Tabu: olen jättämässä mieheni, koska rakastuin toiseen

Entä jos kokeilisit muuttaa ensin omillesi?

Tapailisit sitä uutta miestä silloin kun lapset isällään, niin ei tarvitsisi lapsille kertoa että on heti uusi. Näkisit mikä uusi on miehiään.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa aina mennä parisuhdeterapiaan. Siitä hyötyvät kaikki.

Parisuhdeterapia on silkkaa rahastusta. Jos ihmiset ei enää rakasta toisiaan ja ei osaa kommunikoida ja kohdella toisiaan kunnioittavasti, niin ei sitä suhdetta muutamat sessiot parisuhdeterapiassa pelasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa! Rohkeaa! Muista vois kunhan itse saa mitä haluaa! Et sitten viitsinyt jättää miestäsi ennen kuin päätit pettää häntä?

Miehinen toimintamalli: lähdetään vasta, kun seuraava on valmiina odottamassa.

Sitä kn yrittää viimeiseen asti. Sitten kun joku päivää humaakin, että on jotain parempaa eikä tarvitse enää yrittää.

Teki mitä vain niin aina väärin. Rakkaudettomassa liitossa elo on väärin. Lapset kyllä huomaa. Ainakin meillä huomasi ettei kaikki ole hyvin, vaikka ei riideltykään. Erokin on muka väärin.

Parisuhdeterapiat ei auta, kun ei ole rakkautta. Ihan kuin ventovieraan ihmisen kanssa asuisi. EI suostu nukkuun vieressä, ei puhu. Ei edes kauppaan yhdessä lähde.

Tabu, millä perusteella? Joka toinen pari eroaa.

Sä ihastuit, et rakastunut. Rakkaus tulee ajan kanssa sitten kun oppii edes tuntemaan toisen. Raukkamaisesti syyllistät vielä miestäsi tästä. Nolo nainen.

Ihminen on kykenevä toistamaan samoja virheitä loputtomiin, mutta myös oppimaan ja tekemään asiat seuraavalla yrityskerralla toisin. Yksilöstä tai parisuhteessa yksilöistä kiinni miten käy.

Hyväksyn tässä tapauksessa (minun hyväksyntäänihän tässä kaivattiin) kun perhe-elämä oli ilman rakastumistakin h*lvettiä enkä usko, että terapiat olisi teitä onnelliseksi tehneet jos ette ole alunperinkään olleet toistenne sielunkumppanit.

Itse tiesin aina, että vakavasti kannattaa sitoutua vain jos toinen on se oikea. Olisin siis jäänyt mieluummin ikisinkuksi kuin perustanut perheen ns. ok-miehen kanssa. En olisi myöskään lähtökohtaisesti alkanut lasten tekoon yksinäni.

Mutta ymmärrän jos joku ei usko löytävänsä sitä oikeaa puoliskoa ollenkaan ja uskoo menettelevän miehen olevan hyvä valinta mieheksi ja lastensa isäksi. Moni ei usko aitoon rakkauteen tai ainakaan itse sitä löytävänsä. Kun se löytyykin niin en minäkään välttämättä antaisi onnen mennä ohi. Jos tilanne kotona olisi lasten kannalta ok niin harkitsisin odottavani lasten kasvamista. Toisaalta ero on rankkaa aina, toisaalta lasten on terveellisempää nähdä aitoutta kulissin sijaan.

Onnea teille. Muistetaan että miehetkin joskus tyytyvät lähtökohtaisesti välttävään naiseen aivan samasta syystä. Joskus mieskin löytää sen oikean vasta kun perhe on perustettu väärän naisen kanssa. Yrittäkää nyt erota niin nätisti kuin mahdollista.

Ap. Asetu miehesi asemaan ja ajattele, miltä miehestäsi tuntuu, kun rikot lupauksesi. Elämä ei ole vain oman onnen tyydyttämistä vaan vastuun kantamista ja myös toisen tunteiden huomioimista. Miten järjestät taloutesi ja miten lastesi elämän. Oletko varautunut elättämään itsesi. Kestätkö katsoa, kun miehesi romahtaa henkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Ap. Asetu miehesi asemaan ja ajattele, miltä miehestäsi tuntuu, kun rikot lupauksesi. Elämä ei ole vain oman onnen tyydyttämistä vaan vastuun kantamista ja myös toisen tunteiden huomioimista. Miten järjestät taloutesi ja miten lastesi elämän. Oletko varautunut elättämään itsesi. Kestätkö katsoa, kun miehesi romahtaa henkisesti.

