Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Avovaimo elää mielikuvitusmaailmassa, puhuu lapsen äänellä ja keksii lempinimiä

Vierailija
25.03.2019 |

Rasittavaa ja lapsellista. Hän on keksinyt lässyttävät lempinimet minulle, itselleen ja lapsillemme. Lisäksi hän puhuu vauva-äänellä, keksii omia satuhahmoja ja tarinoita niistä. Hän puhuu myös itsestään yksikön kolmannessa persoonassa omalla lempinimellään. Esimerkkinä nyt vaikka "Kisu"
"Kisu laittaa nyt ruokaa" jne. Tuota oli jonkun verran jo seurustelusuhteen alkuaikoina ja parikymppisenä, mutta nyt kolmikymppisenä pahentunut. Pienet lapset antavat hänelle vaan lisäpotkua pysyä siellä höpöhöpö-mielikuvitusmaailmassa.

Kun kysyn häneltä että miksi hän sitten muiden ihmisten kanssa (ystävät työkaberit) puhuu normaalisti, mutta myrkyttää minua tuolla p*skalla, niin vastaus siihen on että hän tuntee olonsa turvalliseksi puhuessaan noin.
Lapsuuden traumoja hänellä on, mutta eihän tuommoinen silti voi olla normaalia? Mielestäni jotenkin ällöttävää, kuin olisi parisuhteessa lapsen kanssa. Olen myös teroittanut hänelle että minua kutsutaan oikealla nimellä ja perheessämme käytetään oikeita nimiä

Kommentit (25)

Vierailija
1/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hih. Millä nimellä hän on yrittänyt kutsua sinua?

Vierailija
2/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa melkoiselta tarinalta - taas kerran. Mutta "olet sentään teroittanuthänelle, että..."    Huoh!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Pupseli".  Aika rasittavaa, voitte uskoa.

Vierailija
4/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko hän sattumoisin myös Saara Aalto- fani?

Vierailija
5/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Pupseli".  Aika rasittavaa, voitte uskoa.

Epäilemättä. 

Vierailija
6/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pupseli ei ole edes kovin suloinen lempinimi miehelle. Vähän kuin töpseli tai muu rautakaupan tavara. Teroita hänelle mielikuvituksen pehmeyttä ja hyväntuulisuutta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

No joo, ehkä valitsit puolison väärin kriteerein. Kroppa lienee ollut tärkeämpää kuin se, mitä on tukan alla. Nyt sitten mennään näillä. Ajan myötä tietysti se, mitä on päässä muuttuu ratkaisevammaksi ja ulkoinen olemus rupsahtaa. Mutta muistele sitä, mitä oli alussa kun yhteen päädyitte. Ehkä se auttaa kestämään.

Vierailija
8/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki vain vinoilevat, mutta eihän tuo normaalia ole aikuiselta naiselta. Lempinimiä voi kyllä toiselle olla hölmöjäkin, mutta jos toinen ei tykkää niin sitä pitää kunnioittaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Pupseli".  Aika rasittavaa, voitte uskoa.

Henkinen kastrointi.

Vierailija
10/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun eräs entinen poikaystävä puhui vauvaäänellä kun yritti vongata.. hyi hitto!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olisi söpömpi, niin ei haittaisi?

Vierailija
12/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletpa ankea isäpappa :( Ala sinäkin keksimään vaimollesi lempinimiä. Jos et ihan överiksi vedä heti, niin saattaa tykätä kun lähdet mukaan leikkiin mutta myös tajuta miltä tuntuu, kun toinen keksii koko ajan uusia nimityksiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiinnostaisi onko vaimo keksinyt peniksellesi lempinimeä?

Vierailija
14/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

pane sitä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko peeniksen nimi töpseli?

Vierailija
16/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko peeniksen nimi töpseli?

Pupselin Töpseli :D

Vierailija
17/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

onko hänellä psykoosi

Vierailija
18/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä traumoja hänellä on? Ehkä hän taantuu lapseksi kanssasi, koska ei lapsena saanut olla lapsi. Minullekin käy niin. Terapia voi auttaa.

Vierailija
19/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän ap ihan täysin. Lapsia meillä ei ole, mutta eukko puhuu kissoille ja minulle ja itsestään aika lailla mainitsemillasi tavoilla. Ihan saa*anan ärsyttävää, mutta kun se tuntuu tuottavan hänelle hyvää mieltä, niin olen purrut hammasta yhteen, huulta ja milloin mitäkin.

Onhan se jo voitto kotiin siinä vaiheessa, jos tuollainen herättää ärsytystä emännässä, mikäli asiaa vertaa vaikka pettävään puolisoon.

Yritä kestää ap, muijasi on ihan huippu vaikka onkin lapsellinen.

Vierailija
20/25 |
25.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saahan luovuutta olla , pieniä lapsiakin, vai?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi viisi kaksi