Jacksonin fanit kuin fundamentalisti uskovaisia
Fanit käyttäytyy kuin uskonlahkolaiset kun fanit kieltävät ja puolustuvat Jacksonia. Kuin uskispiirit kun niissä paljastunut hyväksikäyttöä.
Näin sitä toimitaan kun fanitetaan jotain liikaa.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Ja te MJ:n syyllistäjät uskotte näköjään ihan mitä vain jos sen vain sanoo ääneen. Ei minkäänlaista lähdekritiikkiä tai tarvetta todisteille, joten olen taipuvainen uskomaan, että kuulutte siihen vähemmän älykkääseen kansanosaan.
Kerro mulle nyt järjellä asia, joka muuttaa käsityksen ettei ole syyllistynyt tekoihin. muuta tämä juttu mikä oli dokumentissa epäuskottavaksi.
Nämä kaksi päätähteä dokumentissa kertoi asioita, heille molemmille oli tehty täysin samoja asioita. Huom, nämä eivät olleet samassa tilassa dokumentissa, mutta tekotapa oli täysin sama mitä heille tehtiin.
Dokumentissä oli myös pari muutakin ja yksi kuulustelujuttu ja näillä kahdella muullakin oli täysin sama tarina mitä oli tehty. Nyt on siis jo 4 lasta, joille on tehty täysin samat asiat. Wade ja Jimmy tiesi, kun tämä kolmas uusi poika pamahti kuvioihin mitä oven takana tapahtuu, kun menivät kahden kesken sinne huoneeseen. Se kolmas ja neljäs nosti jutun ja tarina on edelleen täysin sama mitä nämä kaksi kertoi kameroille aikuisena. MJ maksoi 10milj "sovittelusta" Miksi syyllinen maksaa sellaisesta mitä ei ole tapahtunut ja edelleen on se 4 lasta, jotka on kokenu täysin samat asiat.
Dokumentissa nämä kaksi sanoi, että on hirveetä ettei ne kaksi saanu minkäänlaista oikeutta, vaikka ne tiesivät mitä niille on tehty, kun se teki koko aika samaa näille meille kahdelle.
Ja jos vähän syvennyt kahden päätähden haastatteluun, niin voiko joku ihminen näytellä noin hyvin uhria kameran edessä ja kertoa noin suurta asiaa kameralle. Kukaan ei näyttele noin kameran edessä ja nämä ei ole ammattinäyttelijöitä jne.
Kukaan hoocee fani ei usko, koska MJ on lähes jumalan asemassa niille ihmisille. MJ teki niin paljon hyvää kulissien etupuolella, että tollaset pimeän puole teot on vaan niin vaikeata ymmärtää, hyväksyä ja käsittää. Toivoin itsekin, että olis mennyt toisin, mutta minä epäilin jo silloin 90-luvun alussa ku eka juttu pamahti lehtiin.. Sen vielä nielin että rahastus, mutta kun tuli toinen, niin en enää niellyt ja nyt eilen sain 100% varmuuden ajatteluilleni.
Nyt sun hugi perustella noi kaikki vääriksi ja älä sano RAHA, koska nämä kaksi ei ole saanut penniäkään rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mietitään tätä Wade robsonia, joka kovaan otteeseen väittää että häntä käytettiin hyväksi, niin tulee miettineeksi, että:
- Miksi hän esiintyi vielä aikuisenakin Jakcsonin videoissa ja oli ohjaamassa hänen tanssijoitaan, jos häntä oli niin hirveästi kohdeltu hyväksi, kuin hän väittää?
- Miksi hän todisti Jacksonin oikeudessa, että Jackson ei ole koskaan koskettanut häntä?
- Miksi Wade vasta kun Jackson oli kuollut ja kun hänet sysäytettiin tanssiohjaajana pois Jakcsonin kiertueilta alkoi haastamaan oikeuteen Jacksonin yrityksiä ja väittämään, että häntä on vasta nyt käytetty hyväksi?
