että ok. En ole ikinä ollut innostunut lapsista. Ap
Ihan niin kuin yhdelläkään opiskelijalla/taiteilijalla ei olisi lapsia ja useilla monin kappalein. Lapsi päivähoitoon ja opiskelemaan ja tekemään sitä "taidettasi" niin maan p-rke-leesti.
Vaika kuvitella, että noin kypsymätön ja ilmeisen tyhmä ihminen mitään kunnollista saisi aikaiseksi, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Vierailija kirjoitti:
Ap millainen tausta itselläsi on? Äidit jotka ei ole saaneet itse tarvitsemaansa huomiota (kiintymyssuhde) vauvoina eivät osaa luoda suhdetta omaan vauvaansa.
Mulla oli kiintymyssuhde, mutta ei äitiin, eikä äiti minua lapsena paljoa hoitanut. Äidillä on turbulentti temperamentti ja äärimmäisen lyhyt sytytyslanka ja suhtaudun häneen enemmän sisaruksena. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun täytyy vaan hyväksyä olosuhteet sellaosina kuin ne nyt ovat eli että lapsen tarpeet ovat ensisijaiset ja sitten jos aikaa ja voimia jää niin ne voi käyttää itseensä, ei siinä muu auta kuin sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen. Voit tehdä muutoksia joilla saat enemmän aikaa ja voimia itsellesi esim lähtemällä opiskelemaan ja isä jää kotiin hoitamaan lasta ja kotona ollessa sovitte että isä ensisijaisesti vastaa lapsen tarpeisiin ja sinä rajallisemmin, valitset vaikka yhden tai kaksi asiaa päivässä jotka teet vauvan kanssa esim luet yhden kirjan ja kylvetät ja isä hoitaa muun. Sitten järjestätte lastenhoidon silloin tällöin niin että saatte myös kahden keskistä aikaa miehen kanssa. Voisit hyötyä myös neuvolan perhetyöntekijän tai neuvolapsykologin kanssa keskustelusta, ajan saat pyytämällä neuvolan terveydenhoitajalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se lapsi ole ikuisuuksia pieni ja riippuvainen. Kun panostat lapsesi tarpeisiin nyt, hänestä tulee itsenäinen. Jos taas jätät niihin vastaamatta, lapsi on tulevaisuudessakin jatkuvasti riippuvainen.
Hae nyt apua ja tukea siihen vanhemmuuteen. Tämä on nyt se tilanne, jossa pitää kasvaa aikuiseksi. Kun vauva on isompi lapsi, sinullakin on enemmän omaa aikaa. Nyt teet sillä vähällä omalla ajallasi sen, mitä pystyt. Se vauva on nyt se taideteoksesi, keskity sen tekemiseen, että siitä tulisi mahdollisimman hyvä.
En pysty ajattelemaan sitä taideteoksena, koska en ole pystynyt vaikuttamaan siihen mitenkään. Ja sitten pitäisi tehdä siitä hyvä jollakin "rakkaudella". Ap
Pösilö, tuo kirjoittaja vertasi vauvan syntymän ja täysi-ikäisyyden välistä aikaa taiteen tekemiseen, eikä sitä millaiset geenit penska on saanut (toki jo kohdussa voit elintavoillasi vaikuttaa vauvaan). Meinaatko, ettet parhaillaan pysty vaikuttamaan siihen, minkälainen lapsesta tulee? Lapsen naamaako vain ajattelet tässä yhteydessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, minullakin oli samoja fiiliksiä. Olisin halunnut kääntää aikaa taaksepäin siihen, kun innostin miestä hankkimaan vauvaa. Silloin olin asiasta varma, mutta sitten, kun vauva huusi yöt ja päivät eikä koskaan ollut tyytyväinen, mieleni muuttui. Isäkin vain sysi lasta minulle, koska hänen mielestään äiti tietää,mikä pientä vaivaa. Vtti ja itketti. Tuntui, ettei koskaan saa nukkua ja elämä meni nyt pilalle. Isovanhemmat olivat työelämässä eikä heistä ollut mitään apua, varsinkin kun vauva suostui syömään vain rintaa.
Kirjoitin tuosta epätoivostani tällekin palstalle, mutta vastaukset oli samoja mitäs läksit/olisit miettinyt silloin kun panitte alulle/anna se pois adoptioon/olet huono äiti/juuri tuon vuoksi olen vela... jne. Yhtään en myötätuntoa saanut. Minulta saat.
Mielesi on musta väsymyksestä ja elämänmuutoksesta, johon tottuu kyllä. Älä missään nimessä tee itsemurhaa tai muuta dramaattista, vaikka mielessä käykin. MInulla meni vajaa vuosi, ennen kuin huomasin, että enää en sitäkään vaihtoehtoa joka päivä mieti.
