Lue keskustelun säännöt.
Ymmärsin vihdoin, miksi minulla ei ole ystäviä
03.04.2019 |
Minulla ei ole mitään annettavaa muille. "Hieman" kirpaisee se ymmärtää, mutta pakko se on kohdata. Enkä nyt provoile, enkä yritä vetää lokaan muita yksinäisiä. Oikeastaan haluan vain kertoa jollekin, että tajusin sen viimein. Ja kun ei ole niitä ystäviä, kirjoitan tänne.
Olen tällaisen sivustaseuraaja, ollut aina. Muut elävät elämäänsä: on töitä, kouluja, omat perheet (lapsuuden perheet ja/tai omat lapset ja puoliso), harrastuksia. On ne valmiit ystävät siinä mukana.
Minä taas olen työkyvyttömyyseläkkeellä, elän vähän kuin omassa kuplassani. Olen tylsä, minusta ei voi hyötyä mitenkään. Ja vaikka olisin valmis tekemään kaikkea mukavaa ihmisten kanssa, ei minusta oikein saa mitään irti. Taustastani en voi puhua, se karkoittaa ihmiset pois. Jos puhuisin pelkästään lapsista, sekin karkottaisi suurimman osan ihmisistä pois. Voisin puhua yhteiskunnallisista asioista, ilmiöistä, melkein mistä vain, mutta sellaiseen jutusteluun ei mennä ensimmäisellä tai toisella tapaamiskerralla. Toisaalta en myöskään oikein voi puhua rakentamisesta tai lomamatkasta, sillä ristiriita kaikkeen muuhun on sitten liian suuri.
Jään aina sellaiseksi pinnalliseksi kohtaamiseksi. Nainen, joka ei puhu itsestään mitään, joka ei käy töissä, ei opiskele, joka on vain kotona ja jolla on lapsia. Joskus kun olen kertonut "totuuden" itsestäni, olen saanut kuulla että en olekaan niin hyvää seuraa, että "en halua mitään ongelmia". Ei minusta olisi mitään ongelmaa tulossa, en kaipaa terapeuttia enkä likasanko (enkä suostu sellaiseksi itsekään).
Maailma on jotenkin todella pinnallinen.
Mitä teet työksesi?
Onko sinulla perhettä?
Mitä vanhempasi tekevät?
Missä opiskelit?
Huokaus.
Kommentit (80)
Paras ystäväni on kotiäiti, jota mies elättää. Hitsin hauskaa seuraa, vaikka ei tee juuri mitään ns. mielenkiintoista. Persoona vaan on viihdyttävä ja mukavan kärjistävä. Aina saa nauraa kippurassa kun hänen kanssa tekee mitä vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ajattele noin, oletko koskaan tuntenut yhteyttä jonkun toisen ihmisen kanssa? Sillon kun onnistuu luomaan toiseen ihmiseen aidon yhteyden, niin siinä on hyvä olla. Eikä sillä ole merkitystä millainen ihminen on, vaan merkitys on siinä hetkessä. Sitten kun onnistuu luomaan näitä yhteyksiä muihin ihmisiin, onnistuu ystävyyskin, se on eräänlaista verkkojen punomista, mielten yhdistämistä, toisen mielen kannattelua omassa. Jokaisella on jotakin annettavaa, eikä se oma annettava ole huonompi kun toisen, vaikka tekisikin pienemmän osuuden kun toinen, esim. työssäkäynti. Turhaa podet mielestäni huonommutta ainakaan siitä. Nyt vaan mieli kirkkaaksi ja kohtaamaan kaikenlaisia ihmisiä, eikä sinun tarvitse kertoa itsestäsi suuria salaisuuksia, en itsekään niin tekisi, enkä silti koe olevani huijari. Keskity siis hetkeen ja sen hetken jakamiseen. Tsemppiä!
Sulla on pakko olla joku mielenterveysongelma. Ei mikään muu selitä sun ystävättömyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä sä olet työkyvyttömyyseläkkeellä. Mikä se syy sitten onkaan: sairaus, vamma, mt-ongelma... eikö saman kokeneista löytäisi ystäviä? Silloin ei tarvitsisi vaieta taustastaan.
En nimenomaan haluaisi jauhaa tästä eläkkeestä, sen syistä, enkä valittaa mistään siihen liittyvästä.
