Menetin tänään varmaan pari ystävää - lapsettomat häät ja aateperäiset tarjoilut
Kutsukortit häihimme tipahtivat ystäviemme postilaatikoihin viime perjantaina ja tänään saa varmaan loput kutsunsa. Ensimmäisten ilmoittajien joukossa olleet 2 lapsuudenystävää kumpikin loukkaantuivat K18 häistä. Olin laittanut kustsuun, että tarjoilemme häissä alkoholia ja siksi kutsu on K18. No sieltäpä toiselta tuli kyselyjä ja ehdotelmia, että lapset voisi ottaa mukaan ja, että lapset haettaisiin illan kuluessa. Toinen kysyi suoraan, että "ootko tosissas". Joo kyllä olen. Olen +40 ja suurimmalla osalla ystävistä on lapsia ja uusien puolisoiden lapsia, että päätettiin jättää kaikki lapset kutsumatta. Lapsia olisi kaikkiaan tullut enemmän kuin aikuisia. Kerroin näille kahdelle, että he voivat halutessaan osallistua hääjuhlaa edeltävän päivän kahvitilaisuuteen, johon tulevat suvun vanhukset eli omat elossa olevat vanhemmat sekä tädit ja sedät. Ei sitten nekään kelvanneet kun "ei nähdä sitten muita lapsuuden kavereita". Joo ja omatkaan lapset eivät halua tulla, vaikka ovat jo täysi-ikäisiä.
Lopulta sanoin, että heidän on itse tehtävä päätös haluavatko tulla miehensä kanssa kaksin vai perheenä kahvitilaisuuteen, mutta lapsia ei iltajuhlaan voi tuoda. Saa nähdä nyt tulevatko paikalle. Meillä ei ole edes mitään lahjatoivetta (koska on jo kaikki) ja häät ovat kesällä.
Toinen onkin sitten ne ruokavaliot. Kutsussa mainittiin mitä tullaan tarjoilemaan (kanaa) ja jos haluaa jotain aatteellista erityisannosta, niin he voivat pitopalvelusta tilata mieleisensä omakustanteisesti. Tämä koskee siis vain aatteellisia ruokavalioita. Allergiat on asia erikseen. Ollaan varauduttu 2 gluteenittomaan ja 1 munattomaan ja 1 äyriäis-pähkinättömään annokseen, koska tiedetään etukäteen, nämä allergiat. Tämä ihan vain siksi, että viime kesänä ystäväni meni naimisiin ja 70 kutsutusta 12 oli joku aateperäinen ruokavalio ja niiden annokset tuli kalliiksi. Nyt sitten 1 kutsutuista loukkaantui, koska on niin ruokarajoitteinen. Hän ei syö kanaa, mutta jauheliha olisi kelvannut, ei kasviksia ja tiettyä perunaa ois pitänyt olla. Pitopalvelusta sais lasten annoksia omakustanteisesti ja kehoitin tilaamaan sellaisen.
Huh, sain sanottua, mutta odotinkin jotain tälläistä. Ehkä kaikki ei tule, mutta sitten ei tule.
Kommentit (78)
Häät, kuten muutkin kutsut, saa järjestää lapsettomina tai mummottomina tai miten haluaa. Ja tarjoilut myös . ( mutta armoa ei saa häät, joissa typeriä leikkejä, morsiamen ryöstöjä yms päiväkotihupailua).
Voi luoja :) Vedätte siis per*eet olalle heti papin aamenen jälkeen, niin että lapset eivät voi osallistua hetkeksikään (mitä joku ehdotti). Ja joku vegaaninen ruokavalio on niin kallis, että sen takia kannattaa riskeerata ystävyys. No kyllä ymmärtäisin, jos aatteellisia ruokavalioita olisi kymmeniä erilaisia, mutta lähinnä vain tuo yksi tulee minulle mieleen. Haloo.
Minä tarjoilin häissäni boolia ja juustonaksuja, kaverit toivat omat juomansa 😂
Ja ikää meil on +30v 😂
Saahan sitä pitää ihan minkälaiset häät vaan haluaa, mutta sitten pitää hyväksyä kieltäytymiset ja suuttumuksen. Meidän olisi melkeinpä pakko kieltäytyä lapsettomista häistä, koska ei saada lastenvahtia kuin max. pariksi tunniksi.
