Vaimo ei enää halua miellyttää
Olemme alle 40v pariskunta ja olemme olleet pitkään yhdessä. Aiemmin vaimoni antoi kerran- pari vuodessa peppuseksiä, koska pidän siitä. Hän piti häpykarvoituksensa lyhyenä tai olemattomana, koska pidän siitä. Hän käytti stringejä ja muutenkin seksikkäitä alusvaatteita, koska pidän siitä. Jos pyysin keskellä viikkoa ottamaan suihin, hän useammin otti kuin sanoi ettei nyt huvita.
Nyt hän on sanonut, että ei halua peppuun koskettavan ollenkaan, karvoituksen pitäminen lyhyenä ei kiinnosta koska se ei ole hänelle tärkeää ja jalassa näkyy vain mummokalsareita. Seksiä on koko suhteemme ajan ollut minun mielestäni liian vähän ja siitä on ollut paljon riitoja. Vaimoni on vaikeaa innostua seksistä, mutta lähes joka kerta kun sitä on, hän saa useita orgasmeja, nauttii ja sanoo jälkeenpäin, että teki hyvää.
Luulen, että vaimoni on masentunut, koska hän on innoton ja usein surullinen. Hän tekee aivan liikaa töitä ja on niistä stressaantunut.
Yritän tukea häntä keskusteluilla ja tekemällä kotitöitä sekä tuomalla kukkia kotiin ja puhumalla hänelle kauniisti. Mutta pieni ääni sisälläni kyselee, että miten minä? Seksiä on jo valmiiksi määrällisesti liian vähän ja nyt pitää tyytyä vielä laadullisestikin entistä vähempään. Tiedän, että hänen henkinen hyvinvointinsa tulee ennen minun seksihalujani, mutta millä konstilla pidän kaiken tämän sisälläni kun ottaa päähän? Onko palstamammat kärsineet vastaavanlaisesta "aaltoilusta"? Meneekö se ohi ennen pitkää vai olenko tästä ikuisuuteen umpipuskaa harvakseltaan kyntävä onneton mies?
Kommentit (37)
Teen mielelläni seksissä juuri niitä asioita, joista hän pitää. Kiihotun voimakkaasti vaimoni nautinnosta, joten teen sen eteen paljon töitä. En keksi mitään sellaista asiaa, jonka olisin ollut toteuttamatta, jos hän on pyytänyt. Huono puoleni seksissä on se, että olen paljon kokeilevampi ja vaihtelunhaluisempi kuin vaimoni, ja joskus hän on kokenut uusien asioiden kokeilemisen painostuksena. Viime aikoina olen kyllä ollut hyvin varovainen minkäänlaisten uusien ehdotusten suhteen.
Noi pornosta matkitut ehdotukset on sen luokan turn off etten ihmettele.
Vie vaimosi lomalle ja lopeta se perseen vonkaaminen.
Sama täällä. Melkein kuin minun kynästä. En kyllä muista milloin rouva olisi seksissä pyytänyt jotain tekemään. Olen kyllä yrittänyt kaikin puolin miellyttää mutta en tiedä kuinka kauan vielä jaksan. Melkein sama kuin söisi joka päivä samaa vähän pahalle maistuvaa ruokaa.
Tuntuu että seksistä on tullut rouvalle jotenkin pakkopullaa ja jollain tapaa inhottavaa. Voi tulla kuuma ja sotkua, eikä pääse heti ”nukkumaan”. Aina velvollisuusseksin lähestyessä selvästi yrittää viivytellä esim. Suihkuun menossa ja on kaikenlaista tekemistä, josta täytyy myös isoon ääneen ilmoittaa kuinka paljon olisi vielä tekemistä. Melkein jo huvittaa sama kaava mutta ei oikeastaan.
Ja täällä kolmas samassa tilanteessa oleva. Paitsi suihinottojakaan en ole juuri koskaan saanut. Loppuun asti en koskaan kun "leuat väsyy" parin minuutin jälkeen.. Ja sen +5cm puskan takia on jostakin kumman syystä kyllä omatkin suuseksin antamis halut vähentyneet..
