Lue keskustelun säännöt.
Miksi sitä pidetään hyvänä asiana, että vaikenee vaikeuksistaan?
Miksi tämä on monille ylpeilyn aihe? Pelkäävätkö ihmiset niin kovasti muiden reaktiota, jos paljastuu, että he elävät ihan samanlaista elämää iloineen ja suruineen kuin toisetkin? Miksi joillekin on niin tärkeää pitää kulissit kunnossa, vaikka tapahtuisi mitä? Eihän kukaan osaa olla kunnolla tukena, jos ei tiedä, että toisella on vaikeaa.
Kommentit (322)
Kertooko tällainen suhtautumistapa siitä, että kyseinen ihminen pelkää oikeasti muita ihmisiä ja kokee kelpaavansa muille ainoastaan ns. täydellisenä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en useimmiten halua keneltäkään tukea vaikeuksiini.
Millaisia vaikeuksia sinulla on ollut? Miten olet niiden kanssa toiminut?
Miksi märehtiä kurjia juttuja jonkun kanssa, joka ei kuitenkaan voi niille asioille tehdä mitään? Käyttää sen tapaamisen mieluummin iloisiin ja piristäviin asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en useimmiten halua keneltäkään tukea vaikeuksiini.
Millaisia vaikeuksia sinulla on ollut? Miten olet niiden kanssa toiminut?
MInulla ei ole ollut varmaankaan kauhean suuria ja vakavia vaikeuksia. Mutta sellaista tavallista, mitä nyt monilla on, keskenmeno, jotain sairausjuttuja, työssä joskus ikävyyksiä. En minä halua niistä puhua juuri kenenkään kanssa, eikä niille asioille kukaan aivan läheisimpiäni lukuunottamatta mitään voisikaan, eivät ne läheisetkään, mutta heidän toki tulee tietää mitä elämässäni tapahtuu. En mielestäni yritä esittää mitään täydellistä ihmistä tms. Olen vain melkoisen sulkeutunut. Ja vaikeat asiani ovat sitten ajan kanssa suttaantuneet, menneet ohi, parantuneet, tai niihin on sopeutunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en useimmiten halua keneltäkään tukea vaikeuksiini.
Millaisia vaikeuksia sinulla on ollut? Miten olet niiden kanssa toiminut?
MInulla ei ole ollut varmaankaan kauhean suuria ja vakavia vaikeuksia. Mutta sellaista tavallista, mitä nyt monilla on, keskenmeno, jotain sairausjuttuja, työssä joskus ikävyyksiä. En minä halua niistä puhua juuri kenenkään kanssa, eikä niille asioille kukaan aivan läheisimpiäni lukuunottamatta mitään voisikaan, eivät ne läheisetkään, mutta heidän toki tulee tietää mitä elämässäni tapahtuu. En mielestäni yritä esittää mitään täydellistä ihmistä tms. Olen vain melkoisen sulkeutunut. Ja vaikeat asiani ovat sitten ajan kanssa suttaantuneet, menneet ohi, parantuneet, tai niihin on sopeutunut.
Lisään vielä, etten pidä tätä tapaani mitenkään erityisen hyvänä tai ylpeydenaiheena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi märehtiä kurjia juttuja jonkun kanssa, joka ei kuitenkaan voi niille asioille tehdä mitään? Käyttää sen tapaamisen mieluummin iloisiin ja piristäviin asioihin.
Asioista puhuminen auttaa usein käsittelemään niitä. Keskustelu muiden kanssa voi antaa uusia näkökulmia ja muut ovat sen jälkeen monesti halukkaita eri tavoin tukemaan.
Juuri tämän takia asioista ei puhuta ja moni kärsii ja häpeää vaivojaan vaikkei niille voi itse mitään eikä niihin ole voinut vaikuttaa.
Gynepuolen ongelmat ja sairaudet ovat sellaisia ettei niistä puhuta. Laskeumat, pidätyskyvyt jne. Itsekin noita vuosia häpesin enkä kehdannut kertoa kenellekään. Vihdoin otin asian puheeksi lääkärissä ja nuo on nyt kaikki korjattu. Olen ihan avoimesti kertonut mihin leikkaukseen olen menossa jos joku sitä on kysynyt. Kummasti on alkanut kuulumaan lähipiiristä samanlaisia vaivoja vaikka lääkärin mielestä nämä on hyvin harvinaisia näin nuorella. No kai ne onkin kun ei niistä kukaan kehtaa puhua eikä normaalissa gynetutkimuksessa tule esille. En ymmärrä miksei gynet käske automaattisesti ponnistaa tutkimusta tehdessä? Näin paljastuisi moni laskeuma. Minullakin kaikki oli kuulemma ihan normaalisti kunnes ponnistin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi märehtiä kurjia juttuja jonkun kanssa, joka ei kuitenkaan voi niille asioille tehdä mitään? Käyttää sen tapaamisen mieluummin iloisiin ja piristäviin asioihin.
