Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sosiaalisen tilanteiden pelko ja tapaamisten peruminen - neuvoja, kokemuksia?
02.04.2019 |
Vaikeiden juttujen jälkeen itsessäni on noussut sosiaalisten tilanteiden pelko. Jännitän ja pelkään niin, että jokaiseen tapaamiseen lähteminen vaatii pitkän tsemppauksen itseltäni ja sitten toipumisen.
Yritän totutella tavalliseen elämään siedetyshoidolla, eli etten välttelisi tavallisia arkijuttuja ja ihmisten tapaamista. Se kun on välttämätöntä ihan töidenkin takia.
Mutta olen vielä vaiheessa. Sovin optimistisesti ja rohkeasti tapaamisia, mutta välillä yritän liikaa ja tie nousee vastaan kun yritän saada itseni lähtemään. Varsinkin jos samana päivänä on useampia tapaamisia mitä pitäisi hoitaa töiden ja yksityiselämän takia. Väsähdän kesken kaiken.
Yritän toki olla lupaamatta ihmisille liikaa ja sopimatta asioita joita en voi pitää. Ja tuntuu ihan uskomattomalta, nöyryyttävältä ja häpeälliseltä että tällainen normaali toiminta on näin vaikeaa, ei ole koskaan ennen ollut.
Mutta joskus pitää siirtää tai perua tapaamisia ja silloin inhoan itseäni, koska tottakai ihmiset pettyvät ja ihmissuhteeni kärsivät.
Miten ihmeessä osaan tässä toipumisprosessissa rämpiä eteenpäin, ilman että etäännytän tällä kaikki ympäriltä? Kun jos aina vastaan kutsuin kieltävästi niin siitä loukkaannutaan, jos siirrän tai perun niin siitä loukkaannutaan, ja aina en vain vielä saa itseäni kaikkeen mitä halutaan ja vaaditaan.
Neuvoja, kokemuksia?
Kommentit (30)
Minua aina jotenkin ihmetyttää nämä introvertit ja sosiaalisten tilanteiden pelkääjät, joilla on kuitenkin sosiaalisia menoja ihan rasitteeksi asti. Itse olen tosi yksinäinen ja saan ihan rauhassa olla, kukaan ei tule pyytämään minnekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua aina jotenkin ihmetyttää nämä introvertit ja sosiaalisten tilanteiden pelkääjät, joilla on kuitenkin sosiaalisia menoja ihan rasitteeksi asti. Itse olen tosi yksinäinen ja saan ihan rauhassa olla, kukaan ei tule pyytämään minnekään.
Tässä onkin se ongelma. Introverttina ei oikein kelpaa seuraksi jos on oma itsensä. Tai piireihin on vaikea päästä. Itsekin olin suosittu kun olin ns. viihdyttäjä ja käyttäydyin ekstrovertisti. Siinä kuitenkin kulutti itsensä loppuun eikä se loppujen lopuksi edes ollut palkitsevaa. Minä tulin aina vastaan, mutta muut eivät.
Olen sairastunut kyseiseen tautiin.
Lopetin vuosien lääkityksen, koska tuntui että tarvitsen niin suuren määrän lääkkeitä selvitäkseni yksinkertaisista asioista, ettei se enää ollut inhimillistä itseä kohtaan.
Sen jälkeen väkisin työnsin itseni ovesta ulos, saaden järkyttäviä paniikkikohtauksia lähi marketista kotiin päästyä, bussissa meinatessa kuolla ahdistukseen ja aamulla kun oli aika avata ovi, itkien ennen sitä ja huutaessa kirosanoja sekä lyhistyessä lattialle.
Nyt vuoden päästä pystyn jo astelemaan ulkona lähikauppaan ilman pelkoa paniikkikohtauksesta, enää ei uusi myyjä aiheuta hiki ja tärinä kohtausta aivojen sumentuessa.
Täysi helvetti on ollut, enkä voi sanoa kuin että sitä joutuu vain kestämään sen kaiken paskan mitä mieli sekä keho huutaa. Periksi sille ei saa antaa, jos haluaa toipua.
Oudointa tosiaan se, olen ollut kuitenkin aina kohtuullisen sosiaalinen ja kanssani on haluttu olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Olen sairastunut kyseiseen tautiin.
Lopetin vuosien lääkityksen, koska tuntui että tarvitsen niin suuren määrän lääkkeitä selvitäkseni yksinkertaisista asioista, ettei se enää ollut inhimillistä itseä kohtaan.
Sen jälkeen väkisin työnsin itseni ovesta ulos, saaden järkyttäviä paniikkikohtauksia lähi marketista kotiin päästyä, bussissa meinatessa kuolla ahdistukseen ja aamulla kun oli aika avata ovi, itkien ennen sitä ja huutaessa kirosanoja sekä lyhistyessä lattialle.
Nyt vuoden päästä pystyn jo astelemaan ulkona lähikauppaan ilman pelkoa paniikkikohtauksesta, enää ei uusi myyjä aiheuta hiki ja tärinä kohtausta aivojen sumentuessa.Täysi helvetti on ollut, enkä voi sanoa kuin että sitä joutuu vain kestämään sen kaiken paskan mitä mieli sekä keho huutaa. Periksi sille ei saa antaa, jos haluaa toipua.
Oudointa tosiaan se, olen ollut kuitenkin aina kohtuullisen sosiaalinen ja kanssani on haluttu olla tekemisissä.