Älä syytä miestä tai eroa, olette kumpikin samassa muutoksessa, yhdessä jaksatte paremmin!
Vauva kasvaa ja vaikka tuntuukin, että aika on pitkä, niin kaikki muuttuu koko ajan. Muista, ettei sinun ole mikään pakko tehdä, kuten muutkin. Eli ei ole pakko mennä vauvamuskariin tai kerhoihin, jos et halua. Tee, kuten itse tykkäät. Sinä olet se tuki, jolle vauva nojaa. Pääasiat ovat: ruoka, uni ja hoiva. Sinun tai kotisi ei ole pakko olla kuin unelmablogista. Jos tuntuu pahalta, puhu neuvolassa, sieltä ainakin tuttuni ovat saaneet perhetyöntekijöitä tai terapiaa avuksi.
Eräänä päivänä huomasin, että elämä onkin kivaa ja vauva on ihana. Enää hän ei huutanut, vaan jaksoi leikkiä ja nukkui yöt. Kun sain nukkua ensimmäisen täyden yöni, olin kuin eri ihminen. Vuosi siihen yöhön meni :D
Tsemppiä ja halaus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isä on läsnä, mutta minä tahtoisin ottaa ja lähteä, opiskella vielä lisää ja alkaa toteuttaa lapsuuden unelmaa eli tekemään taidetta, mutta vauva tuntuu koko ajan olevan kaipaamassa huomiota ja se ärsyttää. En oikein raskauden aikana ajatellut, että jee meille tulee vauva. Mies sen sijaan oli ihan kikseissä ja minä olin, että ok. En ole ikinä ollut innostunut lapsista. Ap
Vaikutat nuorelta ja näköalattomalta. Sillä eihän vauva ole noiden unelmien este. Alussa tietysti sinulla on vähemmän aikaa itsellesi, ja ylipäätänsä lapsiarki edellyttää priorisointia ja kurinalaisuutta. Monella, jolla ei ole yhtään aikaa harrastaa (vaikka osallistuva puoliso on kuvioissa) kyse on siitä, että palstailu tai sohvalla makoilu kiinnostaa enemmän silloin, kun on aikaa hengähtää. Toisaalta se on ymmärrettävää, jos on väsynyt. Mutta jos vaikkapa tuo taiteen tekeminen on oikeasti unelmasi ja tekee sinut onnelliseksi, niin pyydä miestäsi vahtimaan vauvaa parina päivänä viikossa parin tunnin ajan ja tee silloin sitä taidetta. Kun lapsi kasvaa, isä voi ottaa pidempiäkin aikoja vastuuta lapsesta (ja sinä toki vastavuoroisesti mahdollistat isän harrastukset ja oman ajan). Kun lapsi kasvaa vielä vähän lisää, voit ottaa hänet mukaan tekemään taidetta (hän voi tehdä rinnallasi omia juttujaan) ja aloittaa ne opinnot, joista haaveilet.
Olen yli 35, joten en ihan kamalan nuori oli. Ehkä tuo onnistuisi, jos mies vahtisi vauvaa pari päivää, mutta veikkaan, että se toimii ekat pari viikkoa ja sitten palataan samaan epämääräiseen rytmiin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, minullakin oli samoja fiiliksiä. Olisin halunnut kääntää aikaa taaksepäin siihen, kun innostin miestä hankkimaan vauvaa. Silloin olin asiasta varma, mutta sitten, kun vauva huusi yöt ja päivät eikä koskaan ollut tyytyväinen, mieleni muuttui. Isäkin vain sysi lasta minulle, koska hänen mielestään äiti tietää,mikä pientä vaivaa. Vtti ja itketti. Tuntui, ettei koskaan saa nukkua ja elämä meni nyt pilalle. Isovanhemmat olivat työelämässä eikä heistä ollut mitään apua, varsinkin kun vauva suostui syömään vain rintaa.
Kirjoitin tuosta epätoivostani tällekin palstalle, mutta vastaukset oli samoja mitäs läksit/olisit miettinyt silloin kun panitte alulle/anna se pois adoptioon/olet huono äiti/juuri tuon vuoksi olen vela... jne. Yhtään en myötätuntoa saanut. Minulta saat.
Mielesi on musta väsymyksestä ja elämänmuutoksesta, johon tottuu kyllä. Älä missään nimessä tee itsemurhaa tai muuta dramaattista, vaikka mielessä käykin. MInulla meni vajaa vuosi, ennen kuin huomasin, että enää en sitäkään vaihtoehtoa joka päivä mieti.
