Menetin tänään varmaan pari ystävää - lapsettomat häät ja aateperäiset tarjoilut
Kutsukortit häihimme tipahtivat ystäviemme postilaatikoihin viime perjantaina ja tänään saa varmaan loput kutsunsa. Ensimmäisten ilmoittajien joukossa olleet 2 lapsuudenystävää kumpikin loukkaantuivat K18 häistä. Olin laittanut kustsuun, että tarjoilemme häissä alkoholia ja siksi kutsu on K18. No sieltäpä toiselta tuli kyselyjä ja ehdotelmia, että lapset voisi ottaa mukaan ja, että lapset haettaisiin illan kuluessa. Toinen kysyi suoraan, että "ootko tosissas". Joo kyllä olen. Olen +40 ja suurimmalla osalla ystävistä on lapsia ja uusien puolisoiden lapsia, että päätettiin jättää kaikki lapset kutsumatta. Lapsia olisi kaikkiaan tullut enemmän kuin aikuisia. Kerroin näille kahdelle, että he voivat halutessaan osallistua hääjuhlaa edeltävän päivän kahvitilaisuuteen, johon tulevat suvun vanhukset eli omat elossa olevat vanhemmat sekä tädit ja sedät. Ei sitten nekään kelvanneet kun "ei nähdä sitten muita lapsuuden kavereita". Joo ja omatkaan lapset eivät halua tulla, vaikka ovat jo täysi-ikäisiä.
Lopulta sanoin, että heidän on itse tehtävä päätös haluavatko tulla miehensä kanssa kaksin vai perheenä kahvitilaisuuteen, mutta lapsia ei iltajuhlaan voi tuoda. Saa nähdä nyt tulevatko paikalle. Meillä ei ole edes mitään lahjatoivetta (koska on jo kaikki) ja häät ovat kesällä.
Toinen onkin sitten ne ruokavaliot. Kutsussa mainittiin mitä tullaan tarjoilemaan (kanaa) ja jos haluaa jotain aatteellista erityisannosta, niin he voivat pitopalvelusta tilata mieleisensä omakustanteisesti. Tämä koskee siis vain aatteellisia ruokavalioita. Allergiat on asia erikseen. Ollaan varauduttu 2 gluteenittomaan ja 1 munattomaan ja 1 äyriäis-pähkinättömään annokseen, koska tiedetään etukäteen, nämä allergiat. Tämä ihan vain siksi, että viime kesänä ystäväni meni naimisiin ja 70 kutsutusta 12 oli joku aateperäinen ruokavalio ja niiden annokset tuli kalliiksi. Nyt sitten 1 kutsutuista loukkaantui, koska on niin ruokarajoitteinen. Hän ei syö kanaa, mutta jauheliha olisi kelvannut, ei kasviksia ja tiettyä perunaa ois pitänyt olla. Pitopalvelusta sais lasten annoksia omakustanteisesti ja kehoitin tilaamaan sellaisen.
Huh, sain sanottua, mutta odotinkin jotain tälläistä. Ehkä kaikki ei tule, mutta sitten ei tule.
Kommentit (78)
Omissa häissäni oli boolia ja mahdollisuus ostaa alkoholia. Monilla tietysti omat pullot auton takakontissa. Vieraita oli 80-100 ikähaarukassa 2-85-vuotta. Kukaan ei ollut "räkäposkella" tai kantokunnossa eikä lapsetkaan olleet heitteillä. Emme edes harkinneet mitään lapsettomia häitä. Tietysti jos hääpari kavereineen aikoo vetää perseet olalle heti vihkimimisen jälkeen ja illan "leikkimielisenä" kilpailuna on morsiammen sokkona tekemä suihinotto sulhasen puolen miesväelle ja arvata kuka, niin sitten k-18 on paikallaan.
En ole koskaan käynyt K-18-häissä. Niissä on varmaan aika erilainen tunnelma. Ei pelkästään alkoholin takia (alkoholia käytetään yleensä häissä joissa on lapsiakin!), vaan muutenkin erilaista, kun aikuiset keskustelevat keskenään eikä kenenkään tarvitse paimentaa lapsia. Sinänsä on ihan ymmärrettävää minusta, että jotkut linjaavat häänsä lapsettomiksi. Se tulee edullisemmaksikin, kun ei tarvitse huomioida tarjoilussa lapsia.
Toisaalta moni varmaan ajattelee, että häät ovat kahden suvun yhdistymisen juhlat ja että sen takia olisi kiva, että kaikki sukupolvet olisivat läsnä. Olen itse yleensä ajatellut näin. Tykkäsin lapsena käydä sukulaisten häissä. Onneksi silloin kukaan ei kai ollut keksinyt K-18-häitä :)
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Tämä tuskin on aito tapaus, vaikuttaa vähän liian kärjistetyltä. Joka tapauksessa hyviä pointteja sisältää. Tietysti pari järjestää omanlaisensa häät, eikä siihen ole muilla nokan koputtamista. Varmasti tämä "esimerkkipari"kin on osallistunut vuosien saatossa useisiin muihin häihin, jolloin on menty kulloisenkin hääparin ehdoilla. Nyt on heidän vuoronsa, ja muut saavat vuorostaan sopeutua.