En haluisi olla viiteryhmältäni tällainen, vaan tulla nähdyksi tavallisena ihmisenä. Tai ainakin potentiaalisena ihmisenä. En sellaisena, joka alleviivatusti ei ole kuten muut.
Vaikea selittää.
Ap
Tavallisia ihmisiä ne muutkin saman kokeneet on. Hain sitä, että sellaisten ihmisten seurassa ei tarvitsisi kierrellä ja kaarrella. Ns. normot haluavat aina tietää mitä teet työksesi ja jos et kerro totuutta, susta saa oudon kuvan ja jos kerrot, niiden kiinnostus tutustua saattaa lopahtaa siihen.
Olisi kiva löytää ystäviä muutenkin kuin yhden viiteryhmän sisältä.
Et haluaisi itsekään olla ystäväsi?
Vierailija kirjoitti:
Itse en ajattele noin, oletko koskaan tuntenut yhteyttä jonkun toisen ihmisen kanssa? Sillon kun onnistuu luomaan toiseen ihmiseen aidon yhteyden, niin siinä on hyvä olla. Eikä sillä ole merkitystä millainen ihminen on, vaan merkitys on siinä hetkessä. Sitten kun onnistuu luomaan näitä yhteyksiä muihin ihmisiin, onnistuu ystävyyskin, se on eräänlaista verkkojen punomista, mielten yhdistämistä, toisen mielen kannattelua omassa. Jokaisella on jotakin annettavaa, eikä se oma annettava ole huonompi kun toisen, vaikka tekisikin pienemmän osuuden kun toinen, esim. työssäkäynti. Turhaa podet mielestäni huonommutta ainakaan siitä. Nyt vaan mieli kirkkaaksi ja kohtaamaan kaikenlaisia ihmisiä, eikä sinun tarvitse kertoa itsestäsi suuria salaisuuksia, en itsekään niin tekisi, enkä silti koe olevani huijari. Keskity siis hetkeen ja sen hetken jakamiseen. Tsemppiä!
Minä toimin noin aiemmin, mutta päädyin sellaisten ihmisten seuraan, jotka yrittivät hyötyä minusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä sä olet työkyvyttömyyseläkkeellä. Mikä se syy sitten onkaan: sairaus, vamma, mt-ongelma... eikö saman kokeneista löytäisi ystäviä? Silloin ei tarvitsisi vaieta taustastaan.
En nimenomaan haluaisi jauhaa tästä eläkkeestä, sen syistä, enkä valittaa mistään siihen liittyvästä.
En haluisi olla viiteryhmältäni tällainen, vaan tulla nähdyksi tavallisena ihmisenä. Tai ainakin potentiaalisena ihmisenä. En sellaisena, joka alleviivatusti ei ole kuten muut.
Vaikea selittää.
Ap
Tavallisia ihmisiä ne muutkin saman kokeneet on. Hain sitä, että sellaisten ihmisten seurassa ei tarvitsisi kierrellä ja kaarrella. Ns. normot haluavat aina tietää mitä teet työksesi ja jos et kerro totuutta, susta saa oudon kuvan ja jos kerrot, niiden kiinnostus tutustua saattaa lopahtaa siihen.
Olisi kiva löytää ystäviä muutenkin kuin yhden viiteryhmän sisältä.
Et haluaisi itsekään olla ystäväsi?
Tuo ei ollut ap. Olisi kiva identifioitua muutenkin kuin pelkästään ongelmien kautta. Elämä kuitenkin on muutakin niiden lisäksi.
Nistit on pelottavia. Vaikka eivät enää sitä kamaa käyttäisikään, niin korvaushoitolääke on samaa tavaraa reseptillä. Että siksi moni varmaan välttelee, kun kuulee taustat...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsissahan on paljon kerrottavaa. Ainakin meidän työpaikalla se on suosituin puheenaihe. Joten rohkeasti vain puhumaan ap!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ajattele noin, oletko koskaan tuntenut yhteyttä jonkun toisen ihmisen kanssa? Sillon kun onnistuu luomaan toiseen ihmiseen aidon yhteyden, niin siinä on hyvä olla. Eikä sillä ole merkitystä millainen ihminen on, vaan merkitys on siinä hetkessä. Sitten kun onnistuu luomaan näitä yhteyksiä muihin ihmisiin, onnistuu ystävyyskin, se on eräänlaista verkkojen punomista, mielten yhdistämistä, toisen mielen kannattelua omassa. Jokaisella on jotakin annettavaa, eikä se oma annettava ole huonompi kun toisen, vaikka tekisikin pienemmän osuuden kun toinen, esim. työssäkäynti. Turhaa podet mielestäni huonommutta ainakaan siitä. Nyt vaan mieli kirkkaaksi ja kohtaamaan kaikenlaisia ihmisiä, eikä sinun tarvitse kertoa itsestäsi suuria salaisuuksia, en itsekään niin tekisi, enkä silti koe olevani huijari. Keskity siis hetkeen ja sen hetken jakamiseen. Tsemppiä!
