Sanotaan, että negatiiviset ihmiset pitäisi karsia elämästään - onko ok karsia lasten isovanhemmat?

Keskustele heidän kanssaan. Se ei ole niin helppoa kuin vain lyödä välit poikki, mutta keskustele. Valitse neutraali, rauhalinen paikka ja esitä asiasi rauhallisesti ja syyttelemättä. Muista antaa myös myönteistä palautetta.

Miltä sinusta tuntuisi jos lapsesi aikuisena karsisisivat sinut elämästään?

Et kai ole tosissasi. Kasrisit omasta ja lastesi elämästä miehen vanhemmat ihan vaan kun tuntuu negatiiviselta. Miehen pitäisi varmaan myös luopua omista vanhemmistaan. Ihan vain kun susta tuntuu siltä

Vierailija kirjoitti:

Miltä sinusta tuntuisi jos lapsesi aikuisena karsisisivat sinut elämästään?

Ap kuulostaa olevan negatiivinen ihminen, joten karsinta on oikeutettua

Saanko kysyä, millä tavalla alkaisitte jutella henkilöiden kanssa, kun tuntuu, että koko heidän suhtautumisensa yleisesti lapsiin on aivan vinossa? Haluavat kyllä tavata heitä, ja osoittavat rakkauttakin tyrkyttämällä isoja määriä sokeriherkkuja ja painostamalla syömään lautasen tyhjäksi, mutta sitten muuten tuntuukin, että lapset ovat kaikella mahdollisella tavalla tiellä ja että heidän tulisi jo osata käyttäytyä samoin kuin aikuisten.

Mä olen karsinut anopin elämästäni pitkään jatkuneen henkisen väkivallan vuoksi. Mies olkoon äitinsä kanssa niin paljon tekemisissä kuin haluaa, mutta siellä äitinsä luona. Mun kotiin en halua sitä kamalaa akkaa, joka ei muuta kuin hauku, arvostele ja mitätöi.

Koska anoppi on aika ikävä ihminen muillekin kuin mulle, niin eipä mies käy äitiänsä moikkaamassa kovin usein. Lapset eivät mumminsa perään kysele, eikä mies kovin usein ota lapsia mukaan.

Uskalla puhua.

Tai miten miehesi...voisiko hän?

Meidän isä meitä kiusasi/härnäsi. Kun sitä yritti omalle lapselleni,niin sanoin suoraan, että meidän lasta ei härnätä/ kiusta. Lopetti samantien. On ihan normaali.

Näki toki meidän mallista sitten, että miten kohdellaan lasta.

Noi voi olla sellaisia juurtuneita tapoja (eikä ne heistäkään luultavasti kivalta tunnu) , joita ei tee edes tahallaan, mutta ei osaa muuta tapaa. Kun joku herättää, ni8n se muutos voi olla ihan helppo. Jonkun vaan pitää kertoa.

Tuo pois meneminen on minusta raukkamaista.

Kyllä ihmiset muuttuu...ne tarvii sen impulssin.

Ole rohkea... älä ole raukka.

Muutenkin on hyvä kohta avata asioita nyt, kun lapset on pieniä. Isovanhemmuus on erikoinen vanhemmuus.

Miten ukkosi on kokenut sen negatiivisuuden? Silleen häntä varmaan on kasvatettu.

Millainen hänestä kasvoi? Miten olisi hyvä nyt muuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Saanko kysyä, millä tavalla alkaisitte jutella henkilöiden kanssa, kun tuntuu, että koko heidän suhtautumisensa yleisesti lapsiin on aivan vinossa? Haluavat kyllä tavata heitä, ja osoittavat rakkauttakin tyrkyttämällä isoja määriä sokeriherkkuja ja painostamalla syömään lautasen tyhjäksi, mutta sitten muuten tuntuukin, että lapset ovat kaikella mahdollisella tavalla tiellä ja että heidän tulisi jo osata käyttäytyä samoin kuin aikuisten.

No jos olisi ihan pakko, niin aloittaisin noistaherkuista. Että tuollainen ei ole OK.

Vierailija kirjoitti:

Saanko kysyä, millä tavalla alkaisitte jutella henkilöiden kanssa, kun tuntuu, että koko heidän suhtautumisensa yleisesti lapsiin on aivan vinossa? Haluavat kyllä tavata heitä, ja osoittavat rakkauttakin tyrkyttämällä isoja määriä sokeriherkkuja ja painostamalla syömään lautasen tyhjäksi, mutta sitten muuten tuntuukin, että lapset ovat kaikella mahdollisella tavalla tiellä ja että heidän tulisi jo osata käyttäytyä samoin kuin aikuisten.

