Perus siistiä vai perus saastaista?

Olemme mielestäni monelta osin tuiki tavallinen, kolmilapsinen perhe.
Me vanhemmat käymme työssä, lapset ovat päiväkoti/alakouluikäisiä ja karvaisia lemmikkejä on kaksi.
Meillä on kaunis, mieheni remontoima pieni koti, jota mielelläni sisustan.
Parisuhteessa meillä on aikanaan ollut haasteita, mutta yhtä on pidetty kohta 10 vuotta.
Enää ei riidellä rahasta, eikä oikeuksista omiin menoihin.
Mutta siisteydestä kyllä. Tai sen puutteesta.

Mieheni haluaa elää siistissä kodissa, kodissa jossa tavarat ovat paikoillaan ja sukanpohjat pysyvät valkoisina. Sellaisessa joita sisustuslehtien sivuilla näkee. Kukapa ei?

Sen sijaan ”häntä ahdistaa tulla saastaiseen kotiin, jossa kukaan ei välitä mistään mitään, eikä ketään kiinnosta pitää paikkoja kunnossa”.
Häntä ärsyttää mm. naarmuuntuneet jalkalistat, likaiset seinät, sormenjäljet kaapinovissa ja eteisen lattia jossa on ikuinen kumisaappaiden ja tennareiden sekamelska.

Minä olen se ärsyttävä sokea taivaanrannan maalari, joka näkee vain elämisen jälkiä ja hallitun kaaoksen. Ajattelen, että kotia on mahdoton pitää tip top ruuhkavuosien keskellä, tai että on tärkeämpiäkin asioita. Tämän olen sanonut myös miehelleni.

Pidän kyllä siivoamisesta inspiraation iskiessä. Lapsilta tai mieheltä ei koskaan puutu puhtaita vaatteita ja astianpesukone pyörii päivittäin.
Turhaa tavaraa ei nurkissa pyöri, kiitos kierrätys intoni, mutta nuorimmalla lapsella ei ole omaa huonetta, joten hänen lelujaan on kyllä välillä ympäri asuntoa.
Pesusta tulleita vaatepinoja tuppaa myös kertymään nojatuolille, ennenkuin kulkeutuvat omiin kaappeihinsa ja myönnän, että aamuisin ruokakipot ja kupit jäävät usein pöydälle.

Kotitöihin osallistuvat omalla tavallaan jokainen.
Mieheni siivoaa harvemmin, mutta perusteellisemmin, minä touhuan jokapäiväisten (mm.tiskit) askareiden parissa enemmän.
Myös lapset osallistuvat kukin ikätasoonsa nähden hyvin, edes teini ei kiukuttele kun napsahtaa keittiönsiivousvuoro.

Ymmärrän miestänikin. Hän on luonteeltaan erittäin tempperamenttinen, helposti turhautuva ja vaatii myös itseltään paljon.
Hän tekee henkisesti erittäin kuormittavaa työtä ja tunne siitä että arki on jollain tapaa ”hallinnassa” ja langat hänen käsissään on varmasti tärkeää. Stressaantuneena tai väsyneenä mies huutaa ja raivoaa sotkustakin enemmän.

Olen kuitenkin myös itse loppu. Väsynyt miellyttämään ja puolustamaan itseäni (ja lapsia).
Voihan olla, että olemme, niinkuin mieheni sanoo, patalaiskaa sakkia, emmekä vain ymmärrä sitä itse.
Olen epäillyt mielenterveyttäni ja älykkyyttänikin. Miten en ole ymmärtänyt olevani niin huono ja saamaton, varsinkin mitä tulee kodin hoitoon?

Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta? Miten olette selvinneet eriävistä siisteys käsitteistä? Vai oletteko selvinneet?

Ihanaa kevään odotusta kaikille (muistakaa että aurinko paljastaa pölyn) !