Minä toimin noin aiemmin, mutta päädyin sellaisten ihmisten seuraan, jotka yrittivät hyötyä minusta.
Miten yrittivät hyötyä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä sä olet työkyvyttömyyseläkkeellä. Mikä se syy sitten onkaan: sairaus, vamma, mt-ongelma... eikö saman kokeneista löytäisi ystäviä? Silloin ei tarvitsisi vaieta taustastaan.
En nimenomaan haluaisi jauhaa tästä eläkkeestä, sen syistä, enkä valittaa mistään siihen liittyvästä.
En haluisi olla viiteryhmältäni tällainen, vaan tulla nähdyksi tavallisena ihmisenä. Tai ainakin potentiaalisena ihmisenä. En sellaisena, joka alleviivatusti ei ole kuten muut.
Vaikea selittää.
Ap
Tavallisia ihmisiä ne muutkin saman kokeneet on. Hain sitä, että sellaisten ihmisten seurassa ei tarvitsisi kierrellä ja kaarrella. Ns. normot haluavat aina tietää mitä teet työksesi ja jos et kerro totuutta, susta saa oudon kuvan ja jos kerrot, niiden kiinnostus tutustua saattaa lopahtaa siihen.
Olisi kiva löytää ystäviä muutenkin kuin yhden viiteryhmän sisältä.
Et haluaisi itsekään olla ystäväsi?
Tuo ei ollut ap. Olisi kiva identifioitua muutenkin kuin pelkästään ongelmien kautta. Elämä kuitenkin on muutakin niiden lisäksi.
Enpä ole tähän päivään mennessä tullut edes ajatelleeksi, että ihminen identifioituisi sen perusteella, mitä yhteistä hänellä on ystäviensä kanssa. Aikoinaan yksinhuoltajana ystävystyin toisen yksinhuoltajan kanssa ihan vain siksi, että kummallakin yksinhuoltajuuden vuoksi sattui olemaan samalla tavalla aikaa. Kun parisuhteessa elävät viettivät vappua perheidensä kanssa, minä ja ystäväni lapsinemme vietimme yhdessä. Mistään, mitä teimme yhdessä, ei kummankaan tarvinnut ensin kysyä puolisolta, sopiiko vai onko puolisolla mahdollisesti sille ajankohdalle jotain muita suunnitelmia.
Olen myös ystävystynyt ihmisen kanssa, jolla on sama sairaus kuin itsellänikin. Sairauden vuoksi tutustuimme toisiimme, mutta onhan meidän kummankin elämässä paljon muutakin kuin sairaus. Ihan kuten itsekin sanoit, elämä on muutakuin kuin ongelmia. Siis sillä toisellakin, jolla on ongelmia, ei pelkästään sinulla. Vai ajattelitko, että jos ystävystyy sellaisen kanssa, jolla on sama ongelma, ei ystävyyssuhteessa koskaan puhuta mistään muusta kuin siitä ongelmasta? Oma kokemukseni taas on, että kun toisella on sama ongelma, siitä ongelmasta ei tarvitse puhua oikeastaan ollenkaan. Toinen ymmärtää toista ilmankin.
Lähde rohkeasti ulos erilaisiin itseäsi kiinnostaviin tapahtumiin. Älä keskity siihen että olet eläkkeellä, voit sanoa olevasi nyt kotona jos joku sitä sattuu kysymään.
Ohjaa keskustelu itsestäsi pois. Jos joku utelee missä työskentelet niin sano että tällä hetkellä kotona, mitä itse teet?
