Kiitin sairaalaa hyvästä hoidosta. Uskon, että suuri osa potilaista ei niin tee.

Monikaan sairaanhoitaja ei ole ollut enää vuosikymmeniin ns. kutsumusammatissa. Sairaanhoitajaksi on opiskellut moni, joka on usein hakenut ensin moneen muuhun paikkaan niihin pääsemättä tai sitten ei ole työllistynyt niillä aloilla. Sama koskee pappeja. Ennen puhuttiin "leipäpapeista", mutta nykyään suuri osa papeista ei edes usko Jumalaan.

Eiköhän suurin osa kiitä. Tuntuisi tosi oudolta lähteä kiittämättömille.

Kiitin hyvästä hoidosta viemällä kukkakimpun, vaikka vaarini kuoli.

Tein muistutuksen sairaalan hoitokäytännöstä, vaikka lapseni jäi henkiin (ja sai korvaukset potilasvahingosta). Vein kuitenkin kakkua häntä korjaavasti hoitaneelle osastolle, jonka henkilökunta oli aivan ihanaa.

Kiitän kyllä hyvästä hoidosta, olen kuitenkin yhä vihainen siitä, miten potilasvahinkoa salattiin, peiteltiin ja kuinka jouduin itse  etsimään hoidon ja kuinka vihainen lapsen leikannut kirurgi oli tuosta peittelystä ja kehotti hakemaan korvauksia. Jopa sairaalan sosiaalityöntekijä vähätteli vahinkoa. Potilasvakuutuskeskus ei kovin holtittomasti myönnä korvauksia, nyt korvaus oli "vakavan vahingon" mukaan - ei niinkään pysyvän haitan mukaan, vaan sen mukaan miten aiheettomasti lapsi joutui kärsimään kipua ja turhia toimenpiteitä. Korvauksia on maksettu vuosien varrella lääkärikäyntien mukaan, Potilasvakuutuskeskus on aina maksanut kaikki kulut ja korvauksia tullut yli 10.000 € Kuvaavaa on, että sairaalan vastine viipyi 6 kk ja oli se, että mitään ei tehty väärin. Seuraavana päivänä tuli Potilasvakuutuskeskuksen päätös vakavasta vahingosta ja tieto ekasta 3.500 € korvauksesta.