Ulkomailta takaisin Suomeen muuttaneena, mikä hemmetti siinä on että suomalaiset lapset stadissa...

Yksi asia kannattaa vanhempana opetella; nimittäin periksiantamattomuus. Kun lapsi  alkaa olla siinä iässä, että yrittää kiukutellen ja huutaen saada tahtonsa läpi, niin ei kannata antaa periksi vaan pysyä tiukkana. Siitä se sitten oppii, ettei huutamisella ja kiukuttelulla saavuta haluamiaan tuloksia ja lopettaa. PISTE

Kun olin töissä r-kioskilla huomasin, että melkein joka toinen vanhempi kenen lapsi kinuten ja huutaen halusi esim. tikkarin, antoi lopulta periksi. Siitä se alamäki sitten alkaa...

Kyllä pitäisi olla kovempi kuri ja tehdä enemmän videoita siitä kurittamisesta.

Mullakin yläkerran naapurin lapsi juoksenteli ja huusi kovaan ääneen aamusta iltaan. Kun sitten kerran menin pimpottamaan ja asiasta sanomaan, niin lapsen äiti siihen että "tule itse sanomaan tälle ettei saa juosta ja huutaa kun minua se ei usko" ... no sitten kävelin sinne heidän olkkariin ja pyysin lasta olemaan hiljempaa, että saan nukuttua. Mua se lapsi usko ehkä parin tunnin ajan kunnes sama rumba alko uudestaan..

Koti uskonto isämmaa! Kunnon kuri niille pikku hüorille!

Onko skriimiä?

Lapset kuuluvat videoille.

Oikei stadissa semmosta...

Suomalaiset aikuisetkin valittaa. Ainakin ollessaan Suomessa.

Statissa meteliä ja levotonta, myös mausteisia ruokia.

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia kannattaa vanhempana opetella; nimittäin periksiantamattomuus. Kun lapsi  alkaa olla siinä iässä, että yrittää kiukutellen ja huutaen saada tahtonsa läpi, niin ei kannata antaa periksi vaan pysyä tiukkana. Siitä se sitten oppii, ettei huutamisella ja kiukuttelulla saavuta haluamiaan tuloksia ja lopettaa. PISTE

Kun olin töissä r-kioskilla huomasin, että melkein joka toinen vanhempi kenen lapsi kinuten ja huutaen halusi esim. tikkarin, antoi lopulta periksi. Siitä se alamäki sitten alkaa...

Tuo taas johtuu siitä, että ympäristö paheksuisi enemmän sitä kinuamista. Ja suomalaiset on vahvasti " mitä muut minusta ajattelevat" - kansaa.

Itse en näe hirveitä eroja. Ulkomailla usein olen vähemmän lasten kanssa tekemisissä, mutta joka paikassa on erilaisia lapsia. Useassa paikassa on katulapsiakin. Kukaan ei voi väittää heidän käyttäytyvän hyvin. Kaikkista ongelmalähiöistä löytyy ongelmalapsia. Jossain muualla löytyy hyvinkin sivistyneitä ja hyvin käyttäytyviä lapsia. Yksi ero Helsingin ja monen muun kaupungin välillä on. Helsingissä on enemmän lapsia keskustassa kuin monen muun pääkaupungin tai isohkon kaupungin keskustassa.

Vierailija kirjoitti:

Kymmenisen vuotta sitten kävin tunnin verran tarkkailemassa, millaista on kieltenopettajan työ kaupungin yläasteella. Tunti oli levoton, meteliä riitti, puhelimia räplättiin ja toistuvista kielloista huolimatta pari teiniä lähti aina välillä vaeltamaan paikaltaan. Tämä siitäkin huolimatta että paikalla oli minun ja opettajan lisäksi kouluavustaja.

Tunnin jälkeen kysyin miksei opettaja ollut aloittanut tuntia seisomaannousulla ja hiljaisuuden pyytämisellä rauhoittanut luokkaa. Omana yläasteaikanani vain muutamaa vuotta aiemmin KAIKKI opettajat pistivät meidät jokaisen tunnin aluksi ensiksi seisomaan ja hiljentymään, ennen kuin opetus alkoi, mikäli oli jälkikäteen ajateltuna loistava tapa varmistaa luokan rauhoittuminen ja keskittyminen.