Mieti siis valmiiksi miten vältät henkilökohtaiset kysymykset viemällä keskustelua eteenpäin. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ajattele noin, oletko koskaan tuntenut yhteyttä jonkun toisen ihmisen kanssa? Sillon kun onnistuu luomaan toiseen ihmiseen aidon yhteyden, niin siinä on hyvä olla. Eikä sillä ole merkitystä millainen ihminen on, vaan merkitys on siinä hetkessä. Sitten kun onnistuu luomaan näitä yhteyksiä muihin ihmisiin, onnistuu ystävyyskin, se on eräänlaista verkkojen punomista, mielten yhdistämistä, toisen mielen kannattelua omassa. Jokaisella on jotakin annettavaa, eikä se oma annettava ole huonompi kun toisen, vaikka tekisikin pienemmän osuuden kun toinen, esim. työssäkäynti. Turhaa podet mielestäni huonommutta ainakaan siitä. Nyt vaan mieli kirkkaaksi ja kohtaamaan kaikenlaisia ihmisiä, eikä sinun tarvitse kertoa itsestäsi suuria salaisuuksia, en itsekään niin tekisi, enkä silti koe olevani huijari. Keskity siis hetkeen ja sen hetken jakamiseen. Tsemppiä!
Minä toimin noin aiemmin, mutta päädyin sellaisten ihmisten seuraan, jotka yrittivät hyötyä minusta.
Miten yrittivät hyötyä?
Rahallisesti. Ei siitä sen enempää. Oli melko taitavaa manipulointia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä sä olet työkyvyttömyyseläkkeellä. Mikä se syy sitten onkaan: sairaus, vamma, mt-ongelma... eikö saman kokeneista löytäisi ystäviä? Silloin ei tarvitsisi vaieta taustastaan.
En nimenomaan haluaisi jauhaa tästä eläkkeestä, sen syistä, enkä valittaa mistään siihen liittyvästä.
En haluisi olla viiteryhmältäni tällainen, vaan tulla nähdyksi tavallisena ihmisenä. Tai ainakin potentiaalisena ihmisenä. En sellaisena, joka alleviivatusti ei ole kuten muut.
Vaikea selittää.
Ap
Tavallisia ihmisiä ne muutkin saman kokeneet on. Hain sitä, että sellaisten ihmisten seurassa ei tarvitsisi kierrellä ja kaarrella. Ns. normot haluavat aina tietää mitä teet työksesi ja jos et kerro totuutta, susta saa oudon kuvan ja jos kerrot, niiden kiinnostus tutustua saattaa lopahtaa siihen.
Olisi kiva löytää ystäviä muutenkin kuin yhden viiteryhmän sisältä.
Et haluaisi itsekään olla ystäväsi?
Tuo ei ollut ap. Olisi kiva identifioitua muutenkin kuin pelkästään ongelmien kautta. Elämä kuitenkin on muutakin niiden lisäksi.
Enpä ole tähän päivään mennessä tullut edes ajatelleeksi, että ihminen identifioituisi sen perusteella, mitä yhteistä hänellä on ystäviensä kanssa. Aikoinaan yksinhuoltajana ystävystyin toisen yksinhuoltajan kanssa ihan vain siksi, että kummallakin yksinhuoltajuuden vuoksi sattui olemaan samalla tavalla aikaa. Kun parisuhteessa elävät viettivät vappua perheidensä kanssa, minä ja ystäväni lapsinemme vietimme yhdessä. Mistään, mitä teimme yhdessä, ei kummankaan tarvinnut ensin kysyä puolisolta, sopiiko vai onko puolisolla mahdollisesti sille ajankohdalle jotain muita suunnitelmia.
Olen myös ystävystynyt ihmisen kanssa, jolla on sama sairaus kuin itsellänikin. Sairauden vuoksi tutustuimme toisiimme, mutta onhan meidän kummankin elämässä paljon muutakin kuin sairaus. Ihan kuten itsekin sanoit, elämä on muutakuin kuin ongelmia. Siis sillä toisellakin, jolla on ongelmia, ei pelkästään sinulla. Vai ajattelitko, että jos ystävystyy sellaisen kanssa, jolla on sama ongelma, ei ystävyyssuhteessa koskaan puhuta mistään muusta kuin siitä ongelmasta? Oma kokemukseni taas on, että kun toisella on sama ongelma, siitä ongelmasta ei tarvitse puhua oikeastaan ollenkaan. Toinen ymmärtää toista ilmankin.