Asioista puhuminen auttaa usein käsittelemään niitä. Keskustelu muiden kanssa voi antaa uusia näkökulmia ja muut ovat sen jälkeen monesti halukkaita eri tavoin tukemaan.
Ai Suomessa vai? Älä naurata.
Mielestäni tuo aloituksessa mainittu asenne on henkisesti peruja sota-ajalta. Sodasta kuitenkin on jo aika kauan, joten kaikki voisivat yrittää suhtautua hyväksyvämmin omiin ja toisten vaikeuksiin. Yhdessä on helpompi nousta ylös kaatumisen jälkeen kuin ainoastaan omin voimin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämän takia asioista ei puhuta ja moni kärsii ja häpeää vaivojaan vaikkei niille voi itse mitään eikä niihin ole voinut vaikuttaa.
Gynepuolen ongelmat ja sairaudet ovat sellaisia ettei niistä puhuta. Laskeumat, pidätyskyvyt jne. Itsekin noita vuosia häpesin enkä kehdannut kertoa kenellekään. Vihdoin otin asian puheeksi lääkärissä ja nuo on nyt kaikki korjattu. Olen ihan avoimesti kertonut mihin leikkaukseen olen menossa jos joku sitä on kysynyt. Kummasti on alkanut kuulumaan lähipiiristä samanlaisia vaivoja vaikka lääkärin mielestä nämä on hyvin harvinaisia näin nuorella. No kai ne onkin kun ei niistä kukaan kehtaa puhua eikä normaalissa gynetutkimuksessa tule esille. En ymmärrä miksei gynet käske automaattisesti ponnistaa tutkimusta tehdessä? Näin paljastuisi moni laskeuma. Minullakin kaikki oli kuulemma ihan normaalisti kunnes ponnistin..
Eipä ole munkaan koskaan käsketty ponnistamaan gynellä. Kierukkaa on kyllä yritetty kaupata ihan väkisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi märehtiä kurjia juttuja jonkun kanssa, joka ei kuitenkaan voi niille asioille tehdä mitään? Käyttää sen tapaamisen mieluummin iloisiin ja piristäviin asioihin.
Asioista puhuminen auttaa usein käsittelemään niitä. Keskustelu muiden kanssa voi antaa uusia näkökulmia ja muut ovat sen jälkeen monesti halukkaita eri tavoin tukemaan.
Aha... mä käsittelen vaikeat asiani kirjoittamalla päiväkirjaa ja näkökulmat ja varsinkin oikeat ohjeet löytyy googlella. En siis todellakaan kaipaa sellaista voi kauheeta -päivittelyä ja arvailua voiko asiassani auttaa kela vai työvoimatoimisto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on tälläinen ystävä. Tai ainakin luulin, että olemme ystäviä. Hän on aina iloinen ja pirteä. Olen kuitenkin kuullut, että hän on hölmöillyt. Tehnyt sellaisia asioita, joita en olisi hänestä uskonut. Minulle hän esittää jotakin täydellisyyden perikuvaa. Hän ei ole enää minun paras ystäväni juuri siitä syystä, ei siis siksi , että on hölmöillyt, vaan siksi että ei kerro rehellisesti mitä hänelle kuuluu, vaan kaikki on aina "hyvin". Hän on epäaito. Kenenkään elämä ei ole aina kivaa, hän kuitenkin tahtoo minulle sellaista esittää, enkä tiedä minkä takia.
En halua kaataa omia ongelmiani ja valitusvirsiäni toisten harteille. Ei ole kovin mukavaa kuunnella päivästä toiseen ongelmista. Toki uskoudun lähimmille ystävilleni, kun on vaikeaa, mutta en halua että ongelmani ovat keskusteluittemme painopiste. Sitä varten on omat ammattilaisensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kertooko tällainen suhtautumistapa siitä, että kyseinen ihminen pelkää oikeasti muita ihmisiä ja kokee kelpaavansa muille ainoastaan ns. täydellisenä?