Opetan koulussa, jossa tämä on ihan normaali käytäntö. Jokainen oppitunti aloitetaan sillä, että seistään ryhdikkäästi jonoissa pulpettien välissä, hiljennytään, tervehditään, sitten saa istua ja tunti alkaa. Jos joillakin tunneilla tulee hälinää, nostatetaan oppilaat uudelleen ylös ja odotetaan, että tulee hiljaista. Sitten jatketaan tuntia. Todella rauhattomilla luokilla joudutaan välillä vetämään koko oppitunti seisten. Opettaja toki seisoo aina myös, kun oppilaatkin.

Kouluamme pidetään todella vanhanaikaisena, me kun ylipäänsä vielä käytämme paljon kirjojakin tablettien rinnalla. Vaadimme oppilailta työntekoa ja läksyjen tekoa. Meillä on niin hyvä työrauha, että muista kouluista siirtyy meillä vuosittain oppilaita kesken lukuvuoden.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin yläkerran naapurin lapsi juoksenteli ja huusi kovaan ääneen aamusta iltaan. Kun sitten kerran menin pimpottamaan ja asiasta sanomaan, niin lapsen äiti siihen että "tule itse sanomaan tälle ettei saa juosta ja huutaa kun minua se ei usko" ... no sitten kävelin sinne heidän olkkariin ja pyysin lasta olemaan hiljempaa, että saan nukuttua. Mua se lapsi usko ehkä parin tunnin ajan kunnes sama rumba alko uudestaan..

Itse muutin ylimpään kerrokseen juuri tuota pakoon. Arvatkaas mitä? VIEREISESTÄ asunnosta kuuluu helvetinmoinen lapsen töminä läpi! Saa olla aikamoista haipakkaa nimittäin että betonirakennuksessa kuuluu läpi noin vierestä.

Minä olen kahden lapsen äiti ja kolmen mummu, väitän, ettei tuommoista ole kaikilla.

Omat lapset (nyt liki nelikymppisiä) osasivat kyllä käyttäytyä, esim. automatkat, kaupassakäynnit jne. eivät olleet tuskaa koskaan ja lapset juttelivat sukujuhlissa aikuistenkin kanssa, muistan kun moni tuntematonkin tuli kiittelemään juuri tuosta, reippaaksi kehuivat.

Vanhin lapsenlapsi on jo 16 vuotta, on aina ollut rauhallinen, kun oli pikkuinen, olin joskus jopa huolissani, mutta fiksu on tytöstä tullut, paljon kavereita ja lukio sujuu.

Seuraavat ovat seitsemänvuotias koululainen ja puolivuotias vauva. Seitsemänvuotiaan kanssa on kiva matkustaa, osaa käyttäytyä, teemme pikkumatkoja kahdestaankin. Etenkin kunnioitan miniäni otetta, puuttuu heti, jos ilmenee turhaa marinaa, mutta toisaalta lapsen asialliset toiveet otetaan huomioon.

Siitä taitaa ollakin juuri kyse, lapselle pitää antaa aikaa ja hänet pitää huomioida. Paljon on niitä lapsia, jotka häviävät kännykälle ja somelle.

Tuosta nuorimmasta en osaa vielä sanoa muuta kuin että hän on mahdottoman ihana.

Seuratkaapa, ne kitisevät lapset ovat sellasten vanhempien, joilla on kauhea itsetehostus koko ajan päällä. Minä, minä ja minä.

Voi morjes mitä soopaa taas ihmisiltä jolla ei ITSELLÄÄN niitä lapsia ole (esim. milloin voi mennä sanomaan että ovat hiljaa... Ihan kuin se sillä toimisi että lapselle sanoo että on hiljaa, mitä ihme pahveja ihmiset on!) Lapsi on lapsi, 2-4- v on uhmaiässä, opettelee itsesäätelyä ym. ja kun siitä päästään alkaa taas uusi uhma vaihe. Lapsista kuuluu ääntä, myös sinusta on kuulunut ollessasi pieni vaikket muistakaan. Ja kolmen mummulle tiedoksi, että lapsien temperamenteissa on eroja, ihan saman perheen sisällä voi lapset olla äänekkäämpiä , toiset hiljaisia.