Lapsettomat hääton mielestäni hyvä idea, koska omana hääpäivänään huomion keskipisteessä on hääpari, eivät ympäriinsä juoksentelevat, meluavat ja sottaavat lapset. Jos joku loukkaantuu siitä, ettei aikuisten juhlista haluta tehdä HopLoppia niin siitä vain. Jos väkimäärä pienenee niin voipa ainakin järjestää paikalle oikeasti tuleville vähän paremmat tarjoilut ja enemmän samppanjaa :).
Se kohta mitä en ymmärrä ovat nuo erikoisruokavaliot ja se että ne maksatettaisiin vierailla. Come on. Riippumatta syystä, jos on jokin suht tavallinen erikoisruokavalio (laktoositon/gluteeniton/vegaani tms.) niin jokaisella pitopalvelulla on varmasti heitä varten edullisiakin vaihtoehtoja tarjolla. Hankalammissakin tilanteissa varmasti joku ratkaisu löytyy. Ei ole oikein että vieraat joutuvat maksamaan vielä ruoastakin, häälahjojen lisäksi.
Allergiat+intoleranssit ap kertoi huomioineensa. Häälahjoja eivät ole edes pyytäneet.
Hyvin järjestetty. Onneksi oli omat häät niin pienessä piirissä ettei ollut vääntämistä ruuista tai lapsista. Muilla kuin meillä ei edes lapsia ollut, ja ruokarajoitteita ei ollut kuin yhdellä vieraalla kala-allergia.
Faith kirjoitti:
En ole koskaan käynyt K-18-häissä. Niissä on varmaan aika erilainen tunnelma. Ei pelkästään alkoholin takia (alkoholia käytetään yleensä häissä joissa on lapsiakin!), vaan muutenkin erilaista, kun aikuiset keskustelevat keskenään eikä kenenkään tarvitse paimentaa lapsia. Sinänsä on ihan ymmärrettävää minusta, että jotkut linjaavat häänsä lapsettomiksi. Se tulee edullisemmaksikin, kun ei tarvitse huomioida tarjoilussa lapsia.
Toisaalta moni varmaan ajattelee, että häät ovat kahden suvun yhdistymisen juhlat ja että sen takia olisi kiva, että kaikki sukupolvet olisivat läsnä. Olen itse yleensä ajatellut näin. Tykkäsin lapsena käydä sukulaisten häissä. Onneksi silloin kukaan ei kai ollut keksinyt K-18-häitä :)
Jos häät olisivat kahden suvun yhdistymisen juhlat niin silloin kai pitäisi suvuista kutsua myös ne tylsät ja epämiellyttävät henkilöt, joiden kanssa muuten on hyvin vähän tekemistä? Koska he kuuluvat sukuun myös.
Näin kuitenkaan harva enää nykypäivänä ainakaan toimii, budjetti on kuitenkin rajallinen ja epämiellyttävien ihmisten hännystely on ajanhukkaa.
Onhan aina esim. itse kunkin ja erityisesti lasten syntymäpäivät, jolloin suku voi kokoontua yhteen ja viettää aikaa yhdessä. Samoin jotkut kokoontuvat viettämään joulua ja jotkut myös kesäjuhlia yhdessä. Sitten on tietysti hautajaiset ja ristiäiset jne. joissa sitä jälkikasvua pääsee ihastelemaan oikein urakalla.
Hääpäivä nyt vain on sellainen, että silloin kysymys on vain ja ainoastaan hääparista, ei kenestäkään muusta. Ikään, sukupuoleen, asemaan tms. katsomatta.
olsi ollut parempi, jos kutsuihin olisit laittanut että vieraat eivät saa ottaa mukaansa vanhempiaan. tilat voivat käytä ahtaiksi, kun vieraitten vanhemmat kulkisivat rollaattoreilla.
Jos haluaa kutsua häihinsä esim. 60 vierasta, niin onhan siinä eroa, onko 60 aikuista vai 25 aikuista plus 35 lasta (ap sanoi, että lapsia olisi enemmän kuin aikuisia, kun on myös uusien puolisoiden lapset). Saatikka että kutsuisi ne 60 aikuista ja lisäksi vaikka 70 lasta.
Jos hääillallinen on kahdeksan ruokalajin mittainen ja istutaan pöydissä ja kuunellaan puheita niin en suosittele kutsumaan lapsia. Samoin jos juhlapaikka on ihan välittömässä veden läheisyydessä tai jos kertakaikkiaan ei ole tilaa. Huonosti käyttäytyvät lapset vihkimisen aikana ovat häiritseviä.
Kutsu uusiksi positiivisuuden kautta:
"Tarjoamme JOPA kanaa jne.