Aloita vaikka siitä, että eikö aika menekin nopeasti ja että nyt vanhempi on siinä iässä, että hän oppii mallin ja esimerkin kautta valtavasti. Kerro sitten, mitkä ovat teidän kasvatuksessa tärkeitä pilareita (esim. hyvän vahvistaminen kehuilla, lämmin ja ymmärtävä suhtautuminen, kärsivällisesti annettu korjaava palaute tms.). Avaa myös miksi haluatte toimia niin, ettekä vain kieltää, ja selitä, että tulokset tulevat pitkässä juoksussa.

Myönnä, että saattaa näyttää siltä, että olette liian lepsuja. Tule vastaan siinä, että aiemmin kiellettiin suoraviivaisemmin ja että onhan siinä se etu, että tilanne ratkeaa pian. Kerro kuitenkin napakasti, että teillä on ajatus opettaa lapset itse ajattelemaan, ei vain toimimaan ohjeen mukaan.

Tunnusta, ettei hyvään tarttuminen ja positiivisen kautta kasvattaminen ole helppoa, ja itsekin väsyneenä epäonnistut. Pyydä isovanhempien apua ja tukea, jotta voitte yhdessä ohjata lapsia kohti hyvää itsetuntoa ja kykyä ymmärtää oikeaa ja väärää ihan itsekin, ilman kovia kieltoja ja negatiivisuutta.

Ja sitten se vaikein: toimi itse aina ylläkuvatulla tavalla ja puutu lempeästi joka kerta, kun isovanhemmat toimivat jotenkin toisin. Keskustelun jälkeen sinulla on siihen paljon paremmat edellytykset, kun hekin tietävät tarkkaan miten toivot lasten kanssa meneteltävän. Aikuisiakin voi "kasvattaa" paremmiksi ihmisiksi, joten käytä myös heihin samoja ajatuksia kuin lapsiisi, eli kehu myös, kun he toimivat lasten kanssa ymmärtäväisesti ja lämpimästi.

Vierailija kirjoitti:

Miltä sinusta tuntuisi jos lapsesi aikuisena karsisisivat sinut elämästään?

Jos sitten aikanaan olen yhtä ilkeä ja ti nkeileva kuin anoppini, niin toivon että lapsillani on niin paljon järkeä päässä, että hylkäävät minut.

Siis eikö enää lapsille saa sanoa, ettei saa kiusata, tai ei saa kieltää leikkimästä ruualla?

Välien katkaiseminen puolison vanhempiin on typerää, ellei sitten halua osoittaa olevansa todella samalla väheksymälläsi tasolla heidän kanssaan.

Tilanteissa, joissa he sanovat esim. "ei saa olla mustasukkainen", toki ensin näytät, miten toimitaan oikein ja ohjaat kolmivuotiaasi huomion muualle kuin pikkusisarukseen. Sen jälkeen selität rauhallisesti isovanhemmille, ettei 3 v. ymmärrä mustasukkaisuuden käsitettä vaan kaipaa huomiota, ja tilanne on selvitettävissä sen huomion antamisella. Varsinkin, kun siinä paikalla on ilmeisesti monta aikuista samalla kertaa, niin ei pitäisi olla ongelma.

Jos huomautetaan 1-vuotiaan pöytätavoista, toimitaan samoin eli selitetään, että hän opettelee ja saa opetella syömään itse ja aluksi se tietenkin on "leikkimistä".

Isovanhemmat ovat aikanaan ehkä hoitaneet asian niin, että lasta syötetty niin kauan kuin mahdollista, kunnes se itse opetteleminen on ollut siistimpää. Myös kurinpito on saattanut olla läsnä heidän ruokapöydässään toisella tavalla. Tai sitten yksinkertaisesti eivät muista miten ja missä vaiheessa miehesi pienenä mitäkin oppi ja miten.

Voit siis samalla, kun lempeästi kasvatat pikkuisiasi, myös  lempeästi ohjata isovanhempiakin haluamaasi suuntaan isovanhemmuuden toteuttamisessa.

Kerrot vaikka, miten nykyisin on huomattu hyväksi, että jo vauvat sormiruokailevat ja lainaat kirjastosta aihetta käsitteleviä kirjoja, joita esittelet. Ja muista kertoa, mitä kaikkea 3-vuotiaasi jo osaa ja esittelet ylpeänä hänen piirustuksiaan ym. Suuntaat huomion muualle, ettei kanssakäymisessä juututa johonkin "puuttuviin" taitoihin, joita pienillä ei edes voi vielä olla.

Ei se jaettu dna tee mistään suhteesta niin pyhää, että pitäisi sietää mitä tahansa. Jos isovanhemmat ovat selkeästi vahingollisia lapsille, heidän ei pidä saada tavata heitä. Jos isovanhemmat ovat tuollaisia kuin ap kuvaa, ja puhe ei auta (se ei auta melkein koskaan), niin tapaisin harvoin ja puuttuisin aina asiaan, kun he puhuisivat ikävästi lapsille. Eivät tietenkään olisi lasten kanssa yksin koskaan.