Omannäköiset juhlat ja lapsettomuus ihan ok, mutta tarviiko tosissaan olla niin nilkki että pistää vieraat maksamaan ruokansakin? Kas kun ei ole pääsymaksua juhlapaikalle.
Ei ole vielä tullut kutsua, mutta ilmoitan jo nyt, että meillä on silloin muu aiemmin sovittu meno.
(Ei siis johdu ruokarajoitteista, koska niitä ei ole ja lapsetkin ovat jo aikuisia...)
Arvostan. :D Vaikka olisi provo! Ap, olet sankari. Tulisin innoissani juhliisi ja toisin hienon lahjan.
Höpöhöpö. Kukaan aikuinen ihminen ei nillitä jostain ruokailusta, ettei halua syödä kasviksia ja vaan tietty peruna kelpaa.
0/5, jos edes sitä.
Me pidettiin grillibileet, tarjolla oli seka kasvis-, kala- etta lihavaihtoehto. Jokainen osoitti mita halusi ja kokki paistoi annokset. Lisukkeina oli leipia ja salaatteja.
Helpoimman kautta :)
Vierailija kirjoitti:
Omannäköiset juhlat ja lapsettomuus ihan ok, mutta tarviiko tosissaan olla niin nilkki että pistää vieraat maksamaan ruokansakin? Kas kun ei ole pääsymaksua juhlapaikalle.
Jos vieras on niin epäkohtelias, ettei ruoka kelpaa vaikka voisi syödä niin ihan kiva että joku pistää rajoja.
Ap, unohdit aloituksestasi erityismaininnan jostain joka vaatii vegaaniruokaa.
Minuakin ihmetyttää tuo lasten raahaaminen joka paikkaan. Oli vaikka jotkut hemmetin syntymäpäivät, sinne tullaan vaikka väkisin, loukkaannutaan jos ei saa tulla tai kutsuttuja rajoitetaan. Ja tuodaan omat aikuiset lapset ja/tai lapsenlapset, pieneen kämppään. Näin ainakin exän sukulaisten piirissä.
Voi vain sanoa, että onneksi ei häitä tullut eikä tarvinnut maksaa jumalattomia summia niistä kemuista.
Jos ei pääse ilman lapsia/aikuisia lapsia/lapsenlapsia, tai mistä tahansa syystä, niin voi jättää tulematta vaikka olisi kutsuttukin, kiitos.
Ymmärrän ihan täysin, en itsekään haluaisi omiin häihini lapsia kiljumaan ja vipeltämään, saati katselemaan aikuisten alkoholinkäyttöä vaikka se olisikin sivistynyttä. Jokaisella on oikeus päättää omista juhlistaan.
Tämä tuskin on aito tapaus, vaikuttaa vähän liian kärjistetyltä. Joka tapauksessa hyviä pointteja sisältää. Tietysti pari järjestää omanlaisensa häät, eikä siihen ole muilla nokan koputtamista. Varmasti tämä "esimerkkipari"kin on osallistunut vuosien saatossa useisiin muihin häihin, jolloin on menty kulloisenkin hääparin ehdoilla. Nyt on heidän vuoronsa, ja muut saavat vuorostaan sopeutua.
Lapsettomat hääton mielestäni hyvä idea, koska omana hääpäivänään huomion keskipisteessä on hääpari, eivät ympäriinsä juoksentelevat, meluavat ja sottaavat lapset. Jos joku loukkaantuu siitä, ettei aikuisten juhlista haluta tehdä HopLoppia niin siitä vain. Jos väkimäärä pienenee niin voipa ainakin järjestää paikalle oikeasti tuleville vähän paremmat tarjoilut ja enemmän samppanjaa :).
Se kohta mitä en ymmärrä ovat nuo erikoisruokavaliot ja se että ne maksatettaisiin vierailla. Come on. Riippumatta syystä, jos on jokin suht tavallinen erikoisruokavalio (laktoositon/gluteeniton/vegaani tms.) niin jokaisella pitopalvelulla on varmasti heitä varten edullisiakin vaihtoehtoja tarjolla. Hankalammissakin tilanteissa varmasti joku ratkaisu löytyy. Ei ole oikein että vieraat joutuvat maksamaan vielä ruoastakin, häälahjojen lisäksi.
Jos lapsia on enemmän kuin aikuisia niin voi olla että useammat jättää tulematta. Ja sinua se tuntuu nyt enemmän haittaavan, tuskin kutsutut vieraat kauaa asiaa murehtii.
1,5/5