Juhlateemassa K-18 alkoholi on keskeisessä roolissa, eikä se juomalla lopu. Ensimmäinen konttauskunnossa saa palkinnon."
...ja sitä rataa.
Vierailija kirjoitti:
Häät, kuten muutkin kutsut, saa järjestää lapsettomina tai mummottomina tai miten haluaa. Ja tarjoilut myös . ( mutta armoa ei saa häät, joissa typeriä leikkejä, morsiamen ryöstöjä yms päiväkotihupailua).
Minulta kysyttiin kerran että voisinko minä hoidella häiden morsiamen ryöstö osion, johon hetken ihmeteltyäni suostuin. Jostain syystä kuitenkin suuttuivat kun sitten kesken häiden tempaisin mutkan taskustani ja osoitin sillä morsianta ja sanoin "rahat tai henki". Mitä varten pyytävät jos se ei kuitenkaan kelpaa.
-ykä
Vierailija kirjoitti:
Omissa häissäni oli boolia ja mahdollisuus ostaa alkoholia. Monilla tietysti omat pullot auton takakontissa. Vieraita oli 80-100 ikähaarukassa 2-85-vuotta. Kukaan ei ollut "räkäposkella" tai kantokunnossa eikä lapsetkaan olleet heitteillä. Emme edes harkinneet mitään lapsettomia häitä. Tietysti jos hääpari kavereineen aikoo vetää perseet olalle heti vihkimimisen jälkeen ja illan "leikkimielisenä" kilpailuna on morsiammen sokkona tekemä suihinotto sulhasen puolen miesväelle ja arvata kuka, niin sitten k-18 on paikallaan.
Olet kyllä hemmetin tökerö. Enkä ole AP.
Vierailija kirjoitti:
Sitten on tietysti hautajaiset ja ristiäiset jne. joissa sitä jälkikasvua pääsee ihastelemaan oikein urakalla.
Hääpäivä nyt vain on sellainen, että silloin kysymys on vain ja ainoastaan hääparista, ei kenestäkään muusta. Ikään, sukupuoleen, asemaan tms. katsomatta.
Nämähän on kaikki sopimuskysymyksiä. Kyllä sinä voit järjestää lapsettomat hautajaiset, jos haluat. Jos taas yhtään mitään kulttuurihistoriasta tiedät, niin häissä on usein ollut kyse suvusta, ei hääparista. Se on totta, että nykyaikana halutaan ajatella eri tavalla. Siksi sinäkin voit jättää lapset hautajaisista pois.
Itse ajattelin olla trendin aallonharjalla ja järjestää vanhuksettomat häät.
Eli kaikki yli 50v. jää pois tapahtumasta, muutenkin ovat fyysisesti siinä kunnossa, että klo 20 mennään nukkumaan.
Toki tämä tarkoittaa, ettei omat vanhemmat pääse, mutta tuleehan niitä häitä. Ekat voi ainakin järjestää tällä tavalla.

Jos en saa kutsua häihisi niin poistan sinut testamentistani. Terveisin lapseton kummitätisi 60v.
Buhahaa! Jos kutsussa lukee "aatteelliset ruokailija tilaavat ruoat pitopalvelusta omakustanteisesti" niin aika paha! Aika vahvasti aatteellista, sanoisin. Tuskin kellekään ilmaisen viinan bileissä menisi herne nenään jos ei kutsussa mainita kuin "tarjolla on kanaa ja perunaa" :D t i r s k
1/5
Ei lapsia on ihan täysin ok, hääparin päätettävissä.
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelin olla trendin aallonharjalla ja järjestää vanhuksettomat häät.
Eli kaikki yli 50v. jää pois tapahtumasta, muutenkin ovat fyysisesti siinä kunnossa, että klo 20 mennään nukkumaan.
Toki tämä tarkoittaa, ettei omat vanhemmat pääse, mutta tuleehan niitä häitä. Ekat voi ainakin järjestää tällä tavalla.
Haa, tämä on täyttä kultaa! Vika lause kruunaa potin.
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelin olla trendin aallonharjalla ja järjestää vanhuksettomat häät.
Eli kaikki yli 50v. jää pois tapahtumasta, muutenkin ovat fyysisesti siinä kunnossa, että klo 20 mennään nukkumaan.
Toki tämä tarkoittaa, ettei omat vanhemmat pääse, mutta tuleehan niitä häitä. Ekat voi ainakin järjestää tällä tavalla.
Tuuleehan niitä, voit kertoa heille että kutsut heidät sitten joihinkin myöhempiin häihisi.
Ehkä vähän tosiaan ammuit yli tuossa "aatteelliset ruokavaliot" kohdassa. Muuten ihan kelpo provo.
2/5
Unohtakaa koko häät. Laskuttakaa kaikilta kutsutuilta kuitenkin 100 e per nenä. Sen vuoksi niitä häitä kuienkin pidetään. Ihmisiä voi tavata muutenkin ja paljon mukavammin.