Minulla on toisenlaisia kokemuksia siitä, miten joku yrittää hankkia itselleen henkilökohtaista terapeuttia pullapalkalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on samaa tuo, ettei omassa elämässäni ole sen kummempaa kerrottavaa ja kuulumisia.
Minua kiinnostaa jutella vain ideoista, ilmiöistä, aiheista, mutta olen huomannut, että tällainen on suht harvinaista. Useimmat haluavat jutella nimenomaan kuulumisistaan ja suunnitelmistaan, vastavuoroisesti.
Olen onnekas, kun minulla on pari samanhenkistä ystävää. Lisäksi olemme kaikki introvertteja, joten kenelläkään ei ole jatkuvaa tarvetta olla yhteyksissä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Itselläni on vähän kavereita ihan siitä syystä, etten pahemmin jaksa pitää heihin yhteyttä. Olen sitäpaitsi ihan tyytyväinen näin.
Jaksatko ap vaalia kaverisuhteitasi vai odotatko aina toisen ottavan yhteyttä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä sä olet työkyvyttömyyseläkkeellä. Mikä se syy sitten onkaan: sairaus, vamma, mt-ongelma... eikö saman kokeneista löytäisi ystäviä? Silloin ei tarvitsisi vaieta taustastaan.
En nimenomaan haluaisi jauhaa tästä eläkkeestä, sen syistä, enkä valittaa mistään siihen liittyvästä.
En haluisi olla viiteryhmältäni tällainen, vaan tulla nähdyksi tavallisena ihmisenä. Tai ainakin potentiaalisena ihmisenä. En sellaisena, joka alleviivatusti ei ole kuten muut.
Vaikea selittää.
Ap
Tavallisia ihmisiä ne muutkin saman kokeneet on. Hain sitä, että sellaisten ihmisten seurassa ei tarvitsisi kierrellä ja kaarrella. Ns. normot haluavat aina tietää mitä teet työksesi ja jos et kerro totuutta, susta saa oudon kuvan ja jos kerrot, niiden kiinnostus tutustua saattaa lopahtaa siihen.
Olisi kiva löytää ystäviä muutenkin kuin yhden viiteryhmän sisältä.
Et haluaisi itsekään olla ystäväsi?
Tuo ei ollut ap. Olisi kiva identifioitua muutenkin kuin pelkästään ongelmien kautta. Elämä kuitenkin on muutakin niiden lisäksi.
Enpä ole tähän päivään mennessä tullut edes ajatelleeksi, että ihminen identifioituisi sen perusteella, mitä yhteistä hänellä on ystäviensä kanssa. Aikoinaan yksinhuoltajana ystävystyin toisen yksinhuoltajan kanssa ihan vain siksi, että kummallakin yksinhuoltajuuden vuoksi sattui olemaan samalla tavalla aikaa. Kun parisuhteessa elävät viettivät vappua perheidensä kanssa, minä ja ystäväni lapsinemme vietimme yhdessä. Mistään, mitä teimme yhdessä, ei kummankaan tarvinnut ensin kysyä puolisolta, sopiiko vai onko puolisolla mahdollisesti sille ajankohdalle jotain muita suunnitelmia.
Olen myös ystävystynyt ihmisen kanssa, jolla on sama sairaus kuin itsellänikin. Sairauden vuoksi tutustuimme toisiimme, mutta onhan meidän kummankin elämässä paljon muutakin kuin sairaus. Ihan kuten itsekin sanoit, elämä on muutakuin kuin ongelmia. Siis sillä toisellakin, jolla on ongelmia, ei pelkästään sinulla. Vai ajattelitko, että jos ystävystyy sellaisen kanssa, jolla on sama ongelma, ei ystävyyssuhteessa koskaan puhuta mistään muusta kuin siitä ongelmasta? Oma kokemukseni taas on, että kun toisella on sama ongelma, siitä ongelmasta ei tarvitse puhua oikeastaan ollenkaan. Toinen ymmärtää toista ilmankin.
Minulla on toisenlaisia kokemuksia siitä, miten joku yrittää hankkia itselleen henkilökohtaista terapeuttia pullapalkalla.
Voi olla ihan tavallistakin, jos on kyse sellaisesta ongelmasta, johon tarvitaan terapeuttia. Oma sairauteni on fyysinen eikä siihen mitkään terapiat edes auttaisi.