- Ja miten Wadella ei ole antaa minkäänlaisia todisteita asiasta, ja että tuomarit hylkäsivät hänen haasteensa.
Hohhoijaa. Taas yksi, joka ei edes viitsi katsoa dokumenttia. Näitäkin siinä käsitelty. Kun niin kova tarve puolustella ihmistä, jota syytetään yhdestä kuvottomammista rikoksista niin luulisi, että edes katsoisi dokumentin, jossa asiaa käsitellään.
Mietin sitä, että vaikka olet olettavasti katsonut dokumentin niin et kuitenkaan voi mitenkään noihin vastat?
siis sanotko, että hän ei sen takia tuonut asiaa enemmän esille, koska ei aiemmin ollut isä vanhempi ja vasta sen jälkeen hän hoksasi, että häntä on käytetty hyväksi? Jännää, että samoihin aikoihin Wade myös alkoi ajautumaan tilanteeseen, jossa hän toden teolla tarvitsi rahaa ja hänen kirjansakin oli flopannut.
Mitäs jännää siinä on? Yleensä työ kärsii, kun mielenterveys hajoilee. Lisäksi kuolema on ihan oikeasti voinut vaikuttaa muillakin tavoilla kuin vain "rahanahneeseen ulostuloon", mutta sitä ei tajua ihminen, jonka sisäinen maailma on köyhä tai ei ole menettänyt ketään rakasta.
Dokumentissahan kerrotaan, että Wade itki MJ:n hautajaisissa enemmän kuin oman isänsä. MJ oli eristänyt lapsen vanhemmistaan niin, että suhde heihin kärsi fundamentaalisti ja oli hänelle mentorin ja hyväksikäyttäjärakastajan lisäksi läheisin aikuinen.
Jännää, että se mielenterveys alkoi hajoilemaan noinkin vaarallisesti, kun kaksi viikkoa ennen hänen julkista oivallusta MJ:n hyväksikäytösväitettä tuo Wade oli hakenut töihin MJ:n johonkin muistokiertueelle. Ja kun hän ei saanut paikkaa, alkoivat yllättäen nuo väittämät? Eli siis ei edes ollut suoraan MJ:n kuoleman jälkeen, vaan sen, kun hän ei päässyt enää tekemään töitä. Myös tuo Wadehan kirjoitti kirjan, jossa vain ylisti MJ:tä ja hän todisti oikeudessa MJ:n puolesta.
Eli joko wade valehteli aikoinaan OIKEUDESSA, tai valehtelee nyt. Itse uskon, että valehteelee nyt, kun on todennäköisesti rahahuolissa. Sama juttu on ollut ihan noissa kaikissa jutuissa. Raha-ahneet perheet joilla on ollut suuria velkoja ja ennestään huijausyrityksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja te MJ:n syyllistäjät uskotte näköjään ihan mitä vain jos sen vain sanoo ääneen. Ei minkäänlaista lähdekritiikkiä tai tarvetta todisteille, joten olen taipuvainen uskomaan, että kuulutte siihen vähemmän älykkääseen kansanosaan.
Kerro mulle nyt järjellä asia, joka muuttaa käsityksen ettei ole syyllistynyt tekoihin. muuta tämä juttu mikä oli dokumentissa epäuskottavaksi.
Nämä kaksi päätähteä dokumentissa kertoi asioita, heille molemmille oli tehty täysin samoja asioita. Huom, nämä eivät olleet samassa tilassa dokumentissa, mutta tekotapa oli täysin sama mitä heille tehtiin.
Dokumentissä oli myös pari muutakin ja yksi kuulustelujuttu ja näillä kahdella muullakin oli täysin sama tarina mitä oli tehty. Nyt on siis jo 4 lasta, joille on tehty täysin samat asiat. Wade ja Jimmy tiesi, kun tämä kolmas uusi poika pamahti kuvioihin mitä oven takana tapahtuu, kun menivät kahden kesken sinne huoneeseen. Se kolmas ja neljäs nosti jutun ja tarina on edelleen täysin sama mitä nämä kaksi kertoi kameroille aikuisena. MJ maksoi 10milj "sovittelusta" Miksi syyllinen maksaa sellaisesta mitä ei ole tapahtunut ja edelleen on se 4 lasta, jotka on kokenu täysin samat asiat.