Tuetko vaimoasi / tuetko vaimoasi saadaksesi seksiä? Siinä on eroa ja usko hän huomaa sen.
Tuomitkaa! Arvostelkaa! Moittikaa! Häpäiskää!
Vierailija kirjoitti:
Tuetko vaimoasi / tuetko vaimoasi saadaksesi seksiä? Siinä on eroa ja usko hän huomaa sen.
En tue vaimoani saadakseni seksiä, vaan teen oman osani parisuhteesta ihan muuten vaan. Ja kun hommat on hoidettu niin olisi kiva päästä hoitelemaan hommia telkkarin tuijottamisen sijaan. Annan hänelle myös läheisyyttä ilman (näennäisiäkään) vaateita seksistä. Sekin asia on keskusteltu läpi, sillä joskus tein sitäkin, että kävin usein takapuoleen tai rintoihin kiinni samalla kun halasin.
Tottakai välillä on tilanteita, missä toinen tuntee kantavansa isomman osan arjesta. Meillä se tunne on yleensä vaimolla, mutta minä en voi mitään sille, että hän tekee niin järkyttävän pitkää työpäivää ja on sen jälkeen väsynyt ja kiukkuinen. Tuen häntä siinäkin asiassa huomattavasti enemmän kuin hän minua.
Ja joku sanoi, että vie vaimo lomalle. No minähän olen vienyt, sekä lasten kanssa, että ilman. Teemme ulkomaanmatkoja 3-4 vuodessa sekä Viron ja Ruotsin (ei lasketa ulkomaaksi) ja kotimaan viikonloppureissuja vielä reilusti enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Melkein kuin minun kynästä. En kyllä muista milloin rouva olisi seksissä pyytänyt jotain tekemään. Olen kyllä yrittänyt kaikin puolin miellyttää mutta en tiedä kuinka kauan vielä jaksan. Melkein sama kuin söisi joka päivä samaa vähän pahalle maistuvaa ruokaa.
Tuntuu että seksistä on tullut rouvalle jotenkin pakkopullaa ja jollain tapaa inhottavaa. Voi tulla kuuma ja sotkua, eikä pääse heti ”nukkumaan”. Aina velvollisuusseksin lähestyessä selvästi yrittää viivytellä esim. Suihkuun menossa ja on kaikenlaista tekemistä, josta täytyy myös isoon ääneen ilmoittaa kuinka paljon olisi vielä tekemistä. Melkein jo huvittaa sama kaava mutta ei oikeastaan.
Minä en halunnut seksiä mieheni kanssa pitkään aikaan koska yhtäkkiä se ihana rakastaja oli kadonnut ja seksi oli sitä että mies sai ja kääntyi selälleen nukkumaan. Panin paljon mieluummin rauhassa nukkumaan kuin harrastin seksiä mistä ei saanut mitåån ja harnitti turhaan lyhentynyt nukkumisaika. Tai katsoin tvtä tai luin kirjaa...
Meni pitkä aika kunnes pystyimme puhumaan asiasta niin että mies ei suuttunut ja alkanut mököttämään. Lopulta mies ymmärsi että minäkin olen touhussa mukana ja haluan siitä jotakin itsellenikin eihän sitä ole muuten järkeä harrastaa.ì
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Melkein kuin minun kynästä. En kyllä muista milloin rouva olisi seksissä pyytänyt jotain tekemään. Olen kyllä yrittänyt kaikin puolin miellyttää mutta en tiedä kuinka kauan vielä jaksan. Melkein sama kuin söisi joka päivä samaa vähän pahalle maistuvaa ruokaa.