Jos saisin tietää mieheni rakastavan toista eikä koskaan rakastaneen minua, niin kyllä minäkin haluaisin erota. Ei se hyvältä tuntuisi, mutta noin varmaan ap:n mieskin tuntee.

t. Onnellisesti naimisissa

Vierailija kirjoitti:

Ap. Asetu miehesi asemaan ja ajattele, miltä miehestäsi tuntuu, kun rikot lupauksesi. Elämä ei ole vain oman onnen tyydyttämistä vaan vastuun kantamista ja myös toisen tunteiden huomioimista. Miten järjestät taloutesi ja miten lastesi elämän. Oletko varautunut elättämään itsesi. Kestätkö katsoa, kun miehesi romahtaa henkisesti.

Ties vaikka mies olisi erosta mielissään. Hänkin voi hyvällä omallatunnolla etsiä paremman- mikäli ei jo oletkin kiikarissa.

Minulla on huono kokemus suhteesta, joka oli alussa täydellinen. Siis liiankin täydellinen. Mies paljastui yhteen muutettuamme aivan kamalaksi tyypiksi. Jostain syystä juuri näiden narsistien ja muiden häiriintyneiden kanssa suhteet alussa ovat aivan täydellisiä ja ihania... Ne osaa sen manipuloinnin taidon. Mieluummin etsin tavallista miestä, jonka kanssa joka osa-alue ei synkkaa ja joka on oma (joskus ärsyttävä) itsensä.

Lähtee mukaan kun joku vaan tykkäsi... on pelottava ihmistyyppi.

Kaikki syyt ovat aina jossain muussa kuin hänessä itsessään.

Kurjaa että menet itsekkäästi siitä mistä aita on matalin.

Vaikka menisikin naimisiin ilman suurempaa rakkautta, on minusta velvollinen yrittämään, niin myötä- kuin vastamäessäkin. Olet sanonut Tahdon, kyllä sen pitäisi jotain merkitä silläkin hetkellä kun rakastuu toiseen.

Toiseen voi rakastua silloinkin, vaikka on omaankin aviopuolisoon ollut rakastunut. Luulitko ettei voi? Tunteet tulee ja menee, ei niiden varaan pelkästään kannata koskaan rakentaa hyvää parsiuhdetta. Kyllä ne kiukkufiilikset tulee ennemmin tai myöhemmin siinä uudessakin suhteessa.

Terapiaa ensin! Kaikkein raukkamaisin tapa on ensin turvata oma elämä uudella rakkaudella ja jättää sitten toinen. Todella raukkamaista ja väärin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on huono kokemus suhteesta, joka oli alussa täydellinen. Siis liiankin täydellinen. Mies paljastui yhteen muutettuamme aivan kamalaksi tyypiksi. Jostain syystä juuri näiden narsistien ja muiden häiriintyneiden kanssa suhteet alussa ovat aivan täydellisiä ja ihania... Ne osaa sen manipuloinnin taidon. Mieluummin etsin tavallista miestä, jonka kanssa joka osa-alue ei synkkaa ja joka on oma (joskus ärsyttävä) itsensä.

Onhan suhde alussa täydellinen ja ihana, jos on rakastunut. Mitä eroa siinä sitten on jos toinen on häiriintynyt? Onko se jotenkin eri lailla ihanaa?

Vierailija kirjoitti:

Onnea teille, itse en uskalla. Mitään ei pahasti vialla edellisessäkään suhteessa, niin miten voisi tietää että vaihto on oikeasti parempaan? Jos tuleekin todellisuus vastaan?

Jos ei ole koskaan ollutkaan rakastunut kumppaniinsa ja on kaiken lisäksi rakastunut toiseen, niin miten suhteessa voisi olla vielä pahemmin jotain vialla?