Päiväkodilta tehty lasu lapsen vaatteista ja lastensuojelusta kotikäynti
Kellään kokemusta? Otimme lapsen päiväkodilta pois lukuisten ongelmien vuoksi ja teimme kantelun aluehallintavirastolle
Nyt selvisi että loppuajasta kun lapsi oli siellä, olivat tehneet lastensuojeluilmoituksen epäsopivista vaatteista ja sosiaalityöntekijä otti yhteyttä. Hän kuulosti puhelimessa siltä että uskoi meitä, ettei vaatteissa ole ollut moittimista, mutta tekevät silti kotikäynnin
Olemme katsoneet molemmat vanhemmat joka ilta lapsen päiväkoti repun tarkasti, sekä vaatteet aamuisin. Ilmoituksessa väitettiin että vaatteissa olisi ollut tahroja ja ne olisivat olleet liian pieniä, mikä ei pidä paikkaansa
Lapsi oli ennen tätä päiväkotia n. vuoden toisessa paikassa, jossa aina kiiteltiin että vaatetta oli ja soitimme sinne myös tämän satuttua ja he sanoivat ettei heillä ole moittimista vaatteista. Lapsi on ollut myös samaan aikaan päiväkodin kanssa eräässä kerhossa, josta myös kysyimme ja sanoivat että eivät ole nähneet vaatteissa likaa. Meillä on käynyt myös perhetyöntekijä 2 viikon välein jolta myös kysyttiin ja hän ei ole nähnyt vaatteissa mitään sanottavaa.
Mietin myös päiväkodin valvontakameroita, ovatkohan kuinka tarkkoja. Voisiko niistä tarkistaa missä vaatteissa lapsi on tuotu?
Jännittää silti kotikäynti, vaikka he luottavatkin meihin
Ja sinä joka sanot että tunnistat minun ennenkin kirjoittaneen tänne: Tunnista vaan. Minusta on hyvä että asia on nyt menossa eteenpäin ja tähän saadaan joku ratkaisu
Kommentit (43)
Itselle ei kyllä ikinä tulisi mieleen tehdä lasua esim siitä että jollain lapsella on esim paita jossa on hihat jääneet lyhyeksi, ei vaikka se paita olisi päällä toistuvasti. Kunhan sen päälle on sitten ulos puettavissa takki tai haalari jossa hihat peittää koko käden niin ihan sama. Sama homma jos vaatteessa on tahroja, ei mua haittaa. Se on sitten eri asia jos vaate on selkeästi likainen ja haiseva, se ei ole ok. Mutta siinäkin on eri tasoja, esim tähän aikaan vuodesta haalarit on kuraisia ja se on ihan selvä. Ei kukaan vaadi että kurainen haalari on pestävä joka päivä vaan kyllä sen lapsen voi tuoda siinä samassa haalarissa seuraavana päivänä. Sama ei kuitenkaan koske pissaista haalaria, kyllä se vaan pitää jaksaa pestä tai sitten jättää se kotiin ja pukea lapsi johonkin muuhun. Et kai ap itsekään tai ex-miehesi kulje ulkona pissaisissa vaatteissa? Miten ihmeessä selitätte että on ok laittaa lapsi tekemään niin.
Vierailija kirjoitti:
Miten lapsesi voivat?
Miten itse voit?
Mä pidän kyllä melko outona jos pk-väellä on muka yleisemminkin ajatuksena tuo, ettei "pelkistä" vaatteista lasua tehtäisi. Jos lapsi ei ole asianmukaisesti vaatetettu niin kyllä siinä pitäisi kellojen alkaa soittaa että nyt ei ole kaikki kunnossa, vaikka lapsi ei vielä muuten oireilisikaan. Vaatteista huolehtiminen on ihan perusjuttuja ja jos ei vanhempi kykene huolehtimaan edes siitä että lapsi tulee asianmukaisesti vaatetettuna päiväkotiin niin siellä kotona voi sitten olla vielä vaikka ja mitä muuta asiaa pielessä. Se lasun koneisto on se, joka pyörähtää käyntiin sitten jos sen pk.n ilmoituksen perusteella aletaan epäillä/tulee todisteita siitä vakavammasta kaltoinkohtelusta, pk-väen pitäisi osata toimia jo pienemmästäkin.
Ja siis en nyt tarkoita sitä että on joku pikku reikä vaatteessa tai vähän väljät/pieneksi jäävät vaatteet vaan niitä tapauksia jossa lapsella on *useamman numeron liian pienet/suuret kengät joilla on huono/mahdoton liikkua, *lapsi tulee pitkään pakkasten alettua vielä vk-vaatteilla tai vastaavasti keväällä toppavaatteisiin topattuna tai hänellä ei ole lainkaan sopivia ulkoiluvaatteita * lapsi on likaisissa ja haisevissa vaatteissa, ynnä muuta vastaavaa JA tilanne ei korjaannu vaikka vanhemmalle kerrotaan havaitut puutteet.
Jos oikeasti olet pk.ssa töissä ja asenne on tuo että vaikka "lapsella on aina haisevat, likaiset ja liian pienet vaatteet päällä" niin lasu ei kuitenkaan teiltä lähde em. syistä vaan pitää olla jotain "lisää" niin kehoitan kyllä tarkastamaan ne ohjeet, missä vaiheessa se lasu olisi pk.sta velvollisuus tehdä. Lisätietoja löytyy esim. THL.n lastensuojelun käsikirjasta.