Tuntuu että seksistä on tullut rouvalle jotenkin pakkopullaa ja jollain tapaa inhottavaa. Voi tulla kuuma ja sotkua, eikä pääse heti ”nukkumaan”. Aina velvollisuusseksin lähestyessä selvästi yrittää viivytellä esim. Suihkuun menossa ja on kaikenlaista tekemistä, josta täytyy myös isoon ääneen ilmoittaa kuinka paljon olisi vielä tekemistä. Melkein jo huvittaa sama kaava mutta ei oikeastaan.
Yksikään nainen ei kieltäydy hyvästä tai taivaallisesta seksistä. Mietipä sitä.
Täällä sama.ennen jaksoin usein pukeutua toisen iloksi seksikkäästi koska tykkää,ottaa suihin koska tykkää,antaa peppua välillä koska tykkää,takaapäin panemista aina koska mies tykkää...no minä jään AINA ilman orgasmia koska ei ole esileikkiä minulle,en sa ratsastaa kuin pienen hetken koska miehestä ei ole kiva istua kun haluaisin tehdä sen ns sylitysten,halusin että minut sidotaan niin jouduinkin sitomaan miehen ja antamaan suihonoton ja itse jäin ilman...ja näitä riittää..itken välillä itseni uneen kun tpinen orgasmin jälkeen kääntää kylkeä ja alkaa nukkumaan.ja meilläkin mies alkanut ihmetellä että miksi ei enää niin paljon kiinnosta...niinpä!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Melkein kuin minun kynästä. En kyllä muista milloin rouva olisi seksissä pyytänyt jotain tekemään. Olen kyllä yrittänyt kaikin puolin miellyttää mutta en tiedä kuinka kauan vielä jaksan. Melkein sama kuin söisi joka päivä samaa vähän pahalle maistuvaa ruokaa.
Tuntuu että seksistä on tullut rouvalle jotenkin pakkopullaa ja jollain tapaa inhottavaa. Voi tulla kuuma ja sotkua, eikä pääse heti ”nukkumaan”. Aina velvollisuusseksin lähestyessä selvästi yrittää viivytellä esim. Suihkuun menossa ja on kaikenlaista tekemistä, josta täytyy myös isoon ääneen ilmoittaa kuinka paljon olisi vielä tekemistä. Melkein jo huvittaa sama kaava mutta ei oikeastaan.Yksikään nainen ei kieltäydy hyvästä tai taivaallisesta seksistä. Mietipä sitä.
Luitkohan sinä vaikkapa aloittajan tekstiä ollenkaan: ”Vaimoni on vaikeaa innostua seksistä, mutta lähes joka kerta kun sitä on, hän saa useita orgasmeja, nauttii ja sanoo jälkeenpäin, että teki hyvää.” Kuullosti nyt minusta kuitenkin siltä, että aloittaja pystyy vaimolleen tarjoamaan hyvää seksiä, mutta homma ei silti toimi. Ei se aina ole ihan niin yksinkertaista, että koska mies.
Voisikohan olla että syystä tai toisesta vaimollasi on hukno itsetunto?kuulostaa paljon minuklta.aikoinaan nautin seksistä ja siihen liittyvistä jutuista mutta syistä joita en tässä lähde avaamaan en koe entää usein muuta kuin häpeää kroppaani ja itseäni kohtaan.tästä syystä yritän vältellä seksiä kaikin mahdollisin tavoin.jos mies saa minut yli sen alkuvaiheen ja pääsemme oikeasti seksiin asti niin nautin kyl ja se tekee hyvää..kunnes tarvitsisi taas riisua miehen edessä ja kuvitella että olisi seksikäs..puhu vaimollesi mikä on syynä..
Jos naiset ovat niin taitavia suhdeasioisaa ja puhumaan tunteistaan, niin miten voi olla niin vaikea sanoa suoraan, miten haluaa seksiä (tai jos ei tosiaan yhtään halua niin mikäs siinä, selibaattipäätös molempin puolesta) tai miten ei.
Ja niin, jos puolet liitoista päättyy eroon, onko aina syy miehessä, joka ei osaa puhua?