Kiitos viestistä! Osaatko sanoa, miksi sinulla tuli tuollainen olo ja miten pääsit siitä pois, eli oliko se vain tuon menemisen ja tekemisen kautta?
Ap
Itselläni loppui iän myötä. En tiedä onko kyse aivokemiasta vai asenteesta. En enää välitä siitä mitä muut ihmiset ajattelevat, ja katselen maailmaa rauhallisesti. Tämä saattaa harjoittelun avulla jotenkin onnistuakkin. Ap on varmaan hyvin tietoinen omista tuntemuksistaan koko ajan, ja mietit miltä näytät ja kuulostat yms. Jos vaan hengität rauhallisesti, ja yrität tyhjentää ajatuksesi, saatat onnistua ihan vain tarkkailla maailmaa itsesi unohtaen.
Sama myös ihmisten kanssa, eli katsele heitä. Voi myös pyrkiä itse pitämään puhetta yllä keskusteluissa enemmän, jos pystyy. On parempi, mitä vähemmän ajattelee. Jols saat siirrettyä fokuksen itsestä enemmän ulkoiseen maailmaan, niin se ahdistus tavallaan katoaa mielestä. Lisäksi, voi ajatella niinkin, että se sosiaalinen vuorovaikutus on yhtälailla muidenkin ihmisten vastuulla, eikä se ole pelkästään sinusta kiinni, miten ne asiat menee. Terve annos sellaista "ihan sama" asennetta, ja tietynlaista piittaamattomuutta vapauttaa paineista.
Lisäksi kannattaa ehkä jättää kofeiinia sisältävien juomien litkiminen kokonaan pois. Mieluiten vaikka teetä kuin kahvia tai energiajuomia, jos on pakko. En tiedä onnistuinko selittämään asiaa ymmärrettävästi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä jos sanoo mielessään UUUH OOOOH ja kuvittelee näyttävänsä kieltä kaikille maailman ihmisille, niin on helpompi mennä ovesta ulos. Jos alkaa vähän hymyilyttämään, niin ei oikein voin olla samaan aikaan kovin ahdistunut. Eli kaikki hölmöt huvittavat ajatukset saattavat auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jos sanoo mielessään UUUH OOOOH ja kuvittelee näyttävänsä kieltä kaikille maailman ihmisille, niin on helpompi mennä ovesta ulos. Jos alkaa vähän hymyilyttämään, niin ei oikein voin olla samaan aikaan kovin ahdistunut. Eli kaikki hölmöt huvittavat ajatukset saattavat auttaa.
Tämä oli hyvä! Kiitos! :-)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni loppui iän myötä. En tiedä onko kyse aivokemiasta vai asenteesta. En enää välitä siitä mitä muut ihmiset ajattelevat, ja katselen maailmaa rauhallisesti. Tämä saattaa harjoittelun avulla jotenkin onnistuakkin. Ap on varmaan hyvin tietoinen omista tuntemuksistaan koko ajan, ja mietit miltä näytät ja kuulostat yms. Jos vaan hengität rauhallisesti, ja yrität tyhjentää ajatuksesi, saatat onnistua ihan vain tarkkailla maailmaa itsesi unohtaen.
Sama myös ihmisten kanssa, eli katsele heitä. Voi myös pyrkiä itse pitämään puhetta yllä keskusteluissa enemmän, jos pystyy. On parempi, mitä vähemmän ajattelee. Jols saat siirrettyä fokuksen itsestä enemmän ulkoiseen maailmaan, niin se ahdistus tavallaan katoaa mielestä. Lisäksi, voi ajatella niinkin, että se sosiaalinen vuorovaikutus on yhtälailla muidenkin ihmisten vastuulla, eikä se ole pelkästään sinusta kiinni, miten ne asiat menee. Terve annos sellaista "ihan sama" asennetta, ja tietynlaista piittaamattomuutta vapauttaa paineista.
Lisäksi kannattaa ehkä jättää kofeiinia sisältävien juomien litkiminen kokonaan pois. Mieluiten vaikka teetä kuin kahvia tai energiajuomia, jos on pakko. En tiedä onnistuinko selittämään asiaa ymmärrettävästi
Kiitos! Luulen, että sain kiinni siitä mitä tarkoitit. Tuota tiettyä rentoutta, reippautta ja hälläväliä -asennetta yritän opetella.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jos sanoo mielessään UUUH OOOOH ja kuvittelee näyttävänsä kieltä kaikille maailman ihmisille, niin on helpompi mennä ovesta ulos. Jos alkaa vähän hymyilyttämään, niin ei oikein voin olla samaan aikaan kovin ahdistunut. Eli kaikki hölmöt huvittavat ajatukset saattavat auttaa.
Taidan tehdä tästä huonetaulun! :-) Ainakin laitan talteen, alkoi naurattamaan (siis hyvällä tavalla) jo kuin luin, heti rentoutti. Mikä lisää rohkeutta. Tämä taitaa toimia! :-) Kiitos!
Ap
Alue: Aihe vapaa
Ei kukaan ole vastuussa toisen ihmisen mielipahasta , jos selkeästi peruu sovitun tapaamisen . eri juttu jos jättää ilmoittamatta , ja odotuttaa itseään turhaan . Eihän siinä ole mitään kummallista , turhaan tuollaista stressaat. Ole se , kuka olet , äläkä yritä täyttää jotakin omaa mielikuvaasi siitä , minkälainen sinun "pitäisi" olla . Useimmat introvertit jotka tunnen , ovat niitä kaikkein miellyttävimpiä ihmisiä joiden seurassa viihtyy .