En tiedä muiden pelkäämisestä mutta juuri tuo ajatus kelpaamisesta on monille asian ytimessä. Jos kotona on opetettu eteenpäin sitä sodan jälkeen syntyneellekin sukupolvelle iskoistettua ajatusta että aina reippaana, mieluummin pää kiinni kuin mitään negatiivista jne., niin siitä on vaikea oppia irti. Monissa perheissä ei ihan oikeasti osata tai uskalleta puhua hankalista aiheista ja se viestintä mitä sitten jää jäljelle on sen vakuuttelua että kyllä tässä hyvin menee.
Monet on kasvatettu pitämään asiat sisällään ja kantamaan itse oman ristinsä. Mutta sitten on äärilaitoja eli toiset vain valittavat ja valittavat ja puhuvat omista murheistaan toistuvasti ja jatkuvasti. Sitten on niitä joilla ei ole oikeasti sen suurempia murheita ja ovat yltiöpositiivisia ja se on ihan yhtä rasittavaa kuin yltiönegativismi.
Mielestäni omista asioistaan ja murheistaan voi puhua ystäville ja ihan kelle haluaa kunhan muistaa ettei kaada niitä omia asioitaan jatkuvasti toisten kannettavaksi ja välillä löytyy jotakin muuta puhumista kuin oma itse ja murheet. Toisaalta jos jollain on vaikeaa ja siihen tulee joku yltiöpositiivinen ihminen joka kieltää kaiken negatiivisen elämässä niin ei sekään ole ns. oikein.
Kohtuudella kaikkea ja se kultainen keskitie.
Itse en käännä selkääni murheille jne. mutta jos ihminen vuodesta toiseen vain valittaa ja puhuu omista asioistaan kysymättä mitään kuulumisia toiselta ihmiseltä niin alan kyllä vältellä. Toisaalta jos joku on yltiöpositiivinen niin väistelen häntäkin parhaani mukaan.
Suomi, talvisota, eteenpäin, puuroa namaan ja turpa kiinni asenne.
Vierailija kirjoitti:
Monet on kasvatettu pitämään asiat sisällään ja kantamaan itse oman ristinsä. Mutta sitten on äärilaitoja eli toiset vain valittavat ja valittavat ja puhuvat omista murheistaan toistuvasti ja jatkuvasti. Sitten on niitä joilla ei ole oikeasti sen suurempia murheita ja ovat yltiöpositiivisia ja se on ihan yhtä rasittavaa kuin yltiönegativismi.
Mielestäni omista asioistaan ja murheistaan voi puhua ystäville ja ihan kelle haluaa kunhan muistaa ettei kaada niitä omia asioitaan jatkuvasti toisten kannettavaksi ja välillä löytyy jotakin muuta puhumista kuin oma itse ja murheet. Toisaalta jos jollain on vaikeaa ja siihen tulee joku yltiöpositiivinen ihminen joka kieltää kaiken negatiivisen elämässä niin ei sekään ole ns. oikein.
Kohtuudella kaikkea ja se kultainen keskitie.
Itse en käännä selkääni murheille jne. mutta jos ihminen vuodesta toiseen vain valittaa ja puhuu omista asioistaan kysymättä mitään kuulumisia toiselta ihmiseltä niin alan kyllä vältellä. Toisaalta jos joku on yltiöpositiivinen niin väistelen häntäkin parhaani mukaan.
Tämä vaikuttaa tasapainoisen ihmisen kommentilta.
Muita ei kiinnosta minun ongelmani. Tuntikausia kuuntelen toisten ongelmia, mutta kun itsellä on jotain vastaavaa, äkkiä muilla onkin muuta tekemistä.
Joten taatusti pidän ongelmat itselläni. Saa nähdä kauanko jaksan olla auttava olkapää.
Vierailija kirjoitti:
Muita ei kiinnosta minun ongelmani. Tuntikausia kuuntelen toisten ongelmia, mutta kun itsellä on jotain vastaavaa, äkkiä muilla onkin muuta tekemistä.
Joten taatusti pidän ongelmat itselläni. Saa nähdä kauanko jaksan olla auttava olkapää.
Mitä hyödyt noin yksipuolisista ihmissuhteista?
Minä en useimmiten halua keneltäkään tukea vaikeuksiini.