Tarkoitatte kai "olen liian itsekeskeinen"?
Mun mielestä sä aloittaja kuulostat ihan sellaiselta ihmiseltä, johon voisi tutustua ja josta voisi saada ystävän. Ei ystävien kesken tärkeintä ole ihmeelliset kokemukset ja kertomiset vaan ihan tavallinen elämä kaikkine juttuineen. Tärkeää on myös se, että joku kuuntelee ja jotakuta voi kuunnella. Se, että jonkun kanssa voi olla oma itsensä.
Tiedän, miltä ap:n olo tuntuu. Minulla ei ollut ystäviä silloin, kun minulla meni hyvin. Nyt muutaman vuoden kurjuuden jälkeen ei ole edes teoriassa mahdollista saada kavereita, saati ystäviä.
Minulla ei ole mitään kerrottavaa, koska minulla ei ole työtä, rahaa, harrastuksia, puolisoa, lapsia tai lemmikkejä. Jollei ihminen kerro itsestään mitään, häneen suhtaudutaan hyvin epäluuloisesti.
Olen (ollut) hyvä kuuntelija, luonteeltani auttavainen ja peruspositiivinen (vaikken totisesti siltä kuulosta juuri nyt) ja kiinnostunut vähän kaikesta, mutta vuosien epävarmuus tulevaisuudesta ja elämästä yleensäkin on tehnyt minusta ahdistuneen ja välttelevän. Muutama hyvin epäonnistunut tuttavuus vuosia sitten osoitti minulle sen, että ne ihmiset, jotka ovat minusta kiinnostuneita, eivät ole ihmisiä, joita minä haluan elämääni.
Jotta kuvio olisi vielä hankalampi, viihdyn kotona paljon paremmin kuin ihmisten ilmoilla, joten mahdollisuuteni tavata uusia ihmisiä rajoittuvat ruokakauppojen jonoihin. Väkijoukkojen vieroksujana en siis edes kaipaa isoa kaveripiiriä, mutta muutama juttukaveri olisi kiva. Mutta mistäpä jutella?
Saatat toki olla tylsää seuraa, mutta aloituksesi lopussa luettelemasi asiat eivät kyllä tarkoita sitä. Mulla pisin aikuisiällä solmittu ystävyyssuhde on kestänyt jo yli 10 vuotta eikä kertaakaan ole tullut puheeksi, mitä mun (tai hänen) vanhempansa tekevät tai missä ollaan opiskeltu. Mulla on toinenkin hyvä ystävä, joka on työkyvyttömyyseläkkeellä ollut koko sen ajan, kun ollaan tunnettu. En ole vieläkään kysynyt, mistä syystä hän on työkyvyttömyyseläkkeellä tai kuinka pitkään on ollut. Ei sillä tiedolla olisi mulle mitään merkitystä.
En muutenkaan puhu työasioistani kuin työkavereideni kanssa, koska vain he ymmärtävät, mistä puhun. Vapaa-ajallani en halua edes ajatella työasioita, saan pohtiä niitä ihan riittämiin työpäivän aikana. En puhu myöskään nyt jo aikuisista lapsistani. Lapseni elävät omaa elämäänsä ja minä omaani. Saatan toki sanoa, että vietetään joulua suvun kesken tai että sain tyttäreltäni syntympäivälahjaksi taulun, mutta noin muuten en puhu siitä, mitä lapseni tekevät tai missä ovat. Elän muutenkin aika "tässä ja nyt" -elämää. Menneet on menneitä, tulevasta ei vielä tiedä mitään. Silti ei ole ollut mitään ongelmaa ystävystyä ja saada kavereita.
Sun ongelmasi - mun mielestäni - on pikemminkin se, että et ole löytänyt itsellesi sellaista seuraa, joka sopisi sulle. Sellaista, joita ei edes kiinnosta, missä opiskelit, miksi olet eläkkeellä, mitä vanhempasi tekevät jne. Sellaista, jotka kiinnostaa, mitä sun kanssasi voi tehdä ja mitä sun elämääsi kuuluu juuri nyt. Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään erityisen mielenkiintoisia vaan ihan tavallisia pulliaisia, jotka elävät tavallisen pulliaisen arkea. Tärkeintä ystävyyden syntymisessä on, että molemmat viihtyvät toistensa seurassa.