Ero ja ositus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on avioliitossa ollut solidaarisuusvelvoite ja kumpikin vastannut toisen elatuksesta. Kyllä sulle kuuluu puolet tottakai.

Velkoja kuitattaessa sinun rahalainaa ei makseta kuitenkaan miehen pussista eikä toisinpäin. Vaikka laina olisi käytetty ruokaan/lastn harrastuksiin.

Toivottavasti sinun ruokaan yms. menevä velka on tehty suoraan siihen ruokakauppaan, jossa olet asioinut.

Ei minulla ole nimissäni velkaa. Talosta on osa vielä maksamatta, velka miehen nimellä. Mutta eikös tässä tule hänelle automaattisesti apu niin, että se velka vähennetään kokonaan yhteisen omaisuuden arvosta ja omaisuus jaetaan vasta sitten?

Hänelle tulee apu myös niin, että sinun lakanoille, yms lasketaan arvo. Miehen omaisuus esim. 100e ja sinun 50€ eli yhteensä 150€ ja tästä puolet on 75€ eli mies maksaa sinulle ositusta 25€.

Tätä tarkoitin. Ja kuten kirjoitin, jaamme yhteisen omaisuuden. Miehen mielestä jaamme hänen omaisuutensa. Minun hankintojani ja tekemisiäni ei hänen näkökulmassaan huomioida minkään arvoisiksi.

Onko sun ex vähän tyhmä? Vai miksi luulee, ettei sulle lain mukaan kuuluisi puolet? Osaako hän lukea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap sun puolison mielestä sun ei kuuluisi saada mitään?

Hän on maksanut asuntolainaa. Minä olen maksanut päivittäiskulut ja lasten menot. Hän näkee asian, että kumpikin saa sen, mihin tililtä on rahat laitettu. Koti ym. siis hänelle, minun olisivat vuosien varrella syödyt perunat, viemäristä valuneet shampoot ja liian pieneksi jääneet lastenvaatteet, koska olen ostanut ne.

Ääliö.

Tässä taas oikein oivallista elävää oppimateriaalia, jota ei kannata niiden ohitaa jotka on vielä naimissa.

Mikä tässä on ongelma? Näin meilläkin on paitsi talo on 50/50, samoin tontti vaikka mies ne on maksanut käytännössä. Kyllä mä nyhtäisin puolet kaikesta mukaani lähtiessäni. Avioehtoa ei siis ole.

Jos mies on maksanut suurimman osan, niin et välttä mättä nyhdä puolia mukaan. 

No minähän nimenomaan en ole vailla 50%. Lukee jo aloituksessa. Kysyin, että jos ulkopuolinen osittaa, meneekö se väkisin 50:50 vai voiko siihen silti soveltaa jotain omaa sopimusta. En halua 50%, mutta sopua ei synny siltikään.

Miksi naiset alistuu siihen että makssvat päivittäiset kulutustavarat ja miehet vain kerryttävät omaisuutta

Jos miehesi on oikesti noin tyhmä, ettei osaa lukea avioliittolakia, niin et sinä muuta voi tehdä, kuin vaatia osuuttasi oikeusteitse. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset alistuu siihen että makssvat päivittäiset kulutustavarat ja miehet vain kerryttävät omaisuutta

Tämä pätisi, jos olisi avioehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap sun puolison mielestä sun ei kuuluisi saada mitään?

Hän on maksanut asuntolainaa. Minä olen maksanut päivittäiskulut ja lasten menot. Hän näkee asian, että kumpikin saa sen, mihin tililtä on rahat laitettu. Koti ym. siis hänelle, minun olisivat vuosien varrella syödyt perunat, viemäristä valuneet shampoot ja liian pieneksi jääneet lastenvaatteet, koska olen ostanut ne.

Ääliö.

Tässä taas oikein oivallista elävää oppimateriaalia, jota ei kannata niiden ohitaa jotka on vielä naimissa.

Mikä tässä on ongelma? Näin meilläkin on paitsi talo on 50/50, samoin tontti vaikka mies ne on maksanut käytännössä. Kyllä mä nyhtäisin puolet kaikesta mukaani lähtiessäni. Avioehtoa ei siis ole.

Jos mies on maksanut suurimman osan, niin et välttä mättä nyhdä puolia mukaan. 

Kyllä nyhdän. Omistan puolet talosta ja tontista ja asuntolaina oli molempien nimissä vaikka mies sen yksin maksoi. Minä makselin muita menoja.

Sopiminen olisi niin paljon helpompaa ja halvempaa. Arvioitaisiin itse, mikä on minkäkin arvoista ja siitä sitten, mitä kukakin saa. Ulkopuolisen mukaantuominen mahtaa tarkoittaa myös omaisuuden arvon arviointia ulkopuolelta käsin ja se on kallis nakki... Ellei sitten summia saa ottaa vaikka vakuutuspapereihin kirjatuista luvuista. Siinä hurahti meinaan vakuutusyhtiölläkin kelpo tovi arvioidessa, eikä arvion teettäminen silloin maksanut satasia tunnilta... Ainoa järkevä tapa olisi sopiminen, mutta kun ei käy sitten niin millään.

Vierailija kirjoitti:

Sopiminen olisi niin paljon helpompaa ja halvempaa. Arvioitaisiin itse, mikä on minkäkin arvoista ja siitä sitten, mitä kukakin saa. Ulkopuolisen mukaantuominen mahtaa tarkoittaa myös omaisuuden arvon arviointia ulkopuolelta käsin ja se on kallis nakki... Ellei sitten summia saa ottaa vaikka vakuutuspapereihin kirjatuista luvuista. Siinä hurahti meinaan vakuutusyhtiölläkin kelpo tovi arvioidessa, eikä arvion teettäminen silloin maksanut satasia tunnilta... Ainoa järkevä tapa olisi sopiminen, mutta kun ei käy sitten niin millään.

Tottakai se on halvempaa ja helpompaa sopia, mutta jos toinen ei kerran halua, niin älä nyt ainakaan niin lapanen ole, että jätät kaiken toiselle. Sitten vaan sitä kannetta nostamaan. Toki voi olla, että miehesi järkiintyy jo siitä, kun lakimies ottaa yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sopiminen olisi niin paljon helpompaa ja halvempaa. Arvioitaisiin itse, mikä on minkäkin arvoista ja siitä sitten, mitä kukakin saa. Ulkopuolisen mukaantuominen mahtaa tarkoittaa myös omaisuuden arvon arviointia ulkopuolelta käsin ja se on kallis nakki... Ellei sitten summia saa ottaa vaikka vakuutuspapereihin kirjatuista luvuista. Siinä hurahti meinaan vakuutusyhtiölläkin kelpo tovi arvioidessa, eikä arvion teettäminen silloin maksanut satasia tunnilta... Ainoa järkevä tapa olisi sopiminen, mutta kun ei käy sitten niin millään.

Tottakai se on halvempaa ja helpompaa sopia, mutta jos toinen ei kerran halua, niin älä nyt ainakaan niin lapanen ole, että jätät kaiken toiselle. Sitten vaan sitä kannetta nostamaan. Toki voi olla, että miehesi järkiintyy jo siitä, kun lakimies ottaa yhteyttä.

Totta kyllä, ehkä viesti menisi perille noin. En ymmärrä, miten on niin vaikea tajuta, että hän hyötyisi. Ja ehdottamassani mallissa minä ja lapset myös. Rahallisesti mies eniten, mutta kaikkea tärkeää ei mitata rahassa. (Hän tosin mittaa, mutta minä en)