Älä syytä miestä tai eroa, olette kumpikin samassa muutoksessa, yhdessä jaksatte paremmin!Vauva kasvaa ja vaikka tuntuukin, että aika on pitkä, niin kaikki muuttuu koko ajan. Muista, ettei sinun ole mikään pakko tehdä, kuten muutkin. Eli ei ole pakko mennä vauvamuskariin tai kerhoihin, jos et halua. Tee, kuten itse tykkäät. Sinä olet se tuki, jolle vauva nojaa. Pääasiat ovat: ruoka, uni ja hoiva. Sinun tai kotisi ei ole pakko olla kuin unelmablogista. Jos tuntuu pahalta, puhu neuvolassa, sieltä ainakin tuttuni ovat saaneet perhetyöntekijöitä tai terapiaa avuksi.
Eräänä päivänä huomasin, että elämä onkin kivaa ja vauva on ihana. Enää hän ei huutanut, vaan jaksoi leikkiä ja nukkui yöt. Kun sain nukkua ensimmäisen täyden yöni, olin kuin eri ihminen. Vuosi siihen yöhön meni :D
Tsemppiä ja halaus!
Kiitos. Tosi ikävää, että sua kohtaan ollaan suhtauduttu niinkin nihkeästi omassa ahdingossasi. Varmaan vauva-aika on hirveintä ikinä, mitä lapsen kanssa voi olla. Tahtoisin mennä jonnekin korkealle ja huutaa keuhkoni tyhjäksi. Oman tilan kaipuu on ollut tosi suuri jo ennen vauvaa ja nyt koen olevani vankina. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se lapsi ole ikuisuuksia pieni ja riippuvainen. Kun panostat lapsesi tarpeisiin nyt, hänestä tulee itsenäinen. Jos taas jätät niihin vastaamatta, lapsi on tulevaisuudessakin jatkuvasti riippuvainen.
Hae nyt apua ja tukea siihen vanhemmuuteen. Tämä on nyt se tilanne, jossa pitää kasvaa aikuiseksi. Kun vauva on isompi lapsi, sinullakin on enemmän omaa aikaa. Nyt teet sillä vähällä omalla ajallasi sen, mitä pystyt. Se vauva on nyt se taideteoksesi, keskity sen tekemiseen, että siitä tulisi mahdollisimman hyvä.
En pysty ajattelemaan sitä taideteoksena, koska en ole pystynyt vaikuttamaan siihen mitenkään. Ja sitten pitäisi tehdä siitä hyvä jollakin "rakkaudella". Ap
Pösilö, tuo kirjoittaja vertasi vauvan syntymän ja täysi-ikäisyyden välistä aikaa taiteen tekemiseen, eikä sitä millaiset geenit penska on saanut (toki jo kohdussa voit elintavoillasi vaikuttaa vauvaan). Meinaatko, ettet parhaillaan pysty vaikuttamaan siihen, minkälainen lapsesta tulee? Lapsen naamaako vain ajattelet tässä yhteydessä?
No enpä usko. Siitä tulee sellainen kuin tulee. Temperamentti on synnynnäinen piirre, eikä siihen voi vaikuttaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, minullakin oli samoja fiiliksiä. Olisin halunnut kääntää aikaa taaksepäin siihen, kun innostin miestä hankkimaan vauvaa. Silloin olin asiasta varma, mutta sitten, kun vauva huusi yöt ja päivät eikä koskaan ollut tyytyväinen, mieleni muuttui. Isäkin vain sysi lasta minulle, koska hänen mielestään äiti tietää,mikä pientä vaivaa. Vtti ja itketti. Tuntui, ettei koskaan saa nukkua ja elämä meni nyt pilalle. Isovanhemmat olivat työelämässä eikä heistä ollut mitään apua, varsinkin kun vauva suostui syömään vain rintaa.
Kirjoitin tuosta epätoivostani tällekin palstalle, mutta vastaukset oli samoja mitäs läksit/olisit miettinyt silloin kun panitte alulle/anna se pois adoptioon/olet huono äiti/juuri tuon vuoksi olen vela... jne. Yhtään en myötätuntoa saanut. Minulta saat.
Mielesi on musta väsymyksestä ja elämänmuutoksesta, johon tottuu kyllä. Älä missään nimessä tee itsemurhaa tai muuta dramaattista, vaikka mielessä käykin. MInulla meni vajaa vuosi, ennen kuin huomasin, että enää en sitäkään vaihtoehtoa joka päivä mieti.
Älä syytä miestä tai eroa, olette kumpikin samassa muutoksessa, yhdessä jaksatte paremmin!Vauva kasvaa ja vaikka tuntuukin, että aika on pitkä, niin kaikki muuttuu koko ajan. Muista, ettei sinun ole mikään pakko tehdä, kuten muutkin. Eli ei ole pakko mennä vauvamuskariin tai kerhoihin, jos et halua. Tee, kuten itse tykkäät. Sinä olet se tuki, jolle vauva nojaa. Pääasiat ovat: ruoka, uni ja hoiva. Sinun tai kotisi ei ole pakko olla kuin unelmablogista. Jos tuntuu pahalta, puhu neuvolassa, sieltä ainakin tuttuni ovat saaneet perhetyöntekijöitä tai terapiaa avuksi.
