Lue keskustelun säännöt.
Kerro karsein työharjoittelukokemuksesi
04.04.2019 |
Opiskeluaikasi pahin työharjoittelu, mitä tapahtui? Varmaan löytyy jokunen huono ohjaaja, vai oliko työilmapiiri ahdistava? Jäitkö kuitenkin alalle töihin joksikin vuodeksi?
Kommentit (3)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lastensuojelun harkka Itä-Suomessa. Täysin ala-arvoinen ohjaaja, joka kyykytti sekä asiakkaita että harjoittelijoita. Siitäkös vasta kimpaantui, kun kysyin perusteita toiminnalleen, simputti ihan mennen tullen.
Jälkeenpäin kokeneempana olen ymmärtänyt, että noin ei todellakaan kuulu lastensuojeluyksikössä asiakkaita kohtaan toimia.
Hoitoalan harjoittelu. Soitin paikkaan vielä ennen alkavaa harjoittelua ja kaiken piti olla kunnossa ja tieto, mihin osastolle olen menossa.
Kun ensimmäinen työpäiväni koitti ja astuin työpaikan ovesta sisään sille osastolle, johon minun kuului mennä, niin kukaan koko talosta ei tiennyt tulostani ja kaikki katsoivat minua suu auki. Kahvipöydässä istui henkilökuntaa ja kun esittelin itseni, niin kukaan ei tervehtinyt eikä esittäytynyt millään tavalla eikä toivotettu edes tervetulleeksi. Seuraavaksi hoitajat alkoivat sanallisesti tappelemaan siitä, kuka joutuu ohjaamaan minua ja sain ohjaajaksi ihmisen, joka ei missään vaiheessa ohjannut minua. Olisin toivonut saavani opastusta, mutta en sitä saanut toivomuksestani huolimatta.
Olin iltavuorossa enkä saanut mitään opastusta, kukaan ei seurannut missään vaiheessa, miten työskentelen ja tarvitsenko apua.
Lopulta minulta paloi hermo ja sanoin ohjaajalleni, että minun ei kuulu ensimmäisenä päivänä tehdä asioita yksin. Tilanteeseen ei tullut mitään muutosta kahden viikon aikana, joten vaihdoin paikkaa.
Vieläkin mietin joskus, että kuinka joku ihminen voi laittaa harjoittelijan ensimmäisenä päivänä jo tekemään vastuullista työtä yksin, kun en tiedä potilaista mitään eikä minua opasteta mitenkään.
Ohjaajani kohteli minua huonosti ja epäkunnioittavasti kaikella tavalla. Sanoi myös muun muassa että ” hyvää työntekijää ei tarvitse perehdyttää”. Minun olisi täytynyt saada palautetta, mutta en saanut sitä koskaan vaikka pyysin erikseen.
Joka päivä, kun pääsin töistä, niin itkin. Itkin stressistä, pelosta ja turhautumisesta. Kun pääsin pois tuosta paikasta, niin tuntui, kuin sydämen päältä olisi otettu painava kivi pois.
Olisin mieluummin lopun elämää työtön kuin menisin kyseiseen paikkaan töihin. En ole ikinä kokenut mitään noin painajaismaista.