Avopuoliso ei halua viettää aikaa kanssani?
Pelaako teidänkin miehet tietokonepelejä suurimman osan vapaa-ajastaan? Olemme 25-vuotiaita, suhteessa olemme olleet 4,5 vuotta ja yhdessä on nyt asuttu 2 vuotta. Erityisesti viimeisen puolen vuoden aikana on alkanut tuntumaan ettei juurikaan enää ole kiinnostunut viettämään aikaa kanssani. Ymmärrän toki että asumme yhdessä ja näemme toisiamme koko ajan ja pelaaminen on tapa pitää yhteyttä kaukana asuviin ystäviin, mutta vaikka olemmekin samassa asunnossa ei meillä juurikaan ole sitä niin kutsuttua laatuaikaa. Opiskelemme ensin aamun ja päivän ja sitten hän alkaa pelaamaan. Illalla yleensä tulee tunniksi sohvalle kanssani katsomaan yhden ohjelman ja antaa kyllä pienissä hetkessä rakkautta ja läheisyyttä, mutta sitten toisaalta myös usein esim mainoskatkojen aikaan selaa puhelinta sen sijaan että juttelisi kanssani. Vakuuttelee kuitenkin rakkauttaan ja kun mainitsin kerran että tuntuu ettei hän nauti seurastani kielsi tämän jyrkästi ja sanoi näin tekevänsä. En halua häneltä pelaamista kieltää enkä edes tästä valittaa. Haluaisin vain että hän itse haluaisi joskus oikeasti viettää aikaa kanssani eikä aina heti tilaisuuden tullen livahtaisi takaisin koneelle. Ajatuksia?
Kommentit (13)
Jätä se sika. Aikuinen ihminen ei pelaa. Miehesi on henkisesti teini.
Sitähän tämä nykyaika on. Jokaisella on se oma ruutunsa jota tuijottaa.
Vierailija kirjoitti:
Ulos sieltä kopperosta. Käykää vaikka kävelyllä.
Ajoittain kyllä käydäänkin, mutta voisihan sitä tosiaan useamminkin.
Mun 10v. pojat pelaa. Mies ei. Todella omituista että aikuinen mies pelaa, varsinkin noin paljon että se ihan häiritsee. Mitäs sitten kun teillä on lapsia? Pelaako isä ja lapset kaikki omilla koneillaan ja sinä sitten istut myrtsinä siinä vieressä?
No parempi ne pelit kuin baarissa istuminen esim. mutta oma kumppanini vain pelaa töiden jälkeen ja hänellä on siellä kavereita langoilla. Kaikki matkat suunnittelee ilman minua eikä me käydä edes kaupassa yhdessä. Minä nyhjötän illat sitten yksin enkä käy kuin lenkillä. Kavereita ei ole. Jotain sanoin johonkin reissuun tms. Se halveksunta mikä purskusi hänen ilmeestään kun totesi "että sinä et minun menojani estä!". Se tuntui kyllä pahalta koska en ole koskaan estänyt mitään, päinvastoin kannustanut.
Eihän tässä järjenhäivää ole.
No, olen ymmärtänyt, että useissa suhteissa tuo on ihan normikäyttäytymistä. Jotkut vaan ovat sen tyyppisiä, että tuollainen yhteiselo riittää. Mutta on niitäkin, jotka haluavat olla enemmän kumppaninsa seurassa ja jotka keksivät mielellään yhteistä tekemistä. Tässä vaiheessa sulla on vielä hyvää aikaa miettiä, millaisen ihmisen kanssa haluat elämäsi elää. Mikä on sinun tapasi ja toiveesi hyvästä suhteesta, mieti todella sitä.
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika. Aikuinen ihminen ei pelaa. Miehesi on henkisesti teini.
En jätä koska muuten sovitaan niin hyvin yhteen, samanlaiset arvot ja huumori jne. Niinä harvoina hetkinä kun tosissaan ollaan läsnä toisillemme nauretaan paljon ja meillä on hauskaa. Siksi minua ehkä hämmentääkin että mies ei sitä halua lisää vaan on tyytyväinen tähän nykyiseen.
ei tämä tule tästä helpottumaan, elämän kriisit kun iskee päälle niin tyyppi tulee piiloutumaan pelaamisen taakse "kun saa ajatukset pskasta muualle".. 3 vuotta katsoin kunnolla pahentunutta pelaamista 6-14h/vrk..sit jouduin sanomaan heipat pitkälle suhteelle(yli10v), mitkään sanomiset ei auttanut, olin vain "huomionkipeä" vaikka elettiin eri työrytmeissä eli yhteistä aikaa ei ollut liikaa. Peliriippuvuus on ikävä tosiasia mitä moni ei suostu tunnustamaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun 10v. pojat pelaa. Mies ei. Todella omituista että aikuinen mies pelaa, varsinkin noin paljon että se ihan häiritsee. Mitäs sitten kun teillä on lapsia? Pelaako isä ja lapset kaikki omilla koneillaan ja sinä sitten istut myrtsinä siinä vieressä?