Eräänä päivänä huomasin, että elämä onkin kivaa ja vauva on ihana. Enää hän ei huutanut, vaan jaksoi leikkiä ja nukkui yöt. Kun sain nukkua ensimmäisen täyden yöni, olin kuin eri ihminen. Vuosi siihen yöhön meni :D
Tsemppiä ja halaus!
Kiitos. Tosi ikävää, että sua kohtaan ollaan suhtauduttu niinkin nihkeästi omassa ahdingossasi. Varmaan vauva-aika on hirveintä ikinä, mitä lapsen kanssa voi olla. Tahtoisin mennä jonnekin korkealle ja huutaa keuhkoni tyhjäksi. Oman tilan kaipuu on ollut tosi suuri jo ennen vauvaa ja nyt koen olevani vankina. Ap
No minulla juurikin on tuo oman tilan ja rauhan tarve suuri. Ahdisti ihan hirveästi, kun ei saanut olla edes kotonaan koskaan yksin ja rauhassa. Ja aina, kun vauva nukkui ja aloitin jotakin omaa, alkoi itkuhälytin rähistä ja vtti ankarasti.
Huusin tyynyyn raivoani, se auttoi edes vähäsen.
T. Tuo jolle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isä on läsnä, mutta minä tahtoisin ottaa ja lähteä, opiskella vielä lisää ja alkaa toteuttaa lapsuuden unelmaa eli tekemään taidetta, mutta vauva tuntuu koko ajan olevan kaipaamassa huomiota ja se ärsyttää. En oikein raskauden aikana ajatellut, että jee meille tulee vauva. Mies sen sijaan oli ihan kikseissä ja minä olin, että ok. En ole ikinä ollut innostunut lapsista. Ap
Vaikutat nuorelta ja näköalattomalta. Sillä eihän vauva ole noiden unelmien este. Alussa tietysti sinulla on vähemmän aikaa itsellesi, ja ylipäätänsä lapsiarki edellyttää priorisointia ja kurinalaisuutta. Monella, jolla ei ole yhtään aikaa harrastaa (vaikka osallistuva puoliso on kuvioissa) kyse on siitä, että palstailu tai sohvalla makoilu kiinnostaa enemmän silloin, kun on aikaa hengähtää. Toisaalta se on ymmärrettävää, jos on väsynyt. Mutta jos vaikkapa tuo taiteen tekeminen on oikeasti unelmasi ja tekee sinut onnelliseksi, niin pyydä miestäsi vahtimaan vauvaa parina päivänä viikossa parin tunnin ajan ja tee silloin sitä taidetta. Kun lapsi kasvaa, isä voi ottaa pidempiäkin aikoja vastuuta lapsesta (ja sinä toki vastavuoroisesti mahdollistat isän harrastukset ja oman ajan). Kun lapsi kasvaa vielä vähän lisää, voit ottaa hänet mukaan tekemään taidetta (hän voi tehdä rinnallasi omia juttujaan) ja aloittaa ne opinnot, joista haaveilet.
Olen yli 35, joten en ihan kamalan nuori oli. Ehkä tuo onnistuisi, jos mies vahtisi vauvaa pari päivää, mutta veikkaan, että se toimii ekat pari viikkoa ja sitten palataan samaan epämääräiseen rytmiin. Ap
Pidät itse kiinni siitä omasta ajasta, jonka olette miehen kanssa sopineet. Lähdet ovesta ulos, niin miehellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hoitaa oma osansa. Muuten hae apua neuvolasta.
Vierailija kirjoitti:
Isä on läsnä, mutta minä tahtoisin ottaa ja lähteä, opiskella vielä lisää ja alkaa toteuttaa lapsuuden unelmaa eli tekemään taidetta, mutta vauva tuntuu koko ajan olevan kaipaamassa huomiota ja se ärsyttää. En oikein raskauden aikana ajatellut, että jee meille tulee vauva. Mies sen sijaan oli ihan kikseissä ja minä olin, että ok. En ole ikinä ollut innostunut lapsista. Ap
Toivottavasti tää on provo.
Mutta sinä et siis vielä ole aikuinen henkisesti, siitä on kyse. Älä sitten itke 50 vuoden päästä kun lapsi ei soittele. Siihen saat varautua. Toivon sinulle sitä, mitä ansaitset.
Vähän ohiksena, niin tossa kotihoidontuki-ketjussa joku isä sanoi että omien lasten kanssa oleminen kiinnostaa ku kilo kiviä eikä kukaan ollut lynkkaamassa...
Tämä neuvo nimenomaan. Heillä paras tietotaito ja pystyvät neuvomaan. Varmasti löytyy apua.