Myös se että lapsiryhmät on päiväkodeissa isoja vaikuttaa siihen, että lapset oppii pitämään mekkalaa jos huomiota tarvitsevat. Ja jos on sisaruksia, jää lapsi väkisinkin välilä huomiotta. Tai sisarus voi aiheuttaa ongelmia toiselle, vaikka vanhemmat siinä kuinka komentaisi.

Ennen vanhaan sai fyysisesti kurittaa, ja siksi lapset oppi olemaan hiljaa. Nykyään ei saa, ei antaa luunappeja ym mitkä ihan käytäntöä oli silloin kun itsekin olin 80-90-luvulla pieni. Kivun pelossa lapset tottelee helpommin, mutta ei nykyään ole sellaisia keinoja. Ihan turha somettamista syyttää...

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan sai fyysisesti kurittaa, ja siksi lapset oppi olemaan hiljaa. Nykyään ei saa, ei antaa luunappeja ym mitkä ihan käytäntöä oli silloin kun itsekin olin 80-90-luvulla pieni. Kivun pelossa lapset tottelee helpommin, mutta ei nykyään ole sellaisia keinoja. Ihan turha somettamista syyttää...

Ei saanut 80-luvun lopulla eikä 90-luvullakaan. Ainoa ero on, että silloin se oli sosiaalisesti hyväksyttyä, kun taas nykyään leimautuu hirviöäidiksi jos tekee niin ja altistuu sitä kautta lastensuojeluilmoituksille, huostaanotolle jne.

Just joo. Mulla on 4- ja 5-vuotiaat, ja he kyllä juttelevat tauotta, kun maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, ja haluavat oppia kaikesta, mitä ympäristössään havaitsevat. Pitää varmaan hankkia lapsille suukapulat, ettei hiekkap*llulastenvihaajat tule potkimaan heitä, kun lasten äänet niin rasittavat näitä raukkoja.

Kun asiat ovat muuten liian hyvin, on energiaa uikuttaa kaikesta olemattomasta. Pätee sekä lapsiin että aikuisiin.

Vierailija kirjoitti:

Just joo. Mulla on 4- ja 5-vuotiaat, ja he kyllä juttelevat tauotta, kun maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, ja haluavat oppia kaikesta, mitä ympäristössään havaitsevat. Pitää varmaan hankkia lapsille suukapulat, ettei hiekkap*llulastenvihaajat tule potkimaan heitä, kun lasten äänet niin rasittavat näitä raukkoja.

Lasten kiiinnostuneisuus ja jutteluhan on aivan ihanaa. Taisit ymmärtää aloituksen väärin, kyse oli jatkuvasta ns kiukuttelusta ja märinästä.

Vierailija kirjoitti:

Itse en näe hirveitä eroja. Ulkomailla usein olen vähemmän lasten kanssa tekemisissä, mutta joka paikassa on erilaisia lapsia. Useassa paikassa on katulapsiakin. Kukaan ei voi väittää heidän käyttäytyvän hyvin. Kaikkista ongelmalähiöistä löytyy ongelmalapsia. Jossain muualla löytyy hyvinkin sivistyneitä ja hyvin käyttäytyviä lapsia. Yksi ero Helsingin ja monen muun kaupungin välillä on. Helsingissä on enemmän lapsia keskustassa kuin monen muun pääkaupungin tai isohkon kaupungin keskustassa.

Minä olen työskennellyt lasten kanssa useissa maissa. Kyllä eroja on. Monissa maissa lapsi nähdään jo pienestä pitäen älyllisenä olentona, joka kyllä oppii ja ymmärtää - myös käytöstapoja. Heitä kuullaan enemmän, mutta he myös käyttäytyvät (ja sitä vaaditaan myös) paremmin. Tavallaan tyyli on, että kaikki ovat huomaavaisia toisille, ei vain kaikki lapsille vaan myös pienetkin lapset myös muille lapsille ja aikuisille.

Toki ongelmaperheitä ja autistilapsia löytyy kaikkialta.