Sanot sinä, joka istut tälläkin hetkellä ruudun edessä selaamassa vauvapalstaa. Mitäs sit, istuuko mies myrtsinä siinä vieressä kun selaat vauva.fi keskusteluja?
Vierailija kirjoitti:
ei tämä tule tästä helpottumaan, elämän kriisit kun iskee päälle niin tyyppi tulee piiloutumaan pelaamisen taakse "kun saa ajatukset pskasta muualle".. 3 vuotta katsoin kunnolla pahentunutta pelaamista 6-14h/vrk..sit jouduin sanomaan heipat pitkälle suhteelle(yli10v), mitkään sanomiset ei auttanut, olin vain "huomionkipeä" vaikka elettiin eri työrytmeissä eli yhteistä aikaa ei ollut liikaa. Peliriippuvuus on ikävä tosiasia mitä moni ei suostu tunnustamaan.
Ymmärrän pointtisi. Aloitukseni antoi ehkä vähän epäreilun kuvan. Mieheni ei nimittäin ole mikään vätysnörtti joka ei mitään muuta elämältään halua tai yritä. Hän on aivan tavallinen kivannäköinen ja kiltti yliopistossa opiskeleva mies, joka myös käy töissä joka toinen viikonloppu. Asumme myös opiskelun takia kaukana hänen ystävistään joiden kanssa siis kommunikoi pelaamalla ja juttelemalla samanaikaisesti. Enkä siis tätä todellakaan halua estää millään lailla. Se mikä minua häiritsee ja harmittaa on että siitä tuntuu tulleen tapa että suurin osa illasta kuluu pelaamiseen ja minä olen vähän niinkuin itsestäänselvyys jolle hän kokee olevan pakko antaa tietty määrä huomiota joka päivä jotta pysyn tyytyväisenä. En koe seuraani mitenkään erityisen halutuksi ja se satuttaa. Välillä haluaisi jakaa jotain mutta en voi koska mies on täysin keskittynyt muuhun.
Teidän suhteestanne on vain alkuhuuma ja kuherrusvaihe mennyt ohi. Nyt olette alkaneet elää yhteistä elämäänne omina itseinänne. Yleensä nimittäin jossain vaiheessa suhdetta tulee tilanne, jolloin yhteiset tekemiset vähenee ja omat tekemiset lisääntyy. Joillain se on harrastuksissa käymistä, joillain kavereiden tapaamista, joillain vaikka autojen kanssa plaraamista. Joillain lukemista, joillain käsitöiden tekemistä, joillain leipomista. Jne jne. Eli asioita tehdäänkin erikseen eikä enää niin paljon yhdessä kuin suhteen alkuaikoina. Ei se tarkoita, että et olisi enää haluttu. Se tarkoittaa vain, että arki on astunut parisuhteeseenne.
Meillä oli myös samankaltaista kun alkuhuuma alkoi loppua. Mieheltä se meni ohi ennen minua ja alkoi lisätä pelaamistaan. Mielellään pelasin itsekin, mutta en samoja määriä enkä aina samoja pelejäkään. Meillä oli hyvin eri näkemykset yhteisen ja oman ajan määristä ja se aiheutti riitoja, kun halusin hellyyttä ja yhteistä aikaa enemmän kuin hän.
Meillä auttoi kun sovittiin etukäteen (ed päivänä tai viim päivällä), että tämä ilta on joko yhteistä tai omaa aikaa. Viikottain pyrittiin ainakin yhteen täysin meidän yhteiseen iltaan. "Omat illat" keksin sitten muuta tekemistä, kävin lenkillä yms jotten jäänyt "itsestäänselvyydeksi" sohvan nurkkaan odottamaan huomiota.
Ulos sieltä kopperosta. Käykää vaikka kävelyllä.