Jos muutamat kommentoijat olisivat lukeneet vaikka aloitusviestin tai muut viestini ajatuksella, niin ei tarvitsisi miettiä onko kyse siitä, että vaimoni ei saa seksistä mitään irti. Olen huomaavainen ja kestävä rakastaja, joten siitä ei ole kiinni.
Joku myös kehotti puhumaan vaimon kanssa asiasta. Miten puhutaan (mahdollisesti lievästi masentuneelle) vaimolle tällaisesta asiasta, ilman että siitä tulee itsekäs vaatimus joka kuormittaa toista lisää? En voi sanoa, että laita stringit ja trimmaa alakerta ja sen jälkeen pyllistä niin minä saan mitä haluan. En halua sanoa. Haluan sen vaimon takaisin, joka teki niin, koska tiesi minun tulevan siitä onnelliseksi.
-ap
jos naisella on vaikeus saada orgasmi yhdynnässä niin miksi ihmeessä se oma käsi ei käy samalla kun miehesi painaa lerssiä ineen, orgasmin ajoitus on suhteessa omaan ranneliikeeseen
ihme valitusta
Onneton Oittaalla kirjoitti:
Jos muutamat kommentoijat olisivat lukeneet vaikka aloitusviestin tai muut viestini ajatuksella, niin ei tarvitsisi miettiä onko kyse siitä, että vaimoni ei saa seksistä mitään irti. Olen huomaavainen ja kestävä rakastaja, joten siitä ei ole kiinni.
Joku myös kehotti puhumaan vaimon kanssa asiasta. Miten puhutaan (mahdollisesti lievästi masentuneelle) vaimolle tällaisesta asiasta, ilman että siitä tulee itsekäs vaatimus joka kuormittaa toista lisää? En voi sanoa, että laita stringit ja trimmaa alakerta ja sen jälkeen pyllistä niin minä saan mitä haluan. En halua sanoa. Haluan sen vaimon takaisin, joka teki niin, koska tiesi minun tulevan siitä onnelliseksi.
-ap
Oletus näyttää olevan että kuvitellaan ettei mies enää tee mitään. Meillä on sama juttu, rouva kyllä nauttii seksistä ja saa orgasmeja sitten jos suostuu seksiin. Mutta kun se vähäinenkin seksi on sitä samaa tylsää lähetyssaarnaajaa mahdollisimman nopeasti ja vähäisellä vaivalla. ennen näki usein vaivaa seksin suhteen vaikkapa pukeutumalla ja kiusoittelemalla pitkin päivää. olen usein miettinyt seksilakkoakin mutta sortunut silti aina kun seksiä on ollut tarjolla. tuntuu kuin rouvalle sopisi oikein hyvin jos menettäisin vaikka seksihaluni kokonaan. Ehdottaisi edes seksin ulkoistamista niin sekin kävisi.
Komppaan edellistä! Nyt on puolen vuoden aikana ollut seksiä 4-5 kertaa ja tuskin on ollut kyse etten saa vaimolle orkkua sekä yhdynnässä että suulla. Olen ehdottanut virikkeitä, roolileikkejä ja jopa vierasta miestä hänelle tuomaan uutta kipinää, mutta ei muutosta mihinkään... vaimo pääasiassa huonolla tuulella ja tuntuu ettei mikään oikein kiinnosta... siivoon ja laitan ruokaa säännöllisesti. Valittaa kun on muutama liikakilo tullut vuosien varrella (47 v), mutta kun ehdotan liikuntaa niin lähtee mutta jotenkin sekin tuntuu siltä kun hänen mielestä pidän häntä liian tukevana ja sekin aiheuttaa kränää... en tiedä mitä vielä voisi tehdä...
Edelleen mainitsen että teidän vaimoilla on itsetunto laskemut ja eivät koe itse itseään haluttaviksi tai seksikkäiksi.kuka hölmö siinö nyt rupeaa keikistelemään jos kokee olevansa norsu posliinikaupassa.
Mitä sinä olet tehnyt seksissä sellaista mistä vaimo pitää mutta sinulle itsellesi se ei olisi tärkeää?