Dokumentissa nämä kaksi sanoi, että on hirveetä ettei ne kaksi saanu minkäänlaista oikeutta, vaikka ne tiesivät mitä niille on tehty, kun se teki koko aika samaa näille meille kahdelle.
Ja jos vähän syvennyt kahden päätähden haastatteluun, niin voiko joku ihminen näytellä noin hyvin uhria kameran edessä ja kertoa noin suurta asiaa kameralle. Kukaan ei näyttele noin kameran edessä ja nämä ei ole ammattinäyttelijöitä jne.
Kukaan hoocee fani ei usko, koska MJ on lähes jumalan asemassa niille ihmisille. MJ teki niin paljon hyvää kulissien etupuolella, että tollaset pimeän puole teot on vaan niin vaikeata ymmärtää, hyväksyä ja käsittää. Toivoin itsekin, että olis mennyt toisin, mutta minä epäilin jo silloin 90-luvun alussa ku eka juttu pamahti lehtiin.. Sen vielä nielin että rahastus, mutta kun tuli toinen, niin en enää niellyt ja nyt eilen sain 100% varmuuden ajatteluilleni.
Nyt sun hugi perustella noi kaikki vääriksi ja älä sano RAHA, koska nämä kaksi ei ole saanut penniäkään rahaa.
Olen eri, mutta haluan vastat.
1. Noita kahta uhria edustaa sama lakiyhtiö. Se, etteivät he olleet samassa huoneessa dokumentin aikana ei tarkoita sitä, etteivätkö he olisi koskaan tavanneet ja keskustelleet asiasta.
2. Tämä sovittelutapaus on vähän pidempi ja se oikea määrä taisi olla 20milj eikä 10. Mutta asia meni niin, että alunperin MJ:tä pyrittiin haastamaan oikeuteen RIKOKSESTA. Kuitenkin kaksi suurta tuomaristoa ei suostunut ottamaan asiaa käsiteltäväksi, koska pojan väittämät ja todisteet (esim siitä, miltä MJ:n penis näyttää) eivät pitäneet totta, niin ne hylättiin. Kuitenkin Amerikassa voi ihan mistä tahansa haastaa muut siviilioikeudessa ja tähänhän MJ:n tapauksessa mentiin. Ongelma on se, että yhä odotettiin sitä, että JOSSAIN vaiheessa MJ voitaisiin haastaa rikostuomioistuimeen uudelleen asiasta (mikä tapahtui vuonna 2005) ja nämä, jotka odottivat (eli syyttäjät) että voisivat viedä MJ:n rikostuomioistuimeen olisivat voineet mennä sinne siviilioikeuteen (siis siviilituomiistuimeen) katsojana ja käyttää siellä olevia tietoja rikostuomioistuimessa MJ:ta vastaan. SIKSI MJ päätti sopia. Siinä sopimuksessa MJ muuten kieltää käyttäneensä hyväksi. Vaikka heille maksettiin tästä sovittelusta se poika ja hänen isänsä olisivat voineet siellä rikostuomioistuimessa vuonna 2005 todistaa häntä vastaan, mutta arvaa mitä? Se poika lähti karkuun eikä suostunut todistamaan MJ:tä vastaan ja hän vielä haastoi vanhempansa oikeuteen ja sai lähestymiskiellon isäänsä vastaan, joka oli lähestymiskiellon mukaan yrittänyt tappaa hänet.
Syy, miksi ihmiset uskovat tähän dokumenttiin johtuu ihan vain siitä, että he eivät tiedä asian kuin pintapuolelta eivätkä tiedä esim USA:n lakimenettelyistä lainkaan.
Kaikkia Michael Jackson -faneja pitäisi tuikata takalistoon dildolla, joka on valettu Michaelin kul1ia muottina käyttäen.